Kesä gastina, osa3
Viikko oli mennyt hurahtaen ja oli torstai. Mietiskelin aamulla ennen töihin lähtemistä, että minkähänlainen seikkailu tästä illasta merellä mahtaa tulla. Ovatko kaikki purjehtijat aivan seksisekoa porukkaa, vai sattuuko minulla olemaan tämän suhteen vain tuuri. Pakkailin samalla kassiani valmiiksi, koska tarkoitus oli mennä suoraan töistä purjehtimaan Jarnon kanssa Viklalla. Pakkailin kassiin jo tottuneesti vaipat, aluspuvun, kuivapuvun, neopreenitossut, purjehdushanskat, pipon, juomapullon ja liivit. Kiskaisin kassin vetoketjun kiinni ja lähdin kiiruhtamaan töitä kohden.
Töissä purjehduskassi oli työpöytäni alla. Päivän aikana se pisti silmiini huoneeseeni tullessa ja olin erottavinani sieltä tulevan pvc:n tuoksun nenässäni. Olin koko päivän jotenkin odottavalla päällä ja töiden teosta ei oikein tahtonut tulla järkeä. Vihdoin neljältä lähdin ajelemaan kohden satamaan ja siellä olin puoli viiden maissa.
Olimme sopineet tapaamisen paviljongille, jossa Jarno jo minua odotteli verkkarit ja t-paita yllään. Paiskasimme kättä ja päätimme samantein lähteä pukeutumaan. Jarno oli tullut jo aikaisemmin ja laittanut venettä valmiiksi. Pääsisimme siten samantein vesille. Kävelin Jarnon perässä pukuhuoneeseen ja ryhdyimme purkamaan kasseja.
”Otit näköjään kuivapuvun, hyvä. Tuolla on sen verran keliä, että siellä roiskii varmasti ja saattaa tuo vene joskus kupsahtaa nurin. Olethan ennen noita tilanteita selvitellyt?”
”Joo, olen.”, vastasin, ”purjehdin itse aikoinaan vintikkaa, joka tuntui olevan harva se kerta nurin. Tosin Viklakaan ei ole uusi tuttavuus, sillä on tullut muutaman kerran purjehdittua”.
”No hyvä, sittenhän meillä on jo tekijä matkassa! Mitenkä purjehdukset tyttöjen kanssa ovat sujuneet?”
”Ihan mukavasti, paljon on harjoiteltu ja ensi viikolla olisi sitten ekat kisat tuolla porukalla. Uskoisin, että voisi mennä ihan hyvinkin.”
”Just, mäkin olen muutaman kerran gastannut heille, hauskaa porukkaa.”
Jäin mietiskelemään Jarnon sanoja, onko hänellä mahdollisesti samanlaisia kokemuksia, joita itse olen tämän kesän aikana kokenut. En uskaltanut kuitenkaan kysäistä sillä hetkellä asiasta sen tarkemmin.
Jarno oli jo heittänyt vaatteensa pois ja kaiveli kassistaan vaippaa. Sujuvin ottein hän puki sen yllensä ja sitten kiskaisi aluspuvun päälleen.
”Säkin taisit käyttää vaippoja?” Jarno tokaisi, ”Joo, kyllähän noi tytöt sellaiset mulle antoivat ja onhan se ihan kätevä kapistus, etenkin kuivapuvun kanssa, ei tarvitse riehua puku nilkoissa aallokossa.”
Tuosta aiheesta puhuminen sai tuntumaan haarovälissä ja minulla oli hieman nolo olo, kun en ollut vielä pukenut vaippaa ja heppi oli puolikovana. Päätin kuitenkin ottaa kalsarit jalasta ja ryhdyin pukemaan vaippaa ylleni. Huomasin Jarnon vilkuilevan minua pukemiseni aikana. Päätin suoriutua tehtävästä mahdollisimman nopeasti. Tiesin tuolla hetkellä, että tästäkään reissusta ei selvitä kuivin housuit ja tuskinpa orgasmittakaan. Tuon ajatuksen myötä kullini jäykistyi vaipan sisällä täyteen mittaansa.
Puin aluspuvun ylleni ja kaivoin kuivapuvun kassista. Sen vieno pvc:n tuoksu tuntui minusta aina niin hyvältä ja lisäsi jo kiihotustani, joka pukemisen aikana oli tullut. Istuin puku sylissä katselemaan Jarnon pukeutumista. Hän oli saanut jo puvun puoliväliin ja nosti puvun vyötärölleen ja sitoi hihat vatsan päälle. Koetin itsekin keskittyä pukeutumiseen ja sain itseni valmiiksi. Puin puvun samalla tapaa vain vyötäisille saakka, ettei venettä laittaessa tulisi liian hiki. Jalkaan puin lopuksi tossut, hanskat käteen, pipo päähän ja liivit olalle. Juomapuollon täytin vedellä ja tyhjän kassin viskaisin penkin alle. Valmis matkaan, tokaisin.
Lähdimme kävelemään veneelle Jarnon johdolla. Katselin kävellessämme häntä takaapäin ja jotenkin katseeni aina tuntui nauliutuvan hänen takapuoleensa, jonka pullotuksesta saattoi päätellä vaipan olevan siellä alla. Veneelle päästyämme laittelimme loput tavarat lähtökuntoon, nostimme purjeet ja pudottelimme irtotavarat veneen pohjalle. Puimme molemmat kuivapuvut loppuun ja auttelimme toisiamme vetoketjujen sulkemisessa. Yleensä en ollut tuntenut mitään ihmeellistä siinä, että joku toinen sulkee pukuni, mutta nyt Jarnon olemus selkäni takana ja hänen hengityksensä niskassa saivat aikaan outoja tunteita.
Liivit puettuamme tyrkkäsimme veneen rampilta veteen ja kipusimme perässä veneen kyytiin. Kuivapuvun kanssa tuo menikin mukavasti, kun veteen pystyi kahlaamaan perässä. Veden puristava tunne puvun läpi tuntui aina niin mukavalta. Tosin nyt alla oleva vaippa teki tunteesta hieman erilaisen, haaroissa pehmeämmän.
Lähdimme etenemään saaren suojassa kohden sataman suuta.
”Miten, minkälaisen keikan haluaisit tehdä?” Jarno kyseli.
”Ei tässä mitään ihmeempiä toivomuksia, otetaan ihan rauhallinen purjehdus. Tyttöjen kanssa saa reuhtoa ihan hiki päässä.”
”No ajettasko tonne Viitasaareen puolisen tuntia, pidetään siellä taukoa ja tullaan sitten takaisin.”
”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, passaa oikein hyvin.”
Sataman suulla alkoikin jo puhaltamaan reippaammin ja siirryimme molemmat samalle laidalle vierekkäin. Tuulta riitti sen verran, että roikkumista sai silloin tällöin tehdä ihan tosissaan. Onneksi pääosa matkasta meni ihan istuskellen laidalla.
”Mukavaa puuhaa tämä purjehtiminen, itselläni olikin monen vuoden tauko tuossa välissä opintojen takia.”, tokaisin.
”Joo, kyllä tässä mieli palautuu päivän askareista ja työmurheista.” ”Kuinka sä päädyit tyttöjen gastiksi?”
”No heillä oli ilmoitus netissä ja siihen sitten vastasin. Muutaman mailin vaihdon jälkeen päätettiin yrittää ja käytiin koepurjehduksella, siitä se alkoi.”
Jarno oli hetken vaiti, ”Onko siellä tullut jotain ”outoa” vastaan?” Jarnon naamalle nousi virne.
”Hmm, no joo. Etkös sinäkin siis ole heidän kanssaan purjehtinut?”
”Olen yhden puoli kesää, välillä oli puosupojalla ihmettelemistä.”
”Meillä taitaa olla hieman samanlaisia kokemuksia” tokaisin.
”No kyllähän sitä tuli koettua aika ihmeellisiä asioita, varsinkin kun molemmat ovat rouvia. Mulla se homma vaan tyssäsi sitten siihen, etten oikein perustanut heistä noin seksin kannalta.”
”Ahaa, miksi.”
”No taidan olla enemmän miehiin päin kuin naisiin, ehkä jonkinlainen bi.”
Keskustelu pysähtyi hetkeksi. En oikein osannut jatkaa keskustelua siitä eteenpäin.
”Mulle se on ihan ok, gay, bi tai hetero. Se on jokaisen oma asia.”
”Mikä sä olet?” Jarno heitti kysymyksen.
Tuumailin hetken. ”Taidan olla pvc-bi. Nainen kiihottaa aina, mies alastomana ei, mutta mies sopivassa sadevarustuksessa saa minut kyllä syttymään.”
”Luetaanko kuivapuvut tähän samaan varustekategoriaan?”
”Ehdottomasti!” Keskustelun aikana kullini oli taas jäykistynyt täyteen mittaansa ja pullotteli jo vaipan läpi etumuksessani. Kulli oli joutunut hieman outoon asentoon ja kouraisin etumustani korjatakseni tilannetta.
”Mulla on vähän sama ongelma.” Jarno tokaisi, ja hieroi oikealla kädellä etumustaan. Katselin Jarnon käden liikettä veden kastelemalla kiiltävällä kuivapuvun pinnalla. Minut valtasi himo ja tarve tarttua tilaisuuteen.
”Voin auttaa.” ja vein käteni Jarnon haaroihin. Puristelin etumusta hanskallani ja tunsin kuivapuvun läpi alla pehmeän vaipan ja sen sisässä kovan kullin. Jarno hymyili ja katseli toimiani. Hieroin hetken etumusta ja sitten hanskani laskeutui sisäreittä pitkin polvelle, vaihtoi jalkaa ja toista sisäreittä ylös.
”Tuntuu kivalta.”
”Tämä taitaa olla mulle eka kerta miehen kanssa.” Tuumin hiljaa. ”Tuntuu jännältä tuntea sun kulli tuolla puvun sisällä. Niihin tuntemuksiin on helppo samaistua.”
”Niinpä, se minustakin on niin hauskaa miehen kanssa, kuin peilikuvansa kanssa olisi. Naisen tunteista kun ei oikein voi tietää ja kuinka nainen voisi tietää, mikä miehestä tuntuu parhaalta.”
Jarno laski oman kätensä pullottavalle etumukselleni ja hieroi sitä pyörittelevin liikkein. Tunne oli aivan sanoin kuvaamaton, tosi kiihottunut. Jarno löysi kullini hetkessä ja otti siitä tukevan otteen kuvapuvun ja vaipan läpi ja runkkasi sitä muutaman kerran.”
”Saattaa tulla lastit kohta tuolla menolla”, sanoin.
”Noh, odotellaan sitten saareen pääsyä”, Jarno iski silmää.
”Ootko muistanut juoda riittävästi, vaippasi tuntui kuivalta.”
”Joo, kyllä tuota tuli reilu litra kitattua ennen lähtöä. Hätä jo on, mutta enpä vielä kerennyt pissimään.”
”Pistetäänkö kisa pystyyn, kumpi pystyy pidättelemään pidempään. Tarkastus muutaman minuutin välein. Ehdotan myös juomatankkausta tähän väliin.”
”Heh, tuolla pelillä on selvä tarkoitus.” naureskelin. Koppasin juomapullon lattialta ja join siitä neljänneksin. Jarno teki saman homman ja jatkoimme matkaa. Pissaamisesta puhuminen ei ollut helpottanut yhtään hätääni ja se alkoi tuntumaan hetkittäin jo tosi kovalta.
Parin minuutin kuluttua Jarno katseli hätääni ja tunnusteli vaippaani.
”Aika hyvin, ei vielä kasteltu.”
Kokeilin itsekin Jarnon etumusta ja yllätyksekseni huomasin Jarnon vaipan olevan aivan täysi pissaa.
”Hah, mikäs juttu toi oli? Hävisitkö tarkoituksella?”
”Kiva pitää toista hädässä ja laskea omaan vaippaan lämmin pissa. Anna tulla vaan itsellesikin.”
Nyökkäsin ja pinnistin hieman. Tunsin kuinka pissa lähti valumaan ensin pienenä norona, mutta hetken kuluttua kovana suihkuna housuun. Jarno vei kätensä haaroihin ja puristeli kulliani samalla. Tunnetta saattoi kuvitella pitkäksi orgasmiksi, joka jatkui puolisen minuuttia. Päästettyäni kaikki pissat vaippaan se tuntui jo niin täydeltä, että se varmaan vuotaisi yli reissun aikana.
Lähestyimme saaren rantaa ja valmistelimme rantaan tuloa. Laskimme isopurjeen alas ja lähestyimme fokan avulla ja köli ylhäällä. Ranta oli loiva ja hiekkapohjainen. Kymmenisen metriä ennen rantaa pudottauduin laidan yli vyötäröä myöden veteen ja otin veneen haltuuni. Jarno tuli perässä veteen ja yhdessä tuumin veimme venee varovasti rantaan. Veden puristus tuntui taas jännältä kuivapuvun sisällä. Nyt puristus oli paljon kovemman tuntuinen, kun vaippa oli pissasta märkä.
Saatuamme veneen rantaan seisoskelimme rannassa katsellen iltapäivän aurinko ja meren selkää.
”Jännä, ettei ihmiset ole vielä vallanneet tätä saarta, tämä taitaa olla jonkinlaista kansallispuistoaluetta. Yleensä rannat ovat mökkejä täynnä.”
”Joo, eipä täällä näytä olevan ketään muuta meidän lisäksi.”, vastasin.
Tunsin Jarnon painuvan selkääni vasten ja hän kietoi minut käsiensä syleilyyn. Toinen käsi hieroi haarojani. ”Tekiskö mieli puuhata jotain?”
”Joo, mutta kuivapuvut pidetään päällä, jos sopii.”
”Joo, käy hyvin, ne päällä voi kanssa tehdä paljon mukavia juttuja.” Jarno kuiskasi korvaani. Tunsin lämpimän kielen lipaisevan korvanlehteäni. Värähdin hyvästä tuntemuksesta.
”Jatka ihmeessä, tuo tuntui hyvältä!”
Jarnon kieli hyväili korvanlehteäni ja välillä kieli työntyi syvälle korvaani litisevän äänen kera. Kädet työskentelivät haarojeni parissa. Tunne oli valtavan hyvä, enkä kestänyt sitä enää enempää, vaan laukesin nytkähdellen vaippani sisään. Jarno otti minut syleilyyn.
”Sä et kauaa kestänytkään.”
”No en, mutta kun olen tätä ajatellut jo aamusta lähtien, onhan siinä jo melkein 12 tuntia.”
Jarnoa nauratti. Kerroin hänelle aamuisista ajatuksistani ja aavistuksistani ja kuinka ne näyttivät osuvan ihan kohdalleen. Pari aikaisempaa kohtaamistamme satamassa olivat luoneet hänesta oikein mukavan kuvan ja hän oli pyörinyt mielessäni aina silloin tällöin.
”Mitäs sä haluisit”, kysäisin.
”Me voitais mennä vaikka tuohon rantaveteen, niin saat autella mua jalalla.”
Jarno kävi rantaveteen selälleen hajareisin ja kyynärpäihin nojaten. Asetuin jalkojen väliin ja vein tossuni haaroihin. Liikuttelin sitä hissukseen edestakaisin. En oikein tiennyt millä voimalla minun olisi pitänyt toimia.
”Anna ohjeita.” sanoin.
”Ota vähän kovempaa ja nopeammin.” Jatkoin hieromista kovemmalla voimalla ja nopeasti. Mietiskelin itsekseni miltä se mahtaisi tuntua. Jarnon kuivapuku oli aivan rytyssä veden paineesta ja vaippa pullotti se läpi. Tunsin kullin jalan alta kovana kohoumana. Jarno sulki silmänsä ja huokaili syvään. Näytti siltä, kuin hän olisi kohta tulossa.
”Nyt tulee, kovempaa!” hän huudahti. Kiihdytin tahtia ja painoin oikein voimalla. Pelkäsin jo tekeväni vahinkoa hänelle. Jarnon silmät puristuivat yhteen ja suusta pääsi yninä. Haaroissa tuntui nytkettä, kun kulli sykki spermaa vaipan sisään. Orgasmi jatkui kymmenisen sekuntia. Sitten hän lysähti selälleen huokaisten.
”Kiitos, sepä tuntuikin hyvältä.”
”Eipä kestä, hauska tuota oli katsella. En ole ennen nähnyt toisen miehen orgasmia, paitsi nyt leffoissa, joissa ne on isoja feikkejä”.
Menin itsekin Jarnon viereen veteen istuskelemaan ja katselimme merta hiljaisina, silloin tällöin jotain tokaisten. Siinä oli hyvä olla.
Ennen paluuta satamaan Jarno halusi vielä näyttää minulle saaren grillipaikkaa. Se oli kallion päällä, josta oli upeat maisemat etelään. Tänne pitäisi kyllä tulla joku kerta yhdessä grillailemaan, ottaa kunnon eväät mukaan. Päätimme toteuttaa ajatuksen parin viikon sisällä.
Oli aika palata takaisin. Lähdimme varovasti rannasta liikkeelle ensin fokan kanssa ja hieman ulompana nostimme isopurjeen ylös. Matka takaisin sujui leppoisasti rennon jutustelun parissa.
Jarnon kanssa tulisi olemaan mukava purjehtia aina silloin tällöin.
Kesä purjeveneen miehistönä, osa 3
Gasti
1
4958
Vastaukset
- vaipaton
heh, vaippanen tarina. Toi ois mun juttu kyllä, mutta ilman vaippaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057