bakteeriuutisia

totuuden nimissä on sanottava, ettei minulla ole aavistustakaan mitä nämä uutiset asuntojen bakteeripölyn koostumuksesta käytännössä tarkoittavat. Tietääkö joku muu asiasta enemmän?

Kaupunkiasunnon ja maatilan pölyssä eri bakteerit
16.10.2008
Kaupunkiasunnon Th2-immunoreaktiivisesta pölystä löytyy aivan erilaisia bakteerilajeja kuin Th1-immunoreaktiivisesta maatilapölystä. Maatilaympäristön immuunivaikuttavien mikrobituotteiden uskotaan estävän allergian kehittymistä.

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tarkastetussa MMM Jaakko Pakarisen väitöskirjatutkimuksessa kaupunkiasuntopölystä löytyi eniten Corynebacterium-, Streptococcus- ja Staphylococcus-sukujen bakteereja. Streptococcus mitis -lajin tiedetään aiheuttavan allergisille sairauksille tunnusomaisen Th2-tyyppisen immuunireaktion.

Maatilapölyssä bakteeriyhteisö oli huomattavasti monimuotoisempi, joten se altistaa ihmisen yhtä aikaa useille erilaisille mikrobikomponenteille. Mukana oli Bacillus licheniformis, Acinetobacter lwoffii ja Lactobacillus-lajeja, joilla on todettu olevan allergiaa ehkäiseviä immuunivaikutuksia. Lisäksi maatilapölyn bakteeribiomassa koostui pääasiassa ehjistä elävistä soluista, kun taas kaupunkiasuntopölyn bakteeribiomassasta vain noin 1 % oli ehjiä soluja.

– Pölyjen vastakohtaisia immuunivaikutuksia voivat selittää bakteeribiomassan lajikoostumus, lajiston monimuotoisuus sekä bakteerisolujen eheys, kiteyttää Jaakko Pakarinen.

Pakarinen vertaili myös Venäjän ja Suomen Karjalan kodeista kerättyjä huonepölyjä. Venäjän puolella pääosa huonepölyn bakteereista oli grampositiivisia, Suomessa taas oli enemmän gramnegatiivisia bakteereja. Lisäksi Venäjän Karjalan kotipölyssä oli yleisesti eläimille ominaisia bakteerilajeja, Suomen Karjalassa puolestaan kasveille ominaisia bakteereja. Lapsuusajan atooppisten sairauksien riski on Venäjän Karjalassa vain neljäsosa siitä mitä se on Suomen Karjalassa.

MMM Jaakko Pakarisen mikrobiologian alan väitöskirja tarkastetaan 16.10.2008 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa

Probiootit eivät auta ihottumaan

Probiootteja ei kannata syödä ihottuman takia, sillä niiden tehosta tähän vaivaan ei ole todisteita.

Arvostetun Cochrane-verkoston tutkijat analysoivat 12 probioottitutkimuksen aineistot, mutteivät löytäneet näyttöä siitä, että probiootit olisivat lieventäneet lasten ihottumaoireita. Sen sijaan osa probiooteilla hoidetuista sai tulehduksia ja suolisto-oireita. Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä lähes 800 lasta.

Ihottumaa potevien suolistobakteerit eroavat terveiden bakteerikannoista. Probiootit vaikuttavat näihin kantoihin, ja siksi niiden on otaksuttu lievittävän myös ihottumaa.

Uutispalvelu Duodecim
(Cochrane Database of Systematic Reviews 2008, Issue 4. Art. No.: CD006135. DOI: 10.1002/14651858.CD006135.pub2)
http://www.cochrane.org/reviews/en/ab006135.html
10567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin valitettavasti tässä ei puhuta mitään kosteusvauriosta johtuvista sairauksista. Ei tietenkään, koska kosteusvauriossa sairauden aiheuttavat bakteerimyrkyt, jotka tuhoavt Th1-systeemiin kuuluvat NK-lymfosyytit. Tästä se alamäki alkaa.

No niin nyt takaisin sitten tuohon linkittämääsi juttuun. Tuo kaupunkiasunnon Th2-immunoreaktiivinen pöly tarkoittaa sitä, että siitähän voi tulla vaikka HOMEALLERGIA. Mutta tällä asialla ei tienkään ole mitään tekemistä kosteusvauriossa sairastumisen kanssa, vaikka kaikenmaailman TYHOSAT, HK:t, TTL:t, STM:t jne. yhä edelleen väittävät, että kosteusvauriossa syntyy ASTMAA eli homeallergiaa.

Tuo Th1-immunoaktiivinen maatilapöly puolestaan tarkoittaa sitä, että kun niille altistuu, niin ne estävät tehokkaasti esim astman eli Th2-homeallergian synnyn. Tuo Th1-juttu on ihan normaalia immuunipuolustusta, johon sitten kosteusvaurion bakteerimyrkyt tekevät vakavan häiriön tuhoamalla NK-lymfosyyttejä.

Meidän kannattaa yhä edelleen ja edelleen lukea tai katsoa tästä linkistä löytyvävää kuvaa 1, sivulla 312:
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92070.pdf

Siitä kuvasta te näette nuo kaksi kohtalokasta immuunipuolustuksen reittiä. Meidän kohtalona, jotka olemme sairastuneet kosteusvauriosta, on sairastua Th1-reitin häiriöstä. Kosteuvaurio ei aiheuta missään nimessä Th2-allergiaa eli esim. astmaa.

Linkitit todella ERINOMAISEN tiedon. TTL:n huijareilla alkavat housut tutista oikein kunnolla.

ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin

FM (biokemia)

Äänestä
  • "kaikenmaailman TYHOSAT, HK:t, TTL:t, STM:t jne. yhä edelleen väittävät, että kosteusvauriossa syntyy ASTMAA eli homeallergiaa."

    Listasi on äärettömän tynkä. Minne unohtui kaikki muut maailman tiedeyhteisöt Maailman Terveysjärjestö WHO mukaan lukien?

    No mitäs niistä. Tottakai sinä tiedät paremmin ja enemmän kuin koko maailman tiedeyhteisö. Mikä onni meitä onkaan kohdannut täällä suomi24:n keskustelupalstalla.

    Tältä osin lainaan pappa-smurffin kirjoitusta 2.9.2006:

    " Onko sulla tosiaan tarkoitus tuhota kaikki ne tutkimustyön tulokset mitä me nisuiisun kanssa olemme keksineet näiden kuuden vuoden aikana, kun sulla on tuo käsitys meidän tutkimustuloksista että ne ois mustatuntuu mielipiteitä???!

    Tokko todella näin yksinkertaiset asiat eivät mene jakeluun että kun on tehty uusi keksintö, niin ei siitä jumalauta voi löytyä ennakolta "virallisia" tutkimustuloksia! Albert Ainstain`kin suhteellisuusteoria "ymmärrettiin" todeksi vasta kymmenen vuoden päästä keksinnöstä!

    Ja olet jo vuosia mollannut Pekkaa että sulla on vain astma ja sen aiheuttaja on kosteusvauriomikrobit. Toki vaikka lääkäri olisi diaknosoinut sulle intialaisen hyppykupan, se ei tarkoita sitä että sulla on intialainen hyppykuppa, vaan todellisuudessa kun olet sairastunut kosteusvauriomikrobeista sinulla ON AIVAN VARMASTI ALLERGINEN ALVEOLIITTI!!! "

    Äänestä

  • nimeomaan apua allergiaan eli Th2-häiriöön:
    http://www.helinhyvinvointi.com/verkkokauppa/cat/product_catalog.php

    Se on tämä kohta:
    Apua homekatastrofin kohdatessa | lisätiedot
    Oletko sairastunut kodin tai työpaikan kosteusvauriosta? Oletko saman tien allergisoitunut muillekin kuin homeitiöille?
    Saatko herkästi allergisia oireita lähes mistä vain?

    Kysy ohjelmaamme elimistön kuntouttamiseksi. Soita tai ota yhteys sähköpostitse.
    LAINAUS PÄÄTTYY

    Kosteusvaurio EI AIHEITA Th2-allergiaa. Tosin Kananen ei edes tiedä, mitä allergialla tarkoitetaan?

    Kun puhutaan allergiasta, niin tietysti silloin tarkoitetaan näitä Th2-lymfosyyttireittiä pitkin eteveviä sairauksia. Niitä saattaa syntyä hengityselinten ja ruoansulatuselimen LIMAKALVOILLE. Ne ovat siis IgE-välitteisiä nuo limakalvoallergiat.

    Kosteusvauriossa sen sijaan sairauden aiheuttavat bakteerimyrkyt, jotka tuhoavat NK-lymfosyytit ja jotka kuuluvat oleellisena osana normaaliin Th1-lymfosyyttireittiä pitkin etenevään immuunipuolustukseen.

    Nyt kun Th1-systeemi on heikentynyt oleellisesti, niin myös KEUHKORAKKULOIHIN päässeet suhteellisen harvalukuiset itiöt voivat aiheuttaa keuhkorakkulatulehduksen. Tämä vaatii erittäin pitkän altistumisajan, mutta sitä ennen bakteerimyrkyt ovat tehneet kaiken näköistä. Juuri tämän vuoksi HYKSin sisäilmapolilla tavatttin vain kolme homepölykeuhkoon sairastunutta. Tosin käyttivät virheellisesti kriteereinä farmarinkeuhkon kriteereitä.

    Samoin yleinen Streoptomyces-sädesienibakteerin ITIÖ saa aikaiseksi keuhkorakkuloissa interleukiini-6:n tuoton, josta on sitten seurauksena HIIPIVÄ KOKO KEHON TULEHDUSTILA:
    http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tulehdus_verisuonitaudit.html

    Saapas nähdä, kuinka kauan näitä pitää vielä jankuttaa?

    ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin

    Pekka Nikkola

    Äänestä

  • liikuttava kirjoitti:

    "kaikenmaailman TYHOSAT, HK:t, TTL:t, STM:t jne. yhä edelleen väittävät, että kosteusvauriossa syntyy ASTMAA eli homeallergiaa."

    Listasi on äärettömän tynkä. Minne unohtui kaikki muut maailman tiedeyhteisöt Maailman Terveysjärjestö WHO mukaan lukien?

    No mitäs niistä. Tottakai sinä tiedät paremmin ja enemmän kuin koko maailman tiedeyhteisö. Mikä onni meitä onkaan kohdannut täällä suomi24:n keskustelupalstalla.

    Tältä osin lainaan pappa-smurffin kirjoitusta 2.9.2006:

    " Onko sulla tosiaan tarkoitus tuhota kaikki ne tutkimustyön tulokset mitä me nisuiisun kanssa olemme keksineet näiden kuuden vuoden aikana, kun sulla on tuo käsitys meidän tutkimustuloksista että ne ois mustatuntuu mielipiteitä???!

    Tokko todella näin yksinkertaiset asiat eivät mene jakeluun että kun on tehty uusi keksintö, niin ei siitä jumalauta voi löytyä ennakolta "virallisia" tutkimustuloksia! Albert Ainstain`kin suhteellisuusteoria "ymmärrettiin" todeksi vasta kymmenen vuoden päästä keksinnöstä!

    Ja olet jo vuosia mollannut Pekkaa että sulla on vain astma ja sen aiheuttaja on kosteusvauriomikrobit. Toki vaikka lääkäri olisi diaknosoinut sulle intialaisen hyppykupan, se ei tarkoita sitä että sulla on intialainen hyppykuppa, vaan todellisuudessa kun olet sairastunut kosteusvauriomikrobeista sinulla ON AIVAN VARMASTI ALLERGINEN ALVEOLIITTI!!! "

    TYHOSA-astma on kyllä paljon pahempi kuin intialainen hyppykuppa. Onneksi kosteusvaurio ei aiheuta tuollaista sairautta.

    ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin

    Pekka Nikkola
    maamme johtava kosteusvaurioasiantuntija

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    nimeomaan apua allergiaan eli Th2-häiriöön:
    http://www.helinhyvinvointi.com/verkkokauppa/cat/product_catalog.php

    Se on tämä kohta:
    Apua homekatastrofin kohdatessa | lisätiedot
    Oletko sairastunut kodin tai työpaikan kosteusvauriosta? Oletko saman tien allergisoitunut muillekin kuin homeitiöille?
    Saatko herkästi allergisia oireita lähes mistä vain?

    Kysy ohjelmaamme elimistön kuntouttamiseksi. Soita tai ota yhteys sähköpostitse.
    LAINAUS PÄÄTTYY

    Kosteusvaurio EI AIHEITA Th2-allergiaa. Tosin Kananen ei edes tiedä, mitä allergialla tarkoitetaan?

