Könönpellossa on nyt n. kuukauden ajan kuulunut käsiaseella ammuskelua, kyseinen alue on jossain
Pitkälänniementien, Mustikkatien ja Atolantien
välissä, ehkä lähellä urheilukenttää. On vaan ensiksikin laitonta ja lisäksi hemmetin vaarallista kun tämä henkilö ampuu kai ulkona omakotialueella, missä liikkuu iltaisin ja viikon
loppuisin paljon nuoria. Ammuskelua havaitsin itse viime sunnuntain vastaisena yönä n. 01.00 viiden laukauksen verran ystävältä kuulin että tämä kyseinen tapaus harrastaa sitä nimenomaan viikonloppuna. Toivottavasti naapurinsa tekisivät ilmoituksen viranomaisille.
Pitkälänniementien, Mustikkatien ja Atolantien
välissä, ehkä lähellä urheilukenttää. On vaan ensiksikin laitonta ja lisäksi hemmetin vaarallista kun tämä henkilö ampuu kai ulkona omakotialueella, missä liikkuu iltaisin ja viikon
loppuisin paljon nuoria. Ammuskelua havaitsin itse viime sunnuntain vastaisena yönä n. 01.00 viiden laukauksen verran ystävältä kuulin että tämä kyseinen tapaus harrastaa sitä nimenomaan viikonloppuna. Toivottavasti naapurinsa tekisivät ilmoituksen viranomaisille.
Vastaukset 18
Vanhimmat
olisi samanlaista ammuskelua kuin kaura-ahossa kesällä, eli pojan kollit paukuttelivat niitä putkipommejaan...kuulosti aivan kun olisi aseella ammuttu! toivotaan näin, eikä että kukaan oikeella aseella paukuttelee...poliisille soittoa, selvittäävät kyllä missä paukkaa...
JYRKI PAIKALLE KAIKKI SELVIÄÄ!!! he he
Ammutaan niin poliisillehan se kuuluu eikä tänne viikonpäästä.Näistähän on pyydetty ilmoittelemaan poliisille.
olis voinu tehä, jos niille ilmottas, että noin isolla alueella on ammuttu viisi laukausta? Evakuoisivat varmaan koko Könönpellon ja kuulustelisivat ilmoittajaa viikon. Papatti se oli, papattiiiii....
niin eiköhän tule vipinää kinttuihin kun joku kuolee!
Oli kuulunut kuin laukauksia illalla Könönpelto-Akonlahti suunnalla.
Jos "Könönpellossa on nyt n. kuukauden ajan kuulunut käsiaseella ammuskelua", niin eikö todellakaan kukaan muu kuin aloittaja ole mainitulla alueella kuullut mitään erikoista? Todella "outo juttu".
Aloitin keskustelun eilen siksi, koska kuulin ystävältä, joka asuu meiltä muutaman kujan päässä, että sekä hän ja ammattisotilaspuolisonsa olivat kuulleet näitä laukauksia. Kysyin ystävältäni kuuliko hän viime viikonloppuna ammuskelua, niin silloin sain kuulla, että sitä on jatkunut jo kuukauden verran
iltayöllä viikonloppuisin. Itse laitoin tänne keskustelun avauksen heti kun sain vahvistuksen
omalle havainnolleni. Tarkoitus on todellakin se,
että kyseinen ihme tyyppi saataisiin kiinni ja poliisin tietoon!!!!
siellä päin!!?? Mahtaa olla melekonen ammattilainen??
Leikki sikseen jos vielä kuuluu laukauksia,niin eikö pitäis soittaa 10022 .
Sivari töyhtöhyyppä, joka ei ole aseita nähnyt kuin elokuvissa.
näitä ns. ammattisotilaita riittävän. Niiltä ne ylimääräiset aseet pitäisi kerätä pois ettei myöhemmin tulisi mitään ongelmia! Mielenterveyden PITÄISI olla tärkeä kriteeri. Uusi vuosi ei ole oikea paikka esitellä asekaapin sisältöä!!
Samoin olen minä kuullut noita kyseisia laukauksia. asun myös pohjoisella puolella köpeä... ja aika selviltä laukauksilt kuulostaa.. hankala vaan sanoa tarkkaan mistä ne kuuluu.
jospa siellä pitkälänniemen pelloilla ammpuu sorsia iltalennolla.
ovat trokarin pontikkapannusta, on niin kiire tiputtaa että jo poksahtelee.
Miksi ihmeessä odotat että naapuri tekee ilmoituksen? Joka ikinen on velvollinen sen tekemään, jos tuollaista havaitsee.
No niin klo 22.45 kuulimme aviomieheni kanssa jälleen 4 laukausta. Soitin poliisille, jolta päivystyksestä saimme tietää, ettei poliisi voi tehdä asialle enää näiden laukausten jälkeen mitään. Sain kyllä moitteet, etten ole ilmoittanut asiasta aiemmin, myönnän olleeni väärässä. Hommassa mättää se, ettei tarkkaa osoitetta voi määritellä. Nyt se ilmoitus on tehty minun omalla nimellä. Vetoan edelleen köpeläisten turvallisuuden vuoksi lähinaapureihin, jotta kyseinen "ihme tyyppi" saataisiin vastuuseen tekosistaan!
pata