Olen asunut lapsuuteni Kuopiossa 1950-luvulla. Muistan, että Kuopio oli kaunis vehreä kaupunki. Miten siellä onkaan voitu kaikki pilata ihan kokonaan!? Torin ympäryskin on pelkkiä betonibunkkereita. Vihreää ei juuri paljon näy (ei nyt tarvitse kirjoittaa, että on syksy, osaan sen ottaa huomioon). Olin ajatellut muuttaa torin ja sataman väliselle alueelle. Taidan kuitenkin jättää väliin. Kaikki on niin hirveän tiiviisti rakennettu, ei minkäänlaista henkireikää. Kävin myös Männistössä, jossa siis asuin lapsena. Siellä olisi kyllä suhteellisen viihtyisää keskustaan verrattuna. Kenen luvalla ne torinlaidan betonibunkkerit on rakennettu? Kyllä ovat sitten rumia! Ei edes Helsingissä ole noin rumia rakennuksia. Ja siellä on enemmän väljyyttä keskustassa. Onneksi kävin etukäteen Kuopiossa, oli tosi masentava paikka! Sääkin oli kaikenlisäksi niin harmaa, että se vielä korosti asiaa!
Kävin eilen
Kuopiossa!
692291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Kuuleppas sinä 40-50-luvulla syntynyt trolli. Eli olisit siis tänne tulossa eläkepäiviäsi viettämään, eli kuopiolaisten veronmaksajien siivellä elämään ja rusinat pullasta nyppimään.
Pysy kuule vaan ihan siellä missä olet nytkin, niin on tarpeeksi nätit talot torien ympärillä.
elellä veromaksajien rahalla, on ihan tarpeeksi omasta takaa. Kyllä todella mietinkin monta kertaa ennen kuin sinne tulisin. Kuopiohan taitaa olla yhtä konkurssissa kuin Varkauskin, olen jo aikaisemmin muuttanut sieltä pois (siis Varkaudesta). Eikös myös Kuopio ole lomauttanut työntekijöitään, kuten Varkauskin?! Taidan ottaa neuvosta vaarin ja pysyä täällä puistomaisessa kaupungissa asuen järven rannalla. Onneksi kävin siellä paikan päällä. Kyllä kuopiolaiset ovat pilanneet kauniin kaupungin! Tosi murheellista. Olisikohan se Tuomiokirkkokaan enää ollut paikallaan (en käynyt siellä ihan) vai onko siihenkin rakennettu jokin betonibunkkeri? Taitaa Kuopion kaupunginsuunnittelijat olla Siperiasta kotoisin?
käynyt kaupunkia katsomassa kun et edes kirkolle asti päässyt :D
Ilmaskos mielipiteesi Kuopiosta hämmästyttää suuresti. Kuopiossahan on aivan mahtavat viherkeitaat keskustan ympärillä. Moni kaupunki olisi kateellinen. Enpä ole ennen kuullut että joku pitäisi keskustan tiiviyttä huonona asiana. Hei nyt puhutaan keskustasta!
kaupungin keskusta on. Tulee mieleen entinen DDR. Taitaa olla suunnittelijat saaneet oppinsa 60-70-luvun ystävyysyliopistoissa Itä-Saksassa. Onkohan rakennuksiin livahtanut mukaan vielä Stasin/KGB:n keinoja ja kuka nyt kuuntelee.Siinäpä kuopiolaisille miettimistä;=)
kumma homma, kun yleisesti ottaen Kuopiota pidetään varsin kauniina kaupunkina. esim. ystäväni oli töissä Kuopiossa ja oli varsin otettu kaupungista. hän oli Lahdesta kotoisin ja haukkui kovasti oman kaupunkinsa yleisilmettä. itse hämmästelin moista, sillä en ole normaalisti juurikaan kiinnittänyt huomiota kaupunkien julkikuvaan. sitten sattuikin yhteinen työmatka juuri Lahteen ja kaveri pääsi näyttämään hieman paikkoja... ja oikeassahan hän oli.
on yhteinen hyvä asia - moottoritieltä ei kaupunki näy =)
Eläkeläiset ovat eläkkeensä ansainneet ja maksavat sitä paitsi veroja tuloistaan. Myös palvelualan työpaikkoja syntyy nuoremmille. Kaikki me vanhenemme. Kuopioon muuttajat ovat kaikki tervetulleita.
Torin ympäristö kaipaa kyllä hieman kohennusta. Tullinkulman uudisrakennuksen viivästyminen ihmetyttää. Myös Sokoksen liiketalo kaipaisi uudistamista ja mieluiten samaa kerroskorkeutta Carlsonin liiketalon kanssa.
Vesakoituminen on Kuopion kroooninen ongelma. Raivaus 10 vuoden välein ei riitä.
tosiaan, ettei Kuopio olisi ollenkaan kehittynyt sitten 50-luvun?!? Missähän pumpulissa olet kasvanut? :D
50-luvulla on sitäpaitsi Suomessa ollut reilut miljoona ihmistä vähemmän, joten ei ihme, että rakennuksia on nykyään paljon enemmän. En usko, että yksikään kaupunki eläisi enää 50-luvun aikatasolla. Totuttelehan nykyaikaan ;P
Ps. Mene vaan takaisn sinne mistä tulitkin. Ei tommosia kalkkiksia tänne kaivattaiskaan.
mennyt alaspäin kuin lehmän häntä! Kyllä Kuopio oli paljon parempi 1950 luvulla! Siis verrattuna sen ajan oloihin!
Sitäpaitsi, kaupunki, jossa nyt asun, on siitä ihana, että täällä on säilytetty kaikkea vanhaa (ulospäin). Tuossa on naapuritalo vielä lähempänä järveä kuin minun asuntoni. Se on rakennettu vuonna 1926. Joskus 1990 luvulla peruskorjattu ja sisällä huoneistot ovat kuulemma oikein luksusta. Talo kuuluu myös suojeltaviin kohteisiin. Kuopiossa revitään kaikki vanha näköjään. Tosin on sielläkin vähän vanhaa. Käytiin Männistössä. Ilmeisesti se, missä nyt näytti olevan nuorisotalo, on mielestäni ollut 50 luvulla kouluna. Ja se iso koulu siinä lähellä on ilmeisesti sama. Tosin se silloin taisi olla harmaa. Molemmissa kouluissa kävin koulua, ensimmäisen ja toisen luokan, mutta en enää muista kumpi koulu oli ensin. Kouluun menin syksyllä 1952. Aseman koulukin oli paikoillaan ja saanut maalia niskaan. Siinä koulussa kävin 3 ja 4 luokan, aamu- ja iltavuorossa, kun ei muuten sopinut. Siinäpä ne olikin, mitä enää vanhasta oli jäljellä. Puijon tornikin on purettu ja rakennettu uusi tilalle. Jaa, taisi ne kasarmirakennukset olla vielä paikoillaan. Mutta sieltä satamasta päin on purettu puutaloja, jossa asuttiin kun muutettiin Kuopioon. Olin silloin 4 vuotias. Kyllä tuntui kylmältä kun kaikki oli hävitetty! Eikö niitä olisi voinut saneerata niin kuin ainakin täällä on tehty?
tilalla on poliisi- ja oikeustalo joka on jo valmiiksi homeessa...
Olet väärässä. Sopii käydä vaikka tarkistamassa...
te pölvästit ette ansaitse minun suurta egoani, koska olette tyhmiä juntteja! Että siitäs saitte, pitäkää tunkkinne!
60-70 vuodessa on muutosta tapahtunut paljon. Jos ei olisi niin ois Kuopio melkoinen takapajula. Lapsuuden ihanteet ja muistot on dementiaa, jos ei ymmärrä, että kaikki muuttuu ja pitääkin muuttua.
yleisesti yhtenä Suomen kauneimmista kaupungeista. Puutalon rumiluksia kyllä hävitetty, mutta kyllähän keskusta on täynnä 1800-l ja 1900-l alun komeita kivitaloja. Olen erittäin tyytyväinen että keskustaa on rakennettu tiiviisti mutta myös vanhaa säästäen, jos keskusta olisi edelleen väljä kuin 50-luvulla niin kyllä olisi kuollutta. Moni pitää Kuopion keskustaa nytkin kuolleena, mutta he vertaavatkin Kuopiota tällöin yleensä Helsinkiin tai Turkuun. Pikemminkin kannattaisi verrata muihin maakuntakeskuksiin ja miten Kuopio on kehittynyt niihin nähden. Kun verrataan vaikka Joensuuhun, Kajaaniin, Mikkeliin tai Savonlinnaan niin kyllä tämä keskustan tiivis rakentaminen on tehnyt Kuopiosta niin ulkonäöllisesti kuin ihmismäärältään metropolin.
Ne jotka ei kaupungista tykkää muuttavat täältä pois ja ne jotka tykkää muuttavat tänne. Yksinkertaista. Itse toivon että tulevaisuudessa panostetaan kunnolla keskusta rakentamiseen eikä tehdä vain uusia omakotitalolähiöitä. Mitä suurempi keskusta sitä suurempi kaupunki todellisuudessa. Se että jossakin Oulussa on enemmän asukkaita ei minun silmissäni tee siitä suurempaa kaupunkia, kun keskusta on Kuopion vastaavaan verrattuna mitätön. Tiivistetään keskusta rakentamista Kuopiossa vain lisää niin että alueelle mahtuu muutama tuhat asukasta lisää. Se tarkoittaa lisää kulttuuripalveluja, uusia kauppoja, uusia elokuvateattereita, uusia ravintoloita, jne. Keskustassa on edelleen paljon lättänöitä 60-luvun ja 70-luvun rumiluksia, kuten Myllykadulla sen rakenteilla olevan kerrostalon vieressä, sekä Asemakadun lähellä. Ne matalaksi ja 7-9 kerroksisia taloja tilalle. Tärkeintä on että kaupungilla on suuri elävä keskusta, eikä se miten paljon asukkaita yhteensä on rajojen sisällä. Se että perhe käy 15 km päässä olevasta nukkumalähiöstään kerran viikossa Citymarketissa ei paljon lisää kaupungin vipinää. Torille kun asetetaan harppi ja sen säteeksi laitetaan 4km, niin se alue ratkaisee millainen kaupunki oikeasti on. Se alue on rakennettava niin tiiviiksi kuin mahdollista ja sen sisään on saatava mahdollisimman paljon asukkaita. Tämä takaa elämän keskustan ja toimivat joukkuliikennepalvelut. Vaikka sen raitiovaununkin joskus tulevaisuudessa, kun öljy loppuu ;)
On helvetin ruman näköinen vaikka miltä kantilta katsos(pois lukien kaupungintalo)
Piispanpuiston kantilta tai Snellun puiston ;)
Se jos torin ympärillä pari rumaa rakennusta on tietysti harmi, mutta eihän se alue ole kuin pisara keskustasta alkuasukkaalle. Turistille toki tärkeä alue, mutta nykyään ympäri keskustaa löytyy niin paljon kauppoja ja palveluja että itse ei tule torilla edes käytyä kuin silloin tällöin.
Olen käynyt yhden kerran Kuopiossa, viime syksynä -ja valitan kuopiolaiset, en kovasti viehättynyt keskustastanne. Ankea kuva jäi, todella rumia taloja perinteisen maineikkaan torin ympärillä - se Anttilan talo on karsea -
mutta on viihtyisiäkin alueita toki -ja onhan teillä vesistöä, josta me kuivanmaan asukkaat olemme kateellisia.
--
ja etenkin Kuopion,kaikki turistit ne ensimmäisenä torille tulevat ja sen ympäristön on etenkin oltava miellyttävää silmälle mut nyt se on kaukana miellyttävästä
todella massiivinen alatori-hanke. Ihannekuvissa se on näyttänyt aivan mahtavalta. Siis todella hienolta. Varsinkin sen maanalaisen kauppakadun tuloa odotan aivan täpinöissäni. Eihän sellaisia oli kuin parissa miljoonakaupungissa koko maailmassa. Tulee Anttilan talostakin loisteliaan näköinen tuon hankkeen myötä. Kuhan nyt vaan äkkiä iskisivät sen kuokan maahan.
Tää oli hauska. Suosittelen laittamaan googleen hakusanoiksi "Montreal underground city".
Tossa yksi esimerkkikuva minkälainen alatori Montrealissa on:
https://dynamic-media-cdn.tripadvisor.com/media/photo-o/16/d3/4d/67/podziemne-miasto.jpg?w=1200&h=-1&s=1
Oikeassa olet. Tampereella ymmärsivät keskustan kehittämisen ja asukasluvun lisäämisen tärkeyden jo vuosia sitten. Ilmankos kaupunki onkin ollut useita vuosia peräkkäin Suomen vetovoimaisin kaupunki. Kuopiossakin on yritystä ollut ja vetovoimaisuus on lisääntynyt.
Joo joo. Päläpälä.
pullosta perjantain kunniaksi ...
Juuri niin! Kuopio pilattu. Grynderit on puhuneet, UGH! Ei viihtyisyyttä. Kauniit rakenukset purettu ja betonilaatikot tilalle, koettavatkohan rakentaa ihan 10 kerroksisia keskustaan. Nyt on huomattu, että yksiöitä on rakennettu liikaa - huoneistoista hävisi ensin eteiset, keittiöt, sitten komerot ja nyt ikkunat, saarekkeet vaan seinälle, kustannukset minimiin - ostohinnat pilviin. Niinpä asunkin nyt Petosella, on väljyyttä ja Pyörön keskustalla bulevardi. Olen syntynyt Kuopiossa ja aion myös täällä kuolla.
Kuopioon rakennetaan nyt koteja, jotka eivät menisi Ruotsissa läpi – tutkija kertoo, miksi keittiöt katosivat uusista asunnoista https://yle.fi/uutiset/3-12549758
Uusien kerrostalokotien pohjakuvissa keittiön paikkaa ei enää näytä rajaavan edes saareke, vaan keittiön kiintokaluste tiskipöytineen ja liesineen on olohuoneen tai eteisen seinustalla.
Asuntoilmoituksista tuttu 2h k onkin muuttunut muotoon 2h kt eli keittotila.
Kuopion päättäjillä on sellainen pakkomielle että kaikessa pitää näkyä
ihmisen tekemisen jälki. Ja sehän on kuntalaiselle kallista. Pikkukunnat
yhdistetään kuopioon ja heidän mahdollisuutensa maaseutumaiseen
elämiseen tehdään mahdottomaksi. On muutettava palvelujen ääreen
kuopioon. Krynderit kittää.
ei grynderit ole ihmisiä vaan sijoittajia ja yhtiöitä. Yhtiön etu ei ole ihmisten etu!
Eläkeläiset ovat kovaa ostovoimaa, heillä ei mene rahaa työmatkoihin eikä enää lapsiin. Pistävät haisemaan, tuhlaavat säästönsä ettei rahat jää sukulaisten riideltävksi.
Minä asuin Kuopiossa 1984-1989. Nyt olen muuttanut takaisin ja tämä eräs hoopo väittää minua tuhansien aiheiden tyypiksi vaikka täällä Kuopion palstalla OIKEA tuhansien aiheiden tyyppi on kirjoitellut jo vuosia sitten. Jollakin on mennyt mielikuvitus liian pitkälle.
Käy kysymässä äläkä täällä arvaile.
Ee uskalla, taetaa olla ärhäkkä ukko!
Mutta pappahan on tuhansien aiheiden tyypin raju rakastaja. Jos näette lammen puskien heiluvan ja takapuolien sieltä vilkkuvan niin kyse on tästä parivaljakosta.
Pitäisikö Kuopion edelleen näyttää samalta kuin 1950-luvulla. Kyllä Kuopiossa vihreyttä riittää. Keskustassa on ainakin 7 puistoa suhteellisen pienellä alueella. 1950-lukuun verrattuna puistoja on tullut lisää. Vaatii hieman oma-aloitteisuutta, mikäli haluaa tutustua kunnolla keskustan puistoihin. Kannattaa varata koko päivä aikaa, sen verran paljon katsomista on.
Koko keskustaan tutustumiseen on hyvä varata koko viikko. Erityisesti kannattaa panna merkille monet uudet ja kauniit kerrostalot, joita on noussut entisten puuröttelöiden tilalle. Kirsikkana kakussa on Matkakeskuksen komeat tornitalot! Rakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana, joten kymmenen vuoden päästä keskusta on taas kuin uusi.
Sarkasmia?
Viheralueita ei pidä sekoittaa puistoihin eikä toisinpäin.
Ei ole sarkasmia, vaan totta!
Kauneus on katsojan silmässä. Käynti optikolla auttaa.
"Puisto on avoin tai puoliavoin hoidettu viheralue kaupunkirakenteen keskellä". (Wikipedia)
Minäkin muutin pois Kuopiosta 30 vuotta sitten. Silloin siellä oli kaunista ja kivaa. Siitä olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Kivemman näköinen oli keskikaupunki silloin. Nykyisin siellä ei ole edes kunnon kauppoja. Kaikki on levitelty muualle pois. Mutta pakkohan se on rakentaa uutta. Kuopio on tietääkseni yksi kasvavista kaupungeista.
Että hyvä kun meillä on Kuopio! Jokatapauksessa hyvät muistot sieltä jäi.
Kaikki vanhat talot puretaan ja tilalle rakennetaan kertakäyttötaloja.
Ennen -70 lukua rakennetut talot on jämäkästi rakennettuja ja korjattavissa olevia taloja mutta ei ne puretaan.
Minnäe istuin jo -70 luvulla linja-aatoaseman puarissa ja olj tuhansia aeheita juttuja.
Voe niitä aekoja kun kaapunnissae oli ulukohuussit, monta reekee oli vierekkäen eekä ollunna mittää välseiniäkkää ja polttopuita tehtiin talojen kellareissa.
Ja torin kulumassa ol se lehtimummo myömässä tiukkaa ahetun kijoskisa uumenissa lehtilöetä:D Loppuaekona se tosin taes kaekin keenon yrittee välttee asijakkaeta, ol piiloutunna sinne lehtilöehesä sekkaan jottei piätäkkää näkynnä:D:D
Vastapäesessä kulumassa ol ylleinen veesee-pesuhuone, jossa kassaneeti ol aeka tuikkee keski-ijän ylittäny naesimmeinen:D Ee laskenna kettää maksamata tarppeentekkoon ja anto vua yhen pyllynpyihepaperin jos isommalle tarppeelle ol asijakas mänössä:D Ee tietenkkää muuten:D:D
on se varmaan kakkendaali haessunna!!
Kyllä vuan kesähelteellä haes ja olj kärpäsiä.
Sitä vuan en tiijä kuka ne kakkatornit käv poestamassa ja mihinkä lienöö kuskanneet. Ehkä jonnekkii pottupellolle.
Kuopio on nykyään liian tiiviiksi sekundaa täyteen rakennettu sisäilmaongelmainen asumishelvetti ja älyvapaa asuntosijoittajien temmellyskenttä. Asuntojen hinnat ja vuokrat voisi puolittaa eikä hinta edelleen vastaisi laatua. Asuinalueet kaavoitettu päin helvettiä (kunnollisista asunnoista älytön pula) ja jopa liikenne- ja pysäköintijärjestelyt pääosin tuhottu.
Lääkkeet jääneet ottamatta?
Ostakkee oma tönö. Nilsijässä ja Juankoskella on halapoja tönöjä. Voepi kasvattoo pottuja ja sipulia.
Suunnilleen noin, mutta ei noissa läävissä kukaan täysjärkinen omilla rahoillaan asukaan. Toki paska homma jos on välitön asunnontarve.
Todella paljon on sitten "ei täysjärkisiä"🤣
ei me sinua kaivatakkaan tänne, pysy hesassa
Pilattu myös vanha kodikas 5-tie Varkauteen päin! Olisi pitänyt pitää 70-luvun tienä. Oli Saastamoisen tehtaat vitostien vieressä ja lankarullatehdas, ja Pellesmäen korkea tv-masto jota lapsena auton ikkunasta ihailin. Nyt typerä moottoritie ja Varkauteen päin niitä typeriä suoria ohituskaistaväyliä ja kameroita.
Siilinjärvelläkkii ennen Kasurilan kohalla taes olla 80 km/h rajotus, nyt sille vanahalle viitostielle ee uskalleta laettoo kun kuuvenkympin rajotus, vaekka aatot on kehittynnä huomattavasti turvallisemmaks 80-luvulta!
Mikä se on sittä muuttunna vätökkääks 80-luvulta?
a) viranommaeset?
b) aatoelijat?
c) aatot?
Taas tämä talipää. Purista jo se finni pois korvien välistä.
Lue aiheen Kuopio keskusteluja. Katso, mitä muut ajattelevat, ja osallistu keskusteluun. Suomi24 - tuhansia aiheita.
Kuopio on vittumaisen näköinen betonislummi.
Kuopiossa jos joku tulee jutulle, se on joko humalassa, aineissa, mielenterveyspotilas tai poliisi. Kukaan täysissä järissään oleva ei uskalla Kuopiossa jutella kenellekään mitään.
Oletko ap koskasn käynyt muissa kaupungeissa?
Olen, Maaningalla ja Pöljällä vuonna 1987
Lienetkö tuota uskaltaatunna ihan kaapuntiin, niihin synnin pessiin, josko sittennii vuan enintään kaappalaan?
Ei ollut kauppaloita enää 1987
Joo ei ollut karpaloita.
kuappala eli kaappala eli kauppala.
Kuopio on tuhottu, nimenmuutos olisi aiheellinen.
Ehdotan uudeksi nimeksi Luopiota.
Kannatetaan!
*KOPS*
Vastalauseita ei ole, päätös on tehty, Kuopion uusi nimi on Luopio heti huomisesta 4.11.2024 alkaen.
Kuopissa tarvitaan tyhjää tilaa. Hinnoittelulla saadaan keskikaupunki
autioitumaan ja kivijalkakaupat lopettamaan. Mikä on toriparkin
käyttöaste ?
Tori ympäristöineen saataisiin vehreäksi ja viihtyisäksi antamalla toimeksianto Allulle, mikäpä voisi olla kaupunkilaisista sen mukavampaa kuin istuskella torin koirapuistossa upeiden palmupuiden katveessa.