Tarkkailija

kepu, kok, perus, osa demareista ja vasemmistosta pelastaa itsenäisen kunnan. Vihriät on syytä jättää rannalle ruikuttamaan. Eilinen tilaisuus kunnantalolla vahvisti sen, että vihreistä ei ole muiden kanssa yhteistyöhön. Saikkaavat joka ikisestä asiasta. Ulos ja sillä siisti. Ouluun voi muuttaa joka sinne haluaa.
11745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

vihreiden menestymisestä kun noin haukut.

Äänestä
  • eilinen avasi silmät ja korvat.

    Äänestä

Selittyy puhtaasti vallanhalulla. Oulussa yliopistokaupunkina on kohtuullisen vahva vihreiden kannatus. Haukiputaalla vihreät ovat pelkästään räksyttävän koiran asemassa. Kovasti pidetään kaikesta meteliä, mutta vastuuta ei haluta kantaa mistään. Jos Haukipudas liittyy Ouluun, pääsevät Haukiputaan vihreät EHKÄ mukaan isompaan organisaatioon, jolla on monipuolisempia ajatuksia, enemmän kannatusta ja jonkin verran valtaa hallintoasioissa. That's it!

Äänestä
  • Ei tainnut paikalla olla paljoa taviksia. Vain ehdokkaita ja muutama muu aktiivi.
    Mitä tilaisuuteen tulee, niin itseasiassa Keskustan ja Kokoomuksen ympäripyöreys ja usko vaalibudjetin ylivoimaisuuteen teki pahaa. Tottakai näyttää hyvältä, kun tehdään liian tiukat raamit. Vihreät, demarit ja vasemmistokin sentään uskalsi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

    Äänestä

  • päätellyt. Tulevat muuten kalliikksi veronmaksajille nämä haukiputaan piipertäjien ainaiset valitukset. Vai omasta pussistaanko ne maksaa?

    Äänestä

  • olen minäkin kirjoitti:

    päätellyt. Tulevat muuten kalliikksi veronmaksajille nämä haukiputaan piipertäjien ainaiset valitukset. Vai omasta pussistaanko ne maksaa?

    päätetty jo Helsingissä.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    päätetty jo Helsingissä.

    kunnanjohtaja ei tiennyt eilen tuommoisesta päätöksestä kertoa? Päinvastoin, hänellä oli mielestäni positiivista kerrottavaa tulevaisuuden taloustilanteesta ja kehysnäkemyksistä pärjätä itsenäisenä kuntana. Kyllä mulla on sellainen käsitys, että täällä se päätös puoleen tai toiseen tehdään, ei Helsingissä. Miten muuten kuule Pelkosenniemellä, joko niiden puolesta on Helsingissä päätetty?

    Äänestä

  • seles kirjoitti:

    ihan kaikkea mitä johtajatkaan puhuu?. Ehdokkaan ei kannattaisi julistaa niin kuuliaisuuttaa ja uskoaan noin selvästi..pikkasen alkaa mietityttämään.

    Äänestä

  • uskoa kirjoitti:

    ihan kaikkea mitä johtajatkaan puhuu?. Ehdokkaan ei kannattaisi julistaa niin kuuliaisuuttaa ja uskoaan noin selvästi..pikkasen alkaa mietityttämään.

    tulee, jos virkamiesjohdon ja luottamusmiesten kesken ei löydy yhteissäveltä? Tässä on nähty viimeaikoina monenlaista taistelua, ei kai sitä haluta jatkaa. Minä olen asialinjan kannattaja. Muistan 80 luvun, tuolloin kunnanjohtaja Sihvonen oli kaikkien ryhmien luottamuksen arvoinen. Tuohon meidän tulisi pyrkiä jälleen.

    Taisitpa möläyttää nyt melkoisen pimennyksen esiin.
    Itse en ole ollut noihin aikoihin tässä kunnassa, mutta mm. vaimoni ja moni muu ovat olleet ja työssä tuohon aikaan virastotalossa.
    Kyllä heidän kertomukset mm. "kunnan tytöistä" ja heidän kiusaamisista kertoo ihan toista. Samoin myös esim. kunnan hankinnoista.

    Luottamusta tuntuu olleen "yläkerrassa" tosi paljon puolin ja toisin, mutta valitettavasti henkilökunnalle päin se on ollut melkoista simputusta.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    päätetty jo Helsingissä.

    lukekkaa loppu raportit kunnan sivuilta ja lopettakaa paskan jauhaminen.itsenäisenä kuntana jatkaminen on kunnan itsemurha,josta kärsivät eniten pieni tuloiset.ihmeellistä politiikkaa joiltakin vasemmiston edustajilta puoltaa itsenäitä kuntaa kun siinä eniten menettää pieni palkkainen työmies.taitavat taas puhua oman lähipiirinsä etujen puolesta mutta se näkkyypi olevan haukiputaala normaalia.kyselkää tarkasti ehdokkaane tiedot kunnan talouden tilasta,heidän tulee se tietää,jos ei tiedä jätäkää ääni hänelle antamatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohtii, kirjoitti:

kepu, kok, perus, osa demareista ja vasemmistosta pelastaa itsenäisen kunnan. Vihriät on syytä jättää rannalle ruikuttamaan. Eilinen tilaisuus kunnantalolla vahvisti sen, että vihreistä ei ole muiden kanssa yhteistyöhön. Saikkaavat joka ikisestä asiasta. Ulos ja sillä siisti. Ouluun voi muuttaa joka sinne haluaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu