...olen ahdingos.. olen 16v kait aikas normaali tyttö tai enkai kun kiinnostukseni on tytöt..hmm en haaveile poikakaverista..vaan et kohtasin kivan kaltaseni tytön asun äidin kans ja en tiedä miten se reagois jos kertoisi et oon lesbo!!huh .. mitähän mun pitäs tehdä?
kaapistako jo ulos???
perhonen:)
51001
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
16-vuotiaana vielä kertoa, sillä tunteeni ja mielipiteeni muuttuivat vielä monta kertaa sen iän jälkeenkin. Mutta toisethan ovat varmoja jo 12-vuotiaina, toiset pohtivat vielä kolmekymppisinä. Minä olen ihan aikuinen nainen, enkä ole saanut vanhemmilleni kerrottua. Luultavasti he aavistavat ainakin sen, että minussa on jokin vialla. Olen ajatellut kertoa vasta siinä vaiheessa, jos joskus seurustelen vakavasti. Päätät toki itse asiasta, mutta suosittelisin ottamaan aikaa ja pohtimaan. Mitään kiirettä ei ole.
ihan rauhassa odotella ton äidille kertomisen kanssa. jos sun välit äitiisi on hyvät, ni jossain sopivassa tilanteessa sit puhut asiasta. ei sitä puhumista mun mielestä kannata stressata etukäteen.
Ite laitoin terapeuttini kertomaan vanhemmilleni, kun en ite uskaltanu/ilenny. He suhtautu asiaan oikein hyvin ja isoveljenikin sanoi, et ois kannattanu sanoo aiemmin (olin 24), että olisin selvinny monelta harmilta. Ennakkoluulot olivatkin mun omia!
Jos et ite pysty kertomaan, pyydä jotain luotettavaa aikuista sanomaan se. Lycka till!
Vanhempana ihmisenä tiedän sen että 16-vuotiaana ollaan vielä tosi nuoria. Käytännössä lapsia.
Jos vaikka 18-vuotiaana kun on täysi-ikäinen niin voisi päättää senkin onko lesbo vai mikä ja kertoa muillekin.
Hei kuule, ite on "JO" 24, enkä oo vielä tehnyt elettäkään kertookseni asiasta. Vaikka olen jo tämän ikäinen, niin en ole vieläkään täysin selvillä siitä, mikä yleensä olen. Sen tiedän, etten oo ihan perus hetero. On siis ollut tosi syviäkin nais-ihastuksia.
Ymmärrän sen ahdistuksen, kun tuntuu et on asian kanssa yksin. Mutta itte oon semmosesta perheestä, että en kertakaikkiaan voi asiasta kertoa. Vaikka meidän perheessä hyväksytään vammaiset ja sairaat, köyhät ja kurjat, niin homoseksuaalisuus on jotain, mikä ei enää mahdu seulasta läpi. Se on meidän perheelle jotain ihan "käsittämätöntä" ja "luonnotonta" perverssiä. Itte en aio asiasta vihjastakaan niin kauan kun en tiedä mitä haluan elämältä. Voihan olla, että joku päivä rakastunki palavasti mieheen ja perustan perheen. En halua vetää seksuaalisuudelleni rajoja. Mietin, että on vaan olemassa ihmisiä, joihin sitten ihastun, on ne sitten miehiä tai naisia. Vaikka nais ihastukset on ollu voimakkaampia, niin ei voi tietää vaikka joku mies yltäis joskus samaan. Niinpä pidän rajat ja silmät auki, ja elän vaan tätä päivää.