Sivuaineista

eka vuotta

Opiskelen kasvatustiedettä ja haaveilen työstä ala-asteen opettajana. Onko jollain kokemusta mitä sivuaineita kannattaisi valita ihan tässä ekana vuonna? Joista olisi sitten mahdollisesti hyötyä..Olen miettinyt erityispedag. laajaksi sivuaineeksi ja kasvatuspsykologiaa suppeaksi.

1

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuleva ope

      ite en ekana vuonna sivuaineita ottanu, eikä se olis kyllä ollu mahdollistakaan eikä kannattavaakaan. tekemistä kyllä riitti ilmanki. sitten, kun sivuainevalinta on ajankohtanen, kannattaa miettiä, mikä itseä kiinnostaa tai niin kuin minua neuvottiin, kannattaisi ottaa sivuaineeksi sellainen aine, jossa kokee olevansa heikko, koska silloinhan opiskelusta saa eniten hyötyä. no, itse kuitenkin ajattelin pitemmällä tähtäimellä ja päätin suorittaa kaksoiskelpoisuuden eli siis tehdä pitkän sivuaineen omassa tapauksessani äidinkielestä (=suomen kieli ja kirjallisuus). nostaa palkkaa ja parantaa työmahdollisuuksia ja eipä silti, äidinkieli on muutenkin aina ollut lähellä sydäntä:) eli siis sivuaineeksi sitä, mikä kiinnostaa, erkka ei oo ollenkaan huono vaihtoehto, itsekin tekisi mieli sitä opiskella, mutta alkaa olla jo siinä määrin pisteitä ja yliopistovuosia takana, että ehkä tyydyn siihen, kun saan parin vuoden päästä luokanopen ja äidinkielen opettajan paperit käteeni. tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      210
      11961
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6363
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5299
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5000
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4533
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      119
      4451
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3956
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3462
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      56
      2010
    Aihe