Onko todellakin niin että oikea mieli käydä seuroissa on sitä että antaa kaiken anteeksi myös opilliset virheet joita puheissa ilmenee?
Onko se oikeaa rakkauden mieltä että antaa etulahjana anteeksi kaiken astian maun mitä saarnoissa on.
On mielenkiintoista kun ihmisestä käytetään vertauskuvaa - saviruukku.
Kuitenkin tuolla materiaalilla on sellainen ominaisuus että se ottaa itseensä makua. Siksi niin hyvä kuin poltamaton savi-astia on ruuan valmistuksessa kalaa ja lihaa ei voi kypsentää samasssa asitassa. Koska varsinkin liha alkaa maistumaan - epäkelvolta.
Ja näin linee ihmisenkin laita. Usko on Jumalan teko alusta lopuun asti. Jumala tekee meistä uuden luomuksen jossa Pyhä Henki täytää uuden ja puhutaan astian. Ja jos siinä säilytetään vain oikeaa oppia ei astiaan tule vieraita makuja jotka tarttuvat asitasta. (Tähän ainakin pisäisi pyrkiä)
Sen tähden pidän kummallisena ajatusta että oikea mieli on sitä että tuo astian maku annetaan etulahdjana anteeksi.
Varsinkin kun vl painotetaan sitä että synti pitää saarnata synniksi. Eikö omavanhurskaus olekaan syntiä (astian maku)?
Jos on väärällä mielellä seroissa lopputulos on kunten alla olemme nähneet. Ihmiset ovat "väärällä" mielellä eivätkä ota puhetta vastaan kritiikittä.
Niin ei kuitenkaan voi olla. Ajatelisi että uskovainen iminen on kuin saviruukku. Mutta ei millainen tahansa vaan lasitettu Kristusken totuudella. Se kestää ottamatta makua silloinkin vaikka astiaan joutuisi sellaista mikä ei sinne kuulu. Mutta ennen kaikkea tuo ruuku on pestävä ei seisoneella ja ummehtuneella vedellä vaan elävällä vedellä.
Joten eikö oikea mieli olla seurakoissa ole se että pysytyään totuudessa ja raamatun sanassa ja valvotaan ettei astiaa täytetä millä tahansa ja ettei saarna ole astian makuinen.
Kyllä se vain niin on että jos seisonutta vettä kaadetaan puhtaaseen astiaan puhdas astiakin tulee likaiseski eikä vesi puhtaatakaan asitasta kelpaa juotavaksi.
Onko se oikeaa rakkauden mieltä että antaa etulahjana anteeksi kaiken astian maun mitä saarnoissa on.
On mielenkiintoista kun ihmisestä käytetään vertauskuvaa - saviruukku.
Kuitenkin tuolla materiaalilla on sellainen ominaisuus että se ottaa itseensä makua. Siksi niin hyvä kuin poltamaton savi-astia on ruuan valmistuksessa kalaa ja lihaa ei voi kypsentää samasssa asitassa. Koska varsinkin liha alkaa maistumaan - epäkelvolta.
Ja näin linee ihmisenkin laita. Usko on Jumalan teko alusta lopuun asti. Jumala tekee meistä uuden luomuksen jossa Pyhä Henki täytää uuden ja puhutaan astian. Ja jos siinä säilytetään vain oikeaa oppia ei astiaan tule vieraita makuja jotka tarttuvat asitasta. (Tähän ainakin pisäisi pyrkiä)
Sen tähden pidän kummallisena ajatusta että oikea mieli on sitä että tuo astian maku annetaan etulahdjana anteeksi.
Varsinkin kun vl painotetaan sitä että synti pitää saarnata synniksi. Eikö omavanhurskaus olekaan syntiä (astian maku)?
Jos on väärällä mielellä seroissa lopputulos on kunten alla olemme nähneet. Ihmiset ovat "väärällä" mielellä eivätkä ota puhetta vastaan kritiikittä.
Niin ei kuitenkaan voi olla. Ajatelisi että uskovainen iminen on kuin saviruukku. Mutta ei millainen tahansa vaan lasitettu Kristusken totuudella. Se kestää ottamatta makua silloinkin vaikka astiaan joutuisi sellaista mikä ei sinne kuulu. Mutta ennen kaikkea tuo ruuku on pestävä ei seisoneella ja ummehtuneella vedellä vaan elävällä vedellä.
Joten eikö oikea mieli olla seurakoissa ole se että pysytyään totuudessa ja raamatun sanassa ja valvotaan ettei astiaa täytetä millä tahansa ja ettei saarna ole astian makuinen.
Kyllä se vain niin on että jos seisonutta vettä kaadetaan puhtaaseen astiaan puhdas astiakin tulee likaiseski eikä vesi puhtaatakaan asitasta kelpaa juotavaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensinnäkin minua tympäsee lähtiä koko seuroihin, siinä on heti vvärä mieli. Ja suviseuroihin lähtö on kuin tervanjuontia.
Kun tulee seurapaikalle, niin mieli vääristyy heti nähdessään porukkaa tupakalla yrkän kupeella.
Ja kun kuuntelee yksitoikkoista seurapuhetta, mieli vääristyy entisestään. Lopputulos on, että pääsishän sinne helvettiin helpommallakin, kuin kuluttamalla seuroissa aikaansa hukkaan.
No jotain positiivistakin.
Näkee aina, ketä on tullut seuroihin, kuka on aloittanut seurustelun, kenellä on taas pallomaha, pääsee väliajalla kahvioon nauttimaan virvokkeita. Seurapenkissä on aikaa pohtia omia työasioitaan. Saa ottaa torkut penkissä. Ja koska olen laitimaisen tuntoinen, minä saan uskoa eppäilykseni visusti anteeksi.
Kahviossa kuulee pöytäkumppanien viimeaikaiset kuulumiset, joko se taloprojekti alkaa olla loppusuoralla, montako hirveä tuli kaadetuksi edellispäivänä jne.
Uskonasioista ei tietenkään puhuta ja hyvä niin. Ei tarvi kertoa, miten väärällä mielellä taas olen tullut seuroihin.
Se on saarnamies, joka kertoi tulleensa puhujan paikalle suurten eppäilysten ja kiusauksien keskeltä.
Ry:t voisivat 'palkata' rauhanyhdistysten oville hoitomiehiksi haluavia testaamaan seuroihin tulijoiden mielet. Saisivat hyvää harjoitusta tulevia kotikäyntejä varten.