Olin ensi treffellä n.alle kuukausi sitten
H-miehen kanssa.mukavasti meni ja tuntui
että sisältöä hänessä on.
Syötiin ,vietettiin yö yhdessä kiltisti
vain jutellen ja nukkuen.
Vuorotellen ollaan meilailtu niitä ja näitä.
Kumpikaan ei ole puhunut uudesta tapaamisesta.
Pidin viiden päivän tauon vastaamisessa
kun ajattelin antavani hänlle etäisyyttä.
Mielessäni oli koko ajan joten oli sisäinen
pakko kirjoittaa.
Vastaus tuli heti nyt tänään jotain yleistä,
maalaamisesta,matkoista,vanhasta heilasta.
jota oli käynyt tapaamassa jokus ulkomailla
samassa paikassa,jonne nyt menen työmatkalle.
Kirjoitteleeko härkä-mies vain ajavietteen
vuoksi.????
Ei ole minulle kirkastunut.
Tätä nyt aamutuimaan piti alkaa kyselemään.
Deittailen ,mutta kukaan muu ei ole vähään
aikaan kiinnostanut.ves-nainen
Kirjoitteleeko H-mies
3
816
Vastaukset
- voi sanoa
kaksi hidasta
- sua varalla etsien aina uutta
Paljo oppimista sinulla vesimiesnainen. Olet vasta kuukauden tuntenut. Tulet rakastumaan tähän pikkuhiljaa, joka sulle ei kuiteskaan anna sitä mitä haluat. Jos jo noin alkoi ei siis tee treffejä joka viikolle. Niin silloin tyypillinen pelimies naisia eri puolilla. Viuhka käy ja härällä kiirus treffipalstan kautta tavata muita, ja kuka antaa sitä niinsanottua rakkauttaan.
Olisi jo sinun luona käyny uudestaan mutta se kun nukuitte vain. Ei haaskaa aikaa moiseen.
Koitas nyt järkevöityä ja lopettaa. Voit saada tuosta moisen monen vuoden riesan itseesi, ja huomaat että olet haaskannu aikaasi vanhuuttasi kevytkenkäseen herra härkään. Et ikinä saa tuollaiselta mitään muuta kuin mielen pahoitat ,ja pyörii sinun päässä kokoajan etkä tajua miksi.
Tajuat ehkä vasta vuoden päästä. Toisen on sinua turha neuvoa. Menet läpi sen mitä toiset täälä yrittää sulle neuvoa varotta, kun itse menneet tämän helvetin läpi. Nykyään on vain kaikki vapautunut miehet saa naisia ja naiset miehiä. Ei tarvita vakia.
Minulla on kavereita ja näen kun joku on alannut seurustelee siinä myös mies heti asialla soittaa viestittää treffejä aluksi puolivälis viikkoa viikonloput. Nämä miehet todella näyttää halauvat naisen ja ovat uskollisia kunnollisia.Jos tuo härkä ei edes soita on kummaa.- En vastannut
Kiitos asiaani panuetuvasta vastauksesta...
Olin työmatkalla..Lontoossa.
Kerroin, että menen Lontooseen,mutten aihetta.
Käski pitämään hauskaa.Pariinkin otteeseen.
En yksinkertaisesti muistanut kertoa,että se
on pelkästään työmatka.
Upea sellainen ,minun kannaltani.
Hän on nyt poistunut deitti sivuilta.????
Minä en ole käynyt niillä yli viikkoon.
Tämä härkä oli Lontoossakin turhan paljon
mielessä..ves nainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745129Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025941SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369041Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla808445Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri566068