ABBA on

ABBA teki vaan niin upeita biisejä ja niin paljon, että parempaa bändiä ei löydy.

Hienompia albumikokonaisuuksia kuin mitä Abban parhaatkaan levyt ovat, on tehty valtava määrä. Mutta yksittäisiä popklassikoita on ruotsalaisilla enemmän kuin millään muulla yhtyeellä tai artistilla. Ne tekevät Abbasta yhtyeen nro1.
9903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mustakin ABBA on tosi hyvä.

Äänestä
  • Abba on hyvä numero 3 beatles elvis ja sitten se abba.

    Äänestä

  • kuuntelevainen kirjoitti:

    Abba on hyvä numero 3 beatles elvis ja sitten se abba.

    Elvis Presley ei säveltänyt mitään itse, joten häntä ei voi laskea samaan sakkiin Abban tasoisen yhtyeen kanssa. Vaikka olikin erinomainen laulaja ja esiintyjä. Beatles sen sijaan oli aivan loistava bändi, joka teki Abban tavoin pinon klassikoita, mutta itse pidän Abbasta siksi vielä enemmän että sen laulajat ovat molemmat huippuvirtuooseja, joiden laaja-alaisuus varsinkin yhdessä on ihailtavaa.

    Ja vaikka otsikko "pyh, pah ja pöh" onkin hieman provosoiva, niin tämähän on vain minun mielipiteeni. Itse laskisin sekä Abban että Beatlesin kolmen parhaan yhtyeen joukkoon, mutta Elvistä en ehkä lukisi kolmen kovimman artistin listalle. Jos jotetaan kovimmat rock-laulajat, niin ehdottomasti Elvari löytyy sieltä! Mutta makuasioitahan nämä, puhtaita sellaisia :)

    Äänestä

  • Ensinnäkin... kirjoitti:

    Kevyen musiikin suuria tapauksiahan toi Abba on. Levyt on luku sinänsä, kaksi viimeistä Abba-albumiahan olivat erittäin hyviä kokonaisuuksia, mutta varsinkin yksittäiset klassikot olivat Bennyllä ja Björnilla hallussa - niitä saatiin kaikilta levyiltä ainakin yksi, useimmiten enemmän.

    Abba piti asiat selkeinä, eikä lähtenyt turhalle kokeilevalle linjalle. Silti heidän kappaleensa ovat sävellyksinä monimuotoisia ja hienoja, eivätkä tosiaankaan mitään peruspoppia. Kuuntelen klassisen ohessa mielellään myös popmusiikkia, ja Abba on suurimpia tapauksia musiikin historiassa.

    Äänestä

Mä aloin fanittaa Abbaa mielenkiintoisen käänteen välityksellä. Nimittäin kesäkuisena keskiviikkopäivänä vuonna 2000 olin menossa ettimään iskän huoneesta kasettia, jolla saattaisi olla Carpentersin kipale "Yesterday Once More". En löytänyt sellaista, mutta sen sijaan Abban kokoelma-albumin "The Singles - The First Ten Years". Niinhän siinä sitten kävi, että vain yhtenä päivänä koko kesänä 2000 en kuunnellut Abbaa. Sekin meni sillee, että mä testasin itteeni: pystyisinkö olemaan päivän kuuntelematta Abbaa?

Nurmijärveläisen kansalaisopiston kevyen musiikin opiskelijat järjestivät keväällä 2006 koulukonsertteja, joilla he tulkitsivat vain Abbaa. Menin kattomaan yhtä tällaista keikkaa entiseen lukiokouluuni. Konserteissa oli mukana entinen bändikaverini, joka tiesi minun fanittavan Abbaa, ja myöskin opiskeli tuossa lukiossa tuohon aikaan. Hän ilmoitti spiikatessaan haluavansa osoittaa Gimme! Gimme! Gimme! -laulun sen koulun entiselle oppilaalle eli minulle. :)

Enpä kyllä ihan sellaista osannut kuvitella lähes kuusi vuotta aikaisemmin siinä vaiheessa, kun löydön siitä kasetista tein. Tähän päivään mennessä olen onnistunut hankkimaan ittelleni lähes kaikki ruotsalaisnelikon studioalbumit re-masteroituina CD-levyinä.

Äänestä
  • sanon suoraan, että jos populäärimusiikin puolella on juttuja, joita kuunnellaan vielä 100 vuoden päästä niiden julkaisustakin, niin Abba on yksi niistä. Sitähän ei vielä varmaksi voi sanoa minkään modernin populäärimusiikin kohdalla, että onko se yhtä kestävää kuin klassinen. Miles Davisin, Chuck Berryn, Little Richardin, Buddy Hollyn ja Elvis Presleyn parhaat 1950-luvun julkaisut ovat jo aika kestäväksi ja laadukkaaksi todettua tavaraa. Louis Amstrongin ja Duke Ellingtonin 1920-luvun levytykset ovat noin 15 vuoden päästä 100 vuotta vanhoja ja yhä rakastettuja teoksia, mikä on suuri meriitti. Ella Fitzgeraldkin tulkitsi jazzia 1940-luvulla ja Billie Holiday 1930-luvulla, nekin lähentelevät sellaisen 20v. päästä siis sadan vuoden ikää.

    Kun 100 vuotta arvostusta on takana, niin lähestytään sitä Beethovenin, Bachin, Beethovenin, Tsaikovskin, Vivaldin, Brahmsin ja muiden ajat sitten ansaitsemaa legendaarista ajattomuutta.

    Äänestä

  • oikea klassikko kirjoitti:

    sanon suoraan, että jos populäärimusiikin puolella on juttuja, joita kuunnellaan vielä 100 vuoden päästä niiden julkaisustakin, niin Abba on yksi niistä. Sitähän ei vielä varmaksi voi sanoa minkään modernin populäärimusiikin kohdalla, että onko se yhtä kestävää kuin klassinen. Miles Davisin, Chuck Berryn, Little Richardin, Buddy Hollyn ja Elvis Presleyn parhaat 1950-luvun julkaisut ovat jo aika kestäväksi ja laadukkaaksi todettua tavaraa. Louis Amstrongin ja Duke Ellingtonin 1920-luvun levytykset ovat noin 15 vuoden päästä 100 vuotta vanhoja ja yhä rakastettuja teoksia, mikä on suuri meriitti. Ella Fitzgeraldkin tulkitsi jazzia 1940-luvulla ja Billie Holiday 1930-luvulla, nekin lähentelevät sellaisen 20v. päästä siis sadan vuoden ikää.

    Kun 100 vuotta arvostusta on takana, niin lähestytään sitä Beethovenin, Bachin, Beethovenin, Tsaikovskin, Vivaldin, Brahmsin ja muiden ajat sitten ansaitsemaa legendaarista ajattomuutta.

    mainitsin kahdesti Beethovenin, vaikka Mozartin, Sibeliuksen, Haydnin ja Wagnerin olisi voinut tohon listaan lisätä. Pointti tuli kuitenkin varmasti selväksi.

    Äänestä

  • = oikea klassikko kirjoitti:

    mainitsin kahdesti Beethovenin, vaikka Mozartin, Sibeliuksen, Haydnin ja Wagnerin olisi voinut tohon listaan lisätä. Pointti tuli kuitenkin varmasti selväksi.

    Ajatelkaa jos ABBAsta ois tullu esim. BABA

    Äänestä

  • ABBAfani kirjoitti:

    Ajatelkaa jos ABBAsta ois tullu esim. BABA

    Mummu-Elvis
    Äiti-Queen
    Bestis-Beatles/Michael Jackson
    Minä-Abba

    Kaikkea joutuu kuuntelemaan mutta ABBA ön bäst!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

historian paras bändi kirjoitti:

ABBA teki vaan niin upeita biisejä ja niin paljon, että parempaa bändiä ei löydy.

Hienompia albumikokonaisuuksia kuin mitä Abban parhaatkaan levyt ovat, on tehty valtava määrä. Mutta yksittäisiä popklassikoita on ruotsalaisilla enemmän kuin millään muulla yhtyeellä tai artistilla. Ne tekevät Abbasta yhtyeen nro1.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu