Matkasoutuvene

Ajattelin soutaa ensi kesänä Turusta Tukholmaan.

Minkälaista venettä suosittelette?

Soutamiseen on käytettävissä tarvittaessa koko kesäloma, joten veneen pitäisi olla mieluummin merikelpoinen kuin äärimmäisen nopea. Ajattelin selviytyä urakasta ns. tavallisella soutuveneellä, mutta mikä merkki ja malli soveltuisi hyvin merisoutuun?
317262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Varaa hytti laivasta ja vie sinne soutulaite. Sitten vaan reipasta soutua Turusta Tukholmaan ;=))

Komea haave oikeasti soutaa tuo väli, mutta jos tältä palstalta pitää veneenvalintaa kysellä niin lienee parasta ensin hommata soutulaite, sitten soutuvene ja merikelpoinen mootori- tai purjevene, johon voi kömpiä kun ei jaksa soutaa tai on persmusta tai kädet niin ruvella että ei kulje enää.

Pohjanlahden rantoja pitkin matkaa taitaa tulla liikaa kuukauden kesälomalla soudettavaksi.

Äänestä
  • No mistä sitä tietoa sitten saisi paremmin kuin täältä? Tuttavapiirissäni ei ole ketään, joka harrastaisi matkasoutua.

    Kaikki aiheeseen liittyvät vinkit kiinnostavat. Esim. matkasoutuaiheiset linkit ovat tervetulleita. Tosin en ajatellut hankkia mitään valtamerten ylityksissä käytettävää puolikatettua jättisoutuvenettä, joita ulkomaisilla sivuilla esitellään, vaan näistä ihan tavallisista sen merikelpoisimman.

    Concept (kopio) minulla jo on, ja ahkerassa käytössä onkin. Ruotsinlaivalle en sitä kuitenkaan ole aikonut viedä.

    Äänestä

  • Soutelija Pappa kirjoitti:

    No mistä sitä tietoa sitten saisi paremmin kuin täältä? Tuttavapiirissäni ei ole ketään, joka harrastaisi matkasoutua.

    Niitä matkasoutajia täälläkään parveilla.

    Yksin ruotsiin soutaen,en lähtisi,venee malli ettei kaadu vaikka laitalle nousisi,tietoja turunmaalari ammattikoulu,erillinen veneerakennuslija.Sieltä voi saada tarkemia ohjeita veneestä ja varusteista.

    Äänestä

  • Soutelija Pappa kirjoitti:

    No mistä sitä tietoa sitten saisi paremmin kuin täältä? Tuttavapiirissäni ei ole ketään, joka harrastaisi matkasoutua.

    Kaikki aiheeseen liittyvät vinkit kiinnostavat. Esim. matkasoutuaiheiset linkit ovat tervetulleita. Tosin en ajatellut hankkia mitään valtamerten ylityksissä käytettävää puolikatettua jättisoutuvenettä, joita ulkomaisilla sivuilla esitellään, vaan näistä ihan tavallisista sen merikelpoisimman.

    Concept (kopio) minulla jo on, ja ahkerassa käytössä onkin. Ruotsinlaivalle en sitä kuitenkaan ole aikonut viedä.

    Vinkkini Concept-laitteen käytöstä tuossa ruotsiinsoudussa ei ollut ihan pelkkää vinoilua.

    Jos sinulla ei ole kokemusta matkasoudusta, eikä vielä venettä, kannattaa kyllä ensin kokeilla, miltä tuntuu soutaa vaikkapa 8 tuntia yhteen menoon Conceptilla.

    Vaikka aikaa olisi koko kesäloma, niin Ahvenanmaalta Ruotsin puolelle on käytännössä mentävä parissa päivässä. Ei siellä voi päiväkausia huuhailla tuuliajolla.

    Kymmenisen vuotta sitten yritti yksi kirkkoveneporukka Turusta Tukholmaan. Kesken jäi matka, kun aavalla aallokko oli niin korkae, että kirkkoveneellä ei ollut soutu enää mahdollista.

    Äänestä

Mieleen tulee ainakin Veto 5.
Tukeva 2-kerrosrakenne, korkea varalaita, ja (lisä)varusteina kaaret ja kuomu, jolloin voi nukkua veneessä vaikka sateella. Keskipenkki, joka on eristetty laatikko, on siirrettävissä.

Äänestä

Jos tarvit nopeaa ja merikelpoista soutuvenettä, niin sitä et tästä maasta kaupan hyllyltä löydä. Sopivimman veneen saat kun teetät sellaisen itsellesi.

Merikelpoisimman lihasvoimalla liikkuvan kulkupelin saat helpoimmalla kun ostat itsellesi merikajakin. Merikajakilla sinun onnistumismahdollisuutesi ovat moninkertaiset.

Äänestä
  • Kajakki varmaan kulkee pienemmällä energialla ja on merikelpoinen, mutta ei sovi minulle. Nautin soutamisesta ja sen helppoudesta. Lisäksi haluan kuljettaa kohtuullisen paljon kaikenlaista tavaraa mukanani.

    Tuo Kaisla 525 erä vaikuttaa tarpeeseeni sopivalta. Tosin jos muita hyviä tulee mieleen, niin ehdotella saa. Veneenhankinnalla ei ole vielä kiirettä.

    Äänestä

  • Soutelija Pappa kirjoitti:

    Kajakki varmaan kulkee pienemmällä energialla ja on merikelpoinen, mutta ei sovi minulle. Nautin soutamisesta ja sen helppoudesta. Lisäksi haluan kuljettaa kohtuullisen paljon kaikenlaista tavaraa mukanani.

    Tuo Kaisla 525 erä vaikuttaa tarpeeseeni sopivalta. Tosin jos muita hyviä tulee mieleen, niin ehdotella saa. Veneenhankinnalla ei ole vielä kiirettä.

    Itse olen liikuskellut puisella kapealla savolaismallisella veneellä Saimaalla (ns. sulkavansoutuvene) ja joskus vähän pahemmassakin kelissä (n. 1m korkea jyrkkä aallokko). Hyvin sillä on pärjännyt. Jos itse soutaisin Ruotsiin, menisin sellaisella. Pärjää aivan mainiosti merioloissakin kun vähän ensin totuttelee veneen kiikkeryyteen. Katsoo vaan vähätuulisen päivän. On huomattavasti nopeampi ja mukavampi soutaa kuin muoviset "ammeet".

    Äänestä

  • mukavampi soutaa kirjoitti:

    Että muista ottaa mukaan kunnon vesikanisteri,ja kunnon eväät niin voit kiertää pallon samaan hyssyyn.

    Äänestä

  • mukavampi soutaa kirjoitti:

    Itse olen liikuskellut puisella kapealla savolaismallisella veneellä Saimaalla (ns. sulkavansoutuvene) ja joskus vähän pahemmassakin kelissä (n. 1m korkea jyrkkä aallokko). Hyvin sillä on pärjännyt. Jos itse soutaisin Ruotsiin, menisin sellaisella. Pärjää aivan mainiosti merioloissakin kun vähän ensin totuttelee veneen kiikkeryyteen. Katsoo vaan vähätuulisen päivän. On huomattavasti nopeampi ja mukavampi soutaa kuin muoviset "ammeet".

    Löytyykö näitä Sulkavalaisia lasikuidusta?

    Tuollaisella luulisi pärjäävän, URL http://www.newfound.com/adirondack.htm

    Tai jollain sen kaltaisella Guide Boatilla. Tekee itse tai teettää, ehkä stripperinä siistein nykytekniikalla.

    Google pulauttaa aika monta linkkiä hakusanalla Adirondack Guide Boat.

    j.

    Äänestä

Olen soutanut v 2005 ja 2006 Suomenlahden yli Kaisla 525-veneellä. 12 m/s tuuliraja.
Selkävesi-vaneriveneellä kerran Suomenlahden yli ja kerran Merenkurkun yli 14 m/s sivuvastaista, ei ollut kivaa mutta selvisimme. Veto5 on vähän liian oienu avomerelle, silläkin on tosin Suomenlahti ylitetty mutta kovassa kelissä roiskeet tulevT sisään vaikka eihän vene uppoa.

