ISO KIITOS

Kaikille mielenkiintoisesta ja pääosin asiallisesta keskustelusta. Olen vilkkaasti käydyn keskustelupalstan asiasisältöä kommentoinut viime yönä ensimmäisen ja ainoan kerran. Korostin kommentissani perustuslain mukaista sananvapautta, mutta myös kirjoittajien vastuuta kirjoitusten sisällöstä (RL 16 9§ ja RL 24 9§).
Keskustelusivujen poistaminen ei ole tapahtunut minun toimestani, vaan jonkun muun. Sain tämän tiedon oltuani yhteydessä Suomi24-palveluun keskustelun poistamisen jälkeen.
Asettuessani kunnallisvaaliehdokkaaksi pitkän harkinnan jälkeen tunnen nyt ehdokkaaksiasettumispäätöksen olevan oikean ja erittäin haasteellisen. Erityiskiitos kaikille värikkäistä kannanotoista ja rohkaisuista lähteä hoitamaan kuntalaisten yhteisiä asioita. Jos joku haluaa ottaa yhteyttä minuun henkilökohtaisesti sähköpostilla, email-osoitteeni on: [email protected]
667269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Olet sen ansainnut...

Äänestä

Ihailemme ehdokkaan valtavaa paineensietokykyä.
Tsemppiä vaaleihin.Lopussa kiitos seisoo.

Äänestä

Tämä on sitten muuten asia joka MENEE sanavapauden piikkiin.

Ei tulisi mieleenkään äänestää Kankaanpään poliiseja ihan omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Ensinnäkin mihin perustuu Kankaanpään poliisin vakiintunut käytäntö kysellä asianomaiselta "kenenkäs poikia ollaan"?
Olen asiaa pohtinut ja tullut siihen tulokseen että sen perusteella on tarkoitus päästä käsitykseen siitä että saako asianomaisia kohdella kuin pohjasakkaa vai pitääkö mennä sääntöjen mukaan.

Toisena asiana ihmetyttää se että kankaanpäässä poliisien omat rikokset, poliisien lähimmäisten ja tuttujen rikokset hoidetaan hyväveli järjestelyillä. Tulee mieleen tarina kun poliisinpoika ei ole saanut rikkomuksestaan rangaistusta. Toinen oli kun sotilaspoliisien aiheeton kaahailu katsottiin läpi sormien samalla kun siviilihenkilöä sakotettiin täysin samasta asiasta. Niin ja näitähän riittää vaikka paljon.

Kolmantena mihin perustuu Kankaanpään poliisin kielenkäyttö "tuolta tulee työttömien kakaroiden auto"? Tekeekö teidän suojatyöpaikkanne poliiseista ja teidän kakaroistanne jotain parempia kuin muusta ryhmästä. Entäs "yksinhuoltajaäitien kakarat" sanaparsi?

Niin ja kaikille tiedoksi että poliiseilla on kankaanpäässä aseiden kanssa mielenkiintoinen yhdistelmä, he sekä myöntävät luvat aseisiin että myyvät ne ja väkisinkin käy mielessä että luvansaanti taitaa olla vaikeampaa jossei ostakkaan sata-aseesta.

PS. Esiintyisin mielelläni omalla nimelläni mutta luulen että oikeuskohteluni voi huonontua kankaanpäässä jos näin teen.

Äänestä
  • Taitaa tämä olla taas KRP itse?

    Äänestä

  • Peku vaan kirjoitti:

    Taitaa tämä olla taas KRP itse?

    Otin kuule kantaa ihan ekaa kertaa tällä palstalla ja sisältö oli 100% asiaa.

    Äänestä

  • Minulla asiat hyvin.Sakkoja täysi nolla.Kilometrejä silti lähes miljoona.

    Äänestä

  • Edellinen puhuu aivan totta.Olen itsekkin joutunut noiden vähänkoulutettujen kyselijöiden ykinkertaiseen "haastatteluun".Kysymykset olivat selästä, keskeltä ja alhaalta.Sivistys hoi!!

    Äänestä

  • Opiskelianuori kirjoitti:

    Edellinen puhuu aivan totta.Olen itsekkin joutunut noiden vähänkoulutettujen kyselijöiden ykinkertaiseen "haastatteluun".Kysymykset olivat selästä, keskeltä ja alhaalta.Sivistys hoi!!

    ennen kouluja kävi!
    Peräti kolmen kuukauden kurssi.Pääsykokeissa neliö täytyi saada menemään ympyrästä läpi, missä neliön sivunpituus oli sama, kuin ympyrän halkaisija.
    Vinkiksi vain, että neliön lävistäjä on neliöjuurikaksi kertaa neliön sivu, eli melkoisesti vaatii voimaa ja vähemmän järkeä, että viitsii alkaa yrittämään.

    Äänestä

  • Poliisit kirjoitti:

    Kävin poliisikurssin Otanniemessä -70 luvun puolessavälissä, mutta en siellä tullut hullua hurskaammaksi. Siirryinkin ravintola-alalle melkein heti.Kävin varusmiesaikana sotilaspoliisikurssin Kaartisssa,niin mielestäni siellä sain päivitetyn tiedon koulutusjärjestelmästä...hu...hu..

    Äänestä

  • lainkuuliainen kirjoitti:

    Minulla asiat hyvin.Sakkoja täysi nolla.Kilometrejä silti lähes miljoona.

    Kirjoittajaa ei vittuakaan kiinnostanut oletko sinä saanut sakkoja, kyse oli siitä saavatko kansalaiset poliisilta saman kohtelun.

    Äänestä

  • vikaa? kirjoitti:

    Kirjoittajaa ei vittuakaan kiinnostanut oletko sinä saanut sakkoja, kyse oli siitä saavatko kansalaiset poliisilta saman kohtelun.

    Turha kiihtyä...jos on huonosti tai epäoikeudellisesti palveltu,niin ainahan palvelusta voi valittaa.Neuvoisin tässä tapauksessa kääntymään komisarion tai poliisipäällikön puoleen.

    Äänestä

  • Opiskelianuori kirjoitti:

    Edellinen puhuu aivan totta.Olen itsekkin joutunut noiden vähänkoulutettujen kyselijöiden ykinkertaiseen "haastatteluun".Kysymykset olivat selästä, keskeltä ja alhaalta.Sivistys hoi!!

    sivallan: en voi ottaa vakavasti henkilöä joka kertoo olevansa "opiskelia". Kun opit, että tuo kirjoitetaan opiskelija, voin jo kuunnella.

    Äänestä

  • Hyvää palvelua saanut kirjoitti:

    Turha kiihtyä...jos on huonosti tai epäoikeudellisesti palveltu,niin ainahan palvelusta voi valittaa.Neuvoisin tässä tapauksessa kääntymään komisarion tai poliisipäällikön puoleen.

    Juu poliisin kaverin "tapahtumattomasta" rikoksesta varmaan kannattaa valittaa jos itse tekee saman.
    Auttaa varmaan ihan saatanasti.

    Äänestä

  • ...tai kyseiseen ehdokkaaseen,niin varmasti asiat selviävät.Ps.kyseisen nimistä aseliikettä ei ole ollut enään K:päässä vuosikausiin...

    Äänestä

  • voisi sanoa. Olen kaksi kertaa joutunut soittamaan K.pään poliisit ja täytyy sanoa, että on todellisella ammattitaidolla hommat hoidettu.

    Noi hokemat on pelkkää paskaa ja kylänraittilegendaa. Ja ei ole kyllä mitään pahaa jos vähän kylän nuijiin ottavatkin kontaktia ja harrastavat niiden kanssa hieman small talkkia. Eli älä ota näitä 'kenenkäs poikia ollaan' kommentteja nyt niin vakavasti.

    Äänestä

  • Bub keisari kirjoitti:

    Kävin poliisikurssin Otanniemessä -70 luvun puolessavälissä, mutta en siellä tullut hullua hurskaammaksi. Siirryinkin ravintola-alalle melkein heti.Kävin varusmiesaikana sotilaspoliisikurssin Kaartisssa,niin mielestäni siellä sain päivitetyn tiedon koulutusjärjestelmästä...hu...hu..

    kuten vankila-, poliisi- tai ravintola-alalla, siinä, että onko työssä vai asiakkaana.

    Äänestä

  • monessa asiassa kirjoitti:

    kuten vankila-, poliisi- tai ravintola-alalla, siinä, että onko työssä vai asiakkaana.

    Typerää tuo ehdokkaan itsensä kirjoittelu..yäk..

    Äänestä

  • Pohjasakan edustaja kirjoitti:

    Otin kuule kantaa ihan ekaa kertaa tällä palstalla ja sisältö oli 100% asiaa.

    jos kirjoittaja olisikin vaikka 30% omien ajatustensa kanssa samaa mieltä???

    Äänestä

  • ulkopuolelta asian kirjoitti:

    sivallan: en voi ottaa vakavasti henkilöä joka kertoo olevansa "opiskelia". Kun opit, että tuo kirjoitetaan opiskelija, voin jo kuunnella.

    ????

    Äänestä

  • vuodatukseen kirjoitti:

    voisi sanoa. Olen kaksi kertaa joutunut soittamaan K.pään poliisit ja täytyy sanoa, että on todellisella ammattitaidolla hommat hoidettu.

    Noi hokemat on pelkkää paskaa ja kylänraittilegendaa. Ja ei ole kyllä mitään pahaa jos vähän kylän nuijiin ottavatkin kontaktia ja harrastavat niiden kanssa hieman small talkkia. Eli älä ota näitä 'kenenkäs poikia ollaan' kommentteja nyt niin vakavasti.

    "Noi hokemat on pelkkää paskaa ja kylänraittilegendaa."

    Ei ne kyllä ole mitään kylänraittilegendaa, joka ainoa juttu on 100%:sen varmoista tietolähteistä, eli ihmisiltä jotka itse tunnen useiden vuosien ajalta.

    "Eli älä ota näitä 'kenenkäs poikia ollaan' kommentteja nyt niin vakavasti. "

    Juu sitä ei varmaan kannata ottaa vakavasti jos poliisi halveksuu jotain tiettyä väestönosaa.
    Itse olen lähtöisin "huonosta perheestä" ja noussut sieltä ylös ihan omin avuin viettämään melko keskiluokkaista elämää. Olen ihan omakohtaisesti huomannut sen että sitä parempaa poliisin kohtelu on mitä "parempaa" väkeä olet.
    Ei se tiemmä ihan niin saisi mennä.
    Vaikka nykyään itseni kannalta homma poliisin kanssa on ihan asiallista luulen että kankaanpäässä on useita nuoria jotka perhetaustojen takia saavat poliisilta paskan kohtelun.
    Kannustaa varmaan nuoria ihan perkeleesti tollanen poliisin leimaaminen.

    PS. Olisi tässä yksi oikein tuorekkin kertomus omakohtaisesti nähdystä poliisitoiminnasta mutta taitaa olla identiteettisuoja vähän koetuksella jos sen menee sanomaan(en liittynyt itse tapaukseen)

    Äänestä

  • ehdokas itse kirjoitti:

    Typerää tuo ehdokkaan itsensä kirjoittelu..yäk..

    On se perin kummallista jos joku kirjoittaa ehdokas 70stä jotain positiivista tai muuten myönteistä niin joku/jokuset luulotautiset luulee ehdokkaan niitä kirjoittelevan itse .Tosi ala arvoista mielikuvitusta, Onneksi hänellä on tosi suuri kannattajajoukko, äänestäjät ehdokkaat valitsee ei luulotautiset.

    Äänestä

kirjoituksesta nimelläsi.Ennakkoon kävimme hoitamassa asian kuntoon omalta kohdaltamme.Onnea matkaan...hymyillään,kun nähdään.

Äänestä

Toivotan onnea ja menestystä valitsemallesi tielle.

Äänestä

Käsitykseni vahvistui täysin siitä,että Herra nro.70 on mielestäni paras ehdokas,joka vastaa minun tarpeisiin ja on sopiva yhteisten asioiden hoitamiseen,myös turvallisuusasiat huomioiden.

Äänestä
  • Aika alkeellinen ja yksinkertainen kaveri tuntuu olevan kun itse kehuskelee täällä itseään, tosin muka jonkin "uskottavan" nimellä, törkeää!!

    Äänestä

Miksi jaksatte tosiaan näinkin paljon olla kiinnostuneita moisesta "huppaheikistä".Jos tämän yhteiskunnan asiat pyörivät näissä ympyröissä, niin eipä juurikaan voi mitään radikaali-ilmiötä odottaa.Toivomukseni on että luottamustehtävään valitaan henkilö jolla on särmää ja asiallista käytöstä. Huppaheikit eivät kuulu tähän ryhmään, KIITOS!

Äänestä
  • Minna / virkailija mikä on huppaheikki?

    Äänestä

  • vielä kuitenkin kirjoitti:

    Minna / virkailija mikä on huppaheikki?

    slangi-sana???

    Äänestä

hra ent.krp on vaihtanut nimimerkkiään.Tämä vasta hupaisaa on...

Äänestä

Jokaisella kansalaisella tulisi olla vastuu ympärillä tapahtuvista asioista.Yhteistyö viranomaisiin pitäisi olla nopeaa ja luottamuksellista.Silloin meillä kaikilla olisi hyvä ja turvallinen elinympäristö asua.Myös tämä asia on osa sisäistä turvallisuutta.Esim.Porin viime hetkien tapaukset ym. ovat ikäviä juttuja,mutta tarkkailemalle jatkuvasti ympärilleen ja olemalla skarppina voidaan moni tilanne pelastaa.Tämä auttaa myös viranomaisten loputonta työsarkaa.Miestäni ehdokas,joka puhuu myös turvallisuudesta ja on huolissaan tämän hetken asoista/ongelmista on hyvällä asialla ja äänen arvoinen.

Äänestä
  • Olen ko. äijän turvallisuushöpinöistä täysin toista mieltä, nämä on vain kliseitä, kun pyrky on kova.Niin monet kerrat on kaveri lähtenyt baarista "kuuppa himmeenä", joten se siitä itsekehusta.Vastuu turvalllisuudesta on lähes aina ollut muilla, et äijä on kunnialla saatu pirssiin..

    Äänestä

  • Turvallisuus on tärkee asia...

    Äänestä

  • Yks monista! kirjoitti:

    Olen ko. äijän turvallisuushöpinöistä täysin toista mieltä, nämä on vain kliseitä, kun pyrky on kova.Niin monet kerrat on kaveri lähtenyt baarista "kuuppa himmeenä", joten se siitä itsekehusta.Vastuu turvalllisuudesta on lähes aina ollut muilla, et äijä on kunnialla saatu pirssiin..

    kenties "asiakas"-palautetta ko.ehdokkaasta??

    Äänestä

  • samaa mieltä.

    Äänestä

  • omia viestejäsi. jokainen sen huomaa.

    Äänestä

  • Yks monista! kirjoitti:

    Olen ko. äijän turvallisuushöpinöistä täysin toista mieltä, nämä on vain kliseitä, kun pyrky on kova.Niin monet kerrat on kaveri lähtenyt baarista "kuuppa himmeenä", joten se siitä itsekehusta.Vastuu turvalllisuudesta on lähes aina ollut muilla, et äijä on kunnialla saatu pirssiin..

    Ootko sä joku pirssari ko tiät ja latelet toisten menot tarkkaan? Ethän?

    Äänestä

  • VAHVA TUKIJOUKKO! kirjoitti:

    Ootko sä joku pirssari ko tiät ja latelet toisten menot tarkkaan? Ethän?

    Jaahas nyt alkaa Lepistöllä taksikuskien ajojahti seuraavaks, sen verran vaikuttaa herran päässä jo kolisevan.

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    Jaahas nyt alkaa Lepistöllä taksikuskien ajojahti seuraavaks, sen verran vaikuttaa herran päässä jo kolisevan.

    Voiko olla totta että niin moni kirjoittaja näkee poliisin uhkana, se kuvastaa sitä että nämä nekatiivisuutta pursuavat kirjoitteliat ovat itse lain ja järjestuksen vastustaja TS. jonkin sortin rikollisia.Ei täällä isossa kaupungissa POLIISIA halveksita, päin vastoin arvostetaan ja kunioitetaan on sit työssään tai luottamustehtävässä.KYLLÄ SUOMESSA VOI VIELÄ POLIISIIN LUOTTAA.

    Äänestä

  • Entinen Kankaanpääläinen kirjoitti:

    aivot omaava kirjoittaja.

    Äänestä

Nuoret naiset,miehet ja perheelliset äänestävät varmasti 70.Ne joilla on ollut ongelmia noudattaa ja ymmärtää suomen lakeja paukuttavat täällä poskeaan ja yrittävät mollata ehdokasta ja jauhaa p.skaa.Kehenkä me voimme luottaa jossei poliisiin? Poliisi-ihmisen paras ystävä.

Äänestä
  • "Poliisi-ihmisen paras ystävä."

    Ennen se oli kuulemma koira ...no melkein sama asia.

    Äänestä

  • Aidosti kiinnostunut kirjoitti:

    "Poliisi-ihmisen paras ystävä."

    Ennen se oli kuulemma koira ...no melkein sama asia.

    ..oikein hyvin,kuinka paha olo ihmisillä on sisissään.

    Äänestä

  • Marjukka kirjoitti:

    ..oikein hyvin,kuinka paha olo ihmisillä on sisissään.

    ..oikein hyvin kuinka ehdokas itse käy sympaattisten naisten nimillä kehumassa ja puolustamassa itseään.

    Äänestä

  • Laiskoja yhteiskunnan elättejä, pätkäkoulutuksen saaneita luusereita. Myös ehdokas 70.

    Äänestä

  • Marjukka kirjoitti:

    ..oikein hyvin,kuinka paha olo ihmisillä on sisissään.

    Eikä mikään Marjukka..niin peitenimi kylläkin.
    Tunnistan tyylisi.

    Äänestä

Eihän tässä ole kysymys...kun vaan kunnallisvaaleista.

Äänestä

kannanottoja on saanut tämäkin "rippipuhe".
Mikä teitä siellä maaseudulla oiken vaivaa, kun ao.teksti, millä lähinnä kerätään "vähän" pluspisteitä, saa näinkin paljon huomiota?
Poliisi ammattina ei ole kovinkaan häävi homma ja arvostusta "suuremmissa" kaupungeissa ei kovinkaan paljoa saa.
Palkkaus on suhteellisen huono ja työajat todella epämukavia.
Lähinnä itse ihmettelen ao.henkilön puolue valintaa, koska edustmansa puolue ei aja hänen ammattiryhmänsä etuja.
ps. ammattiryhmä kuuluu Suomessa alipalkkaisiin ja siksi monet heistäkin tekevät viraapelihommia.
Se taas, että mitenkä he kohtelevat "kansalaisia" on hyvinkin yksilöllistä.
On todella asiallisia poliisia ja "vähemmän" asiallisia.
Mihin ryhmään itse kukin kuuluu näkyy ajan kanssa ja vaikuttaa myös uralla etenemiseen.

Koulusivistyksellä on tässäkin ammattiryhmässä suuri merkitys uralla eyenemiseen, mutta lopettakaa nyt jo tuo "vänkääminen" ja muodostakaa omat mielipiteenne ja äänestäkää!

Äänestä
  • Tämä oli aito ja erinomainen lopetus Lepistön ilmaiselle vaalimainos sivulle.Ihmettelenkin samaa, miksi tämä puolue, kun hän oli syntyisin aika köyhästä perheestä, jossa oli paljon lapsia.Tunsin ehdokkaan isän oikein hyvin. Oli mies joka puhui paljon ja teki aika vähän. Luulisi ehdokkaan olevan SDP:n listoilla, kun nuo palkatkin on mitä on, samaa luokkaa rekkakuskin kanssa. Katotaan kuinka äijän käy, epäilenpä kuitenkin.

    Äänestä

  • Isänsä tuttu kirjoitti:

    Tämä oli aito ja erinomainen lopetus Lepistön ilmaiselle vaalimainos sivulle.Ihmettelenkin samaa, miksi tämä puolue, kun hän oli syntyisin aika köyhästä perheestä, jossa oli paljon lapsia.Tunsin ehdokkaan isän oikein hyvin. Oli mies joka puhui paljon ja teki aika vähän. Luulisi ehdokkaan olevan SDP:n listoilla, kun nuo palkatkin on mitä on, samaa luokkaa rekkakuskin kanssa. Katotaan kuinka äijän käy, epäilenpä kuitenkin.

    tienata enemmän?
    Tavallisen "rivipoliisin" palkka on luokkaa n.2500 euroa/kuukausi, hieman palvelusvuosista riippuen. Tähän sisältyy jo vuorotyölisät.
    Tästä maksat verot, niin käteen jää alle 2000 euroa/kk.
    En ainakaan itse pidä palkkaa kovinkaan mairittelevana.
    Ihmetystä saa vain "asian" saama julkisuus ao. henkilöstä, koska vähänkin suuremmissa paikoissa
    ei paikkakunnan poliisia edes tunneta ja monet eivät "kehtaa" sanoa edes ammattiaan, koska monilla "hyvilläkin" kansalaisilla on ikäviä kokemuksia poliiseista.
    Tämähän on ammmattiryhmä, mikä joutuu melkein aina tekemään "ikävää" työtä, kuten "lappuliisat", eli sakottamaan.
    Suomessa turvallisuutta eivät tuo Poliisit, vaan sen muodostavat kuuliaat kansalaiset.
    Tuntuu monilla Kankaanpääläisillä olevan ajattelumaailma vielä viime vuosituhannelta, mutta sen ymmärtää, koska kyläpahanen on niin pieni varuskuntakylä.
    Mutta onnea kaikille ehdokkaille!!!

    Äänestä

  • taitaa! kirjoitti:

    Sillä mitä poliisin palkka on näissä kunnallisvaaleissa , voihan kyseisellä ehdokkaalla olla muitakin tuloja sekä vararllisuutta.Ei kaikki voi olla sossuja tai kommareita ,vihreistä puhumattakaan.PS Isä saattoi olla köyhä mutta mikä estää että poika voi olla varakas.

    Äänestä

  • mitä merkitysyä on kirjoitti:

    Sillä mitä poliisin palkka on näissä kunnallisvaaleissa , voihan kyseisellä ehdokkaalla olla muitakin tuloja sekä vararllisuutta.Ei kaikki voi olla sossuja tai kommareita ,vihreistä puhumattakaan.PS Isä saattoi olla köyhä mutta mikä estää että poika voi olla varakas.

    mitään väliä olekaan, minulle.
    Toin vain omat ajatukseni poliisin palkauksesta.
    Fakta kylläkin on, että jos ihmisellä on "hilloa" riittävästi, niin tokkopa tekee alipalkattua työtä.
    Puoluekanta voi olla tietysti riippumaton tuloista, mutta jos pyrkii nostamaan omaa palkkaustaan, niin puoluekanta täytyy olla oikeassa linjassa palkkaansa nähden.
    Tämä tietysti edellyttää sitä, että käsittää oman asemansa yhteiskunnassa.
    Voihan sekatyömies olla Kokoomusta ja pääomatuloilla täysin elävä Vasemmistoa, mutta
    "järkevää" oman edun kannalta se ei ole.

    Tietysti puolueilla on muitakin arvoja, kuin vain oman edun tavoittelu, mutta politiikkaan pyrkivillä/olevilla "henkinen" puoli on monellakin hyvin itsekeskeinen.

    Isien vetäminen keskusteluun on mielestäni typerää, koska perhetaustoilla voi monastikin olla täysin päinvastainen vaikutus.
    Eli köyhästä perheestä lähtevä lapsi ei todellakaan ole sen empaattisempi, kuin rikkaasta.
    Köyhyys saa ihmisen kateelliseksi ja he toimivat monasti paljon kielteisemmin huono-osaisia kohtaan, kuin varakkaista perheistä lähtevät.
    Se todettiin jo aikoinaan Saksassakin, kun maa oli diktatuurissa, ei siellä ollut kovinkaan montaa "aatelista" Kolmattavaltakuntaa luomassa.
    Mutta ihmisen täytyy ymmärtää ja tietää ensin historiaa, että pystyy ymmärtämään nykypäivää.

    Mutta vielä kerran onnea kaikille ehdokkaille, myös ao.henkilölle varmasti ihan mukava kaveri.

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    "Isien vetäminen keskusteluun on mielestäni typerää, koska perhetaustoilla voi monastikin olla täysin päinvastainen vaikutus.
    Eli köyhästä perheestä lähtevä lapsi ei todellakaan ole sen empaattisempi, kuin rikkaasta.
    Köyhyys saa ihmisen kateelliseksi ja he toimivat monasti paljon kielteisemmin huono-osaisia kohtaan, kuin varakkaista perheistä lähtevät. "

    Niin että jos on syntyny kultalusikka suus niin kaikki elämäs pitää laskee omiks ansioiks ja unohtaa isit, mutta köyhistä voi suoralta kädeltä sanoo että ne on kateellisia.
    Sulla on sellasen rikkaan perheen älykääpiöpojan retoriikka. Ihan sama mihin kattoo niin niitä on joka paikassa Lorvikylä, Jyllinmäki, Seviönranta yms. Kaikilla paikoilla on se oma rikas imbesilli.
    Yhteistä näille idiooteille on että joku opettaa niille heti nuoresta niin helvetin itsekkään ajattelun tyyliin "jos joku ei tykkää susta niin se johtuu kateudesta". Nää kaverit ei varmaan koskaan ymmärrä sitä tosiasiaa että se vois johtua siitäkin että niillä on kusta päässä ja siks ketään ei kiinnosta.

    Äänestä

jännät kaksituntinen...

Äänestä
  • SAAMME HYVÄN EDUSTAJAN KUNNANVALTUUSTOOMME.

    Äänestä

  • Minä myös uskon kirjoitti:

    SAAMME HYVÄN EDUSTAJAN KUNNANVALTUUSTOOMME.

    tyhjätaskua, koska paikkakunnalla on tosi vaikuttava henkilö nimeltä Kauko Juhantalo, hänellä on suhteet kunnossa korkeisiinkin ja vaikuttaviinkin virkamiehiin.ÄLKÄÄ HYVÄT IHMOSET TUHLATKO KALLISTA ÄÄNTÄNNE näihin "tyhjätaskuihin"joilla ei ole sitten minkäänmaailman suhteita mihinkään suuntaan.Ajatelkaa äänestäjät.Huulenheitollaa ei pitkälle pötkitä.

    Äänestä

täälä tyttären kanssa jännäämme.

Äänestä
  • Että Kake 58 pääsee kunnolla näyttämään..
    ÄÄNESTÄPPÄ N:O 58

    Äänestä

HURRRRRAAAAAAAAA!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Tätäkin palstaa luki niin Lepistö kävi eri nimimerkeillä itseänsä kehumassa sen minkä kerkes, varmaan painosti koko suvun äänestämään.

    Äänestä

  • mutta totta se on kirjoitti:

    Tätäkin palstaa luki niin Lepistö kävi eri nimimerkeillä itseänsä kehumassa sen minkä kerkes, varmaan painosti koko suvun äänestämään.

    olisitkos itse äänestänyt suvun painostuksen mukaan?

    Äänestä

..entisen kooärpeen hatunnostoo.

Äänestä
  • KYLLÄ KANSA TIETÄÄ ketä kannattaa ÄÄNESTÄÄ. Hienoa EHDOKKAAMME meni kunnialla KOMEASTI läpi.vaikka olikin ensikertalainen ja vastustajien joukko suuri.ONNEA EHDOKKAALLEMME.

    Äänestä

  • Yksi äänestäjä kirjoitti:

    KYLLÄ KANSA TIETÄÄ ketä kannattaa ÄÄNESTÄÄ. Hienoa EHDOKKAAMME meni kunnialla KOMEASTI läpi.vaikka olikin ensikertalainen ja vastustajien joukko suuri.ONNEA EHDOKKAALLEMME.

    vastustajia muita kuin se entKRP? ;)

    Äänestä

  • oliko niitä kirjoitti:

    vastustajia muita kuin se entKRP? ;)

    Lieneekö ent,KRP sitten kätkeytynyt monen nimimerkin taakse,nyt varmaan ent,krp huomaa että ehdokkaallamme oli suuri kannattaja joukko.kiitos myös ent.krp tutkialle sai hänkin ainakin äänestäjät ajattelemaan ja tekemään oikeita valintoja ehdokastaan valitessaan.

    Äänestä

ei saanut aikaan näin valtavaa suomi24-spektaakkelia.Valtava kiinnostus ko. V A L T U U T E T T U U N.

Äänestä

Kyllä kun Kankaanpään läpi menneitä katseli niin nauru pääsi, Olavi S. Jorma L. ja Kauko K. noin muutamia mainitakseni.

Ei voi muuta sanoa kuin että kunnallispolitiikassa täytyy olla jotain pahasti vialla.

PS. Mun pimpero kastu justiinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jorma Lepistö kirjoitti:

Kaikille mielenkiintoisesta ja pääosin asiallisesta keskustelusta. Olen vilkkaasti käydyn keskustelupalstan asiasisältöä kommentoinut viime yönä ensimmäisen ja ainoan kerran. Korostin kommentissani perustuslain mukaista sananvapautta, mutta myös kirjoittajien vastuuta kirjoitusten sisällöstä (RL 16 9§ ja RL 24 9§).
Keskustelusivujen poistaminen ei ole tapahtunut minun toimestani, vaan jonkun muun. Sain tämän tiedon oltuani yhteydessä Suomi24-palveluun keskustelun poistamisen jälkeen.
Asettuessani kunnallisvaaliehdokkaaksi pitkän harkinnan jälkeen tunnen nyt ehdokkaaksiasettumispäätöksen olevan oikean ja erittäin haasteellisen. Erityiskiitos kaikille värikkäistä kannanotoista ja rohkaisuista lähteä hoitamaan kuntalaisten yhteisiä asioita. Jos joku haluaa ottaa yhteyttä minuun henkilökohtaisesti sähköpostilla, email-osoitteeni on: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu