Päivien jatkuvana virtana
harhaa kaunista jahtaan
kiinni en vain sitä saa.
Se kuin kätkeytyy revontulten tansseihin
pilkahtelee tuhansin tähdin
ilakoi yö taivaan ilotulituksissa
luvaten paljon paljon kauniimpaa
ja sen tuntee sydämessään...totta olevan.
Rakkaus on juoksuttanut
halki kohtaloiden kauneuksien
ja palkintoaan tarjonnut leikisti vaan
korvia hivelevinä sanoina
sylien hunajana ja kaiken kadottanut
hoputtanut eteenpäin.
Rakkaus kuin harha
sen janoisalle kangastus.
Maali siirtyy aina kun on luullut
saavuttaneensa sen ja taivaanrannassa uudestaan
se vilkuttelee houkuttelee yrittämään.
Vielä minä yllätän sen
loistavalla kirilläni
kuin siivet kantapäissä.
Palkintomaljani nostan ja juon
humaltuen siitä...ihmeellisestä rakkaudesta.
Se juoksuttaa...
14
392
Vastaukset
- padme_amidala
..hieno on runosi taas tähän aamuun. Laittoi aivonystyrät liikkeelle pohtimaan rakkauden arvoitusta. Ihmeellinen, onnellinen rakkaus on valtava voimavara, josta saa voimaa arjen aherruksiin.
Miten olisikaan helppoa lauleskellen tehdä jokapäiväistä työtään, kun tietäisi, että ktona odottelee oma mussu. Oma hellyyden, lämmön ja voiman lähde, joka rakastaa toista omana itsenään.
Rakkaus ei kysy aikaa, paikkaa, eikä kohdetta. Se kolahtaa yllättäen, kun vähiten odottaa, eikä senjälkeen anna rauhaa. Tämä on epämukavaa silloin, kun ei saa vastarakkautta. Herkimmällä
onneton rakkaus toimii raskaana painolastina vähentäen suorituskykyä.
Toistan itseäni, mutta sanon taas, ettei kenellekään anneta enempää kannettavaksi, kuin jaksaa kantaa. Tämä mielestäni toimii sekä ilojen, että surujen suhteen.
kiitos ajattelua synnyttäneestä lukuhetkestä : )
Oikein mukavaa hernekeittopäivää sinulle runopalstan etuoikeutetulle filosofille.- runo64-1
...liikaa että olisin runopalstan filosofi.
jos olisin niin olisin väärässä paikassa
kirjottamassa.
tavallisia pähkäilyjäni nämä ovat vain.
noissa näkökohdissa olet oikeassa
ja itsekkin allekirjoitan ne.
kiitän sinua kun kylässä kävit
ja toivottelen sinne päin myös hyvää
hernekeitto päivää lämmöllä!!!
- KuunKeiju
ja hienosti sanat asetit! Tämä pohdiskelusi oli iloisen haikean hauska pohdinta. Optimismista ei pidä luopua, jossain täydellisen yllätävässa paikassa se rakkaus piilottelee, matkaa vain on jatkettava... Hieno runosi!
- runo64-1
..satu kuin todeksi muuttuu
kun keijun "näkee"...
no eihän ikinä pidä luovuttaa
ja rakkauden tapaisen palkinnon eteen
pitää kaikkensa yrittää
mutta kun siihen "oikeaan" törmää
niin ajattelee mitä ne muut oli-harjotteluako?
oikeaa varten.
kiitos kun poikkesit
ja paljon toivoa torstai päivä täyteen sitä
sinulle.
- Tapiontytteli
Huomenta
Aloitin taas tuolta taaempaa, kuten usein tapanani on.
Ja nyt lukiessani tämän runosi :
- Sanani ovat täysin hukassa….
Miten mahtava runo
Sen rytmi ja sen soljuva kieli…
Samalla kun se leikittelee, siinä on myös tuskaa
Huh, pitää lukea uudestaan…uudestaan..
Nämä ovat ensimmäisen lukemisen jälkeen nousseita tuntoja.
Vautsis
-tytteli.- runo64-1
...vasta pääsin vastaamasta aijempaan
ja tälläkin löydän kaunista palautteesi
muodossa.
no sellaisen tälläistä elämä on ollut
unelmoivin katsein taivaanrantaa tähyillen.
kiitos kun poikkesit ja paljon,
todella paljon hyvää päivääsi
sydämeni lämmöllä suurella. - Tapiontytteli
runo64-1 kirjoitti:
...vasta pääsin vastaamasta aijempaan
ja tälläkin löydän kaunista palautteesi
muodossa.
no sellaisen tälläistä elämä on ollut
unelmoivin katsein taivaanrantaa tähyillen.
kiitos kun poikkesit ja paljon,
todella paljon hyvää päivääsi
sydämeni lämmöllä suurella.Heippuri-peippuri
...taas pakkaa kiirus päälle....
se on tuo "kutsumusammatti" sellainen...
Pikaisesti siis Toivotan Sinulle mitä parahinta viikonloppua
ja kiitokseni toivotuksistasi
-tytteli-
Päivän piristeeksi valoisaa Juoksutusta
Sinulta ja sanojen vilkasta sävyä,
sopii mainiosti tähän päivään kuin
tunnelmaan.
Tuo viimeinen kappale sai vielä
hyvälle mielelle että hymyn
karetta harmauden kasvoille.- runo64-1
...voisi sanoa että olisi onnistunut
kun on piristänyt pähkäilyllä toista.
no enää ei pysty juoksemaan niin lujaa
kun jalat ovat tohjona,
ainoa keino olisi väsyttää rakkaus hihii.
onhan sillä humaluttava vaikutus kun asiat
napsahtaa yhteen,
ainakin minulla mutta minähän ajattelen liikoja.
kiitos kun vierailit luonani ja hyvää
hernekeitto päivää sinulle ystävä hyvä!!! runo64-1 kirjoitti:
...voisi sanoa että olisi onnistunut
kun on piristänyt pähkäilyllä toista.
no enää ei pysty juoksemaan niin lujaa
kun jalat ovat tohjona,
ainoa keino olisi väsyttää rakkaus hihii.
onhan sillä humaluttava vaikutus kun asiat
napsahtaa yhteen,
ainakin minulla mutta minähän ajattelen liikoja.
kiitos kun vierailit luonani ja hyvää
hernekeitto päivää sinulle ystävä hyvä!!!Hitsi - että hyvin sanottu...kesyttää
rakkaus,sillä osui niin sopivasti.
Torstai oli ennen vanhaan joka
paikassa hernesoppa pv.
Mutta nykyään aika harvoin
tulee sitä syötyä,mutta
hyvää se on...EU on vaan
niin tarkkana noiden
ilmasaasteiden kanssa,että
se on pian jo kiellettyä.
Kaikkea hyvää mielesi
tuntoihin - älyniekka.
- onija
Se tuntuu kauniilta
harhalta
janoisen kangastukselta
..vaan kohdalle osuessaan
humalluttavalta..
sitä se on..
Rakkaus
..sekin voi yllättää.
Miettimättä en tätä ohita
runosein!
Kiitoksia!- runo64-1
...yllätykset mukavia ovat,
ainakin rakkauden tapainen
mutta näin vanhana se alkaa olla
hidasta kiirettä jo ja sitten kun kerkiää
paikalle niin se on just lähtenyt
joten ei ikinä kiinni saa...
no toivossa on hyvä elää.
kiitos rakas ystävä kun poikkesit luonani
ja käyntisi on kunnia ja siitä ilostuneena
toivotan mitä parhainta jatkoa päivääsi.
- lindalinda1
ettei elämä mene ohitsesi.
Runossasi on jälleen pohjoisen taikaa,
revontulten tanssi
ja taivaan ilotulitus.
Laadukasta jälkeä joka ainoa säkeistö.
Rakkaudesta, sen kokemisesta ja odotuksesta.
Olet Sinä melkoinen mestari.- runo64-1
...vielä ole valmis rakas oppimestari!!!
no täällä pohjoisessa maailman laidalla
elämä ei tosiaan mene ohitse kun sitä ei ole.
kun tässä toivottavasti kohta pääsee n.2000km
alemmas niin jos ei jaksa juosta niin pitää
kampittaa tyttäriä ja kun auttelee pystyyn
niin katsoo sydämellä näkyiskö rakkauden merkkejä
kiukuttelua ei noteerata hihii.
kiitos kun vierailit luonani rakas oppimestari
ja paljon hyvän kaunista päivääsi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122246- 1081098
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,251095Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki5944Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 86845
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573