Äänestä
  • Löytyisikö jostain "Venootti", lasikuituinen savolaisveneen ja inkkarikanootin risteytys, joka on tehty 80 luvun lopussa jossain Kuopion seudulla. Käyttötarkoitus on ollut sorsastus ja siksi se on tehty tosi vakaaksi jotta haulikolla voisi ampua seisten, poikittain. Olen tehnyt sellaisesta purjekanootin jolla voisi lähteä aikamoiseen säähän. Ainoa heikkous on ettei kelluntasäiliöitä ole sen ajan vehkeessä riittävästi - täytyisi pakata varusteet tiiviisiin säiliöihin ja kiinnittää ne veneen sisään niin hyvin että ne toimisivat kelluntasäiliöinä mikäli vene täyttyy vedellä.
    Muista myös virittää jokin tutkaheijastinlaite vehkeeseesi, ettei isommat jyrää!
    Terveisin Calle

    Äänestä

  • ihmettelen miksi melojilla on niin suuret ennakkoluulot soutuveneisiin vaikka eivät ole veneellä Viroon tai Ruotsiin soutaneet, minä olen ja isot soutuveneet ovat merikelpoisia. Kun en ole melonut, en sano mitään kajakeista. Avomerisoutu on vain tuntematon laji, joten hulluna sitä pidetään. Omin voimin luonnossa liikkuvien toivoisi kuuntelevan toistensa kokemuksia eikä tuomitsevan ilman kokemusta muita.

    Äänestä

  • Calle kirjoitti:

    Löytyisikö jostain "Venootti", lasikuituinen savolaisveneen ja inkkarikanootin risteytys, joka on tehty 80 luvun lopussa jossain Kuopion seudulla. Käyttötarkoitus on ollut sorsastus ja siksi se on tehty tosi vakaaksi jotta haulikolla voisi ampua seisten, poikittain. Olen tehnyt sellaisesta purjekanootin jolla voisi lähteä aikamoiseen säähän. Ainoa heikkous on ettei kelluntasäiliöitä ole sen ajan vehkeessä riittävästi - täytyisi pakata varusteet tiiviisiin säiliöihin ja kiinnittää ne veneen sisään niin hyvin että ne toimisivat kelluntasäiliöinä mikäli vene täyttyy vedellä.
    Muista myös virittää jokin tutkaheijastinlaite vehkeeseesi, ettei isommat jyrää!
    Terveisin Calle

    Venoottia tehdään Jyväskylässä Korpilahdella. Semmoinen yritys, kuin Tehi-Vene oy.
    Sen sivut ovat vanhenneet, mutta silti yritys vielä pystyssä.
    Osoite: Riitamaantie 6, 41800 Korpilahti

    Äänestä

  • Apina 112 kirjoitti:

    Venoottia tehdään Jyväskylässä Korpilahdella. Semmoinen yritys, kuin Tehi-Vene oy.
    Sen sivut ovat vanhenneet, mutta silti yritys vielä pystyssä.
    Osoite: Riitamaantie 6, 41800 Korpilahti

    Niin se vielä unohtu, että puhelinnumero on: (014)822730

    Äänestä

Tuo Vilkuna souti muistaakseni Jyväskylästä Tarttoon.

http://www.suomenlatu.fi/poluistareiteiksi/tietoa/melonta/soudun_kehittaminen.html
ja tuossahan onkin artikkeli jkl-tartto väliltä:

http://www.apu.fi/reportaasi/article120518-1.html

([email protected])

Kaverini haaveili ns. "Laatokan veneestä" - on kuulemma banaaninmallinen, kuten merikajakit (ns. brittityyli). Pitäisi olla merikelpoinen malli Laatokan aaltoihin. Niitähän saa käsityöläismestareilta; veneenveistäjiltä.

Tsemppiä matkaa, toivottavasti pääset vesille!

Äänestä

soutuvenettä. Oli paras soudettava lasikuituisista Erä-lehden testissä muutama vuosi sitten. Puuveneet voi mennä vielä paremmin, mutta ovat turvattomampia, millä asialla lienee merkitystä tuolla matkalla. Itse olen suodellut juuri tuolla 510:llä useina kesinä pitkin Saimaata useankin päivän retkiä ja todennut homman toimivan. Kanootilla en uskaltaisi yksin lähteä, siinä kun yksikin huolimattomuus voi koitua kohtaloksi.

Äänestä
  • Edelliseen kommentoisin ja väittäisin, että kunnon retki/merikajakki on merikelpoisampi kovassa merenkäynnissä kuin soutuvene. Nyt tarkoitinkin nimenomaan kajakkia, enkä avokanoottia. En tiedä kumpaa edellisen kirjoittaja tarkoitti, jossa "huolimattomuus voi käydä heti kohtalokkaaksi". Itse en ole koskaan kaatunut kajakin kanssa, soutuveneellä kylläkin :)
    Kajakki kulkee puoliksi veden alla, tuulipinta-alaa on vähän ja alus on kokonaan katettu/umpinainen. Kun taas vene ja kanootti voivat olla avonaisia ja siten kerätä itsensä täyteen vettä.

    Äänestä

  • kanekki kirjoitti:

    Edelliseen kommentoisin ja väittäisin, että kunnon retki/merikajakki on merikelpoisampi kovassa merenkäynnissä kuin soutuvene. Nyt tarkoitinkin nimenomaan kajakkia, enkä avokanoottia. En tiedä kumpaa edellisen kirjoittaja tarkoitti, jossa "huolimattomuus voi käydä heti kohtalokkaaksi". Itse en ole koskaan kaatunut kajakin kanssa, soutuveneellä kylläkin :)
    Kajakki kulkee puoliksi veden alla, tuulipinta-alaa on vähän ja alus on kokonaan katettu/umpinainen. Kun taas vene ja kanootti voivat olla avonaisia ja siten kerätä itsensä täyteen vettä.

    Olen samaa mieltä,että kajakki on tosikovassa merenkäynnissä kova sana,mutta kerroppa mikä vene sulta kaatui.

    Äänestä

  • kanekki kirjoitti:

    Edelliseen kommentoisin ja väittäisin, että kunnon retki/merikajakki on merikelpoisampi kovassa merenkäynnissä kuin soutuvene. Nyt tarkoitinkin nimenomaan kajakkia, enkä avokanoottia. En tiedä kumpaa edellisen kirjoittaja tarkoitti, jossa "huolimattomuus voi käydä heti kohtalokkaaksi". Itse en ole koskaan kaatunut kajakin kanssa, soutuveneellä kylläkin :)
    Kajakki kulkee puoliksi veden alla, tuulipinta-alaa on vähän ja alus on kokonaan katettu/umpinainen. Kun taas vene ja kanootti voivat olla avonaisia ja siten kerätä itsensä täyteen vettä.

    ensi kesänä soudan 6,15 metriä pitkällä veneellä Ruotsiin, tosin vain Merenkurkun yli. Kesällä 2007 soudin kahden henegen voimin Merenkurkun yli, sivuvastaista tuulta koko matkan 14 m/s, vene (avomerisouttuun suunniteltu) toimi hyvin vasta- sivu- ja mytötäaallokossa. Kivaa ei ollut mutta perille päästiin. En suosittele matkaa kenellekään enkä toista kertaa halua yhtä kovaan keliin vastatuuleen, mutta vene toimi hyvin, mitenköhän olisi kajakki toiminut.

    Äänestä

  • avomerisoutaja kirjoitti:

    "mitenköhän olisi kajakki toiminut"

    Kyllähän kajakilla voi osaava meloja liikkua ties millaisessa kelissä niin kauan kuin voimat riittävät. Siinä on pieni tuulipinta-ala, eikä se taitajan käsissä edes voi kaatua, koska mela on siinä yksi tukipiste. 90 asteen kallistuksesta pääsee vielä helposti ylös eikä nurinmenon jälkeenkään pinnalle pääsy kestä kuin muutaman sekunnin - koko ajan kajakissa istuen.

    Minä en ole kuitenkaan tuollainen taitaja vaan satunnainen retkimeloja. Melonta on hurjan hauskaa ja kajakki kestää uskomatonta keliä kaatumatta, mutta silti uskaltaisin paremmin soutuveneellä kuin kajakilla. Olen tosin sellainen arkajalka, että kunnioitan mieluusti säätä ja odottelen saaressa kelin tyyntymistä jos niikseen on.

    Äänestä

on minullakin mökkivene joka voi kaatua. Merisoudussa käytetään merelle sopivia veneitä. Atlantin, Tyynen meren ja Intian valtameren yli on soudettu,ei kai vielä melottu, veneet ovat toki muuta kuin suomalaiset mökkiveneet. Etsikää sivuja oceanrowing.

Äänestä

Kumma maa tämä Suomi, vesistöjä on enemmän kuin missään, mutta kukaan ei valmista tai myy ulkohankaimillisia ja liukupenkillisiä kuntoiluveneitä. Eli siis ihan urheiluvälinettä, jossa siis ei tarvita mitään hyväksyntäkylttejä.

Ostaisin heti sellaisen kaksikon, jos olisi järkevään hintaan myynnissä.

Amerikasta voisi tilata, mutta vene ja varusteet on 4000---6000 euroa ja kuljetus vakuutus 1000-1500 euroa.

Eli menee ihan älyttömään hintaan.

Jonkun 3000 tonnia olisin valmis maksamaan eli siis kaksi kertaa enemmän kuin parhaista tavallisista soutuveneistä. Mielestäni pitäisi riittää, tavallisissa on lasikuitua kuitenkin toista sataa kiloa / kpl.

tämä sama teksti lipsahti tuohon toiseenkin ketjuun....

Äänestä
  • Tarkennus edelliseen, siis puinen ei taida tulla kyseeseen, kun ei ole aikaa sitä huoltaa ja laittaa. Niitähän kyllä tehdään.

    Äänestä

  • jukkistaa kirjoitti:

    Tarkennus edelliseen, siis puinen ei taida tulla kyseeseen, kun ei ole aikaa sitä huoltaa ja laittaa. Niitähän kyllä tehdään.

    Soutuharrastajien vähyyteen lienee syynä ihmisten laiskuus ja huonot veneet. Säännöllinen soutulenkkeily vaati aika paljon oheispuljaamista verrattuna sauvakävelyyn. Tyypillisellä kotimaisella paatilla soutukuntoilua kerran kokeillut takuulla säikähtää lajin raakuutta, ja ostaa siihen moottorin.

    Mielenkiintoista olisi kokeilla kunnon venettä, josko kipinä roihahtaisi kunnolla.

    Äänestä

  • vaikka tästä kirjoitti:

    Vastasin kyllä jo toiseenkin samanlaiseen ihmettelyyn toisessa ketjussa.

    http://www.row.nu/produkter.asp?n1=33&n2=78

    Joo kyllä ruottalaisten veneetkin on kateltu, hintaa niille kertyi kanssa älyttömästi. >4000e kuljetus vakuutus kunnon airot.

    Noita kotimainen soutukauppa Finnrowing markkinoi Suomessa, kun kotimaasta ei löydy mitään vastaavaa.

    Ja kahdelle isokokoiselle saisi olla mittaa vähän enemmän. Nuo on lähinnä yhdelle tarkoitettuja, jos siihen istutetaan kaksi isoa, lopputulos huono...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Soutelija Pappa kirjoitti:

Ajattelin soutaa ensi kesänä Turusta Tukholmaan.

Minkälaista venettä suosittelette?

Soutamiseen on käytettävissä tarvittaessa koko kesäloma, joten veneen pitäisi olla mieluummin merikelpoinen kuin äärimmäisen nopea. Ajattelin selviytyä urakasta ns. tavallisella soutuveneellä, mutta mikä merkki ja malli soveltuisi hyvin merisoutuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu