SKINEJÄ

Löytyykö kotkasta enää yhtään skiniä? Onko kukaan enää nähnyt yhtäkään täällä päin?
354242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Skinit eli skinheads. aate tulee kanssalissocialismista ja rotuopista. suomen katukuvassa näkyvät "skinit" eivät edusta näitä aatteita, heitä voi kutsua vaan rasisteiksi

Äänestä
  • Alkuperäisten skinheadien katsotaan olleen työläisnuoria, jotka yhdistelivät mod-liikkeeseen palautuvan nuorisokulttuurin piirteitä (oma hius- ja pukeutumistyyli sekä populaarimusiikki) brittiläisen työväenluokan perinteiseen arvomaailmaan, joka korosti muun muassa aggressiivista maskuliinisuutta, pub-elämää ja ruumiillisen työn arvostusta. Ensimmäinen skinhead-sukupolvi omaksui käyttäytymiseensä ja elämäntapaansa joitakin piirteitä mustaihoisilta jamaikalaisilta maahanmuuttajanuorilta, joita kutsuttiin nimellä rudeboy. Skinheadit kohtasivat maahanmuuttajanuoria muun muassa yhteisillä rakennustyömailla.

    Skinhead-kulttuurin synty liittyi tilanteeseen, jossa Britannian perinteinen työväenkulttuuri oli rakennemuutoksen seurauksena häviämässä. Brittiläisen skinhead-liikkeen synty ja kasvu onkin nähty protestina perinteisen elämäntavan hajoamiselle.

    Skinhead-kulttuuri oli jo häviämässä, kunnes se syntyi 1970-luvun lopun Britanniassa uudestaan punkin mukana. Tällöin pakistanilaiset maahanmuuttajat joutuivat joidenkin skinhead-joukkioiden aggressioiden kohteeksi. Maahanmuuttajavastaiset ryhmät alkoivat värvätä skinheadeja jäsenikseen, ja lopulta skinheadia alettiin pitää uusnatsin synonyyminä.

    Suomessa skinhead-tyyli on 1980-luvulta lähtien yhdistetty uusnatsistiseen tai vähintäänkin äärikansalliseen, katuväkivaltaan taipuvaiseen nuorisoliikkeeseen. 1990-luvulla skinheadien rasistiset väkivallanteot herättivät pelkoa sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomen kaupungeista varsinkin Joensuu sai vuosikymmenen lopulla julkisuutta tästä syystä.

    Äänestä

olen kotkan skiniporukan päälikkö ja meitä on kyllä monta täälläpäin. jos jotai uusia kiinnostaa liittyä meihin, nousevaan voimaan ni sovitaan tapaaminen johonkin. meiden aate nousee kuin feeniks-lintu tuhkasta! meissä on suomen toivo, usko ja tulevaisuus!! rememberring: pekka siitoin....

Äänestä
  • kuka haluaa äänemme kuntavaaleissa????

    Äänestä

  • et enklanniks osaa.
    Nou-sevaa voimaa tosijjaan.
    Siik hail.

    Äänestä

  • whait ääs kirjoitti:

    et enklanniks osaa.
    Nou-sevaa voimaa tosijjaan.
    Siik hail.

    taas joku pelle alko ruikuttamaa täällä! harvatpa tulevat uhoamaa kasvotusten... jos saan selville kuka olet, syötän sut mun dobermanneille!

    Äänestä

  • arttu arjalainen kirjoitti:

    taas joku pelle alko ruikuttamaa täällä! harvatpa tulevat uhoamaa kasvotusten... jos saan selville kuka olet, syötän sut mun dobermanneille!

    tee niinkuin entinen skini, lyö itteäs puukolla jalkaan ja pakene siperiaan. ota ne doopermannis mukaan. suunilleen maailman käyttökelvottomin koira mitä puolustukseen tulee.

    Äänestä

  • parka! kirjoitti:

    tee niinkuin entinen skini, lyö itteäs puukolla jalkaan ja pakene siperiaan. ota ne doopermannis mukaan. suunilleen maailman käyttökelvottomin koira mitä puolustukseen tulee.

    No ennyt sanois että käyttökelvottomin..Oikeen äkäset ja koulutetut ja oikein syötetyt niin.. voivoi. Pysyisin siellä kolmannessa kerroksessa.

    Äänestä

  • arttu arjalainen kirjoitti:

    taas joku pelle alko ruikuttamaa täällä! harvatpa tulevat uhoamaa kasvotusten... jos saan selville kuka olet, syötän sut mun dobermanneille!

    ton uhoomiseen ja pokoomiseen tarttemas energian työntekoon, ni saisit jotain tän rakkaan isänmaan eteenkin jotain aikaan.

    Se on kato niin, että:

    Arbeit macht frei!

    Äänestä

  • whait ääs kirjoitti:

    ton uhoomiseen ja pokoomiseen tarttemas energian työntekoon, ni saisit jotain tän rakkaan isänmaan eteenkin jotain aikaan.

    Se on kato niin, että:

    Arbeit macht frei!

    Maahanmuuttajat vie parhaat hommat joita tällä koulutuksella vois saaha. Macdonaldissa on töissä useampikin muun rotuinen ku ite joudun jakamaan mainoksia. Ei tarvi ihmetellä mistä skiniaatteen palo nousee.

    Viha alempirotuisia vastaan syö sisintäni mutta rakkaus isänmaatani kohtaan antaa voimaa taistella. Me emme luovuta koskaan! Kolminkertainen eläköön huuto Suomelle Eläköön. Eläköön Eläköön!

    Äänestä

  • jambonambo kirjoitti:

    No ennyt sanois että käyttökelvottomin..Oikeen äkäset ja koulutetut ja oikein syötetyt niin.. voivoi. Pysyisin siellä kolmannessa kerroksessa.

    tuolle linjalle, niin kaukaasian paimenkoirasta löydy sitä mitä sinäkin varmaan haet dooppereista.

    siinä mittelössä toopermannilla ei ole osaa.

    Äänestä

  • Skinz4ever kirjoitti:

    Maahanmuuttajat vie parhaat hommat joita tällä koulutuksella vois saaha. Macdonaldissa on töissä useampikin muun rotuinen ku ite joudun jakamaan mainoksia. Ei tarvi ihmetellä mistä skiniaatteen palo nousee.

    Viha alempirotuisia vastaan syö sisintäni mutta rakkaus isänmaatani kohtaan antaa voimaa taistella. Me emme luovuta koskaan! Kolminkertainen eläköön huuto Suomelle Eläköön. Eläköön Eläköön!

    Mahtaakohan olla oikea halu TODELLA työntekoon. Onko kokemusta? En ylistä enkä alista rotuja mutta he ovat halukkaita tekemään työtä. Ymmärrän että töitä on vaikea joskus saada mutta kun panostat ja haluat vaikka kursseja myöten niin aika hyvät saumat on. En kadehdi pätkääkään
    ulkomaisia jotka panostavat ensin oppien kielen ja oppien ammattia esim.Ja saavat töitä.

    Äänestä

  • jos mennään kirjoitti:

    tuolle linjalle, niin kaukaasian paimenkoirasta löydy sitä mitä sinäkin varmaan haet dooppereista.

    siinä mittelössä toopermannilla ei ole osaa.

    No jos tolle linjalle mennään niin on koiria pahempiakin vielä.. mutta kyse ei ole siintä etteikö Koiraa kannattaisi kunnioittaa sillä "pienikin" koira saa jälkeä.

    Äänestä

  • jambonambo kirjoitti:

    No jos tolle linjalle mennään niin on koiria pahempiakin vielä.. mutta kyse ei ole siintä etteikö Koiraa kannattaisi kunnioittaa sillä "pienikin" koira saa jälkeä.

    aivan, itsekin olin kauhuissani kun sinun pieni chihuahuasi juoksi minua kohti räksyttäen. kyllä siinä sai pelätä henkensä edestä.

    Äänestä

  • jos mennään kirjoitti:

    tuolle linjalle, niin kaukaasian paimenkoirasta löydy sitä mitä sinäkin varmaan haet dooppereista.

    siinä mittelössä toopermannilla ei ole osaa.

    lähtää niin mun chiauhahuhuahuauht syö teiJän koirat!

    Äänestä

  • jos mennään kirjoitti:

    tuolle linjalle, niin kaukaasian paimenkoirasta löydy sitä mitä sinäkin varmaan haet dooppereista.

    siinä mittelössä toopermannilla ei ole osaa.

    sinne jos omat eivät pärjää.

    Äänestä

  • Skinejä kirjoitti:

    sinne jos omat eivät pärjää.

    Onko joku pyytäny yhtään mitään?
    Ei !

    Äänestä

  • Whait! Muhahahaha. Miten sait varmenne yhteenlaskun oikein?

    Äänestä

  • Onko homma vielä elossa?

    Äänestä

itse ole nähnyt niitä kotkan katukuvassa piiiitkään aikaan.

Äänestä

Joskus reilu kymmenen vuotta sitten oli Hovarilla baarissa skinien joku kokoontuminen ilmeisesti kerran vuodessa.

Äänestä

Pieksetää skinei iha vaa huvin vuoks..on sen verran pellei...ainaki ketkä Karkkarii eksyy hahhahahahaha

Äänestä
  • ihme ku kukaan ei oo tullu viel aukoo päätänsä karkkarissa vaikka meitä pari skinii on, mut se varmaan johtuu siitä et ne hulluimmat löytää tiensä meijän taakse heti, naurattaa tuollaset suomi24 uhoomiset... karkkarissa ei ykskään puutu toisten asioihin...

    Äänestä

  • Up.

    Äänestä

Eikös nuo skinit ole niitä jotka matkivat tyylinsä tummaihoisilta jamaikalaisilta? Ja eikös nuo ole samaa porukkaa jotka räyhää ja heiluu, mutta keneltä tahansa peräkammaripojultakin ne ottaa turpiin aina 6-0 ?

Äänestä
  • Ahmetteja on nykyään enemmän

    Äänestä

Kotkaan tullut feikki skinejä naisten toivossa. Kotkassa kuvattu skinileffa sai naiset tulemaan Kotkaan ja miehet matkimaan skinejä

Äänestä

Vellihousut ei mahda Ahmedille mitään. Niiden koiratki lähtee karkuun.

Äänestä

Se videovuokraamon Taxell oli viimeinen Kotkassa. Nykyään teknomies ja soittelee deejiinä rave tapahtumissa.

Äänestä

Onko Kotkassa enää skini toimintaa

Äänestä

jylpyllä on nähty kun siellä on odinien ja ks kerhotalot eli ks lyhenne tulee kymenlaakson skineistä ja niitä on

Äänestä

Hurukselassa ja kaupungin valtuustossa vaikuttaa Persu skini.

Tarkkailupuheenjohtaja Nikkinen , häneen voi tutustua trollaamassa Tik Tokissa Copy Paste perseilyä.
Mamutaksit raiskaa Hurukselassa skinin mielestä. Erehtynyt Kela takseista Kotkan perukalla.

Äänestä
  • Ei se aito skini oo , kun ajelee mersulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei se aito skini oo , kun ajelee mersulla.

    Joo. Ei oo aito skini.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotkasta kirjoitti:

Löytyykö kotkasta enää yhtään skiniä? Onko kukaan enää nähnyt yhtäkään täällä päin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu