Luin tämän palstan kirjoituksia ja huomasin, että kun sairastetaan keliakiaa, ei oteta huomioon muita ruoka-aineallergioita lainkaan.
Itselläni on esimerkiksi lisäaine-allergia ja lääkeallergia,melko spesifin siitepölyallergian lisäksi. Kun suolinukka on vaurioitunut se läpäisee mm. myrkkyjäkin helpommin ja kaikki muut allergiat vahvistuvat.Suolinukka läpäisee valkuaiseineita ja saatta syntyä etenkin lapsilla autoimmuunitauteja. Kaikien keliakiaa epäilevien toivomus tuntuisi olevan, että vasta-ainetestit olisivat riittävä osoitus keliakiasta, niin minunkin. vasta-ainetestithän osoittavat että elimistö reagoi gluteiinille, jos ne ovat kohollaa. Suolinukan tarkestelu kertoo kuinka kauan ja kuinka pahasti tila on jo vaurioittanut suolinukkaa. Kun kaikessa pyritään yleensä ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, miksi ei myös keliakian kohdalla näin tehdä?
Keliakia ei sulje pois
2
511
Vastaukset 2
- vaarallisena...
Keliakiaa ei pidetä vaarallisena tautina kuten ei monia mahavaivojakaan...
- Muut allergiat
Siis ei ole väliä jo/kun potee B12 vitamiininpuutetta,myös muiden B vitamiinien puutetta, osteoporoosia, hedelmättömyyttä,
turvotusta, närästystä, anemiaa, väsymystä,
vatsakipuja, nivelvaivoja jne. Suolinukan täydellinen kuluminenhan vasta on diagnoosin mukaan tauti, mutta ihminen ei ole läpinäkyvä ja suolinukan kulumista edeltää jo ehkä pitkäkestoinenkin suolitulehdus. Eli lääketiteelisesti tarkasteltuna krooninen tulehdus suolessa tärkeiden ravintoaineiden imetymisalueella ei ole vielä mitään. Kaikki oireet lääketieteellisestä näkökulmasta käsin ovat siis niin lieviäkö, että voi hyvin aloittaa uudestaan gluteiinin syönnin kaikkine oireineen, jotta lääketiede saa oman palansa suolesta oikeaoppisesti, ehdoton edellytys ennen kuin diganoosiin päästään. Eikä se koepalankaan otto liene ihan riskitöntä. Sairasta suolta sitten vielä pilpotaan? Jos ei ole keliakiaa, vaan jokin muu suolistotauti tai allergiatyyppinen suolistotauti, joka lievenee tai parantuu gluteiinittomalla ravinnolla, onko sillä väliä onko kyseessä keliakia vai muu yliherkkyys viljoille. Kaikki ruokaallergiatkin ja muut yliherkkyydet kyetään tutkimaan vaikka yksitellen ja kyse on silloin yliherkkyydestä, jos vasta-aineita ilmaantuu. Pitäisikö heinistäkin saada ensin kunnon anafylaktinen shokki tai keuhkoista kunnon näyte, joka kertoo keuhkojen olevan täysin toimintakyvyttömän, ennenkuin heinäallergia hyväksytään sairaudeksi ja yliherkkyydeksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591160
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7940- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617