Reino Marjakangas
Väärää opetusta lammashuoneesta
Vanhoillislestadiolainen opetus “yhdestä lammashuoneesta” perustuu väärään käännökseen!
“Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta (kreik. aulee, aitaus, tarha, piha); ne pitää minun myös tänne (lisäys, ei alkutekstissä!) saattaman, ja he saavat kuulla minun ääneni; ja pitää oleman yksi lammashuone (kreik. poimnee, lauma; ei siis missään tapauksessa lammashuone, kuten käännös väittää!) ja yksi paimen” (Jh 10:16 lestadiolaisten käytössä olevan ns. “rekisteriraamatun” mukaan).
“Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Jh 10:16 KR38)
Kuuntelin erästä vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa pidettyä puhetta (Piirisihteeri Lauri Taskila pe 29.6.01 klo 17:30: Kaikki oppi ei vie taivaaseen). Koska puhe sisältää vanhoillislestadiolaisuuden keskeisiä oppikäsityksiä ja väittämiä, on syytä tässä niihin tarkemmin pysähtyä ja tarkastella Raamatun valossa.
Taskila sanoi väärien paimenten tuntomerkkejä olevan, “etteivät he kokoa Kristuksen laumaa, vaan kokoavat itselleen laumaa, kannattajia ja näännyttävät heidät nälkään”. Koska väärillä paimenilla vanhoillislestadiolaisuuden eli SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) piirissä tarkoitetaan kaikkia muita sananjulistajia ja pappeja paitsi niitä, jotka tässä niinkutsutussa ainoassa “jumalanvaltakunnassa” on tähän tehtävään kelpuutettu, sisältää Taskilan ja kumppaneiden julistus väärän todistuksen ja suorastaan valheen. Kristikunnan piirissä meidänkin aikanamme löytyy toki paljon sellaisiakin julistajia, jotka eivät kerää laumoja ympärilleen, vaan Johannes Kastajan tavoin neuvovat seuraamaan Jeesusta. Toisaalta on syytä huomauttaa, että vanhoillislestadiolaiset ovat tässä oman lauman kokoamisessa onnistuneet parhaiten, kokoaahan juuri heidän liikkeensä ylivoimaisesti suurimman lauman yhteen suviseuroihinsa. On vain syytä toivoa vastavuoroisesti, ettei tätä laumaa “näännytetä nälkään”!
Toisaalta oikeiden paimenten tuntomerkiksi Taskila ei kelpuuta niitä, jotka vanhoillisten tavoin julistavat syntejä anteeksi “Jeesuksen nimessä ja veressä”, koska he eivät kuulu rauhanyhdistykseen eli ainoaan oikeaan laumaan ja “jumalanvaltakuntaan”. Verta on nykyään Taskilan mukaan joka paikassa, niin kuin “kaikissa Egyptin astioissakin oli verta, jota noidatkin saivat aikaan”. Tämä on evankeliumin julistustyöhön täysin sopimaton ja suorastaan herjaava vertaus, sillä se “veri”, josta 2Ms 7:19-22 puhutaan, “haisi” ja oli yhtä saastunutta ja käyttökelvotonta, oli se sitten Jumalan miesten, Mooseksen ja Aaronin Herran sanan julistustyön aikaansaannosta tai noitien tekemää. Taskilan allegoria ei ole uskon mukaista eikä siksi oikeutettua.
Taskila mainitsi puheessaan kaksi raamatun kohtaa, nimittäin “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” ja “Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta”, “jotka tiedetään niin hyvin, että nekin, jotka eivät koskaan ole Raamatun kansia aukaisseet, ne tuntevat”. Molemmat kohdat liittyvät Jumalan valtakunnan rajojen vetämiseen. Nämä rajat Taskilan ja kumppaneiden mukaan kulkevat täällä Suomessa rauhanyhdistysten puitteissa tapahtuvan julistuksen piirissä. Siellä vain ja ainoastaan on Jumalan valtakunta, oikea Siion, jossa synneistä päästäminen ja vanhurskautuminen tapahtuu!
“Älkää tuomitko!”
Taskilan mukaan “älkää tuomitko” “ei ole puhuttu epäuskon suojamuuriksi eikä epäuskon panssariksi uskottomille, vaan kristityille, jotka uskovat, etteivät he tuomitsisi toisiansa”! Epäuskoisethan on jo tuomittu, kuten Jeesus sanoi (Jh 3:18)! Taskilan tulkinnan mukaan epäuskoiset ovat tietenkin niitä, jotka torjuvat heidän suunnaltaan julistetun evankeliumin! Kuitenkin Jeesus sanoo, että “joka uskoo häneen” (vanha käännös: hänen päällensä), ei siis vanhoillislestadiolaisiin, johonkin Jumalan valtakuntaan, vaan Häneen, siis Jeesukseen, “ei tuomita”. Kristittyjä ovat siis kaikki Jeesukseen uskovat, kuuluivatpa he rauhanyhdistykseen tai ei. He ovat sitä julistetun ja uskossa vastaanotetun evankeliumin perusteella eikä sillä perusteella, että evankeliumi on saarnattu “oikeasta lammashuoneesta”, “jumalanvaltakunnasta”, “Herran Siionista” käsin.
Evankeliumi kulkee aina edellä ja synnyttää seurakunnan eikä päinvastoin! Näin juuri siinä, missä vanhoillislestadiolaiset torjuvat tuomitsemissyytöksen, heidät itsensä havaitaan istuvan tuomitsemassa toisia kristittyjä! On syytä todeta tässä yhteydessä sekin, että tuomitsemiskielto on annettu Raamatun mukaan kaikille, niin jumalattomille kuin uskoville erotuksetta (Rm 2:1). Kovin on omahyväistä ja Raamatun ilmoitukseen perustumatonta tällainen julistus! Ja jos tällaista joku rohkenee epäillä ja kyseenalaistaa, sitä pelotellaan Pyhän Hengen pilkalla, jota ei ikinä saa anteeksi.
Käännös “tänne lammashuoneeseen” on eksyttävää tulkintaa!
Tarkastelkaamme siis vanhoillislestadiolaisten opetusta yhdestä lammashuoneesta ja niitä perusteita, joilla he epäävät Jeesuksen opetuslapsen aseman niiltä, jotka seuraavat Herraansa heidän edustamansa ja rajoittamansa “armonvaltakunnan”, mikä käytännössä tarkoittaa SRK:n edustamaa kristillisyyttä, ulkopuolella. Tämä tarkastelu ja arviointi tapahtuvat sillä valtakirjalla, minkä Jeesus itse on antanut omilleen, kun Hän sanoi: “Minun lampaani kuulevat minun ääneni!” Jeesuksen omana ja Hänen lampaanaan tämän sanan perusteella on, ei ainoastaan oikeus, vaan myös velvollisuus arvioida, kuuluuko Hyvän Paimenen ääni kaikilta osin vanhoillislestadiolaisten “lammashuoneesta” ja onko tämä todella “Jumalan valtakunta”, ilman, että syyllistyy kadottavaan Pyhän Hengen pilkkaan!
Tämä rajankäynti on siitäkin syystä hyvin tärkeää, koska lestadiolaisuuden piirissä kasvaneella ja sieltä syystä tai toisesta itsensä irti repineellä tai poispotkitulla ei yleensä ole rohkeutta etsiytyä kuuntelemaan Hyvän Paimenen ääntä miltään muultakaan suunnalta. Ainoa mitä he uskaltavat tehdä, on panna oma elämä ranttaliksi, alkaa ryypätä ja rellestää jumalattomasti, sillä saamansa, melkein geeneihin painuneen ohjelmoidun opetuksen mukaan sellaisella on vielä parannuksen mahdollisuus, mutta joka on “sortunut” johonkin toiseen suuntaan, on mahdollisuutensa palata “armonvaltakuntaan” yleensä lopullisesti menettänyt.
Kuten alussa siteeratusta Jh 10:16 käy ilmi, on tämä jae käännetty lestadiolaisten käytössä olevassa ns. rekisteriraamatussa auttamattomasti ja yksiselitteisesti väärin. Kun Jeesus puhui “tästä lammashuoneesta”, Hän ei puhunut omasta lammastarhastaan, jossa on vain Hänen lampaitaan. Jeesus viittasi juutalaiseen kansaan, jonka joukosta osa on Hänen lampaitaan. Muut lampaat, jotka saavat myös kuulla Jeesuksen äänen, ovat kotoisin pakanakansojen tarhoista. Ei niitä Jeesus sano johdattavansa suinkaan samaan Israelin lammasaitaukseen, kuten käännös antaa ymmärtää (“tänne”) eikä mihinkään muuhunkaan yhteiseen “lammashuoneeseen”, vaan Hän tahtoo kutsua ja johdattaa sekä juutalaisista että pakanoista lampaansa ulos seurakuntaansa (ekkleesia uloskutsutut), oman ruumiinsa osallisuuteen niin, että “on (tulevaisuudessa, fut.) oleva yksi lauma ja yksi paimen”. Jeesus ei siis myöskään johdata lampaitaan “yhdeksi lammashuoneeksi”, kuten käännös edellyttää, mikä on sinänsä mieletön ajatus, vaan “yhdeksi laumaksi”, “jossa ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä”!
Lestadiolaisten korkein auktoriteetti käytännössä on “seurakunnan ääni” eikä Raamattu!
Perustuuko ja rakentuuko siis lestadiolaisten seurakuntaoppi, heidän opetuksensa Jumalan valtakunnasta näin yksiselitteisen selvästi väärään ja harhauttavaan raamatunkäännökseen? Siltä näyttää!
Kuvaavaa oli vastaus, jonka sain, kun soitin SRK:n päämajaan. Sain puhelimeen historioitsijaksi esittäytyneen miehen ja ilahduin. Varmaan kriittistä tieteellistä työtä tekevän tutkijan kanssa voi perustellusti keskustella asiasta. Vastaukseksi sain, että on kysymys tulkinnasta. “Me tulkitsemme toisin ja jos saarnaaja Taskila julisti niin, voidaan siihen luottaa”! (Sanatarkasti en muista, mutta vastauksen sisältö oli näin.) Huomautin, etteihän ole kysymys tulkinnasta, vaan selkeästi virheellisestä ja harhauttavasta käännöksestä, johon on vieläpä lisätty alkuperäiseen kreikankieliseen tekstiin kuulumatonta. Jos tulkinta nousee virheellisen käännöksen pohjalta, pitäisi olla aivan selvää, että se johtaa vääriin päätelmiin. Ajattelin tyhmyyttäni, että SRK:nkin piirissä hyväksytty periaate “Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä”, vaikuttaa niin, että asialliset huomautukset otetaan vakavasti tulivat ne miltä suunnalta tahansa.
Perustellut huomautukseni kaikuivat kuuroille korville! Heillä on oman näkemyksensä mukaan käytössään kirkossa hyväksytty käännös ja joka sitä arvostelee, hyökkää itse kirkkoa vastaan. Heidän edustamansa “jumalanvaltakunnan” ulkopuolinen, joka ei ole tätä “armonvaltakuntaa” löytänyt, että olisi voinut saada syntinsä anteeksi, ei kelpaa heidän lähes “kanonisoitujen” saarnaajiensa arvostelijaksi. Häneltähän puuttuu Pyhä Henki, joka on vain ja ainoastaan SRK:n edustaman kristillisyyden aitauksen sisällä, ei muualla! Ainoastaan seurakunta hallitsee saarnaajaa laumana julistaen aika-ajoin synninpäästön, kun pappi tai saarnaaja sitä yleensä saarnansa lopussa julkisesti ja siten (ainakin näennäisen) “nöyrästi heikon uskonsa ja viallisuutensa tunnustaen pyytää lupaa uskoa matkanvikansa anteeksi”. Tällä hän osoittaa olevansa “kuuliainen seurakunnan äänelle”.
Näin Taskilakin toimi ja kun synninpäästö oli saatu seurakunnalta saarnaajan julistuksenkin suhteen, ei siihen sivullisilla ole aihetta tulla sorkkimaan eikä edes Jumalalla ole huomauttamista, koska seurakunnan päästö on astunut samantien voimaan myös taivaassa! “Seurakunnan ääni” ja sitä ääntä usein “kuorossa”, joukkosuggestion vallassa käyttävien lampaiden arvostelukyky on ilmiselvästi nostettu Raamatun auktoriteetin ja jopa Jumalan Sanankin yläpuolelle. Tämän kontrollin alle liikkeeseen kuuluvat teologit ja papitkin, joilla nyt ainakin teoriassa olisi edellytyksiä tajuta, missä mennään, ovat alistuneet kuin pässit liekaan, etteivät vain tulisi potkituksi “armonvaltakunnan” ulkopuolelle.
Lammastarha ja laidun
Lammastarha oli aitaus, jota ympäröi kivimuuri ja sen päällä okaisista oksista tehty risuaita. Joskus se oli luola tai muu suojan antava tila. Iltaisin lampaat koottiin sinne sisään. Ne saattoivat kuulua eri omistajille. Yöksi asetettiin vartija veräjälle tai ovelle. Hän saattoi nukkua kynnyksellä, kuten nykyäänkin tapahtuu. Lampaiden luokse ei kukaan päässyt muuta tietä, ellei ollut varastamisaikeissa. Kun joku paimenista saapui, hänelle portti avattiin ja hän antoi kutsuhuutonsa kuulua. Jokaisella paimenella oli oma kutsuhuutonsa, joka kuului pitkän matkan päähän ja jonka hänen omat paimennettavansa tunsivat. Paimen myöskin tunsi omat lampaansa jopa nimeltä.
Kun kaikki paimenelle uskotut lampaat tulivat kootuksi portille, ilmaantui vielä yksi vaikeus. Vaikka paimen siirtyi aitauksen ulkopuolelle kutsuen tutulla äänellään, eivät lampaat välttämättä suostuneetkaan tulemaan ulos. Lampaat ovat tunnetusti itsepäisiä. Jos joukossa sattuu olemaan joku jäärä tai vanha “naispuolinen” uuhi, ne usein provosoivat koko joukon mukaansa. Ne tietävät, että ulkona on omat vaaransa uhkaamassa, laidun joudutaan etsimään usein matkojen päästä, eivätkä kaikki lampaat kenties vielä olleet oppineet täysin luottamaan paimenensa kykyyn pitää pedot loitolla ja löytää hyvät laidunmaat.
On paljon miellyttävämpää jäädä makoilemaan karsinan sisäpuolelle, sillä kyllähän sielläkin silloin tällöin pääsee valmiiksi tarjotusta heinätuposta ja vedestä osallisiksi, samalla kun karitsoita ja heikompikuntoisia hoivataan kykeneviksi myöhemmin pysymään lauman mukana. Ja aina sieltä löytyy myös paimenia, jotka “sateisena ja pilvisenä päivänä” eivät viitsi viedä laumaansa ollenkaan ulos.
Lampaiden “ulosheitto” karsinasta!
Mitä tekee tällaisessa tilanteessa paimen, edellyttäen, että hän on “hyvä, oikea paimen”, jollaiseksi Jeesus esitteli itsensä. Alkutekstissä käytetty “hyvää” merkitsevä sana ei tarkoita hyväsydämistä tai hellää. Sen perusmerkitys on “kaunis” ja sitä käytetään puhuttaessa mallikelpoisesta, ihanteellisesta, virheettömästä, eli “hyvä paimen” on juuri sellainen kuin paimenen tuleekin olla. Hän tekee kaikkensa, jopa antaa henkensä lampaitten edestä.
Oikea paimen ei siis portin ulkopuolella rupea kovin hellästi maanittelemaan, että tulkaa nyt lammaskullat, ettekö ymmärrä omaa hyväänne! Oikea paimen “laskee ulos kaikki omansa” siten, että hän heittää, ajaa, suorastaan potkaisee heidät ulos, kuten alkukielen sana ekballoo voimakkaasti ilmaisee. Tämä tapahtuu joko paimenen omasta tai avustajien toimesta. Tällaisina “avustajina” voivat toimia jopa uskovien nimeä kantavat fariseukset, kuten tämän hyvä paimen-vertauksen taustalla tapahtunut syntymäsokeudesta parantuneen miehen kohdalla, joka “ajettiin ulos” (sama sana ekballoo, Jh 9:34) synagoogasta.
Kaikki hyvän paimenen toimet tapahtuvat kuitenkin aina lampaiden parhaaksi. Nyt ne paremmin ymmärtävät seurata paimentaan, joka kulkee laumansa edellä. Vanhat jäärät ja uuhet saavat seurata laumaa nöyrästi perässä, jos haluavat. Juntturat joutuvat ennen muita nopeammin lahtipenkkiin!
Laidun – lampaiden pääasiallinen oleskelupaikka
Lammastarha toimi siis yöpymispaikkana ja suojana yön pimeydessä saalistavia susia vastaan. Kaikkien paimenten käytettävissä ei aina ollut tällaista suojaa, vaan he joutuivat Betlehemin paimenten tavoin vartioimaan paljaan taivaan alla yöllä laumaansa. Lammastarhan tehtävä ei siis ollut mitenkään keskeinen, vaan se oli käytännön tarpeista ja ulkonaisista olosuhteiden vaatimuksesta tehty järjestely.
Varsinainen lampaiden luonnollinen oleskelupaikka, “koti”, oli kuitenkin laidun, jonne heidän paimenensa heidät johdatti hyvän ruohon ja raikkaan veden ääreen. Siellä ei ollut turvallista kiviaitaa ympärillä, vaan lampaat olivat täysin paimenensa ja hänen paimensauvansa varassa. Lampaiden tuli pitää paimen näköpiirissään ja luottaa hänen valppauteensa ja paimensauvansa voimaan vaarojen uhatessa.
Tämä on kristityn, Jeesuksen lampaan, luonnollinen tila tänäkin päivänä. Omat suoja- ja turvatekeleet, kutsuttiin niitä sitten kirkoiksi, “jumalanvaltakunnaksi,” “Siioniksi” tai lahkoiksi eivät saa kohota hallitseviksi ja pääasiaksi, vaan katse tulee olla alati “luotuina uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen”. Näin täytyy olla riippumatta siitä, onko kulkusuunta kulloinkin “sisälle” tai “ulos”, tarhaan iltasella tai laitumelle aamulla.
Lampaat syövät alati – ja vain hyvää ruokaa
Lampaiden merkillinen ominaisuus on, että jos niillä on syötävää, ne syövät miltei alati ja milloin eivät syö, silloin ne märehtivät sitä samaa ruokaa. Syödessään niiden katse on aina kiinnitettynä ruohoon. Paimenen tehtävä on huolehtia tästä tarpeesta ja samalla varjella pedoilta ja muilta vaaroilta. Koira hotkaisee minuutissa parissa ruokansa ja juoksee tiehensä pitkiksi ajoiksi, mutta lammas tarvitsee jatkuvasti pureksittavaa.
Hengellisessä mielessä paimenen pääasiallisin tehtävä on viedä lampaat ulos laitumelle ja huolehtia siitä, että niillä on jatkuvasti saatavilla tuoretta ruokaa, “Sanan väärentämätöntä maitoa” (1Pt 2:2), jotta he sen kautta kasvaisivat kiinni pelastukseen. Tämä pelastus on “se leipä, joka on tullut alas taivaasta”, “tuo suuri lammasten paimen”, itse Herra Jeesus Kristus. Siksi Jeesus sanoi, että vain Hänen kauttaan pelastutaan.
Lampaiden itse on opittava syömään “Sanaa” paimenen läsnä ollessa. Näin ei välttämättä tapahdu, jos niitä syötetään ja totutetaan saamaan ruokansa lammasaitauksissa suoraan suuhun. Siellähän ei tarvitse seurata paimenta, paimenen virkaa hoitaa persoonaton kiviaita tai sähköpaimen ja ruoka opitaan hotkaisemaan koiran tavoin ja juoksemaan sen jälkeen tiehensä vehtaamaan toisten, jopa tämän maailman ruhtinaan lampaiden kanssa. Jo toki niitäkin samaan lammaskarsinaan mahtuu yllin kyllin.
Koirat hotkivat ja “uskonnollisille” variksille kelpaa myös tunkioruoka!
Tällaisia “hotkijoita”, nykyajankin monia uskovaisia, voi hyvällä syyllä verrata myös variksiin. Katselkaapa, kuinka lihavina ja itsetyytyväisinä ne tepastelevat kaupungin puiston laitamilla. Ne hakevat jätteistä ja tunkioilta ruokansa, mutta yhtä sujuvasti ne lentää leuhauttavat viljapellolle puhtaan ruoan äärelle täyttämään vatsansa. Heidän ruoansulatuksensa on sopeutunut käyttämään yhtä aikaa sekä saastaista että puhdasta ruokaa.
Todellisen lampaan ruoansulatus ei tällaista kestä, vaan lammas sairastuu ja lopulta kuolee, jos ei saa elävää, vihreää ruohoa (Ps 23:2). On todettu, että veren ja lehtivihreän molekyylirakenne on miltei sama. Ainoa ero on, että veressä, joka on punaista, keskeisenä on rauta, lehtivihreässä vihreyttä antamassa magnesium. Mutta molemmissa on sama elämänvoima, joka häviää esimerkiksi ruohosta, kun se nyhdetään maasta. Laajemmassa mielessä Raamattu puhuu kaikista ihmisistä Jumalan laitumen lampaina (Hes 34:31), mutta vain Jeesuksen kautta “sisälle ja ulos käyvät” pelastuvat. Hänen lampaansa täytyy johdattaa ja päästää “viherjäisille niityille”, “seuraamaan Karitsaa, minne ikinä Hän menee” (Ilm 14:4).
Jeesus-ovesta “sisälle ja ulos”
Jeesus on ovi, joka johtaa lampaiden luo. Oikea paimen kulkee siitä ovesta. Hänen täytyy olla Jeesuksen kutsuma, uskottava Häneen ja pysyttävä Hänen sanassaan. Joka ei näin tee, olipa hän kenen tahansa muun valtuuttama, kutsuma ja vihkimä, paljastuu ajan oloon uskonnollisuudestaan, herätysliiketaustastaan, kirkollisuudestaan ja oikeaoppisuudestaan huolimatta varkaaksi, joka on tullut “varastamaan, tuhoamaan ja tappamaan”. Arviointiperusteeksi ei siis riitä se, että hän kuuluu johonkin oikeaoppiseen “jumalanvaltakuntaan” eikä edes, että hänellä on kaikin puolin oikea oppi. Tie lampaiden luokse kulkee vain Jeesuksen kautta.
Mutta vielä enemmän! Jeesus ovena on toinenkin sisältö. Ne, jotka menevät (Jh 10:9) siitä ovesta sisälle (eiselthee, kreikan aoristi, merkitsee kertakaikkista menemistä), tulevat pelastumaan (sootheesetai, fut.)! Tämä ei koske vain paimenta, vaan kaikkia lampaita. Mutta miksi sanotaan, että tulevat pelastumaan? Jeesuksen sanojen jatke on tässä tärkeää: “Hän on käyvä sisälle (fut.) ja käyvä ulos (fut.) ja löytävä (fut.) laitumen”.
Jeesus siis edellyttää, jos tulkitsemme tätä muun ilmoituksen valossa, että Hän, joka itse on Elämän Portti, tulee olla jatkuvassa “käytössä”. Pelastus on yksin Hänessä. Lampaan tulee pysyä Hänessä ja Hänen sanassaan, elämän (ja kuoleman) yhteydessä Häneen, niin kuin oksa suoraan viiniköynnöksen rungossa kiinni. Muuten elämä karkaa ja oksa kuivettuu. Tämä merkitsee yksinkertaisesti sitä, että lampaan on sitouduttava täysin Paimenensa herruuden alle sekä elämässä että kuolemassa. Tämä huomio selkeyttää meille Jumalan valtakunnan käsitettä.
Missä ja mikä on Jumalan valtakunta?
Se ei ole siis lammashuone eikä laidun, joissa molemmissa kyllä eletään täydellisessä Jumalan armon ja anteeksiannon ilmapiirissä, mutta jossa ei vielä itsessään ole irtipääsyä synnin orjuudesta todelliseen elämään. Tämä “uusi, elävä tie” kulkee vain esiripun, todellisen Lammasportin, Jeesuksen ruumiin kautta, jonka Hän on verensä kautta uhrannut meidän edestämme (Hepr 10:19s.).
Jumalan valtakunta merkitsee siis yksinkertaisesti Jeesuksen täydellistä herruutta, kuninkuutta, Hänen seuraamistaan kaikessa ja alamaisuutta Hänen äänelleen. On huomattavaa, ettei seurakunnan äänelle, vaan Hyvän Paimenen äänelle. Muutoin käy kuin Aadamille, kun hänelle sanotaan: “ettäs kuulit emäntäs ääntä” (1Ms 3:17), kirous oli seurauksena! Vaikuttaa siltä, että lestadiolaisuudessa seurakunnan, “emännän” ääni on jo pitkään kuulunut niin voimallisena, että miehen, Kristuksen, ääni on jäänyt toiseksi, vaikka tälle “emännälle” on jo aikojen alussa sanottu: “sinun tahtos pitää miehen alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua” (1Ms 3:16).
Jumalan valtakunta on Kristuksen herruutta – ei lahkokarsina!
Käsite “Jumalan valtakunta” pitäisi useimmiten kääntää kreikkalaisen alkutekstin mukaisesti “Jumalan kuninkuus” (basileia kuninkuus), sillä se ei merkitse paikallista tai alueellista valtakuntaa tai valtapiiriä, vaan Jumalan kuninkuutta, herruutta. Se on lopun aikana tullut lähelle sitä varten, että ihmiset vapaaehtoisesti tulisivat jatkuvaan mielenmuutokseen, parannukseen ja kääntyisivät alamaiseksi tälle herruudelle, joka lähestyy ihmistä Jeesuksessa Kristuksessa.
Ns. lestadiolaisesti käsitetty “Jumalan valtakunta” ei ole Kristuksen herruutta, vaan paikallisesti käsitetyn määrätyn lauman usein kontrolloivaa herruutta, johon liikkeessä olevien omatunto on sidottu. Tämä sidonnaisuus on monien kohdalla mennyt niin pitkälle, että silloinkin, kun he ovat irtautuneet liikkeestä, he pelkäävät Pyhän Hengen pilkan pelossa arvostella tätä ns. “Jumalan valtakuntaa”.
Ei pitäisi pelätä, sillä Jeesus nimenomaan kielsi kulkemasta niiden perässä, jotka sanovat: “Täällä on Kristus!” Jumalan valtakunta, kuninkuus, on Kristuksen herruutta uskon kautta ihmisen elämässä. Vasta sitten, kun Hän saapuu pilvien päällä, ilmestyy tämä herruus täydessä voimassaan! Silloin tapahtuu ruumiin ylösnousemus ja Jeesuksen kautta luvattu pelastus, syntisyyden irtipäästö astuu lopullisesti voimaan.
Karsinakristillistä keinoruokintaa!
Voisi tässä yhteydessä todeta kärjistäen, että nykyaikanakin, ei ainoastaan lestadiolaisuudessa, vaan monissa muissakin herätysliikkeissä lampaat sopeutetaan pönkättyinä pysymään pienemmässä tai isommassakin lammaskarsinassa, jonne heitä usein keinorehuilla ja homeisilla leivillä syötetään ja juotetaan, mutta jossa lannanhajukin yhä enenevässä määrin lisääntyy kaikkine bakteerikantoineen. Siellä heikot helposti tallautuvat jalkoihin, mutta vahvat ja lihavat ovat ruokkijoiden suosiossa! Ja mistä syystä? Siksi että lampaita ruokitaan ja lihotetaan vain hyötytarkoituksessa, teurastuspäivää varten. Sellaisessa laumassa on viime kädessä toisarvoinen asia, kuka on lampaiden tosiasiallinen omistaja. Omat paimenet eivät niitä ole enää aikoihin kuljettaneet laitumille, eivät liioin voidelleet lampaiden päitä “tuoksuöljyllä”, että syöpäläiset ja muut ötökät lähtisivät, vaan heidän sijaansa ovat astuneet aitauksen omistajien itsekkäät pyyteet.
Nämä omistajat ovat antaneet lammashuoneen ovenvartijoille aivan uuden tehtäväkuvan. Aikaisemmin niiden tehtävänä oli varmistaa, että vain lampaiden oikea paimen pääsi sisälle kutsumaan ja johdattamaan lampaat ulos laitumelle, mutta nyt vartijan tehtäviin kuuluu “korvaushoito”. Kun lampaat pyrkivät pakkautumaan portille ulos päästäkseen, rauhoittaa vartija niitä ruokkimalla paimenen sijaan sopivalla ruohotupolla ja päästää (vrt. Jh 20:23) näin ahdistuneet lammasparat hetkeksi nälästään ja huolistaan, niin että pysyvät karsinan sisäpuolella. Ruoho voi sinänsä olla aivan oikeaa, mutta se ei ole hyvän paimenen välityksellä ja suojassa omakohtaisesti saatua, vaan jo elämänsä kadottanut ravintolisä, joka korvaa omakohtaisesti löydetyltä laitumelta nyhdetyn ruohon, eikä johda hyvän paimenen seuraan, missä pelastutaan, käydään sisälle ja myös ulos vihreille laitumille ahtaan karsinan luonnottomasta rajoituksesta.
Tässä onkin tämän lisäruokinnan suuri heikkous ja voimattomuus. Lampaat päästetään vain hetkeksi nälästään, mutta heitä ei päästetä tästä “karsinavankeudestaan” henkilökohtaiseen hyvän paimenen matkaseuraan. Tämä on useimmiten myös mukavuudenhaluisten lampaidenkin valinta.
Synninpäästön julistus Suomen Siionissa useimmiten fariseusten opin tasolla!
Synninpäästön varsinainen sisältö sakramentalisoituneen käytännön vuoksi muuallakin kuin vanhoillisuudessa on kaventunut merkitsemään vain syntien anteeksisaamista, mutta ei pääsyä syntisyyden hallintavallasta ja lopullisesta “synnin karsinasta” irti, mikä tapahtuu vain ja ainoastaan ristin alla Jeesuksen yhteydessä. Tähän ei liturginen, monesti maagissävyinen julistus “Jeesuksen nimessä ja veressä” riitä, ellei sitä seuraa oikea opetus.
Kaikkivaltias Luoja on ilmoittanut itsensä anteeksiantavana Jumalana alusta asti eikä vasta siinä vaiheessa, kun Hän antoi ainoan Poikansa. Juuri tällaisesta, anteeksiantavasta ja rakastavasta Taivaallisesta Isästä Jeesus opetti tuhlaajapoikavertauksessaan. Tuhlaajapojan ei tarvinnut muuta kuin “mennä itseensä” ja palata takaisin, saadakseen isänsä täydellisen anteeksiannon. Se riitti. Jeesus ei edellyttänyt vertauksessaan, että tuhlaajapojan olisi lisäksi tullut uskoa Häneen itseensä tai Ihmisen Poikaan.
Tämän Jumalan ominaisuuden ja suvereenisen rakkauden tietävät esimerkiksi ortodoksijuutalaiset varsin hyvin tutkiessaan Vanhan Testamentin kirjoituksia. Torjuessaan kristittyjen julistuksen syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen nimessä, he vastaavat: “Meidän Jumalamme on anteeksiantava Jumala, joka suuressa armossaan antaa anteeksi ja ottaa vastaan jokaisen, joka tekee “teshuuvan”, parannuksen, katuu ja kääntyy Hänen puoleensa. Ei siihen ketään Jeesusta ja Jumalan Poikaa lisäksi tarvita!” Tässä he ovat aivan oikeassa! Jos ei heille ja yleensä kuulijoille opeteta, mitä Jeesus todella on tehnyt ja tekee meidän puolestamme ja meissä, jää synninpäästön julistus vanhatestamentilliselle asteelle, samalle asteelle fariseusten julistuksen kanssa. Täytyy ihmetellä, ettei tätä puolta nykyaikana osata ajatella loppuun.
Haluan tätä vielä selventää lainaamalla kirjoittamaani tekstiä Suuhusi Pasuuna -lehden 6. numerossa, ss. 12-13. Mikä kuppikunta osaa tämän itseensä sovittaa, se sovittakoon!
Anteeksianto ei vapauta perisynnistä!
“Jumalan anteeksianto on ehdoton ja jokaisen ihmisen tulee kääntyä. Tässä kaikessa juutalaiset ovat erittäin kirkkaasti oikeassa. Jumala on alun pitäen hyvä ja Hänen tykönsä saa syntinen palata milloin tahansa ja Hän antaa anteeksi. Tämä kaikki on luettavissa vanhan liiton kirjoituksista. Kun nykyinen kristillinen julistus, ei ainoastaan lestadiolaisten piirissä, vaan koko kristillisyydessä, on kaventunut vain anteeksiannon julistukseen ja sen vastaanottamiseen, se ei itse asiassa ole farisealaista juutalaisuutta ja Vanhan Testamentin ilmoitusta pitemmällä. Voipa hyvällä syyllä todeta, että ehdollistaessaan anteeksiannon vain Jeesuksen nimeen tapahtuvaksi (huomatkaa, että tässä siunatussa Nimessä annetaan paljon enemmän, kuin synnit anteeksi!) he ovat kaventaneet Jumalan suvereenisen hyvyyden ja ihmisrakkauden opilliseen muottiin, joka ei ole yhtäpitävä raamatullisen ilmoituksen kanssa. Koska Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus ovat olleet olemassa alusta pitäen, Hän lähetti Poikansa (Tt 3:4ss.). Toisinpäin se ei ole tapahtunut!
Anteeksianto ei poista kuoleman välttämättömyyden tosiasiaa ihmisen elämästä. Syödessään hyvän ja pahan tiedon puusta ihminen on auttamattomasti joutunut kuoleman valtojen alaisuuteen, hän on joutunut käärmeen siemenen osallisuuteen, jota perisynniksi (hieman epätarkasti) kutsutaan. Parannuksen teko, kääntyminen ja anteeksiannon omistaminen ei tätä tosiasiaa poista hänen elämästään. Siihen tarvitaan sellainen Jumalan teko, joka mahdollistaa irtipääsyn kuoleman orjuudesta ja tuo uuden elämän tilalle.
Tätä logiikkaa ei edes Israelin opettaja Nikodeemuskaan ymmärtänyt (Jh 3) ja vielä tänä päivänäkin se on juutalaisille suuri pahennuksen aihe. Kun on kirjoitettu, että Jeesuksessa meillä “on lunastus, syntien anteeksisaaminen” (Kol 1:14) ja että “hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus” (Apt 13:38), on kysymys enemmästä kuin vain anteeksisaamisesta. Alkukielen sana afesis tarkoittaa irtipääsyä syntisyyden hallintavallasta. Uskominen Jeesukseen merkitsee tätä ja lisäksi uutta elämää kuuliaisuussuhteessa Häneen. Tämä on Jumalan teko ja Jumalan rakkauden ilmestyminen, “että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Jh 3:16)”.
Missä uskovat syntyvät ja vahurskauttaminen tapahtuu?
Taskila ilmaisi puheessaan herätysliikkeensä tulkinnan ja väitteen, että “Jumala vanhurskauttaa kaikki kansat omassa valtakunnassaan. Kaikki kansat syntyy Herralle Siionissa, sanoo Raamattu!” Tässä ilmeisesti viitataan SRK:n hyväksymän ja käytössä olevan ns. rekisteriraamatun käännökseen psalmista 87:5 ja myös psalmista 110:3.
Verrataanpa näiden jakeiden käännösratkaisuja ja psalmien otsikointia nykyiseen käännökseen. Huomaamme mielenkiintoisia asioita.
87. Psalmi
I. Uud. Test. seurakunnan otollisuus. II. Evankeliumin saarnaaminen.
5. “Zionille pitää sanottaman, että kaikkinaiset kansat siellä syntyvät, ja että Korkein sitä rakentaa.” (Rek.raam.)
PSALMI 87
Kuningas on syntynyt Siionissa
5. Ja Siionille ilmoitetaan: “Se mies on syntynyt täällä! Korkein pitää Siionin lujana”. (KR92)
110. Psalmi
Ennustus I. Kristuksen valtakunnasta, II Pappeudesta, III. Voitosta.
3. “Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta.” (Rek.raam.)
PSALMI 110
Kuninkaan kruunajaispsalmi
3. Nyt sinulla on valta, kansasi seuraa sinua yhtenä miehenä. Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta”. (KR92)
Rekisteriraamatussa on ohjaava otsikointi!
Psalmien otsikoinneissa näkyvät jo oleelliset erot. Rek.raam. tulkitsee psalmin 87 puhuvan Uuden Testamentin seurakunnasta ja sieltä käsin saarnattavasta evankeliumista, KR92:n tulkinnan mukaan psalmi puhuukin Siionissa syntyneestä kuninkaasta. Vastaavasti psalmin 110 otsikko Rek.raam. mukaan puhuu Kristuksen valtakunnasta, kun taas KR92:n mukaan on kyse kuninkaan kruunajaispsalmista.
Otsikointi ei tietenkään ole ohjeellista verrattuna varsinaiseen Raamatun tekstiin, tämähän myönnetään toki SRK:nkin piirissä. Mutta miten asianlaita on käytännössä? Rekisteriraamatussa otsikointi ja rekisterit hakusanoineen antavat lukijoille ja saarnamiehille suhteellisen helpon ja vaivattoman tavan tutkia eri aiheita. Omakohtainen vaivalloinen Raamatun lukeminen ja tutkiminen ja ennenkaikkea sen tulkitseminen voidaan tarpeettomana ohittaa.
Ilmeisesti tähän perustuu rekisteriraamatun suuri suosio SRK:n piirissä, niin ettei uusi kirkkoraamatun käännöskään, vaikka käännöskomiteassa oli heillä oma edustuksensakin, pystynyt sen kanssa kilpailemaan. Rekisterin laatijan tulkinnat viitteineen ohjaavat mukavasti valmiiksi tulkitun ja valmistetun ruoan ääreen. Näin opin tulkitseminen ei olekaan Raamatun ohjeellisuuden varassa, vaan rekisterinlaatijan valmiin tulkinnan varassa.
Rekisteriraamattu tarjoaa jo kertaalleen tulkittua oppia!
Tämä “rekisteri eli johdatus Pyhässä Raamatussa perustettuin tarpeellisimpain asiain pikaiseen löytämiseen, niin myös autuuden opin selkiämpään ymmärrykseen”, kuten rekisteriraamatussa asia ilmaistaan, onkin sitten luku sinänsä. Siinä annetaan valmiit opilliset ja erittäin pitkälle ja monta kertaa suorastaan mielivaltaisesti allegorisoivat silmälasit, joiden kautta “autuuden oppi selkiämmin ymmärretään”.
Eli kun lestadiolainen saarnaaja saarnaa, hän ei välttämättä selitäkään Raamattua, vaan rekisterilaatijan omaa teologista selitystä, näkemystä ja käsitystä ilmoituksen sanasta. Käytännössä siis Raamatun Pyhässä Hengessä inspiroitu Sana ei ole suoraan ohjaamassa, vaan rekisterin laatijan oma inspiraatio.
Sekä nykyisessä että edellisessä kirkkoramatussa on otsikoinneissa pitäydytty tekstin asiasisällön eksegeettisen tutkimuksen pohjalle rakentuvaan sisällön esittämiseen, ja ne ovatkin huomattavasti luotettavampia kuin rekisteriraamatussa esimerkiksi psalmeissa Uuden Testamentin ilmoituksen pohjalta tulkitut päällekirjoitukset.
Siion kaikkien Jeesuksen lampaiden ja heidän Paimenensa yhteinen kotikaupunki!
Verratessamme varsinaisten käännösten tekstejä toisiinsa, huomaamme, kuinka ilmeisen vaikeasti tulkittavia kääntäjienkin näkökulmasta katsellen puheenaolevat psalmit ovat. A.F. Puukko tulkitsee selitysteoksessaan psalmin 87 olevan ehkä juutalaisuuteen kääntyneiden pakanain, proselyyttien, pyhiinvaelluslaulu. Jakeessa 4 esitetään puhuvana Jumala itse, joka mainitsee eri maissa elävät tai siellä Israel-uskoon kääntyneet tunnustajinaan: nyt he ovat uskonsa puolesta Siionissa syntyneitä lapsia (Ps 68:32; Jes 19:18s.). Siionin ulkopuolellakin syntyneet Jahven tunnustajat ovat nyt aatteellisesti Siionissa syntyneitä (j.5, Jes 44:5).
Ei ole siis kysymys paikallisesti Jerusalemissa tai Siionissa syntyneistä uskovista, kuten Rek.raam. virheellisesti kääntää puhuen jopa kansoista, jota sanaa ei alkukielessä ole ollenkaan. Siionissa on jokaisella Jahven tunnustajalla, Israelin uskon saaneella kansalaisoikeus riippumatta siitä, missä maailman kolkassa on syntynyt, parannuksen tehnyt ja uskoon tullut. Siksi Siionia muistutetaan, että näitä kaikkia on pidettävä Siionissa syntyneinä, kuten teksti alkukielen mukaan kuuluu: “Siionille sanotaan: ‘Itsekukin on syntynyt siellä’ (Jussi Aron käännös)”. Tämä on Herran puhetta, joka ilolla näkee tunnustajiensa, uskovaistensa luvun lisääntyvän. Taivaassa pitämäänsä kansojen luetteloon (j.6) Herra merkitsee kaikki Siionin ulkopuolellakin syntyneet tunnustajansa (2Ms 32:32; Jes 4:3; Ps 139:16). Tämä taivaan kirja vastaa elämänkirjaa (Ilm 13:8; 21:27).
Puukko mainitse selitysteoksessaan samantapaisia ajatuksia löytyvän Israelin ulkopuoleltakin. Eräästä intialaisesta Sikhs nimisestä uskonnollisesta suunnasta kerrotaan, että jokaisen siihen liittyvän on vihkimisessä tunnustettava, olipa hän mitä kansallisuutta tai mistä tahansa, että hän on syntynyt Patnassa, suunnan suuren perustajan ja järjestäjän syntymäkaupungissa.
Tässäpä olisikin vanhoillislestadiolaisilla aihetta vakavaan itsetutkisteluun ja parannuksentekoon. Heidän opetuksensa mukaan vain rauhanyhdistyksen tiloissa ja piirissä käppäilijät ja heidän karsinassaan syntyneet ovat laillisia Siionin kansalaisia. Lestadiolaisten “Siionille”, niinkuin kaikille muillekin kuppikunnille kuuluu Ps 87:5 kehoitus tunnustaa ja hyväksyä muutkin toisista lammastarhoista saapuvat Jeesuksen lampaat, “karitsaisten ristin tietä vaeltavat” pyhiinvaeltajat samassa Siionissa syntyneiksi, olipa heidän syntymäpitäjänsä tai “synnytyslaitoksensa” mikä ja missä tahansa.
Psalmi 87 päättyykin riemulliseen kristittyjen todellisen yhteyden kuvaukseen, kun Siioniin vaeltavat käännynnäiset (j.7) perille päästyään iloisesti laulaen ja karkeloiden ylistävät Siionia pelastuksensa lähteenä. Psalmin päällekirjoitukseksi sopiikin erinomaisesti “Siion, kaikkien kansojen kotikaupunki” (Aro). Mutta vielä enemmän. KR92:n tulkitsema “Kuningas on syntynyt Siionissa” on psalmin sanoman toinen puoli. Kun tunnustetaan: “Sinussa ovat (kaikki) minun lähteeni”, siinä samalla tunnustetaan samaa Paimenta, joka ristinkuolemallaan kukisti juuri Siionin porteilla, kaikkien leirien ulkopuolella, ristinkuolemallaan kuoleman tuoden valoon elämän ja katoamattomuuden seuraajilleen. Hän on korotettu kaiken Pääksi kaikista kansoista koostuvalle seurakunnalleen.
Tämän saman Paimenen seuraamisesta puhutaan myös psalmissa 110:3 “Nyt sinulla on valta, kansasi seuraa sinua yhtenä miehenä. Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta”. Näillä sanoilla todellinen Siionin kansa, Jumalan oma kansa, kruunaa Kuninkaakseen Hänet, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tätä Daavidin huoneen Herraa ja Kuningasta seurataan “yhtenä miehenä”.
Vaatimus armonvaltakunnan löytämisestä ennen Jeesusta on harhaoppia!
Taskila mainitsi puheessaan vanhoillislestadiolaisen korostuksen, että tie kunnian valtakuntaan kulkee armon valtakunnan kautta. Tämän mukaan pitää ensin löytää “armonvaltakunta”, oikea lauma, ennenkuin voi tehdä oikean parannuksen ja vanhurskautua Jumalan lapseksi. Edellä on jo käynyt selväksi, ettei näin voi olla. Tämä on kavalasti pelastukseen ujutettu lisävaatimus, jolle ei löydy sanasta perusteita. Jeesuksen kehoitus: “Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan” (Mt 6:33) ei ole sanottu jumalattomille vaan uskoville. Jumalaton ei etsi Jumalaa, sillä kirjoitettu on: “Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet.” (Room 3:11s.).
Uskovat taasen eivät tietenkään etsi löytääkseen jonkun rajatun lauman, “jumalanvaltakunnan”, sillä siitä lähtien, kun he ovat saaneet armon lähteä Kristuksen valossa jatkuvassa anteeksiantamuksessa vaeltamaan ja pysyneet siinä, on heillä syntynyt Hengen kautta yhteys myös Hänen lampaisiinsa (1Jh 1:7). Heitä kehoitetaan etsimään, tavoittelemaan, kysymään alati (kreik. dzeeteite prees.) Jumalan tahtoa elämäänsä ja vaellukseensa Jumalan lapsena, kilvoittelemaan Sanan tutkimisessa ja rukouksessa, että säilyisivät Herran tahdon tiellä. Siioniin, taivaalliseen Jerusalemiin on heidän katseensa alati tähyämässä, sinne he ovat pyhiinvaeltajina vaeltamassa. Tällä matkalla he voivat ja saavat liittyä pelotta eri pyhiinvaeltajaryhmien kanssa vapaasti toistensa seuraan. Ainoa edellytys on, että kaikki haluavat kulkea saman Paimenen, Herran Jeesuksen jalanjäljissä ja yhdestä suusta tunnustaa: “Kaikki minun lähteeni ovat sinussa”. “Nyt Sinulla on valta, kansasi seuraa Sinua yhtenä miehenä”! RM
Väärää opetusta lammashuoneesta
Vanhoillislestadiolainen opetus “yhdestä lammashuoneesta” perustuu väärään käännökseen!
“Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta (kreik. aulee, aitaus, tarha, piha); ne pitää minun myös tänne (lisäys, ei alkutekstissä!) saattaman, ja he saavat kuulla minun ääneni; ja pitää oleman yksi lammashuone (kreik. poimnee, lauma; ei siis missään tapauksessa lammashuone, kuten käännös väittää!) ja yksi paimen” (Jh 10:16 lestadiolaisten käytössä olevan ns. “rekisteriraamatun” mukaan).
“Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Jh 10:16 KR38)
Kuuntelin erästä vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa pidettyä puhetta (Piirisihteeri Lauri Taskila pe 29.6.01 klo 17:30: Kaikki oppi ei vie taivaaseen). Koska puhe sisältää vanhoillislestadiolaisuuden keskeisiä oppikäsityksiä ja väittämiä, on syytä tässä niihin tarkemmin pysähtyä ja tarkastella Raamatun valossa.
Taskila sanoi väärien paimenten tuntomerkkejä olevan, “etteivät he kokoa Kristuksen laumaa, vaan kokoavat itselleen laumaa, kannattajia ja näännyttävät heidät nälkään”. Koska väärillä paimenilla vanhoillislestadiolaisuuden eli SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) piirissä tarkoitetaan kaikkia muita sananjulistajia ja pappeja paitsi niitä, jotka tässä niinkutsutussa ainoassa “jumalanvaltakunnassa” on tähän tehtävään kelpuutettu, sisältää Taskilan ja kumppaneiden julistus väärän todistuksen ja suorastaan valheen. Kristikunnan piirissä meidänkin aikanamme löytyy toki paljon sellaisiakin julistajia, jotka eivät kerää laumoja ympärilleen, vaan Johannes Kastajan tavoin neuvovat seuraamaan Jeesusta. Toisaalta on syytä huomauttaa, että vanhoillislestadiolaiset ovat tässä oman lauman kokoamisessa onnistuneet parhaiten, kokoaahan juuri heidän liikkeensä ylivoimaisesti suurimman lauman yhteen suviseuroihinsa. On vain syytä toivoa vastavuoroisesti, ettei tätä laumaa “näännytetä nälkään”!
Toisaalta oikeiden paimenten tuntomerkiksi Taskila ei kelpuuta niitä, jotka vanhoillisten tavoin julistavat syntejä anteeksi “Jeesuksen nimessä ja veressä”, koska he eivät kuulu rauhanyhdistykseen eli ainoaan oikeaan laumaan ja “jumalanvaltakuntaan”. Verta on nykyään Taskilan mukaan joka paikassa, niin kuin “kaikissa Egyptin astioissakin oli verta, jota noidatkin saivat aikaan”. Tämä on evankeliumin julistustyöhön täysin sopimaton ja suorastaan herjaava vertaus, sillä se “veri”, josta 2Ms 7:19-22 puhutaan, “haisi” ja oli yhtä saastunutta ja käyttökelvotonta, oli se sitten Jumalan miesten, Mooseksen ja Aaronin Herran sanan julistustyön aikaansaannosta tai noitien tekemää. Taskilan allegoria ei ole uskon mukaista eikä siksi oikeutettua.
Taskila mainitsi puheessaan kaksi raamatun kohtaa, nimittäin “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” ja “Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta”, “jotka tiedetään niin hyvin, että nekin, jotka eivät koskaan ole Raamatun kansia aukaisseet, ne tuntevat”. Molemmat kohdat liittyvät Jumalan valtakunnan rajojen vetämiseen. Nämä rajat Taskilan ja kumppaneiden mukaan kulkevat täällä Suomessa rauhanyhdistysten puitteissa tapahtuvan julistuksen piirissä. Siellä vain ja ainoastaan on Jumalan valtakunta, oikea Siion, jossa synneistä päästäminen ja vanhurskautuminen tapahtuu!
“Älkää tuomitko!”
Taskilan mukaan “älkää tuomitko” “ei ole puhuttu epäuskon suojamuuriksi eikä epäuskon panssariksi uskottomille, vaan kristityille, jotka uskovat, etteivät he tuomitsisi toisiansa”! Epäuskoisethan on jo tuomittu, kuten Jeesus sanoi (Jh 3:18)! Taskilan tulkinnan mukaan epäuskoiset ovat tietenkin niitä, jotka torjuvat heidän suunnaltaan julistetun evankeliumin! Kuitenkin Jeesus sanoo, että “joka uskoo häneen” (vanha käännös: hänen päällensä), ei siis vanhoillislestadiolaisiin, johonkin Jumalan valtakuntaan, vaan Häneen, siis Jeesukseen, “ei tuomita”. Kristittyjä ovat siis kaikki Jeesukseen uskovat, kuuluivatpa he rauhanyhdistykseen tai ei. He ovat sitä julistetun ja uskossa vastaanotetun evankeliumin perusteella eikä sillä perusteella, että evankeliumi on saarnattu “oikeasta lammashuoneesta”, “jumalanvaltakunnasta”, “Herran Siionista” käsin.
Evankeliumi kulkee aina edellä ja synnyttää seurakunnan eikä päinvastoin! Näin juuri siinä, missä vanhoillislestadiolaiset torjuvat tuomitsemissyytöksen, heidät itsensä havaitaan istuvan tuomitsemassa toisia kristittyjä! On syytä todeta tässä yhteydessä sekin, että tuomitsemiskielto on annettu Raamatun mukaan kaikille, niin jumalattomille kuin uskoville erotuksetta (Rm 2:1). Kovin on omahyväistä ja Raamatun ilmoitukseen perustumatonta tällainen julistus! Ja jos tällaista joku rohkenee epäillä ja kyseenalaistaa, sitä pelotellaan Pyhän Hengen pilkalla, jota ei ikinä saa anteeksi.
Käännös “tänne lammashuoneeseen” on eksyttävää tulkintaa!
Tarkastelkaamme siis vanhoillislestadiolaisten opetusta yhdestä lammashuoneesta ja niitä perusteita, joilla he epäävät Jeesuksen opetuslapsen aseman niiltä, jotka seuraavat Herraansa heidän edustamansa ja rajoittamansa “armonvaltakunnan”, mikä käytännössä tarkoittaa SRK:n edustamaa kristillisyyttä, ulkopuolella. Tämä tarkastelu ja arviointi tapahtuvat sillä valtakirjalla, minkä Jeesus itse on antanut omilleen, kun Hän sanoi: “Minun lampaani kuulevat minun ääneni!” Jeesuksen omana ja Hänen lampaanaan tämän sanan perusteella on, ei ainoastaan oikeus, vaan myös velvollisuus arvioida, kuuluuko Hyvän Paimenen ääni kaikilta osin vanhoillislestadiolaisten “lammashuoneesta” ja onko tämä todella “Jumalan valtakunta”, ilman, että syyllistyy kadottavaan Pyhän Hengen pilkkaan!
Tämä rajankäynti on siitäkin syystä hyvin tärkeää, koska lestadiolaisuuden piirissä kasvaneella ja sieltä syystä tai toisesta itsensä irti repineellä tai poispotkitulla ei yleensä ole rohkeutta etsiytyä kuuntelemaan Hyvän Paimenen ääntä miltään muultakaan suunnalta. Ainoa mitä he uskaltavat tehdä, on panna oma elämä ranttaliksi, alkaa ryypätä ja rellestää jumalattomasti, sillä saamansa, melkein geeneihin painuneen ohjelmoidun opetuksen mukaan sellaisella on vielä parannuksen mahdollisuus, mutta joka on “sortunut” johonkin toiseen suuntaan, on mahdollisuutensa palata “armonvaltakuntaan” yleensä lopullisesti menettänyt.
Kuten alussa siteeratusta Jh 10:16 käy ilmi, on tämä jae käännetty lestadiolaisten käytössä olevassa ns. rekisteriraamatussa auttamattomasti ja yksiselitteisesti väärin. Kun Jeesus puhui “tästä lammashuoneesta”, Hän ei puhunut omasta lammastarhastaan, jossa on vain Hänen lampaitaan. Jeesus viittasi juutalaiseen kansaan, jonka joukosta osa on Hänen lampaitaan. Muut lampaat, jotka saavat myös kuulla Jeesuksen äänen, ovat kotoisin pakanakansojen tarhoista. Ei niitä Jeesus sano johdattavansa suinkaan samaan Israelin lammasaitaukseen, kuten käännös antaa ymmärtää (“tänne”) eikä mihinkään muuhunkaan yhteiseen “lammashuoneeseen”, vaan Hän tahtoo kutsua ja johdattaa sekä juutalaisista että pakanoista lampaansa ulos seurakuntaansa (ekkleesia uloskutsutut), oman ruumiinsa osallisuuteen niin, että “on (tulevaisuudessa, fut.) oleva yksi lauma ja yksi paimen”. Jeesus ei siis myöskään johdata lampaitaan “yhdeksi lammashuoneeksi”, kuten käännös edellyttää, mikä on sinänsä mieletön ajatus, vaan “yhdeksi laumaksi”, “jossa ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä”!
Lestadiolaisten korkein auktoriteetti käytännössä on “seurakunnan ääni” eikä Raamattu!
Perustuuko ja rakentuuko siis lestadiolaisten seurakuntaoppi, heidän opetuksensa Jumalan valtakunnasta näin yksiselitteisen selvästi väärään ja harhauttavaan raamatunkäännökseen? Siltä näyttää!
Kuvaavaa oli vastaus, jonka sain, kun soitin SRK:n päämajaan. Sain puhelimeen historioitsijaksi esittäytyneen miehen ja ilahduin. Varmaan kriittistä tieteellistä työtä tekevän tutkijan kanssa voi perustellusti keskustella asiasta. Vastaukseksi sain, että on kysymys tulkinnasta. “Me tulkitsemme toisin ja jos saarnaaja Taskila julisti niin, voidaan siihen luottaa”! (Sanatarkasti en muista, mutta vastauksen sisältö oli näin.) Huomautin, etteihän ole kysymys tulkinnasta, vaan selkeästi virheellisestä ja harhauttavasta käännöksestä, johon on vieläpä lisätty alkuperäiseen kreikankieliseen tekstiin kuulumatonta. Jos tulkinta nousee virheellisen käännöksen pohjalta, pitäisi olla aivan selvää, että se johtaa vääriin päätelmiin. Ajattelin tyhmyyttäni, että SRK:nkin piirissä hyväksytty periaate “Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä”, vaikuttaa niin, että asialliset huomautukset otetaan vakavasti tulivat ne miltä suunnalta tahansa.
Perustellut huomautukseni kaikuivat kuuroille korville! Heillä on oman näkemyksensä mukaan käytössään kirkossa hyväksytty käännös ja joka sitä arvostelee, hyökkää itse kirkkoa vastaan. Heidän edustamansa “jumalanvaltakunnan” ulkopuolinen, joka ei ole tätä “armonvaltakuntaa” löytänyt, että olisi voinut saada syntinsä anteeksi, ei kelpaa heidän lähes “kanonisoitujen” saarnaajiensa arvostelijaksi. Häneltähän puuttuu Pyhä Henki, joka on vain ja ainoastaan SRK:n edustaman kristillisyyden aitauksen sisällä, ei muualla! Ainoastaan seurakunta hallitsee saarnaajaa laumana julistaen aika-ajoin synninpäästön, kun pappi tai saarnaaja sitä yleensä saarnansa lopussa julkisesti ja siten (ainakin näennäisen) “nöyrästi heikon uskonsa ja viallisuutensa tunnustaen pyytää lupaa uskoa matkanvikansa anteeksi”. Tällä hän osoittaa olevansa “kuuliainen seurakunnan äänelle”.
Näin Taskilakin toimi ja kun synninpäästö oli saatu seurakunnalta saarnaajan julistuksenkin suhteen, ei siihen sivullisilla ole aihetta tulla sorkkimaan eikä edes Jumalalla ole huomauttamista, koska seurakunnan päästö on astunut samantien voimaan myös taivaassa! “Seurakunnan ääni” ja sitä ääntä usein “kuorossa”, joukkosuggestion vallassa käyttävien lampaiden arvostelukyky on ilmiselvästi nostettu Raamatun auktoriteetin ja jopa Jumalan Sanankin yläpuolelle. Tämän kontrollin alle liikkeeseen kuuluvat teologit ja papitkin, joilla nyt ainakin teoriassa olisi edellytyksiä tajuta, missä mennään, ovat alistuneet kuin pässit liekaan, etteivät vain tulisi potkituksi “armonvaltakunnan” ulkopuolelle.
Lammastarha ja laidun
Lammastarha oli aitaus, jota ympäröi kivimuuri ja sen päällä okaisista oksista tehty risuaita. Joskus se oli luola tai muu suojan antava tila. Iltaisin lampaat koottiin sinne sisään. Ne saattoivat kuulua eri omistajille. Yöksi asetettiin vartija veräjälle tai ovelle. Hän saattoi nukkua kynnyksellä, kuten nykyäänkin tapahtuu. Lampaiden luokse ei kukaan päässyt muuta tietä, ellei ollut varastamisaikeissa. Kun joku paimenista saapui, hänelle portti avattiin ja hän antoi kutsuhuutonsa kuulua. Jokaisella paimenella oli oma kutsuhuutonsa, joka kuului pitkän matkan päähän ja jonka hänen omat paimennettavansa tunsivat. Paimen myöskin tunsi omat lampaansa jopa nimeltä.
Kun kaikki paimenelle uskotut lampaat tulivat kootuksi portille, ilmaantui vielä yksi vaikeus. Vaikka paimen siirtyi aitauksen ulkopuolelle kutsuen tutulla äänellään, eivät lampaat välttämättä suostuneetkaan tulemaan ulos. Lampaat ovat tunnetusti itsepäisiä. Jos joukossa sattuu olemaan joku jäärä tai vanha “naispuolinen” uuhi, ne usein provosoivat koko joukon mukaansa. Ne tietävät, että ulkona on omat vaaransa uhkaamassa, laidun joudutaan etsimään usein matkojen päästä, eivätkä kaikki lampaat kenties vielä olleet oppineet täysin luottamaan paimenensa kykyyn pitää pedot loitolla ja löytää hyvät laidunmaat.
On paljon miellyttävämpää jäädä makoilemaan karsinan sisäpuolelle, sillä kyllähän sielläkin silloin tällöin pääsee valmiiksi tarjotusta heinätuposta ja vedestä osallisiksi, samalla kun karitsoita ja heikompikuntoisia hoivataan kykeneviksi myöhemmin pysymään lauman mukana. Ja aina sieltä löytyy myös paimenia, jotka “sateisena ja pilvisenä päivänä” eivät viitsi viedä laumaansa ollenkaan ulos.
Lampaiden “ulosheitto” karsinasta!
Mitä tekee tällaisessa tilanteessa paimen, edellyttäen, että hän on “hyvä, oikea paimen”, jollaiseksi Jeesus esitteli itsensä. Alkutekstissä käytetty “hyvää” merkitsevä sana ei tarkoita hyväsydämistä tai hellää. Sen perusmerkitys on “kaunis” ja sitä käytetään puhuttaessa mallikelpoisesta, ihanteellisesta, virheettömästä, eli “hyvä paimen” on juuri sellainen kuin paimenen tuleekin olla. Hän tekee kaikkensa, jopa antaa henkensä lampaitten edestä.
Oikea paimen ei siis portin ulkopuolella rupea kovin hellästi maanittelemaan, että tulkaa nyt lammaskullat, ettekö ymmärrä omaa hyväänne! Oikea paimen “laskee ulos kaikki omansa” siten, että hän heittää, ajaa, suorastaan potkaisee heidät ulos, kuten alkukielen sana ekballoo voimakkaasti ilmaisee. Tämä tapahtuu joko paimenen omasta tai avustajien toimesta. Tällaisina “avustajina” voivat toimia jopa uskovien nimeä kantavat fariseukset, kuten tämän hyvä paimen-vertauksen taustalla tapahtunut syntymäsokeudesta parantuneen miehen kohdalla, joka “ajettiin ulos” (sama sana ekballoo, Jh 9:34) synagoogasta.
Kaikki hyvän paimenen toimet tapahtuvat kuitenkin aina lampaiden parhaaksi. Nyt ne paremmin ymmärtävät seurata paimentaan, joka kulkee laumansa edellä. Vanhat jäärät ja uuhet saavat seurata laumaa nöyrästi perässä, jos haluavat. Juntturat joutuvat ennen muita nopeammin lahtipenkkiin!
Laidun – lampaiden pääasiallinen oleskelupaikka
Lammastarha toimi siis yöpymispaikkana ja suojana yön pimeydessä saalistavia susia vastaan. Kaikkien paimenten käytettävissä ei aina ollut tällaista suojaa, vaan he joutuivat Betlehemin paimenten tavoin vartioimaan paljaan taivaan alla yöllä laumaansa. Lammastarhan tehtävä ei siis ollut mitenkään keskeinen, vaan se oli käytännön tarpeista ja ulkonaisista olosuhteiden vaatimuksesta tehty järjestely.
Varsinainen lampaiden luonnollinen oleskelupaikka, “koti”, oli kuitenkin laidun, jonne heidän paimenensa heidät johdatti hyvän ruohon ja raikkaan veden ääreen. Siellä ei ollut turvallista kiviaitaa ympärillä, vaan lampaat olivat täysin paimenensa ja hänen paimensauvansa varassa. Lampaiden tuli pitää paimen näköpiirissään ja luottaa hänen valppauteensa ja paimensauvansa voimaan vaarojen uhatessa.
Tämä on kristityn, Jeesuksen lampaan, luonnollinen tila tänäkin päivänä. Omat suoja- ja turvatekeleet, kutsuttiin niitä sitten kirkoiksi, “jumalanvaltakunnaksi,” “Siioniksi” tai lahkoiksi eivät saa kohota hallitseviksi ja pääasiaksi, vaan katse tulee olla alati “luotuina uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen”. Näin täytyy olla riippumatta siitä, onko kulkusuunta kulloinkin “sisälle” tai “ulos”, tarhaan iltasella tai laitumelle aamulla.
Lampaat syövät alati – ja vain hyvää ruokaa
Lampaiden merkillinen ominaisuus on, että jos niillä on syötävää, ne syövät miltei alati ja milloin eivät syö, silloin ne märehtivät sitä samaa ruokaa. Syödessään niiden katse on aina kiinnitettynä ruohoon. Paimenen tehtävä on huolehtia tästä tarpeesta ja samalla varjella pedoilta ja muilta vaaroilta. Koira hotkaisee minuutissa parissa ruokansa ja juoksee tiehensä pitkiksi ajoiksi, mutta lammas tarvitsee jatkuvasti pureksittavaa.
Hengellisessä mielessä paimenen pääasiallisin tehtävä on viedä lampaat ulos laitumelle ja huolehtia siitä, että niillä on jatkuvasti saatavilla tuoretta ruokaa, “Sanan väärentämätöntä maitoa” (1Pt 2:2), jotta he sen kautta kasvaisivat kiinni pelastukseen. Tämä pelastus on “se leipä, joka on tullut alas taivaasta”, “tuo suuri lammasten paimen”, itse Herra Jeesus Kristus. Siksi Jeesus sanoi, että vain Hänen kauttaan pelastutaan.
Lampaiden itse on opittava syömään “Sanaa” paimenen läsnä ollessa. Näin ei välttämättä tapahdu, jos niitä syötetään ja totutetaan saamaan ruokansa lammasaitauksissa suoraan suuhun. Siellähän ei tarvitse seurata paimenta, paimenen virkaa hoitaa persoonaton kiviaita tai sähköpaimen ja ruoka opitaan hotkaisemaan koiran tavoin ja juoksemaan sen jälkeen tiehensä vehtaamaan toisten, jopa tämän maailman ruhtinaan lampaiden kanssa. Jo toki niitäkin samaan lammaskarsinaan mahtuu yllin kyllin.
Koirat hotkivat ja “uskonnollisille” variksille kelpaa myös tunkioruoka!
Tällaisia “hotkijoita”, nykyajankin monia uskovaisia, voi hyvällä syyllä verrata myös variksiin. Katselkaapa, kuinka lihavina ja itsetyytyväisinä ne tepastelevat kaupungin puiston laitamilla. Ne hakevat jätteistä ja tunkioilta ruokansa, mutta yhtä sujuvasti ne lentää leuhauttavat viljapellolle puhtaan ruoan äärelle täyttämään vatsansa. Heidän ruoansulatuksensa on sopeutunut käyttämään yhtä aikaa sekä saastaista että puhdasta ruokaa.
Todellisen lampaan ruoansulatus ei tällaista kestä, vaan lammas sairastuu ja lopulta kuolee, jos ei saa elävää, vihreää ruohoa (Ps 23:2). On todettu, että veren ja lehtivihreän molekyylirakenne on miltei sama. Ainoa ero on, että veressä, joka on punaista, keskeisenä on rauta, lehtivihreässä vihreyttä antamassa magnesium. Mutta molemmissa on sama elämänvoima, joka häviää esimerkiksi ruohosta, kun se nyhdetään maasta. Laajemmassa mielessä Raamattu puhuu kaikista ihmisistä Jumalan laitumen lampaina (Hes 34:31), mutta vain Jeesuksen kautta “sisälle ja ulos käyvät” pelastuvat. Hänen lampaansa täytyy johdattaa ja päästää “viherjäisille niityille”, “seuraamaan Karitsaa, minne ikinä Hän menee” (Ilm 14:4).
Jeesus-ovesta “sisälle ja ulos”
Jeesus on ovi, joka johtaa lampaiden luo. Oikea paimen kulkee siitä ovesta. Hänen täytyy olla Jeesuksen kutsuma, uskottava Häneen ja pysyttävä Hänen sanassaan. Joka ei näin tee, olipa hän kenen tahansa muun valtuuttama, kutsuma ja vihkimä, paljastuu ajan oloon uskonnollisuudestaan, herätysliiketaustastaan, kirkollisuudestaan ja oikeaoppisuudestaan huolimatta varkaaksi, joka on tullut “varastamaan, tuhoamaan ja tappamaan”. Arviointiperusteeksi ei siis riitä se, että hän kuuluu johonkin oikeaoppiseen “jumalanvaltakuntaan” eikä edes, että hänellä on kaikin puolin oikea oppi. Tie lampaiden luokse kulkee vain Jeesuksen kautta.
Mutta vielä enemmän! Jeesus ovena on toinenkin sisältö. Ne, jotka menevät (Jh 10:9) siitä ovesta sisälle (eiselthee, kreikan aoristi, merkitsee kertakaikkista menemistä), tulevat pelastumaan (sootheesetai, fut.)! Tämä ei koske vain paimenta, vaan kaikkia lampaita. Mutta miksi sanotaan, että tulevat pelastumaan? Jeesuksen sanojen jatke on tässä tärkeää: “Hän on käyvä sisälle (fut.) ja käyvä ulos (fut.) ja löytävä (fut.) laitumen”.
Jeesus siis edellyttää, jos tulkitsemme tätä muun ilmoituksen valossa, että Hän, joka itse on Elämän Portti, tulee olla jatkuvassa “käytössä”. Pelastus on yksin Hänessä. Lampaan tulee pysyä Hänessä ja Hänen sanassaan, elämän (ja kuoleman) yhteydessä Häneen, niin kuin oksa suoraan viiniköynnöksen rungossa kiinni. Muuten elämä karkaa ja oksa kuivettuu. Tämä merkitsee yksinkertaisesti sitä, että lampaan on sitouduttava täysin Paimenensa herruuden alle sekä elämässä että kuolemassa. Tämä huomio selkeyttää meille Jumalan valtakunnan käsitettä.
Missä ja mikä on Jumalan valtakunta?
Se ei ole siis lammashuone eikä laidun, joissa molemmissa kyllä eletään täydellisessä Jumalan armon ja anteeksiannon ilmapiirissä, mutta jossa ei vielä itsessään ole irtipääsyä synnin orjuudesta todelliseen elämään. Tämä “uusi, elävä tie” kulkee vain esiripun, todellisen Lammasportin, Jeesuksen ruumiin kautta, jonka Hän on verensä kautta uhrannut meidän edestämme (Hepr 10:19s.).
Jumalan valtakunta merkitsee siis yksinkertaisesti Jeesuksen täydellistä herruutta, kuninkuutta, Hänen seuraamistaan kaikessa ja alamaisuutta Hänen äänelleen. On huomattavaa, ettei seurakunnan äänelle, vaan Hyvän Paimenen äänelle. Muutoin käy kuin Aadamille, kun hänelle sanotaan: “ettäs kuulit emäntäs ääntä” (1Ms 3:17), kirous oli seurauksena! Vaikuttaa siltä, että lestadiolaisuudessa seurakunnan, “emännän” ääni on jo pitkään kuulunut niin voimallisena, että miehen, Kristuksen, ääni on jäänyt toiseksi, vaikka tälle “emännälle” on jo aikojen alussa sanottu: “sinun tahtos pitää miehen alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua” (1Ms 3:16).
Jumalan valtakunta on Kristuksen herruutta – ei lahkokarsina!
Käsite “Jumalan valtakunta” pitäisi useimmiten kääntää kreikkalaisen alkutekstin mukaisesti “Jumalan kuninkuus” (basileia kuninkuus), sillä se ei merkitse paikallista tai alueellista valtakuntaa tai valtapiiriä, vaan Jumalan kuninkuutta, herruutta. Se on lopun aikana tullut lähelle sitä varten, että ihmiset vapaaehtoisesti tulisivat jatkuvaan mielenmuutokseen, parannukseen ja kääntyisivät alamaiseksi tälle herruudelle, joka lähestyy ihmistä Jeesuksessa Kristuksessa.
Ns. lestadiolaisesti käsitetty “Jumalan valtakunta” ei ole Kristuksen herruutta, vaan paikallisesti käsitetyn määrätyn lauman usein kontrolloivaa herruutta, johon liikkeessä olevien omatunto on sidottu. Tämä sidonnaisuus on monien kohdalla mennyt niin pitkälle, että silloinkin, kun he ovat irtautuneet liikkeestä, he pelkäävät Pyhän Hengen pilkan pelossa arvostella tätä ns. “Jumalan valtakuntaa”.
Ei pitäisi pelätä, sillä Jeesus nimenomaan kielsi kulkemasta niiden perässä, jotka sanovat: “Täällä on Kristus!” Jumalan valtakunta, kuninkuus, on Kristuksen herruutta uskon kautta ihmisen elämässä. Vasta sitten, kun Hän saapuu pilvien päällä, ilmestyy tämä herruus täydessä voimassaan! Silloin tapahtuu ruumiin ylösnousemus ja Jeesuksen kautta luvattu pelastus, syntisyyden irtipäästö astuu lopullisesti voimaan.
Karsinakristillistä keinoruokintaa!
Voisi tässä yhteydessä todeta kärjistäen, että nykyaikanakin, ei ainoastaan lestadiolaisuudessa, vaan monissa muissakin herätysliikkeissä lampaat sopeutetaan pönkättyinä pysymään pienemmässä tai isommassakin lammaskarsinassa, jonne heitä usein keinorehuilla ja homeisilla leivillä syötetään ja juotetaan, mutta jossa lannanhajukin yhä enenevässä määrin lisääntyy kaikkine bakteerikantoineen. Siellä heikot helposti tallautuvat jalkoihin, mutta vahvat ja lihavat ovat ruokkijoiden suosiossa! Ja mistä syystä? Siksi että lampaita ruokitaan ja lihotetaan vain hyötytarkoituksessa, teurastuspäivää varten. Sellaisessa laumassa on viime kädessä toisarvoinen asia, kuka on lampaiden tosiasiallinen omistaja. Omat paimenet eivät niitä ole enää aikoihin kuljettaneet laitumille, eivät liioin voidelleet lampaiden päitä “tuoksuöljyllä”, että syöpäläiset ja muut ötökät lähtisivät, vaan heidän sijaansa ovat astuneet aitauksen omistajien itsekkäät pyyteet.
Nämä omistajat ovat antaneet lammashuoneen ovenvartijoille aivan uuden tehtäväkuvan. Aikaisemmin niiden tehtävänä oli varmistaa, että vain lampaiden oikea paimen pääsi sisälle kutsumaan ja johdattamaan lampaat ulos laitumelle, mutta nyt vartijan tehtäviin kuuluu “korvaushoito”. Kun lampaat pyrkivät pakkautumaan portille ulos päästäkseen, rauhoittaa vartija niitä ruokkimalla paimenen sijaan sopivalla ruohotupolla ja päästää (vrt. Jh 20:23) näin ahdistuneet lammasparat hetkeksi nälästään ja huolistaan, niin että pysyvät karsinan sisäpuolella. Ruoho voi sinänsä olla aivan oikeaa, mutta se ei ole hyvän paimenen välityksellä ja suojassa omakohtaisesti saatua, vaan jo elämänsä kadottanut ravintolisä, joka korvaa omakohtaisesti löydetyltä laitumelta nyhdetyn ruohon, eikä johda hyvän paimenen seuraan, missä pelastutaan, käydään sisälle ja myös ulos vihreille laitumille ahtaan karsinan luonnottomasta rajoituksesta.
Tässä onkin tämän lisäruokinnan suuri heikkous ja voimattomuus. Lampaat päästetään vain hetkeksi nälästään, mutta heitä ei päästetä tästä “karsinavankeudestaan” henkilökohtaiseen hyvän paimenen matkaseuraan. Tämä on useimmiten myös mukavuudenhaluisten lampaidenkin valinta.
Synninpäästön julistus Suomen Siionissa useimmiten fariseusten opin tasolla!
Synninpäästön varsinainen sisältö sakramentalisoituneen käytännön vuoksi muuallakin kuin vanhoillisuudessa on kaventunut merkitsemään vain syntien anteeksisaamista, mutta ei pääsyä syntisyyden hallintavallasta ja lopullisesta “synnin karsinasta” irti, mikä tapahtuu vain ja ainoastaan ristin alla Jeesuksen yhteydessä. Tähän ei liturginen, monesti maagissävyinen julistus “Jeesuksen nimessä ja veressä” riitä, ellei sitä seuraa oikea opetus.
Kaikkivaltias Luoja on ilmoittanut itsensä anteeksiantavana Jumalana alusta asti eikä vasta siinä vaiheessa, kun Hän antoi ainoan Poikansa. Juuri tällaisesta, anteeksiantavasta ja rakastavasta Taivaallisesta Isästä Jeesus opetti tuhlaajapoikavertauksessaan. Tuhlaajapojan ei tarvinnut muuta kuin “mennä itseensä” ja palata takaisin, saadakseen isänsä täydellisen anteeksiannon. Se riitti. Jeesus ei edellyttänyt vertauksessaan, että tuhlaajapojan olisi lisäksi tullut uskoa Häneen itseensä tai Ihmisen Poikaan.
Tämän Jumalan ominaisuuden ja suvereenisen rakkauden tietävät esimerkiksi ortodoksijuutalaiset varsin hyvin tutkiessaan Vanhan Testamentin kirjoituksia. Torjuessaan kristittyjen julistuksen syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen nimessä, he vastaavat: “Meidän Jumalamme on anteeksiantava Jumala, joka suuressa armossaan antaa anteeksi ja ottaa vastaan jokaisen, joka tekee “teshuuvan”, parannuksen, katuu ja kääntyy Hänen puoleensa. Ei siihen ketään Jeesusta ja Jumalan Poikaa lisäksi tarvita!” Tässä he ovat aivan oikeassa! Jos ei heille ja yleensä kuulijoille opeteta, mitä Jeesus todella on tehnyt ja tekee meidän puolestamme ja meissä, jää synninpäästön julistus vanhatestamentilliselle asteelle, samalle asteelle fariseusten julistuksen kanssa. Täytyy ihmetellä, ettei tätä puolta nykyaikana osata ajatella loppuun.
Haluan tätä vielä selventää lainaamalla kirjoittamaani tekstiä Suuhusi Pasuuna -lehden 6. numerossa, ss. 12-13. Mikä kuppikunta osaa tämän itseensä sovittaa, se sovittakoon!
Anteeksianto ei vapauta perisynnistä!
“Jumalan anteeksianto on ehdoton ja jokaisen ihmisen tulee kääntyä. Tässä kaikessa juutalaiset ovat erittäin kirkkaasti oikeassa. Jumala on alun pitäen hyvä ja Hänen tykönsä saa syntinen palata milloin tahansa ja Hän antaa anteeksi. Tämä kaikki on luettavissa vanhan liiton kirjoituksista. Kun nykyinen kristillinen julistus, ei ainoastaan lestadiolaisten piirissä, vaan koko kristillisyydessä, on kaventunut vain anteeksiannon julistukseen ja sen vastaanottamiseen, se ei itse asiassa ole farisealaista juutalaisuutta ja Vanhan Testamentin ilmoitusta pitemmällä. Voipa hyvällä syyllä todeta, että ehdollistaessaan anteeksiannon vain Jeesuksen nimeen tapahtuvaksi (huomatkaa, että tässä siunatussa Nimessä annetaan paljon enemmän, kuin synnit anteeksi!) he ovat kaventaneet Jumalan suvereenisen hyvyyden ja ihmisrakkauden opilliseen muottiin, joka ei ole yhtäpitävä raamatullisen ilmoituksen kanssa. Koska Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus ovat olleet olemassa alusta pitäen, Hän lähetti Poikansa (Tt 3:4ss.). Toisinpäin se ei ole tapahtunut!
Anteeksianto ei poista kuoleman välttämättömyyden tosiasiaa ihmisen elämästä. Syödessään hyvän ja pahan tiedon puusta ihminen on auttamattomasti joutunut kuoleman valtojen alaisuuteen, hän on joutunut käärmeen siemenen osallisuuteen, jota perisynniksi (hieman epätarkasti) kutsutaan. Parannuksen teko, kääntyminen ja anteeksiannon omistaminen ei tätä tosiasiaa poista hänen elämästään. Siihen tarvitaan sellainen Jumalan teko, joka mahdollistaa irtipääsyn kuoleman orjuudesta ja tuo uuden elämän tilalle.
Tätä logiikkaa ei edes Israelin opettaja Nikodeemuskaan ymmärtänyt (Jh 3) ja vielä tänä päivänäkin se on juutalaisille suuri pahennuksen aihe. Kun on kirjoitettu, että Jeesuksessa meillä “on lunastus, syntien anteeksisaaminen” (Kol 1:14) ja että “hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus” (Apt 13:38), on kysymys enemmästä kuin vain anteeksisaamisesta. Alkukielen sana afesis tarkoittaa irtipääsyä syntisyyden hallintavallasta. Uskominen Jeesukseen merkitsee tätä ja lisäksi uutta elämää kuuliaisuussuhteessa Häneen. Tämä on Jumalan teko ja Jumalan rakkauden ilmestyminen, “että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Jh 3:16)”.
Missä uskovat syntyvät ja vahurskauttaminen tapahtuu?
Taskila ilmaisi puheessaan herätysliikkeensä tulkinnan ja väitteen, että “Jumala vanhurskauttaa kaikki kansat omassa valtakunnassaan. Kaikki kansat syntyy Herralle Siionissa, sanoo Raamattu!” Tässä ilmeisesti viitataan SRK:n hyväksymän ja käytössä olevan ns. rekisteriraamatun käännökseen psalmista 87:5 ja myös psalmista 110:3.
Verrataanpa näiden jakeiden käännösratkaisuja ja psalmien otsikointia nykyiseen käännökseen. Huomaamme mielenkiintoisia asioita.
87. Psalmi
I. Uud. Test. seurakunnan otollisuus. II. Evankeliumin saarnaaminen.
5. “Zionille pitää sanottaman, että kaikkinaiset kansat siellä syntyvät, ja että Korkein sitä rakentaa.” (Rek.raam.)
PSALMI 87
Kuningas on syntynyt Siionissa
5. Ja Siionille ilmoitetaan: “Se mies on syntynyt täällä! Korkein pitää Siionin lujana”. (KR92)
110. Psalmi
Ennustus I. Kristuksen valtakunnasta, II Pappeudesta, III. Voitosta.
3. “Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta.” (Rek.raam.)
PSALMI 110
Kuninkaan kruunajaispsalmi
3. Nyt sinulla on valta, kansasi seuraa sinua yhtenä miehenä. Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta”. (KR92)
Rekisteriraamatussa on ohjaava otsikointi!
Psalmien otsikoinneissa näkyvät jo oleelliset erot. Rek.raam. tulkitsee psalmin 87 puhuvan Uuden Testamentin seurakunnasta ja sieltä käsin saarnattavasta evankeliumista, KR92:n tulkinnan mukaan psalmi puhuukin Siionissa syntyneestä kuninkaasta. Vastaavasti psalmin 110 otsikko Rek.raam. mukaan puhuu Kristuksen valtakunnasta, kun taas KR92:n mukaan on kyse kuninkaan kruunajaispsalmista.
Otsikointi ei tietenkään ole ohjeellista verrattuna varsinaiseen Raamatun tekstiin, tämähän myönnetään toki SRK:nkin piirissä. Mutta miten asianlaita on käytännössä? Rekisteriraamatussa otsikointi ja rekisterit hakusanoineen antavat lukijoille ja saarnamiehille suhteellisen helpon ja vaivattoman tavan tutkia eri aiheita. Omakohtainen vaivalloinen Raamatun lukeminen ja tutkiminen ja ennenkaikkea sen tulkitseminen voidaan tarpeettomana ohittaa.
Ilmeisesti tähän perustuu rekisteriraamatun suuri suosio SRK:n piirissä, niin ettei uusi kirkkoraamatun käännöskään, vaikka käännöskomiteassa oli heillä oma edustuksensakin, pystynyt sen kanssa kilpailemaan. Rekisterin laatijan tulkinnat viitteineen ohjaavat mukavasti valmiiksi tulkitun ja valmistetun ruoan ääreen. Näin opin tulkitseminen ei olekaan Raamatun ohjeellisuuden varassa, vaan rekisterinlaatijan valmiin tulkinnan varassa.
Rekisteriraamattu tarjoaa jo kertaalleen tulkittua oppia!
Tämä “rekisteri eli johdatus Pyhässä Raamatussa perustettuin tarpeellisimpain asiain pikaiseen löytämiseen, niin myös autuuden opin selkiämpään ymmärrykseen”, kuten rekisteriraamatussa asia ilmaistaan, onkin sitten luku sinänsä. Siinä annetaan valmiit opilliset ja erittäin pitkälle ja monta kertaa suorastaan mielivaltaisesti allegorisoivat silmälasit, joiden kautta “autuuden oppi selkiämmin ymmärretään”.
Eli kun lestadiolainen saarnaaja saarnaa, hän ei välttämättä selitäkään Raamattua, vaan rekisterilaatijan omaa teologista selitystä, näkemystä ja käsitystä ilmoituksen sanasta. Käytännössä siis Raamatun Pyhässä Hengessä inspiroitu Sana ei ole suoraan ohjaamassa, vaan rekisterin laatijan oma inspiraatio.
Sekä nykyisessä että edellisessä kirkkoramatussa on otsikoinneissa pitäydytty tekstin asiasisällön eksegeettisen tutkimuksen pohjalle rakentuvaan sisällön esittämiseen, ja ne ovatkin huomattavasti luotettavampia kuin rekisteriraamatussa esimerkiksi psalmeissa Uuden Testamentin ilmoituksen pohjalta tulkitut päällekirjoitukset.
Siion kaikkien Jeesuksen lampaiden ja heidän Paimenensa yhteinen kotikaupunki!
Verratessamme varsinaisten käännösten tekstejä toisiinsa, huomaamme, kuinka ilmeisen vaikeasti tulkittavia kääntäjienkin näkökulmasta katsellen puheenaolevat psalmit ovat. A.F. Puukko tulkitsee selitysteoksessaan psalmin 87 olevan ehkä juutalaisuuteen kääntyneiden pakanain, proselyyttien, pyhiinvaelluslaulu. Jakeessa 4 esitetään puhuvana Jumala itse, joka mainitsee eri maissa elävät tai siellä Israel-uskoon kääntyneet tunnustajinaan: nyt he ovat uskonsa puolesta Siionissa syntyneitä lapsia (Ps 68:32; Jes 19:18s.). Siionin ulkopuolellakin syntyneet Jahven tunnustajat ovat nyt aatteellisesti Siionissa syntyneitä (j.5, Jes 44:5).
Ei ole siis kysymys paikallisesti Jerusalemissa tai Siionissa syntyneistä uskovista, kuten Rek.raam. virheellisesti kääntää puhuen jopa kansoista, jota sanaa ei alkukielessä ole ollenkaan. Siionissa on jokaisella Jahven tunnustajalla, Israelin uskon saaneella kansalaisoikeus riippumatta siitä, missä maailman kolkassa on syntynyt, parannuksen tehnyt ja uskoon tullut. Siksi Siionia muistutetaan, että näitä kaikkia on pidettävä Siionissa syntyneinä, kuten teksti alkukielen mukaan kuuluu: “Siionille sanotaan: ‘Itsekukin on syntynyt siellä’ (Jussi Aron käännös)”. Tämä on Herran puhetta, joka ilolla näkee tunnustajiensa, uskovaistensa luvun lisääntyvän. Taivaassa pitämäänsä kansojen luetteloon (j.6) Herra merkitsee kaikki Siionin ulkopuolellakin syntyneet tunnustajansa (2Ms 32:32; Jes 4:3; Ps 139:16). Tämä taivaan kirja vastaa elämänkirjaa (Ilm 13:8; 21:27).
Puukko mainitse selitysteoksessaan samantapaisia ajatuksia löytyvän Israelin ulkopuoleltakin. Eräästä intialaisesta Sikhs nimisestä uskonnollisesta suunnasta kerrotaan, että jokaisen siihen liittyvän on vihkimisessä tunnustettava, olipa hän mitä kansallisuutta tai mistä tahansa, että hän on syntynyt Patnassa, suunnan suuren perustajan ja järjestäjän syntymäkaupungissa.
Tässäpä olisikin vanhoillislestadiolaisilla aihetta vakavaan itsetutkisteluun ja parannuksentekoon. Heidän opetuksensa mukaan vain rauhanyhdistyksen tiloissa ja piirissä käppäilijät ja heidän karsinassaan syntyneet ovat laillisia Siionin kansalaisia. Lestadiolaisten “Siionille”, niinkuin kaikille muillekin kuppikunnille kuuluu Ps 87:5 kehoitus tunnustaa ja hyväksyä muutkin toisista lammastarhoista saapuvat Jeesuksen lampaat, “karitsaisten ristin tietä vaeltavat” pyhiinvaeltajat samassa Siionissa syntyneiksi, olipa heidän syntymäpitäjänsä tai “synnytyslaitoksensa” mikä ja missä tahansa.
Psalmi 87 päättyykin riemulliseen kristittyjen todellisen yhteyden kuvaukseen, kun Siioniin vaeltavat käännynnäiset (j.7) perille päästyään iloisesti laulaen ja karkeloiden ylistävät Siionia pelastuksensa lähteenä. Psalmin päällekirjoitukseksi sopiikin erinomaisesti “Siion, kaikkien kansojen kotikaupunki” (Aro). Mutta vielä enemmän. KR92:n tulkitsema “Kuningas on syntynyt Siionissa” on psalmin sanoman toinen puoli. Kun tunnustetaan: “Sinussa ovat (kaikki) minun lähteeni”, siinä samalla tunnustetaan samaa Paimenta, joka ristinkuolemallaan kukisti juuri Siionin porteilla, kaikkien leirien ulkopuolella, ristinkuolemallaan kuoleman tuoden valoon elämän ja katoamattomuuden seuraajilleen. Hän on korotettu kaiken Pääksi kaikista kansoista koostuvalle seurakunnalleen.
Tämän saman Paimenen seuraamisesta puhutaan myös psalmissa 110:3 “Nyt sinulla on valta, kansasi seuraa sinua yhtenä miehenä. Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta”. Näillä sanoilla todellinen Siionin kansa, Jumalan oma kansa, kruunaa Kuninkaakseen Hänet, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tätä Daavidin huoneen Herraa ja Kuningasta seurataan “yhtenä miehenä”.
Vaatimus armonvaltakunnan löytämisestä ennen Jeesusta on harhaoppia!
Taskila mainitsi puheessaan vanhoillislestadiolaisen korostuksen, että tie kunnian valtakuntaan kulkee armon valtakunnan kautta. Tämän mukaan pitää ensin löytää “armonvaltakunta”, oikea lauma, ennenkuin voi tehdä oikean parannuksen ja vanhurskautua Jumalan lapseksi. Edellä on jo käynyt selväksi, ettei näin voi olla. Tämä on kavalasti pelastukseen ujutettu lisävaatimus, jolle ei löydy sanasta perusteita. Jeesuksen kehoitus: “Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan” (Mt 6:33) ei ole sanottu jumalattomille vaan uskoville. Jumalaton ei etsi Jumalaa, sillä kirjoitettu on: “Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet.” (Room 3:11s.).
Uskovat taasen eivät tietenkään etsi löytääkseen jonkun rajatun lauman, “jumalanvaltakunnan”, sillä siitä lähtien, kun he ovat saaneet armon lähteä Kristuksen valossa jatkuvassa anteeksiantamuksessa vaeltamaan ja pysyneet siinä, on heillä syntynyt Hengen kautta yhteys myös Hänen lampaisiinsa (1Jh 1:7). Heitä kehoitetaan etsimään, tavoittelemaan, kysymään alati (kreik. dzeeteite prees.) Jumalan tahtoa elämäänsä ja vaellukseensa Jumalan lapsena, kilvoittelemaan Sanan tutkimisessa ja rukouksessa, että säilyisivät Herran tahdon tiellä. Siioniin, taivaalliseen Jerusalemiin on heidän katseensa alati tähyämässä, sinne he ovat pyhiinvaeltajina vaeltamassa. Tällä matkalla he voivat ja saavat liittyä pelotta eri pyhiinvaeltajaryhmien kanssa vapaasti toistensa seuraan. Ainoa edellytys on, että kaikki haluavat kulkea saman Paimenen, Herran Jeesuksen jalanjäljissä ja yhdestä suusta tunnustaa: “Kaikki minun lähteeni ovat sinussa”. “Nyt Sinulla on valta, kansasi seuraa Sinua yhtenä miehenä”! RM
Vastaukset 2
Vanhimmat
kirjoittelet.
Jotakin valheisiisi.
Uskovaisten Seuroissa ei ole koskaan kehoitettu seuraamaan, ketään muuta kuin Jeesusta, toki tässä yhdessä laumassa, kun niitä ei ole montaa laumaa.
Sitten tohon tarha tai huone, en näe asialla mitään eroa tässä yhteydessä.
Mitä tulee taas Pyhän Hengen virkaan, ei se auta vaikka kuinka matkittaisi ja käytettäisi samoja sanoja, kun ei tunnusta koko asiaa, niin ei ole avaimiakaan.
Samaan laumaan kuuluvat tietysti myös ne juutalaisiset, joilla on samanlainen usko, kuin tässä yhdessä laumassa. Tämä on Raamatun oma opetus.
Aiheetta enempään sananvaihtoon.
Jotakin valheisiisi.** Rauhoitu nyt vähän Weha. Hän kirjoittaa VL saarnaajien juttuja, ei omiaan.
Uskovaisten Seuroissa ei ole koskaan kehoitettu seuraamaan, ketään muuta kuin Jeesusta, toki tässä yhdessä laumassa, kun niitä ei ole montaa laumaa.** Kyllä VL piireille Jeesus on aika kaukana Top Tenissä, Edellä on seurakunta äiti, Jumala ja jopa saarnamiehetkin, hehän hoitavat Jeesuksen työn syntien aneeksi annossa pelkällä kätten nosto äänestyksellä.
Sitten tohon tarha tai huone, en näe asialla mitään eroa tässä yhteydessä. Joh 10;1 > "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei MENEE OVESTA lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
10:2 Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
10:3 Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."