Hei. Kun ajattelee asioista suurimmaksi osaksi negatiivisesti ja varautuu useimmiten heti pahimpaan (oli sitten kyse mistä tahansa) niin mihin mielenterveysongelmaan se voisi liittyä? Vai voiko se olla vain jonkinlainen defenssi pettymyksien kokemiseen?
Olen huomannut tällaista pessimististä ajatusmaailmaa itselläni ja jokunen ihminen on siitä myös huomauttanut (siis läheiset, ei muut niinkään enkä tiedä huomaako "puolitutut" sellaista kun en niille heti kaikkea kerro tietenkään).
Sen verran olen asiaa pohtinut että ajatellut sen olevan jokin defenssi kun pettymysten sietokyky on niin heikko ja lisäksi vaadin itseltäni jotain lähes täydellisiä suorituksia ennenkuin olen tyytyväinen ja siitäkös soppa syntyykin kun en täydellisyyteen (tietenkään) koskaan pääse.
Jonkinlaista oravanpyörää siis...
Jotenkin sisäistän kuitenkin sen että kukaan ei voi olla täydellinen ja olen kuullut että pitäisi oppia siihen että osaa ajatella että on "tarpeeksi hyvä" ja että tietää ja uskaltaa myöntää rajansa.
En vain ole siihen oppinut...vielä.
Välillä tuntuu että tuo negatiivinen ajatusmaailma aiheuttaa vain liikaa harmia ja on varmaan johtanut jopa siihen että en ole uskaltanut edes luottaa ihmisiin... Perusturvallisuudentunne mennyt kai lapsuudessa, johtuisiko siitä(?)
Jokatapauksessa ongelmansa kullakin mutta löytyykö vinkkejä että miten päästä liiallisesta negatiivisesta ajattelusta eroon ja mistä se voi johtua?
Kiitän asiallisista vastauksista jo etukäteen, jos joku viitsii vaivautua.
Olen huomannut tällaista pessimististä ajatusmaailmaa itselläni ja jokunen ihminen on siitä myös huomauttanut (siis läheiset, ei muut niinkään enkä tiedä huomaako "puolitutut" sellaista kun en niille heti kaikkea kerro tietenkään).
Sen verran olen asiaa pohtinut että ajatellut sen olevan jokin defenssi kun pettymysten sietokyky on niin heikko ja lisäksi vaadin itseltäni jotain lähes täydellisiä suorituksia ennenkuin olen tyytyväinen ja siitäkös soppa syntyykin kun en täydellisyyteen (tietenkään) koskaan pääse.
Jonkinlaista oravanpyörää siis...
Jotenkin sisäistän kuitenkin sen että kukaan ei voi olla täydellinen ja olen kuullut että pitäisi oppia siihen että osaa ajatella että on "tarpeeksi hyvä" ja että tietää ja uskaltaa myöntää rajansa.
En vain ole siihen oppinut...vielä.
Välillä tuntuu että tuo negatiivinen ajatusmaailma aiheuttaa vain liikaa harmia ja on varmaan johtanut jopa siihen että en ole uskaltanut edes luottaa ihmisiin... Perusturvallisuudentunne mennyt kai lapsuudessa, johtuisiko siitä(?)
Jokatapauksessa ongelmansa kullakin mutta löytyykö vinkkejä että miten päästä liiallisesta negatiivisesta ajattelusta eroon ja mistä se voi johtua?
Kiitän asiallisista vastauksista jo etukäteen, jos joku viitsii vaivautua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Istuta kukkanen. Älä mitä tahansa.
tosiaan istuttaa? Siitäkös se riemu syntyisi kun sekin yritys epäonnistuisi... no heh, huumorintajua löytyy negatiivisista ajatuksista huolimatta (ainakin jonkinasteista).
En tiedä symboloitko tuolla jotakin syvällisempää, mutta jos puhuit ihan oikeasti oikeista kukkasista niin saako vielä ihan uteliaisuudesta kysyä, että voiko tähän aikaan vuodesta edes kasvatella kukkasia (ainakaan ulkosalle)? Eikös ne kuitenkin kasva paremmin auringossa...? :)
Olen lukenut että hivenen pessimistinen maaimankatsomus on kaikista realistisin, tämä luki ihan jossain tiedelehdessä. Koska maailma todellakin on juuri niin paska paikka kuin pessimisti sen näkeekin.
kyllä pessimistinen mailmankatsomus on se realistisin.
valitettavasti.
ajattelu yleensä mikä tahsansa,on perustus laissamme sallittua ja jokaisen oma asia ja samalla ymmärrettävää että ihminen ajattelee ennenkuin tekee.Ihmisen voi diagnosoida lähes mistä tahansa,mutta väärät diagnoosit voi katsoa myös panetteluiksi ja virkavirheiksi erikois koulutuksensa saanneilta.Toisesta Maailmansodasta on jo siksi paljon aikaa,ettemme elä enää Mengelen kautta emmekä muutakaan vastaavaa.