Paranoidinen persoonallisuushäiriö:
Tälle häiriölle on luonteenomaista pysyvä epäluuloisuus, epäluottamus ja ylenmääräinen herkkyys arvostelulle sekä vihamielisyys. Paranoidiset henkilöt elävät eristäytynyttä tunne-elämää koska he pelkäävät toisten pahansuopia aikeita. Sääntönä on että paranoidiset henkilöt ovat valmiina vastaiskuun ja yllyttävät toistuvasti yhteenottoihin. Tällä tavoin he saavat toisissa aikaan vihamielisyyttä ja kaunaa.
Tälle häiriölle on luonteenomaista pysyvä epäluuloisuus, epäluottamus ja ylenmääräinen herkkyys arvostelulle sekä vihamielisyys. Paranoidiset henkilöt elävät eristäytynyttä tunne-elämää koska he pelkäävät toisten pahansuopia aikeita. Sääntönä on että paranoidiset henkilöt ovat valmiina vastaiskuun ja yllyttävät toistuvasti yhteenottoihin. Tällä tavoin he saavat toisissa aikaan vihamielisyyttä ja kaunaa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Narsistiselle persoonallisuudelle on ominaista erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
lääkäriin.
Kansan hoitaminen...
http://yle.fi/mot/070998/kasis.htm
Jokapäiväistä on tälläkin palstalla
Nisuiisun pakkomielteinen ihmisten haukkuminen.
Hyvä lause aloituksesta:
Sääntönä on että paranoidiset henkilöt ovat valmiina vastaiskuun ja yllyttävät toistuvasti yhteenottoihin.
Muistan lukeneeni että Nisuiisu useaan otteeseen on kehoittanut homesairaita tekemään rikosilmoituksia allergisesta alveoliitista.
Muistan myös että hän epäilee salakuuntelua,varjostusta,tietokoneen seurantaa ja mitä kaikkea niitä nyt olikaan.
Muistan että hänen haukkumisensa kohteet vaihtuvat, aina tulee uusia uhreja julkiselle palstalle.
Kannattaa varoa tällaista homesairaiden "ystävää".
kirjoittajat jotka puukottavat ihan kaikkia. Miten hillittömän paranoidia se on? Että jaksavatkin olla vihaisia ja pahalla tuulella joka päivä. hoh hoijaa
luulisi jo vähä-älyisenkin oivaltaneen, miksei täällä kannata käyttää nimimerkkiä:
" Alhaisuudessaan omaa luokkaansa on paljastaa nimimerkin takana kirjoittavan ihmisen henkilöllisyys. Joku voi kirjoittaa hyvinkin intiimiä asioita omasta elämästään luottaessaan nimimerkkinsä suojaan. "
" jotka puukottavat ihan kaikkia "
Sinä ja nisuiisu ette ole IHAN KAIKKI, vaikka siltä teistä itsestänne tuntuisikin.
jos se nimi palstalle ilmestyy, tiedän ettei sitä kirjoita Pekka. Mutta en siihen kuole. Totuus tulee ilmi kaikista joskus, ehkä tuon kirjautumisen yhteydessä kerron kuka olen ja missä sairastuin ja pistän esille ihan jokaisen tutkimustuloksenkin... ei tiedä...
En todellakaan pelkää nyt, että joku suuttunut ihminen kirjoittaa nimeni palstalle. En siitä pitäisi, jos en sitä itse tee, ei sitä pitäisi tehdä toinenkaan... mutta, elämä on.
Ja hei, eikös se mennyt niin, ettei palstaa lue juuri kukaan... että samat naamat vain kirjoittaa itse itselleen jne. jne.
Tuleeko siitä parempi mieli? Onko se auttamista? Eikö voi olla vain eri mieltä ja kertoa se reilusti?
että sinä kertoisit tuon saman puukotukseen erikoistuneelle ystävällesi.
Ihmeiden aika ei ole ohi. Voiko kukaan oikeasti olla noin aivopesty vai pelleiletkö?
Miksi se, etten hauku Pekkaa oikeuttaa sinut haukkumaan minua?
Olen kertonut, että en ole kenenkään puolesta, enkä ketään vastaan. Haukkumaan en ryhdy, jotta saisin "hyväksynnän" näiltä nimettömiltä kirjoittajilta!!!!!
Kovin typerää ajattelua, jos ei hauku ja ilkeile, on sitten "opetuslapsi" tms. naurettavaa... lapsellista lässytystä aikuisilta ihmisiltä ja varsin ahdasmielistä!
Koeta kasvaa aikuiseksi! Hyväksy ystävät sellaisena kuin he ovat, olivat sitten mitä mieltä asioista vain, ei ole olemassa yhtä totuutta mistään asiasta!
ja närkästyt kyllä kaikkien muiden sanomisiin, mutta et koskaan nisuiisun, vaikka ne olisivat kuinka törkeitä tahansa. Siihen nähden tuo kirjoittamasi on täysin vailla mitään logiikkaa.
ihan sama kirjoittaako nimimerkillä tai ei, ei se nosta tai laske kirjoituksen tasoa,vaan kirjoituksen sisältö.
Onko sinusta auttamista se että Nisuiisu haukkuu palstalla avoimesti nimeltä henkilöitä,ilman että kyseiset henkilöt edes kirjoittavat palstalla. Hän on vaan saanut päähänpintymän keuhkolääkäri Paanasesta ja entisestä homeystävästään Kanasesta.
Kyse on siitä, että jos yksi tekee jotakin, SE EI oikeuta ketään tekemään samoin! Ei se ole mikään peruste tehdä asioita väärin, nimimerkillä tai ilman.
ja ota kuraa vastaan mielipiteistäsi vuosi vuoden jälkeen, ns. ystäviltä erityisesti!
En hauku palstalla ketään, eikö se riitä? Yritän ymmärtää erilaisia mielipiteitä ja arvostaa niitä kaikkia silloin kun kyse on mielipiteistä, kirjoituksista, ei vain lapsellisesta lässytyksestä. Niitä en siedä, ne ovat täysin typeriä ja kertovat kirjoittajistaan kaiken. Se siitä ystävyydestä.
Selailin näitä uusia keskusteluja, jotka eivät ole kovin mieltäylentäviä. Sinun kannanottosi jäi mietittymään, sanoit: > -sanot siis sinä.
Toivoisin, että selittäisit, mitä tarkoitat. Nythän näyttää siltä, että hyväksyt kaiken törkeyden, mitä nisuiisu täällä kirjoittaa. Hän voi mielestäsi ilkeillä mielin määrin; haukkua muita homesairaita idiooteiksi, kuvottaviksi, tyhmiksi ja vaikka miksi, jos joku ei ole hänen kanssaan samaa mieltä. Hän voi uhkailla rikosilmoituksella, jos palstalle tuodaan jotain sellaista faktatietoa, joka ei sovi hänen kuvioinsa. Hän voi pelotella toisia homesairaita ja uhkailla kuolemalla tai mitä tahansa. Niitä et ole koskaan täällä kommentoinut tai tuominnut.
Sen sijaan, jos joku loukattu antaa samalla mitalla takaisin, pidät sitä epäoikeutettuna - toteat, että se ei oikeuta ketään tekemään samoin.
Eikö se tarkoita, että katsot nisuiisulla olevan ilkeilyyn yksinoikeuden? Jos et tarkoita sitä, niin olet kyllä selityksen velkaa muille palstalaisille.
(ps. toivon, että et ryhdy ilkeilemään siitä, että olen herännyt neljän aikaan yöllä. Olen oikeasti ja rehellisesti sairas ja usein ja nyt varsinkin flunssaisena joudun lääkitsemään itseäni yölläkin. Homeastmani on vaikea. Makuuasentoon en vielä uskalla mennä, koska silloin pelkään tukehtuvani.)
Onhan se väärin, että ei saa tehdä niin kuin joku toinen tekee... lapsellisia ajatuksia, joita voi ihan itse miettiä miten vikaan ne menee.
Miten se, etten hyväksy ilkeilyä ja lässytyksiä palstalla on rajattu? En hyväksy sitä keneltäkään. Se, että yksi haukkuu nimellään kirjoittavaa ex ystäväänsä jatkuvasti törkeästi palstalla ja tekee diagnooseja hänen terveydentilastaan, se on lapsellista toimintaa.
Maallikkona tappelee maallikon kanssa, miksi? Kenen etua siinä ajatellaan. Pekka tuo linkityksin tietoa palstalle, tietoa joita lääkärit ja tutkijat ovat kirjoittaneet tutkimuksistaan. Ei se ole Pekan vika, että tutkimukset ovat vaikeita tukijoille ja tänään kerrotaan tätä ja huomenna tuota. Yritä siinä pysyä perässä, eihän se kovin helppoa ole kenellekään. Pekka sentään yrittää pysyä tutkimusten perässä, moni lääkäri on nostanut kädet pystyy ja antaa vain sen astmapiipun sairastuneelle.
Olisi syytä istua alas ja miettiä, miksi Pekka pitäisi hiljentää ja nujertaa näillä "diagnooseilla" ja ilkeilyillä? Miksei voi kirjoittaa kauniisti ja asiallisesti? Kyllä se niin lähti, että Pekkaa ärsytettiin ja ärsytettynä sitä antaa samalla mitalla takaisin. Kuka vain Pekan tuntee tai tietää, voi huomata, että hän on kiltti ja ajatteleva ihminen. Hän ei jätä asioita puolitiehen pienten vaikeuksien jälkeen, ei suurienkaan.
Ei kukaan voi väittää, etteikö sekä puolesta, että vastaan kirjoittelusta olisi hyötyä. Tietoa me tarvitsemme, emme lässytyksiä ja maallikoiden ilkeyksissään antamia diagnooseja kavereistaan. SE NYT ON VAIN TÖRKEÄÄ. On alkeellista ajatella, että minä saan kirjoitella mitä vain, koska kaveri kirjoitti noin, ja olen ihan eri mieltä.
Ota oppia Homeherkästä, homeahdistus1 ja muista asiallisista kirjoittajista. He ovat joskus samaa mieltä, joissakin asioissa erimieltä, Homeherkkä hyvinkin erimieltä. SILTI TASO SÄILYY. Jos on asiallinen henkilö, osaa pitää keskustelun asiallisena, siitäkin huolimatta, että on asioista eri mieltä, katsoo tilannettaan oman sairastumisensa valossa ja tuo sitä tietoa arvokkaasti palstalle.
Minun on helppo ymmärtää Pekkaa, sillä astmani, joka on todellakin laajasti tutkittu, muistuttaa sairauksista ehkä vähiten juuri astmaa. Kun jää sairautensa kanssa yksin, on helppo miettiä asioita vähän laajemmin, eikä puhkua ja puhaltaa pahaa mieltään jatkuvasti lässytyksiin palstalle. Lässytykset, joissa ei ole asiaa, niitä kirjoittavat rakkikoiran tavoin käyttäytyvät ihmiset, jotka aloittavat täysin typerän lässytyksen jokaisen Pekan viestin jälkeen. Se on huvittavaa ja kertoo kirjoittelijoista kaiken. Ei ole tietoa ei taitoa, mutta sisällä velloo jatkuvasti paha mieli, jota pitää purkaa palstalla ulos. Jos siitä apua sairastuneelle, tai ns. terveelle on, hyvä, mitään apua siitä ei ole kumoamaan yhtäkään linkitettyä tietoa, väittämää tai arvelua.
Jos on tarve jatkuvasti ilkeillä tällä palstalla, tai yrittää nujertaa vakavasti sairastunut miten milloinkin, voi vain miettiä millainen ihminen sitä raaskii toiselle sairastuneelle tehdä? Terve, vaiko ns. terve henkilö? Vaikea sanoa, kirjoitusten tason mukaan päätellen hyvinkin asioista tietämätön ja yksinäinen ihminen joka kaipaa vain huomiota itselleen. Hän on ehkä polttanut siltoja takanaan, ystäviä ei paljoa ole, aikaa sitäkin enemmän. Ja ne ystävyyssuhteet saa takaisin vain kirjoittamalla ystävilleen ja aloittamalla kaiken alusta. Jokainen meistä tietää miten rassaavaa tämä sairastelu on, joten anteeksi ei tarvitse pyytää, koska ei ole mitään anteeksi pyydettävää.
On vain yhteinen suuri ongelma, jonka parissa voi viettää aikaa ihan sopuisasti erimieltäkin ollen. Niin se tieto näkyy sen omenan toiseltakin puolen. Sopuisasti.
Aina voi aloittaa alusta
" Pekka tuo linkityksin tietoa palstalle, tietoa joita lääkärit ja tutkijat ovat kirjoittaneet tutkimuksistaan. "
Sinulta on siis jäänyt kokonaan huomaamatta, että hän valikoi tänne vain sellaisia tiedon palasia, jotka jotenkin voi sovittaa hänen omiin mielikuvitusteorioihinsa. Tulkinnatkin niistä hän keksii ihan omassa päässään.
Enimmäkseen hän esittää vain vanhaa tietoa. Kun joku tuo tänne tuoretta faktatietoa, hän uhkaa rikosilmoituksella. Kun joku tuo tänne amerikkalaista tietoa, hän raivoaa, että "tänne ei tarvitse tuoda mitään amerikkalaisten asioita, antaa heidän vain hyökätä Iraniin". Kun hän itse tuo tänne valikoimaansa amerikkalaista (homesairaiden vastaista) tietoa, hän kehuu amerikkalaisten olevan supervalta tässäkin asiassa.
Luottaessaan opetuslastensa kielitaidottomuuteen, hän esittää jopa sellaisia väitteitä kuten esim., että "kukaan ei ulkomailla usko kosteusvauriomikrobien aiheuttavan astmaa". Kun hänelle tuodaan pitävät todisteet siitä, että se on valhetta, hän poistuu ketjusta ja aloittaa uuden tai kirjoittelee jonkin aikaa nimettömänä tai Hessuna tai jonain muuna.
Keskeisiä aivopesun periaatteita:
Informaation valvonta
estää kultille haitallisen informaation pääsyn jäsenien ulottuville. Kaikki tieto saadaan kultin omista julkaisuista, jotka vääristävät informaation kultille edulliseen muotoon.
Ajattelun valvonta
Todellisuuden tapahtumat tulkitaan opin suodattimen läpi. Oppi on yleensä hyvin mustavalkoinen: kaikki hyvyys on ryhmässä ja sen johtajassa. Kaikki pahuus on ulkopuolella. Oppi vastaa kaikkiin ongelmiin ja sopii kaikkiin tilanteisiin. Jäsenen ei tarvitse ajatella koska oppi ajattelee hänen puolestaan.
sinun tekstisi ovat omalla tavallaan aivan yhtä yksisilmäisiä kuin nisuiisunkin, oppirakennelma ja tapa esittää asioita vain hieman toisenlainen. Nimittely, herjaus ja muiden kirjoittajien mielenterveyden ja älykkyyden arviointi (omalta, korkeammalta tasoltasi tietysti) kuuluvat keinovalikoimaasi.
)()()( :n teksti oli erittäin asiallinen ja hyvin mietitty kannanotto, muttet sitten muuta vastinetta keksinyt kuin herjata häntä, kuten minuakin, opetuslapseksi, kielitaidottomaksi ja ties mitä.
Joko sinä olet ostanut silitysraudan?
asiatiedossa (opetuslapsi -nimitystä siis lukuunottamatta) jotain virheellistä?
häneen on nisuiisun oppi purrut 100% sti. Hän on ollut hyvä opetuslapsi eikä näe mitään väärään pekan toiminnassa. Näin se aivopesu toimii.
joko tuo nimitys on kovin tarttuvaa, tai tuosta opetuslapsesta kirjoittaakin ilman nimimerkkiä Homeahdistus... hänen tekstiinsä se nimitys nyt ainakin oli putkahtanut ja ihan nimimerkillä tällä kertaa.
Ikävää jos pitää käyttää välillä nimimerkkiä ja välillä sitten kirjoitella nimemerkin kanssa. Eikös siitä ole montakertaa tämä nimetön porukka itkenyt, että käytä nimimerkkiäsi, vaikka itse lapsellisesti kirjoittelevat samalla tyylillä nimimerkittä, olisi muiden kirjoitettava heidän mielestään reilusti nimimerkillä.
No, eräs ulkopuolinen luki näitä nimimerkittömiä juttuja ja kertoi, että siinä näkee mitä yksinäisyys teettää.
ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä jne. Ei tuo ole sen kummallisempi nimitys kuin nuo muutkaan. Lapsellisuus on ja pysyy. Ei saa haukkua muita, paitsi he saavat haukkua kaikkia. Säälittävää, niin kovin säälittävää tuo yksinäisyys.
huomaa, että rva () ei ymmärtänyt yhtään mitään hänelle osoitetusta tekstistä.
" Kyllä se niin lähti, että Pekkaa ärsytettiin ja ärsytettynä sitä antaa samalla mitalla takaisin. "
Pekkaasi ärsyttää suunnattomasti, jos tänne tuodaan jotain faktatietoa, josta hän ei pidä. Olet siis sitä mieltä, että meidän pitäisi tyytyä vain kaikkeen hänen valitsemaansa tietoon, jotta emme ärsyttäisi häntä.
Hallelujaa!
vaan että olet Nisuiisun uskollinen opetuslapsi.
Se oli se pointti. Mutta sinulle on tietenkin tärkeää sinä,sinä ja sinä.
on mukavampi kuunnella kuin palstan lässytyksiä. Että te ressukat jaksatte. Tehkää nyt välillä jotakin muuta!
ei mitään uutta. Olisiko aika keksiä muutakin tekemistä kuin jankuttaa typeriä teorioita palstalla. Ei kuule tunnu missään, jos ärsyttää yrität, ei katsos lapsi rakas onnistu ei sitten millään.
pinna sitten paloi ja sen huomasi!
noinkin pahasti sinulla.
siinähän olet sinä itse!
henkilöön jonka kannanotot ammattilaisten tutkimuksista ovatkin huijausta ja joka kieltää kirjoittamasta tai linkittämästä tänne tutkimustuloksia jotka sotivat hänen kieroutunutta käsitystään vastaan koskien tutkijoita tai vaikka toista homesairasta.
"Sääntönä on että paranoidiset henkilöt ovat valmiina vastaiskuun ja yllyttävät toistuvasti yhteenottoihin. "
sinulla on tähän diagnostiikkaan? Eikö tämä kuulu juuri siihen, mistä Pekkaa syytät? Vai menikö se niin, että kyllä "hyvän" asian puolesta voi tehdä mitä vain?
Minusta nämä kirjoituksesi ovat typeriä!
oikeita diagnooseja niin mites sitten potillat, ei ainakaan toisistaan:-)
ahaaaa, sinä olet siis sitä mieltä että kuvaus sopii sun kaveriisi,jus,just.