    Kun puhutaan allergiasta, niin tietysti silloin tarkoitetaan näitä Th2-lymfosyyttireittiä pitkin eteveviä sairauksia. Niitä saattaa syntyä hengityselinten ja ruoansulatuselimen LIMAKALVOILLE. Ne ovat siis IgE-välitteisiä nuo limakalvoallergiat.

    Kosteusvauriossa sen sijaan sairauden aiheuttavat bakteerimyrkyt, jotka tuhoavat NK-lymfosyytit ja jotka kuuluvat oleellisena osana normaaliin Th1-lymfosyyttireittiä pitkin etenevään immuunipuolustukseen.

    Nyt kun Th1-systeemi on heikentynyt oleellisesti, niin myös KEUHKORAKKULOIHIN päässeet suhteellisen harvalukuiset itiöt voivat aiheuttaa keuhkorakkulatulehduksen. Tämä vaatii erittäin pitkän altistumisajan, mutta sitä ennen bakteerimyrkyt ovat tehneet kaiken näköistä. Juuri tämän vuoksi HYKSin sisäilmapolilla tavatttin vain kolme homepölykeuhkoon sairastunutta. Tosin käyttivät virheellisesti kriteereinä farmarinkeuhkon kriteereitä.

    Samoin yleinen Streoptomyces-sädesienibakteerin ITIÖ saa aikaiseksi keuhkorakkuloissa interleukiini-6:n tuoton, josta on sitten seurauksena HIIPIVÄ KOKO KEHON TULEHDUSTILA:
    http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tulehdus_verisuonitaudit.html

    Saapas nähdä, kuinka kauan näitä pitää vielä jankuttaa?

    ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin

    Pekka Nikkola

    tulehdustila. Milläs se parannetaan?

    Äänestä

  • koko kehon kirjoitti:

    tulehdustila. Milläs se parannetaan?

    10 kertaa:
    http://www.otsoniterapia.fi/jyvaskyla

    Sitten juon n. 1,5 litraa otsonoitua vettä joka päivä. Tulehdus kuitenkiin uusiutuu heti, jos menen kosteusvaurioiseen paikkaan. Monta kertaa olen myös saanut tulehduksen ulkoilman Aspergillus fumigatuksesta.

    Niin se on nimenomaan Streptomyces-sädesieni, joka saa tuon tulehduksenvälittäjäaineen interleukiini-6 synnyn kehossa. Nyt on kyse siis ITIÖSTÄ, ei sen erittämästä myrkystä. Tämän ile-6:n synnyn selvittivät jo aikoja sitten KTL:n Maija-Riitta Hirvonen ja Aino Nevalauinen. Heillä on ollut aikaa jo 10 vuotta vuotta tulla kertomaan se julkisuudessa. Eivät ole kuitenkaan tehneet. Miksi?

    huomasitko saitko mitään haittoja?

    Äänestä

  • otsonoinnin vaaroja kirjoitti:

    huomasitko saitko mitään haittoja?

    vaaraa ole. Eikä siinä mitään otsonia anneta, koska otsoni reagoi heti veden kanssa tuottaen muita reaktiisia happimolekyylejä, jotka sitten virittävät immuunipuolustuksen huippukuntoon. Aikoinann N-liiton urheilijat olivat monissa lajeissa ylivoimaisia. Otsonin voimalla siihen päästiin, eikä se ole dopingia. Se virittää lymfosyyyttipuolustuksen huippuunsa eli CD4 ja CD8 suhde palautuu normaaliksi.

    Tietenkään otsoniterapia ei poista muisti-lymfosyyttejä, jotka heti reagoivat, jos menet kosteusvauriorakennukseen tai sitten ne muistavat Af:n, jos sinua on altistettu sillä TTL:lla.

    Mitään muuta hoitoa ei ole sairauteemme. Astma-lääkkeet pahentavat sairauttamme edelleen.

    Pekka Nikkola

    Äänestä

Meille kansalaisille on uskoteltu tuolta 1990-lähtien, että maatalousympäristössä kasvaminen suojaa LASTA allergisoitumiselta ja että ALLERGIKOKSI voi kutsua vain niitä henkilöitä, jotka saavat ÄKILLISEN YLIHERKKYYSREAKTION allergeenialtistuksesta, eli reaktiotyyppi I:sen (IgE) tuottaman reaktion.

Maamme tutkijaryhmä Haahtelan johdolla kierteli Venäjän Karjalassa tutkimassa syitä miksi suomalaiset lapset allergisoituvat yhä enenevässä määrin, kun taas Venäjän karjalaislapsissa allergiat ovat harvinaisia.
No allergiathan olivat harvinaisia Suomessakin ennen 1970-lukua koskien niin lapsia kuin aikuisiakin.
Tuolta 1960-luvulta lähtien, eli ns. teknisen maanviljelyn alettua, maatalossa kasvaneet ei-lapsiallergikko-maanviljelijät ja maataloissa kasvaneet ei-lapsiallergikko-emännät ovat allergisoituneet siinä missä kaupunkiväestökin vauvasta vaariin.

Mitä tuohon Pakarisen tutkimukseen tulee, niin hän totesi Venäjän puolisissa kodeissa pääosan HUONEPÖLYBAKTEEREISTA olevan GRAMPOSITIIVISIA, kun taas SUOMEN PUOLELLA GRAMNEGATIIVISIA.

Mitä tulee S-S:n kirjaan "Myrkylliset mikrobit sisätiloissa", niin HÄNEN TUTKIMUKSISTAAN s. 18 käy ilmi, että koulujen, päiväkotien, työpaikkojen ja asuntojen sisäilma sisältää GRAMPOSITIIVISTA BAKTEERILAJISTOA todella runsaasti niin lajimääräisesti kuin bakteerikohtaisestikin ja GRAMNEGATIIVISIA bakteerilajistoa todella vähän koskien niin lajeja kuin määriäkin.

Pakarisen tutkimuksen mukaan Venäjän Karjalan kotipölyssä oli myös yleisesti enemmän ELÄIMILLE OMINAISIA BAKTEERILAJEJA, kun taas Suomen Karjalan kotipölyssä KASVEILLE OMINAISIA BAKTEERILAJEJA.

Hesarissa 15.3.2003 TTL:n professori Reijula totesi kodeissamme olevan kissoja, koiria ja marsuja enemmän kuin koskaan, ja noiden eläinten haltijoiden vaatteissa kantautuvien allergeenien oireiluttavan työpaikoilla.

No onhan se hyvä tietää tuon tutkimuksen valossa, että Suomen kissat, koirat, marsut jne. ovat BAKTEERIVAPAITA.

Kun tuolla Venäjän puolella ihmiset kasvattavat jos jonkinlaista tainta keväisin ikkunalaudoillaan, syövät maaltaan kasviksia kaiken kesää ja syksyisin säilövät sisätiloissa satoaan, niin siellä näyttää tuon tutkijan mielestä olevan BAKTEERIVAPAITA kasveja.

Suomen Karjalasa KTL:n Puskan johdosta karjalaiset pilkkovat kodeissaan kaupoista ostamiaan teollisen mittakaavan kasviksia.

Herääkin kysymys tuottaako tehoviljely kotiemme sisäilmaan senkaltaisen bakteriryppään, johon immuunijärjestelmämme ei evoluution saatossa ole vielä tottunut?

Kun tutkimusten mukaan kosteusvauriorakennukseen pesiytyy runsaslajinen home-, hiiva-, sädesieni- ja bakteerilajisto kera varastopunkkilajiston, niin tuonkaltaiseen altistukseen ihmisen immuunijärjestelmä on joutunut vasta ns. teknisen rakentamisen, eli 1960-luvulta lukien, ja ties milloin se siihen sopeutuu.

Äänestä
  • mielestäni siihen liittyy myös Arvi Iivari Virtanen vai kuka se oli, keksi säilörehun (AIV) eli megasuureen muovipussiin talveksi säilöttiin homeista ja multaista tuoretta ruohoa hapon avulla. Itsekin pikkukätösilläni lapsena laittelin rehua ja otin multapaakut pois, ettei tule bakteereja rehuun. No terveysvaikutukset voi vain arvata, kun maatalousväestö käsitteli rehua, joka oli talven ollut muovipussissa, jos tuosta eivät ole syntyneet allergiset alveoliitit niin onpa ihme. Myös karjan terveys on varmasti ollut kovilla toksiinien takia, ja antibiootteja syötetty lehmille ja varoajat olivat ennen mitä olivat, joten me kaikki kuluttajat olemme antibiootteja saaneet maidon, lihan ym kautta liikaakin. Muutoin olen samaa mieltä asiantuntijoiden kanssa, että maatalous voi suojata allergioilta, mutta teknistynyt maatalous on tuonut sinne terveysriskit kuten asuntojen sisäilmaan teknistynyt rakentaminenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

homeahdistus1 kirjoitti:

totuuden nimissä on sanottava, ettei minulla ole aavistustakaan mitä nämä uutiset asuntojen bakteeripölyn koostumuksesta käytännössä tarkoittavat. Tietääkö joku muu asiasta enemmän?

Kaupunkiasunnon ja maatilan pölyssä eri bakteerit
16.10.2008
Kaupunkiasunnon Th2-immunoreaktiivisesta pölystä löytyy aivan erilaisia bakteerilajeja kuin Th1-immunoreaktiivisesta maatilapölystä. Maatilaympäristön immuunivaikuttavien mikrobituotteiden uskotaan estävän allergian kehittymistä.

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tarkastetussa MMM Jaakko Pakarisen väitöskirjatutkimuksessa kaupunkiasuntopölystä löytyi eniten Corynebacterium-, Streptococcus- ja Staphylococcus-sukujen bakteereja. Streptococcus mitis -lajin tiedetään aiheuttavan allergisille sairauksille tunnusomaisen Th2-tyyppisen immuunireaktion.

Maatilapölyssä bakteeriyhteisö oli huomattavasti monimuotoisempi, joten se altistaa ihmisen yhtä aikaa useille erilaisille mikrobikomponenteille. Mukana oli Bacillus licheniformis, Acinetobacter lwoffii ja Lactobacillus-lajeja, joilla on todettu olevan allergiaa ehkäiseviä immuunivaikutuksia. Lisäksi maatilapölyn bakteeribiomassa koostui pääasiassa ehjistä elävistä soluista, kun taas kaupunkiasuntopölyn bakteeribiomassasta vain noin 1 % oli ehjiä soluja.

– Pölyjen vastakohtaisia immuunivaikutuksia voivat selittää bakteeribiomassan lajikoostumus, lajiston monimuotoisuus sekä bakteerisolujen eheys, kiteyttää Jaakko Pakarinen.

Pakarinen vertaili myös Venäjän ja Suomen Karjalan kodeista kerättyjä huonepölyjä. Venäjän puolella pääosa huonepölyn bakteereista oli grampositiivisia, Suomessa taas oli enemmän gramnegatiivisia bakteereja. Lisäksi Venäjän Karjalan kotipölyssä oli yleisesti eläimille ominaisia bakteerilajeja, Suomen Karjalassa puolestaan kasveille ominaisia bakteereja. Lapsuusajan atooppisten sairauksien riski on Venäjän Karjalassa vain neljäsosa siitä mitä se on Suomen Karjalassa.

MMM Jaakko Pakarisen mikrobiologian alan väitöskirja tarkastetaan 16.10.2008 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa

Probiootit eivät auta ihottumaan

Probiootteja ei kannata syödä ihottuman takia, sillä niiden tehosta tähän vaivaan ei ole todisteita.

Arvostetun Cochrane-verkoston tutkijat analysoivat 12 probioottitutkimuksen aineistot, mutteivät löytäneet näyttöä siitä, että probiootit olisivat lieventäneet lasten ihottumaoireita. Sen sijaan osa probiooteilla hoidetuista sai tulehduksia ja suolisto-oireita. Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä lähes 800 lasta.

Ihottumaa potevien suolistobakteerit eroavat terveiden bakteerikannoista. Probiootit vaikuttavat näihin kantoihin, ja siksi niiden on otaksuttu lievittävän myös ihottumaa.

Uutispalvelu Duodecim
(Cochrane Database of Systematic Reviews 2008, Issue 4. Art. No.: CD006135. DOI: 10.1002/14651858.CD006135.pub2)
http://www.cochrane.org/reviews/en/ab006135.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu