Mäkikuisma

Millaisia kokemuksia teillä on ollut käytöstä?
Ja mikähän mahtaa olla hinta?
41403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hintaa, mutta jonkinmoisia vaikutuksia valmisteella oli (ilmenivät n. kuukauden käytön jälkeen). Mieliala hieman tasoittui ja olo rauhoittui. Lopetin kuitenkin valmisteen käytön, koska mäkikuisman kanssa samaan aikaan nautittuna voi todella moni lääke aiheuttaa kohtalokkaan reaktion (jotkut ihan tavalliset flunssalääkkeetkin, ja mäkikuismalla itsessäänkin voi olla monia ikäviä sivuvaikutuksia). Nyttemmin olen syönyt reseptivalmistetta nimeltä Limbitrol, joka on kyllä mäkikuismaa tehokkaampi.

Äänestä

Käytin mäkikuismaa lähinnä nukahtamisvaikeuksien takia jonkin aikaa ja en voi sanoa, etteikö sillä olisi jotain tehoa ollut.
Olen jo jonkin aikaa käyttänyt Ruusujuuri Plus-nimistä valmistetta, joka sisältää myös mäkikuismaa. Olen huomannut sen vaikuttavan positiivisesti esiintymisjännitykseen, en suuhtahda tai hermostu kovinkaan herkästi käytettyäni niitä. Samoin sellainen hermostumisesta johtuva päänkivistykseni on hellittänyt. Neljänkymmenen tabletin pakkaus maksaa 20,30 euroa. Olen ottanut yhden tabletin aamulla ennen töihin lähtöä ja kyllä se on tuonut helpotusta elämääni.

Äänestä

Viime kevättalvella tunsin oloni masentuneeksi ja kokeilin kuukauden ajan Hyperiforce-nimistä mäkikuismavalmistetta. Otin kolme tablettia päivässä jaotellen. Minua valmiste väsytti ja en kokenut saavani siitä haluaamaani apua. Se oli pettymys, sillä olen lukenut ja kuullut mäkikuisman olevan oiva helpotus masennukseen. Tuotteen hintaa en muista,mutta suhteessa apuun muista harmitelleeni hintaa. Syksyn mittaan alavireinen olo meinaa saada taas yliotteen. Olen syönyt Tri Tolosen Kalaöljy kapseleita. Useissa tutkimuksissa on todettu omega-3-rasvahapon helpottavan masennusoireita. Itse käytän kyseistä tuotetta kuusi kapselia päivässä.Lisäksi otan joka päivä BeviTabs nimistä b-vitamiinia,joka on pitkävaikutteinen B-vitamiini.Näistä on ollut minulle apua. Voimia syksyyn ja iloa elämään toivoo 40v sairaanhoitaja.:)

Äänestä

Mäkikuisma vähentää lähes kaikkien lääkeaineiden määrää veressä. Siksi jos sinulla on jokin lääkitys, kannattaa katsoa että siinä ei nimenomaan kehoiteta välttämään mäkikuismaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyperiforce Nova kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on ollut käytöstä?
Ja mikähän mahtaa olla hinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu