nimeltä masennus, jota nykyään pidetään hyvinkin yleisenä sairautena, pahimmillaan se johtaa eläkkeelle siirtymiseen.
Kerrohan millalailla sen koit ja kuinka siitä selvisit?
Siitä voi olla apua monelle ahdistuneelle tai masentuneelle.
Itse en vielä ole kokenut masennusta mutta jonkimmoista kyllästymistä tai pitkäveteisyyttä kenties. En löydä oikeata nimeä sille.
Masennus on kai jotain ihan muuta.
Kerrohan millalailla sen koit ja kuinka siitä selvisit?
Siitä voi olla apua monelle ahdistuneelle tai masentuneelle.
Itse en vielä ole kokenut masennusta mutta jonkimmoista kyllästymistä tai pitkäveteisyyttä kenties. En löydä oikeata nimeä sille.
Masennus on kai jotain ihan muuta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen kokenut sen pohjamutia myöten. En ymmärtänyt pitkäaikaista oireilua ja putosin lopulta täysin pimeään. En pystynyt mihinkään järkevään toimintaan. Itkin toista kuukautta kaikki valveillaoloajat, nukuin jonkun enintään parin tunnin pätkän silloin tällöin. Lääkinnän alkaessa vaikuttaa vaivuin apatiaan, itkin enää vain silloin, kun joku puhutteli minua. Ajattelin olevani jokaiselle läheisellenikin taakka, itsemurhasuunnitelmiani en kuitenkaan pannut toimeksi. Olikohan kuitenkin alitajunnassa joku parantumisen toive? Mikään ei tuntunut miltään, ainoakaan asia ei ilahduttanut eikä innostanut.
7 kk:n lääkityksen ja terapian jälkeen alkoi näkyä jotain valoakin. Lääkärini järjesti yksilöllisen varhaiseläkeanomuksen, pääsin/jouduin eläkkeelle vuoden sairausloman jälkeen. Sen jälkeenkin meni vuosia ennen kuin koin olevani oma iloinen huumorintajuinen itseni.
Samana sellaisesta ei palaa. Parempana tai huonompana en koe palanneeni, ymmärrän kuitenkin jotakin enemmän.
Tapahtumasta on niin paljon aikaa, ettei moinen ollut vielä salonkikelpoinen sairaus. Kauan saivat lääkärit minulle selitellä, mikä minua vaivaa. Kunpa olisin voinut käyttää sairauteni salaamiseen käyttämäni energian tervehtymiseni edistämiseen! Kuinka helpottavilta tuntuivatkaan Tellervo Koiviston ja Neil Hardwickin kertomukset sairaudestaan. Vieläkin olen kiitollinen heille, että he antoivat sairaudelle kasvot.
Nykyään on enemmän tietoa, apuahan pitäisi hakea jo parin viikon masennuksen ja unettomuuden jälkeen. Ehkä siitä onnellisesti selviäisi niin kuin monet julkimot, jotka parilla lehtiaukeamalla isojen kuvien kanssa iloitsevat kuukaudessa selättäneensa burn out'insa.
Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin sairauskertomuksia siitä huolimatta, ettei niistä yleensä kovin hilpeitä juttuja jaksa repiä.
Jaksamista kaikille!
kokemuksesi masennuksesta, onhan sen täytynyt olla rankkaa kun luin kertomuksesi.Mutta onneksi selvisit siitä.
Se onkin ikävä sairaus kun se saattaa kestää vaikka vuosia,kute kerroit ja josta olen lukenut kun julkikset on kertoneet.
Niin kyllä silloin koetellaan ihmistä kovalla kädellä, uskon että elämänhalu on silloin koetuksella.
Olen kyllä lukenutkin että olotila on sellainen että mikään ei haluta, mitään ei jaksa, unettomuuta, ja yleistä pahoinvointa ym.
Toivotaan että joku muukin jaksaisi kertoa tapauksestaan,niin ikävä sairaus kun se onkin.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä johtaa masennukseen?
Löytyykö siihen alkusyytä?
johti omalla kohdallani romahtamiseen. Tapaukset ovat tietysti erilaisia, on omaa tai läheisten fyysistä tai psyyken sairautta, omaishoitajan tappavaa arkea, työuupumusta, ihmissuhdeongelmia, taloudellisia vaikeuksia ym. ym. Joku osaa asennoitua kaikkeen sairastumatta, vai lieneekö sekin kestävyys geeneissä?
Joka tapauksessa masennuksestakin useimmat paranevat, ja niin kuin kaikesta menettämäkseen luulemansa takaisin saamisesta, siitä vasta ymmärtääkin olla onnellinen.
Valoisia ajatuksia päiviinne ja rauhallisia unia!
Jos ei ole huolia ja sitten on alamaissa, voi kyse olla masennuksesta. Pitkästyminen muistuttaa masennusta, sanoi joku asiantuntija jossain.
Jos vaikka talous kaatuu päälle, ei ole masennusta, vaan ihan tavallisia huolia.
on ehkä paljolti kiinni, sairastuuko masennukseen.
Ihminen, joka pitää kaikki tunteensa ja ongelmansa sisällään eikä koskaan pura niitä ulospäin, mahdollisesti sairastuu masennukseen.
Kun taas ulospäin suuntautunut hölöttää asiansa maailmalle eikä sulje mitään sisälleen, pärjää ehkä paremmin.
Nämä on aivan omia päätelmiäni. On minullakin ollut joitakin hetkiä elämässäni, jolloin olisi voinut vaipua synkkyyteen, mutta olen sen verran iloluontoinen ja hölösuu, että olen siitä säästynyt.
Helppo sairaus se ei ole. Olen keskustellut ja myötäelänyt sellaisten ihmisten kanssa, jotka
sairastavat tai ovat jo tervehtyneet. Surullisia tarinoita nämä ovat.
Olen vaan nähnyt kirjoituksia siitä, että ihmiset tarvitsevat terapiaa, kun on niin huonosti asiat. Monelle riittäisi varmaan raha tai sosiaalihoitajan apu.
Todellinen sairaus se on, vaatii pitkän levon ennenkuin toipuu.
Meittä ihmisiä koetellaan niin monin eri tavoin, että toiset kestää toiset ei.
T Koivisto tuli julkisuuteen,kertomaan masennuksesta,se oli hyvä asia.
Että moninaiset ovat syyt sairauteen.
Muistan, että hän tuli julkisuuteen kertomaan masennuksesta, mutta en muista miksi hän sairastui.
Mikäköhän antoi sysäyksen hänen hoitoon hakeutumiselleen? Muistaisin, että häneltä tuli kirjakin, en ole lukenut.
syyn, ei luulisi ainankaan ne murheet rasittavan, kuin yleensä ongelmien takana on. Pidän häntä vaatimattomana ihmisenä joka ei taatusti ole julkisuus hakuinen ja jos tällainen luonne joutuukin suureen julkisuuteen niin, se voi luoda paineita masennukseen.
Tämä on arvailujani vaan, pitäisi lukea hänen kirjansa.
ei pitänyt hyvänä ajatuksena julkistaa asiaa. Ehkä lääkkeet rohkaisivat tai vapauden tunne. Masentuneena ei edes muista, miltä pitäisi tuntua. Hoitamatta ei kannata jättää, se on hukkaan heitettyä elämää.
kertoa kaiken kansan kuulle masennuksestaan,,, kun mielipiteitä on niin paljon, kuin on ihmisiäkin.
Mutta kai hän tunsi tarvetta purkautua niistä paineistaan, kertomalla julkisesti. Sanotaanhan että,,, puhuminen helpottaa.
Minäkin muistelen hänen kertoneen että he lähtivät lomamatkalle rentoutumaan, juuri masennuksen aikana, joka oli väärä ratkaisu,helpotusta ei tullutkaan.
Muistanko oikein?
kertoi kouluiän tapahtumista, erään opettajan todella asiattomasta käyttäytymisestä, mistä kiltti ja tunnollinen koulutyttö ei ollut uskaltanut kenellekään kertoa. Aikanaan se sitten varmaan muiden stressitekijöiden kanssa tuli ulos sairautena.
Kirjoittaminen on paitsi terapiaa kirjoittajalle, erittäin merkityksellistä myös vertaistukena. Julkaiseminen vaatii jo reipasta parantumisvaihetta.
Murrosiän taistot jäivät käymättä kai.
Nekin ovat tarpeellisia.
minkälainen on kortteeri asuntona, olen kuullut sanan, mutta en tiedä merkitystä, mitenkä se eroaa muista asunnoista, vai eroaako?
voinut auttaa.
En tiedä mikä matka se on mahtanut olla, mutta Neitsytsaarilla kävivät jossain vaiheessa. Sieltä tullessa hän sanoi, että siellä ei ollut suomalaisia. Tästä kommentista tuli monenlaista vääntöä lehdissä.
Kyllä julkisuudessa on vaikea elää ja varsinkaan sairastaa masennusta.
on väliaikainen asunto, majapaikka tai alivuokralaisasunto.
tuli selväksi tuonkin sanan merkitys (oppia ikä kaikki).
Vähän ajattelinkin, että jotain väliaikaista se saattaa tarkoittaa.
kutsuttiin kotipaikkakunnallani juuri alivuokralaisasuntoa, johon varsinkin isommilla koululaisilla kuului oma tai jaettu huone. Itsekin asuin jonkinlaisena perheenjäsenenä 10.-14. ikävuosinani kaupunkilaisperheessä, viimeisenä vuotena niistä minulla oli pieni oma huone. Maalaislasten vuokra tai osa siitä maksettiin varsinkin sotien jälkeisenä pulakautena maataloustuotteilla, myöhemmin pääasiassa rahalla.
Kun koulukortteeri tuli kalliiksi, koti vaati koululaiselta menestymistä koulussa. Koivistokin (Kankaanranta siihen aikaan?) pelkäsi menettävänsä mahdollisuuden koulunkäyntiin, jos kertoisi negatiivisia asioita koulusta kotona.
Ei masennus kysy kuka siihen sairastuu, ei kysy haluatko, vaan vie tummaan syleilyynsä jossa ei tunnu olevan valoa eikä lämpöä.
Huomiset menettävät merkityksensä.
Ovea ei tarvitse avata, puhelimeen ei tarvitse vastata, mitään ei jaksa, mikään ei kiinnosta, eli elämällä ei ole suuntaa huomiseen, ei mekitystä eikä tarkoitusta.
Kuten itse, moni muukin on selvinnyt taistelemalla, etsimällä jostain sen kiintopisteen jossa on valo.
Olen oman tieni kulkija, läpikäynyt kovan koulun siitä mitä on olla henkisesti maassa. Viikkoja ilman yhtään kontakstia muihin ihmisiin, tai korkeintaan kiitos kaupan kassalle, kun sinne vihdoin oli nälkäkuoleman pelossa mentävä, kun paino oli jo 48 kiloa, kun kaikki oli vain häiritsevää, inhottavaa, turhaa.
Nyt yritän olla vahva, yritän, koska tiedän että olen voittajana selvinnyt omasta helvetistäni.
Täälläkin mukana ollen saa tuntea arvostelua, masentajia on kaikkialla, eikä koskaan kukaan tiedä millaisen koulun tuo, tai tuo kirjoittaja on saanut käydä löytääkseen itsensä, rohkaistakseen itsensä kirjoittamaan tai keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta.
Pyydänkin tässä, älkää olko tuomitsemassa ketään hänen mielipiteensä vuoksi, kaikilla ei ole niin vahvaa utsetuntoa, että voi murtumatta kaiken kestää.
Oma parantumiseni on luettavissa tuhansista lauseista, joista en tunnista aina edes itse itseäni, niin totaalisesti olin hukassa, hukassa itseltäni ja läheisiltäni. Nut, kun olen löytänyt oman henkisen minäni, voin sanoa kiitokset kynälle joka jäljensi mielettömimmänkin ajatukseni paperille jossa se nyt todistaa minullekin ettei mikään ole niin pahaa kuin se näyttää, se on vielä pahempaa.
Kuin kaivosta nousseena näen nyt valon joka ohjaa huomisiin, samaa toivon kaikille täällä.
Kannustakaa toisianne kaikissa elämän vaiheissa, vaikka toinen jo vaikuttaisi hieman hullultakin, siitä voi nousta!
tulvahti mieleeni, kun kerroit valosta saatuasi porttisi auki. Olet selvinnyt mahdottomalta tuntuvasta, olet entistä vahvempi! Kaikkea hyvää elämääsi!
mitä kaikkea oletkaan joutunut kestämään. Kyllä se sairaus on pahempaa, mitä muut, jotka ei ole sitä kokeneet, voi edes ymmärtää.
On kunnioitettava sinua että olet jaksanut pinnistellä sieltä aallonpohjasta pinnalle, ja käsitellä tässä ketjussakin siitä.
Kyllä se on kova henkinen taisto, kuka sen joutuu kestämään, ja varmasti on tapauksia jossa kestokyky on pettänyt, tuntuu olevan liikaa monelle selvitä.
Mutta sinä olet selättännyt sen sairauden, toivon sinulle henkistä vahvutta kasvaneen, koettelemuksen myötä.
Kun luen kertomustasi niin, helvetiksi sitä voi kyllä sanoa, voin kuvitella ne tunteet kun luen kirjoitustasi.
Kun olet tämösen koulun käynyt niin, pienet ei sinua enään hetkauta sinne eikä tänne, näin luulen.
Toivon sinulle parasta mahdollista tulevaisuutta ja ympärillesi ymmärtäväsyyttä kanssakulkijoilta.
Kiitos sinulle kirjoituksestasi, ja hyvää jatkoa.