juutalaiset valtaan

Israel leviää rajojensa ulkopuolelle ja on hallitseva muuta maailmaa
Messiaan ja esikoislapsen oikeudella. Koiranpennut eivät ole oikeutettuja
samaan kuin Herrakansa , näin sanoo Herra
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulostaa jotenkin tutulta.

Äänestä
  • ....

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    ....

    Eikä ihan ensimmäinenkään.

    Äänestä

Jeesus muuten kutsuu käytännössä nykyisessä Raamatussa evankeliumeissa kaanalaista naista koiraksi "antaisinko leivän koirille lapsien nähdessä nälkää" -vertauksessaan kaanalaisen naisen anellessa häneltä apua.

Lisäksi Jeesus sanoo "tulleensa vain Israelin kansan kadonneita lampaita varten". Näillä viittauksilla Jeesus selvästi ilmoittaa ettei ole tullut Eurooppalaisia varten. Lähetyskäskyn kansat (...THE nations...) tarkoittivat Israelin kansoja. Canaanialaisen naisen vertauksen koirat voivatkin tarkoittaa siis Eurooppalaisia. (Dogs of war...)

Tämän tarkoituskin tuli pian selväksi, sillä ei-juutalaisista muodostuneesta Paavalin johtamasta seurakunnasta tuli mm. ympärileikkauksen ja sianlihan syöntikiellon kumoamisen sekä Jeesuksen jumalaksi korottamisen tärkein syyllinen. Paavali itse pomppaa takajaloilleen Barnabiksen kanssa ap.teot 15 kappaleen alussa juutalaisten ympärileikattujen kristittyjen tullessa vaatimaan heitäkin ympärileikattavaksi. Aika luonnollinen reaktio säikähtäneelle, mutta väärä eikä Jeesuksen sanoman (lain noudattaminen ja pitäminen) mukainen.

Äänestä
  • noh. noh. täällä sitä taas syljeskellään syyttömien päälle ja tulkitaan raamattua päin kaabaa. mutta käyppäs nyt vastaa siihen mun dogmihistoria -kysymykseen... tiedät misä se on tai olet raukkamainen eurooppalainen koera. hus hus ja vamos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hellä- Siviä kirjoitti:

Israel leviää rajojensa ulkopuolelle ja on hallitseva muuta maailmaa
Messiaan ja esikoislapsen oikeudella. Koiranpennut eivät ole oikeutettuja
samaan kuin Herrakansa , näin sanoo Herra

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu