Inkivääri

sydis**

Onko kellää kokemusta inkivääristä nivelreumaan tai yleensä nivelkipuihin?
Olen kyllä lukenut lehdistä,että kyseinen aine vie kivut pois,mutta itse hiemen epäilen.
Onko kellään omakohtaista kokemusta inkivääristä,muussakin kuin leipomisessa ;)))

13

12353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jartsuliini

      Itselläni alkoivat tän vuoden toukokuussa uudestaan kuusi vuotta poissa olleet nivelsäryt ja turvotukset sekä joka aamuinen arkuus päkiöissä,lisäksi aamuisin oli kankeutta myös sormissa.Lääkäri otti silloin verenkuvan josta etsittiin kihtiä ja reuma-arvoja eikä niistä selvinnyt syytä oireisiin.Oireita esiintyi siis v.2002 jolloin sain voimakkaita särkyjä lähinnä rystysiin ja kämmenselät turposivat voimakkaasti johon liittyi voimakas vväsymys sekä voimattomuuden tunne.

      Oireet puhkesivat aina tietyn ravinnon aiheuttamina ,ensin sianlihasta ja myöhemmin aloin herkistyä myös naudanlihalle.Siipikarjan liha sekä kala ja kasvikset sopivat hyvin itselleni.Sen takia ruokavalioni on nykyisin 80%:sti kasvispohjainen.Sain silloin apua oireisiini aspiriinista joka vei turvotuksen ja nivelsäryn parin tunnin kuluessa.Oireet katosivat vuosiksi kun söin kuukauden ajan jotain vihersimpukka -ja inkiväärivalmistetta.

      Nyt kuluvana keväänä oireet palasivat takaisin entistä voimakkaampina nimenomaan jonkin tietyn ruoka-aineen/aineiden nauttimisen yhteydessä mm. usean olut tuopin jälkeen sekä runsaaan äyriäismäärän syönnin yhteydessä.Ensi oireisiin söin hyväksi todettua aspiriiniä joka auttoi hetken aikaa.Lääkärissä olen saanut ravata koko kesän ja syksyn,missään otetuissa verikokeissa ei löydy mitään kohonneita arvoja jotka selkeästi viittaisivat reumaan tai kihtiin,tosin on tapauksia joissa tunnetut oireet viittaavat selvästi nivelreumaan vaikka sitä ei verikokeilla havaita.Ainoa arvo joka on koholla on ns.IG-A.Se on eräänlainen immunologinen vasta-aine veressä joka viittaa jonkinlaiseen yliherrkkyystilaan kehossa.Lisäksi on katsottu borrelioosi vasta-aineet sekä reumafaktorit ja nekin olivat negatiivisia.Oireet kirjallisuuden perusteella viittaavat nivelreumaan.

      Hoitava lääkäri kirjoitti koventuneisiin säyrkykohtauksiin voltarenia 2xpäivässä joka auttaisi pehmytkudosreumaattisiin oireisiin ja auttoi aikansa vaikka ruokavalioni on kasvisvoittoista.Kun voltarenistakaan ei pitemmän päälle ollut apua päinvastoin koin itseni enemmän väsyneeksi aina lääkkeenoton lälkeen aloin syömään voltarenin lisäksi Bioteekin vihersimpukka-hainrustokapseleita sekä zanaxin inkivääri kapseleita.Kerroin hänelle niiden helpottavan aamuiseen käsien ja jalkojen jäkkyyteen joten hän kirjoitti mulle vihersimpukka-hainrustokapseleiden tilalle reseptille Glucosamin- nimistä oraaliliuos jauhetta joka on vastaavanlaista kuin toi bioteekin luontaistuote mutta tää on vaan paljon isompi ja tehokkaampi annos.Särkylääkkeeksi vaihdettiin Arcoxia.Lisäksi syön sen lisäksi edelleen zanaxinin inkiväärikapseleita jotka auttavat nimenomaan nivelten ja lihasten jäykkyyttä poistavasti.Jokin omega3:sta sisältävä inkivääriyhdiste saattaisi toimia vielä paremmin mutta mulla ei ole siitä mitään kokemusta mutta ajattelin seuraavaksi kokeilla niitä auttaisivatko mahdollisesti tehokkaammin.

      • sydis**

        Nivelreumaa olen sairastanut 10vuotta,reuma alkoi juuri noilla oireilla mitä kerroit.Reuma-arvot ei näy mulla veressä.Kuumeilu ja voimakas väsymys ja päkiät todella kipeät alussa.
        Monenmoiset lääkkeet olen käynyt läpi,nykyään menee Reumacon,mutta nyt syksyllä on taas rystyset turvoksissa ja kipeät,tää sairaus on sellaista aaltoilevaa,välillä olen kipeämpi ja välillä menee paremmin,mutta koskaan ei kivut ole tyysti hävinneet.

        Kerran olen kokeillut kalaöljy-kapseleita,mutta en huomannut minkäänlaista tehoa. En oikeen usko luontaistuoteesiin,mutta nyt vaan tuntuu siltä,että jos kokeilis vielä sitä inkivääriä.

        Ruokavalio muutoskin voisi olla hyvä,nimenomaan enempi kasvispainotteinen,mutta kun ukolle pitää olla lihaa ruokana,niin sitten en kehtaa itselleni tehdä eriruokaa.
        Kuten sinäkin olet huomannut,että olut tuo kivut pahemmin esille,niin saman olen huomannut minäkin punaviinin suhteen,joten kai sekin nautinto pitäisi lopettaa.

        Kiitos muuten hyvästä kirjoituksestasi ja tsemppiä jatkoon :)


      • ruoka-aineet

        Minulla on myös ruokaan reagoiva reuma. Alkuun, siis noin 15 vuoteen reuma ei näkynyt veressä. Sittemmin ilmaantui, ja taas katosi, ja taas ilmaantui.

        Raakakasvisruokavalio piti reumani täysin passiivisena 20 vuotta. Sitten se villiintyi, eikä ole sen jälkeen rauhoittunut viimeiseen 12 vuoteen. Raakakasvisruoka on edelleen eduksi, vaan ei enää tehoa niin täydellisesti, kuin aiemmiin.

        Inkivääriä käytin 2 vuotta, mutta minun tapauksessani ei mitään vaikutusta.


      • Jartsuliini
        ruoka-aineet kirjoitti:

        Minulla on myös ruokaan reagoiva reuma. Alkuun, siis noin 15 vuoteen reuma ei näkynyt veressä. Sittemmin ilmaantui, ja taas katosi, ja taas ilmaantui.

        Raakakasvisruokavalio piti reumani täysin passiivisena 20 vuotta. Sitten se villiintyi, eikä ole sen jälkeen rauhoittunut viimeiseen 12 vuoteen. Raakakasvisruoka on edelleen eduksi, vaan ei enää tehoa niin täydellisesti, kuin aiemmiin.

        Inkivääriä käytin 2 vuotta, mutta minun tapauksessani ei mitään vaikutusta.

        itse sain täältä http://www.nivelreuma.net/ sivustolta helpottavaa tietoa mihin oireeni viittaisivat käy katsomassa osio hoito ja kuntoutus ja sieltä tarkemmin Ravitsemus. Erityisesti tuo ravitsemuksen vaikutus nivelreumaan on mielestäni erittäin hyvä osio.Kannattaa käydä lukemassa se ellei sitten ennestään ole jo sinulle tuttuja asioita.

        Sivulla suositellaan mm.alkoholin välttämistä mutten näe että sen välttäminen olisi ehdotonta.

        Itselläni lääkäri aluksi epäili hiukan oireeni kihtiä kohden jolloin olut on kiellettyjen listalla mutta silti sallitaan että silloin tällöin voi rauhallisin mielin nauttiä viiniä muutaman lasillisen sillon tällöin.


    • Inkiväärikin

      Olen käyttänyt inkivääriä seuraavasti:

      Kokonainen inkiväärijuuri harjataan ja murskataan pienessä vesimäärässä tehosekoittimella. Huuhdellaan vedellä kattilaan ja kuumennetaan. Siivilöidään kannuun ja muutaman kerran mössöön vielä lisätään vettä, kuumennetaan ja siivilöidään.

      Laimennan noin 1:4 minttuteehen tai vihreään teehen, lisään hunajaa ja sitruunamehua. Vie pois myös flunssan ensi oireet ja panee veren kiertämään. Mielestäni on auttanut nivelreumani kipuihin, ei ainakaan haittaakaan.

      Inkiväärijuoman ohjeita voit myös googlettaa.

      • sydis**

        Mukavasta vinkistä ja reseptistä,täytyy kokeilla tuotakin joskus,kunhan ensin testaan ne kapselit.
        Hyvää jatkoa sinullekkin :)


    • minulle auttanut

      Minulla on "tuore" vain noin vuosi sitten saatu nivelreumadiagnoosi. Lääkkeitä jo ollut monenmoisia, eikä niistä suurenmpaa hyötyä ollut. Siirryin vähä hiilihydraattiseen ruokavalioon alkukesästä ja nyt olo hyvä. Puolen vuoden lähes liikkumattomuudesta tulleet kilot eivät kyllä ole lähteneet mutta vointi hyvä ja melkoisen notkeakin taasen.Lääkkeitä enää jäljellä yksi, osa luvallisesti hylätty osan ( metotrextaatti) hylkäsin itse kun ei ollut muuta vaikutusta kuin kolman päivän pahoin vointi. Näillä eväillä nyt mennään tulevaisuus sitten näyttää ehkä uudet kuviot:))

    • Nivelrikko

      Itse käytän sormien ja polvien jäykkyyteen inkivääriä.
      En osta sitä kaupasta vaan keitän itse liusta jossa on 1/2 litraa vettä ja
      10 cm pala inkivääriä, niitä keitetään noin puoli tuntia ja siivilöidään
      palat pois ja pannaan pulloon jääkaappiin josta voi nauttia 2 ruokalusikallista
      päivässä niin johan nivelet notkistuu eikä hintakaan ole kuin euron.
      Tämä on naapurin mummon ohje ja kyllä toimii.

      • Jartsuliini

        Olen aikaisemmin käyttänyt inkiväärikapseleita ja nykyisin teen tuoreesta inkivääristä juoman.raastan n.1 cm palasen inkivääriä kupilliseen kiehuvaa vettä ja annan sen hautua n.10 min.Sen jälkeen olen siivilöinyt inkivääriraasteen ja puristanut raasteesta loputkin nesteet pois.Olen juonut sen hunajan ja vihreän teen kanssa.

        Jotenkin on jäänyt sellainen tuntemus että tuore inkiväärijuomalla olisi tehokkaampi jäykkyyttä ja nivelkipuja poistava vaikutus kuin kaupoissa markkinoitavilla kapseleilla.Onhan tämä paljon halvempaakin pitemmän päälle aivan kuten "Nivelrikko" kertoi.

        Ainut moka(omasta mielestäni) jonka eräällä kauppareissullani tein oli että ostin kerralla n.0,5 kg inkiväärijuurakoita jotka ajan kuluessa kävivät jääkaapissani hiukan huononemaan...siis maku huononi,tuntui siltä joten nykyisin ostan viikon tarpeeseen kerralla.


      • Anonyymi

        Kiitos!


    • mehulinko

      Minä olen sairastanut selkärankareumaa 21 vuotta. Olen tehnyt muutaman vuoden inkiväärimehua mehulingolla tuoreesta inkiväärin juuresta. Kun se puristettu mehu on niin väkevää ja ärtsyä, niin olen laimentanut sen vedellä suhteessa 1:10. Ja makeutan sen vielä hunajalla, niin maistuu vielä paremmalta. En kuumenna inkiväärijuomaani, vaan nautin sen sellaisenaan.

      Kyllä nivelkivut on helpottaneet, eikä tarvitse popsia särkylääkkeitä kuin joskus harvoin. Kyllä minulla on käytössä tietenkin reumalääkärin määräämät reumalääkkeet. Lisäksi syön Lysi omega-3 Forte kalaöljykapseleita 2 / päivä. Ja maitohappobakteeri-kapseleita menee myös päivittäin.

      Ruokavalion suhteen yhdyn edellisiin mielipiteisiin, eli sian ja naudan liha aiheuttaa niveloireita, ja minulla vielä lisäksi sienet. Kana, kalkkuna, kala ja kasvikset on hyväksi havaittu ainakin minun reuman kanssa. Joten suosittelen em. ruoka-aineita muillekin reumaatikoille.

    • Anonyymi

      Olen ottanut nyt kahtena peräkkäisenä päivänä 1tl inkivääri jauhetta, kipuja ei juuri ole mutta luultavasti on reuma vain aallon pohjalla tänään. Lääkärin määräämiä lääkkeitä en ole vielä aloittanut, koitan ensin ruokavaliolla ja näillä karpaloilla ym. vitamiineilla saada tulehduksen tukahduttamaan.

    • Anonyymi

      Olen käyttänyt kipeisiin niveliin lämpöliminentti johon on lisätty inkivääriä.
      Litran pullo maksoi vähän yli 10 euroa ja ostin Puuilosta. On tarkoitettu hevosille, mutta voipi ihmiset sitä myös käyttää.
      Hyvä aine ja todella saanut siitä suuren avun.
      PS. Joskus laitan paksu kerroksen ko. ainetta, siis oikein paksulti ja laitan kelmun päälle, ettei suttaa vaatteita tai muita juttuja. Aine kelmun alta muutamissa tunneissa.
      Tehokas systeemi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe