ja erilaisia muita poliittisia ryhmittymiä on valtuustossa, sitä riitaisempaa ja eripuraisempaa on asioiden hoitaminen kunnassa.Älkää siis äänestäkö oman edun nimessä niitä,vaan kolmea suurimpaa kokoomusta,keskustaa ja sdp:tä.Siinä on tarpeeksi vaihtoehtoja.
mitä enempi
pienpuolueita
37861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mieluummin lihava riita ja kissan pöydälle nostaminen, kuin enemmistön hyväveli-järjestelmän ylläpitäminen .
yhden-kolmen henkilön valtuustoryhmistä.Varsinkin jos ne on jostain vaaliliitoista koottuja.Saattaa olla täysin päivastaiset mielipiteet samassa ryhmässä.Eihän ne saa mitään aikaiseksi kuin riitaa, valituksia ja eripuraa.Mitä marakaaan on saanut aikaiseksi 20 vuoden aikana.Ei mitään.Isossa ryhmässä on voimaa.
että isossa ryhmässä on voima, valta, diktatuuria ja hyväveli-järjestelmää.
Siltikin aion äänestää pienryhmästä selväjärkistä uutta kaveria, jonka ajatusmaailma sopii yksiin minun kanssa.
Mitä enemmän vanhoja kaavoihin kangistuneita kalkkiksia saadaan ulos, sitä valoisampi haapavetisten tulevaisuus on.
äänestämäsi viisas henkilö sitten pääsee,eikä äänesi mene jollekkin samalla listalla olevalle pölhökustaalle.
vertailemassa Ylen vaalikonelle ehdokkaiden antamia vastauksia vaikkapa muutaman keskustalaisen kohdalla, niin huomaat miten "samansuuntaisia" he ovat ja miten hyvin vältetään riidat ison puolueen sisällä.
päälle.Ettei ääneni mene vaan sellaisen hyväksi,jota en missään nimessä äänestäisi.
kun kuuluu samaan puolueeseen.Asioista ja eri kannan otoista pitää porukassa sopia.Eikä sitten sooloilla.Tätä minä kannatan.
koska luulen hänen saavan eniten ääniä omassa ryhmässään, mutta riittääkö äänimäärä vielä läpimenoon, onkin sitten toinen juttu.
Olenpa jopa suunnitellut liittymistä kyseiseen puolueeseen, joka sinänsä on jo merkillistä, koska en ole ollut politiikasta kiinnostunut vasta kuin näissä vaaleissa. Mietin jopa sitä, että neljän vuoden päästä olisi itse jännittämässä läpimenoa omakohtaisesti.
se vertailu ihan kulijaillen.
Kovin on erimielisiä keskustalaisetkin asioista, joten pienryhmien syyttely riidan aikaan saattajiksi on turhaa.
koskaan olla varman päälle.
Varsinkaan nyt, kun ihmiset ovat heränneet ajattelemaan.
Voi olla, että se sinun varma tipahtaa kärryiltä kokonaan.
käyä, jos tuo jauho juttukin totta. Syö tuollainen melko lailla uskottavuutta, kun tuollaista vielä touhuaa.
niin on sitoutunut ryhmäkuriin ja mielipiteisiin jotka on yhdessä päätetty.Vaikka olisikin eri mieltä asiasta.Enemmistö päättää.
totta, joten vaalikone ei anna mitään oikeaa kuvaa ehdokkaastasi, koska arjen tultua ehdokkaasi joutuu muuttamaan kantansa ryhmälle sopivaksi.
Täyttä pluffia koko vaalikone, mutta mitenpä muuten osaat valita sen jota äänestät(?), naapuri tai tuttava ei aina riitä, jos asioihin vaikuttamaan haluaa samanhenkisen mukaan.
näy tuossa vaalikoneessa?
Miksi jokainen ehdokas on ajatellut omilla aivoilla vastatesaan?
Miksi puolueohjelmaan ei sitouduta jo näin alkuvaiheessa?
Jos sitouduttaisiin puolueohjelmaan, tuskin "samaa mieltä" ja "täysin eri mieltä" olevissa voisi olla saman puolueen edustajia.
Ehdokkaasi on jonka uskot saavan eniten ääniä listallaan?
tiedoksi, että toiseksi suurin ryhmä on ollut ja on varmaan vaalien jälkeenkin vasemmistoliito.Kysäseppäs varsin joltakin entiseltä kunnallismieheltä miten yhteistyö vaikkapa Maalaisliiton ja SKDL:n kesken aikoinaan sujui.
Mutta ....mukana ei ollutkaan yhtään Joentakasta.
olla länsimainen systeemi, et olisi äänikynnys vaikkapa 10%, niin ei kaikenlaiset turhakkepuolueet olisi sotkemassa päätöksentekoa.
vaivannu ajatuksen ja toiminnan vapaus, kuten sinuakin taas, mutta pienpuolueet ovat ne TÄRKEIMMÄT puolueet aina , suurimmat turhakkeet ovat ne laumasielut sielä isojen puolueiden joukon jatkona. niitä ei arvosta kukaan.
jää aivan tarpeeksi vaikka onkin se 10% äänikynnys, kyllä kannatetaa.
viisaat poistaa niitä
käytäntö on tuo vaalikynnys, ei päätöstenteossa tarvita kaikenmaailman turhiksia jotka ei ajattele ollenkaan ihmisten parasta.
Pienryhmien vaikutus on olematon. Häviävät äänestyksissä ja päätös on eri kuin ne haluavat. Äänestäjän pettämistä on äänestää pienryhmien ehdokkaita. Eivät saa mitään muuta aikaan kuin suunsoittoa ja riitoja.
itsensä kanssa, ettei tiedä mitä tekisi
uskonnolliset liikkeet tukahduttavat mielipidevapauden, onneksi puolueet ovat fiksumpia
pienryhmät on turhiksia, kolme isoa puoluetta on tarpeeksi siinä on riittävästi valinnan mahdollisuuksia, kun olisi kokoomus, sosialistit ja keskusta, en kyllä enenpää kaipaisi.
käsittelemään useamman puolueen eroja. yksinkertasille pitäs kaiken olla niin yksinkertasta tai ne lyö hanskat tiskiin!!
yksikeraisuuttasi olisi tarvinu täällä ilmoittaa, olisit pitäny omana tietona, hihihii.
ollut useimmin väärässä
kenet se valitsee, ei siinä turhispuolueita tarvita.
oot aina asian vieresä ku ei muuta pääsä oo.
muka esittäny jotain erinomaista, en kyllä oo huomannu.
sinuna en esittelisi sitä
asiainhoidon kannalta, turhispuolueet pois vain tarpeeksi korkealla äänikynnyksellä, ameriikassakin pärjäävät periaatteesa kahdella puolueella.
ole puolikymmentä turhispuoluetta jotka joutaa pois.
Ensimmäistä kertaa olen Jussin kanssa lähes samaa mieltä.
Kyllä useampi puolue/ryhmittymä takaa sen, että äänestäjä löytää itselleen sopivamman ehdokkaan. Näin nousee äänestysprosentti ja vaalien legitimiteetti kasvaa sen myötä. Monipuolue järjestelmä takaa paremman demokratian.
Pienet puolueet/ryhmät ovat vaihtoehto. On mahdollista, että ryhmäkuri pienpuolueissa ei ole niin tiukka kuin suuremmissa. Onko niistä suurten puolueiden joojoo-jampoista sitten hyötyä muulle, kuin suurelle puolueelle, on toinen juttu.
Pienpuolueiden edustajat joutuvat myös toimimaan enemmän yhteistyössä muiden puolueiden edustajien kanssa saadakseen asioitaan esille. Tämän yhteistyön kautta saadaan aikaan kehitystä, joka yhdeltä puolueelta ei onnistuisi.
Äänestäjä, takaa demokratia Haapavedellä ja äänestä pientä puoluetta.
pienpuolueita ja muita poliittisia ryhmittymiä valtuustossa on sitä demokraattisemmassa kunnassa asutaan.