Luin Navigare lehdestä että Veneilyliitto on saanut läpi että purjeveneen rekisterinumeroksi voi halutessaan saada purjetunnuksen ! Hyvä !!!
Venerekisteri
piti2
485714
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
mä tilasin jo rekisterinumeroksi L -kirjaimella alkavan. Voinko nyt saada uudeksi purjetunnukseksi rekisterinumeron?
nyt tarttis lisää detaljeja. miten hoidetaan ristiriitaiset numerotilanteet?
Onko kyseessä vain veneilyliiton 0-alkuiset pilipalipurjenumerot vai myös oikeat SPL numerot?
mikä on prosessi uuden veneen tapauksessa? Ensin haetaan SPL:n purjenumeroa, sitten kun se saatu viikkojen jälkeen voidaan hakea rekisterinumeroa?
Missä virallista tietoa?
Nyt on Veneilyliitto aanut keskustelujensa päätteeksi hyväksynnän viranomaisilta vanhan purjetunnuksen käyttämiseen rekisterinumerona. Eli jos pursi on ollut Veneilyliiton rekisterissä esimerkiksi tunnuksella FIN-05555 pystyy sen rekisteröimään esimerkiksi tunnuksella FIN-A5555. Näin saadaan runkoon pakollisesti laitettava rekisterinumero yhtenäiseki purjenumeron kanssa.
Eli tämmöistä tekstiä Navigare-lehdessä.
eihän toi oo yhtenäistä jos purjeessa on FIN-05555 ja rungossa FIN-A5555
ja mites SPL:n purjenumeroiden kanssa?
taitaa taas olla veneilyliiton sooloilua. Itkettävän ja naurettavan välimaastoon sijoittuvan farssin piirteitä tämän rekisteripakon implementoinnissa. Siis venerekisteri on ihan hyvä idea mutta miksei tätä olis voinut hoitaa jotenkin fiksummin...
kuitenkin aika tyytyväinen etten ole rekisteröinyt venettäni vielä.
-nänt venerekisterissä?
..."pilipalia" niissä Veneilyliiton 0-alkuisissa on? Ne on ihan yhtä virallisia eli täydellisen epävirallisia kuin SPL:nkin jakelemat.
Koska mitään asetusmuutosta ei ole tehty, niin (kuten jo tuossa toisessa viestissä totesin), on ilmeisesti kyse siitä, että nyt otetaan vastaan myös numeroa koskevia toivomuksia. Joten todennäköisesti homma menee niin, että purjenumeroa vastaavan rekkarin voi saada, jos se on vapaana. Todennäköisyys ei taida olla kovin suuri, koska SPL:n jakelemat numerot ovat pieniä, tänä kesänä näkyy jaetun hiukan alle 11000 olevia. Olen melko varma, että millä tahansa kirjaintunnuksella ovat maistraatin antamat suurempia, joten mahdollisuudet purjenumeroa vastaavan rekisterinumeron saantiin ovat melkoisen pienet. Jos purjenumerosi on vaikkapa 11234 (ei näytä tällä hetkellä löytyvän SPL:n rekisteristä) ja haluat A-alkuisen tunnuksen, on melkoisen varmaa, että rekisterissä on jo olemassa vene A-11234.
Hienoa olisi, jos liitto olisi saanut aikaan sen, ettei tästä estetiikasta tarvitse maksaa älytöntä ekstraa. Maksaisin riemusta kiljuen, jos tietäisin sillä saavani Itämerta puhtaammaksi.
Tietääkö joku, onko jo saatua rekisterinumeroa mahdollista muuttaa purjenumeron mukaiseksi?
Hölmöintä rekisteröintibyrokratiassa on se, että vasta viimeisen rekisteröitipäivän jälkeen on otettu esille mahdollisuus purje- ja rekisterinumeroiden samaistamisesta. Nythän useimmilla varmaan on jo molemmat numerot.
Hgin maistraatti ilmoitti rekisteröinnin yhteydessä, että rekisterinumerosta esitettyjä toiveita ei oteta huomioon. Siis taipumaton byrokratiaa ennen lokakuun 1 päivää.
Sekasotku on täydellinen, kun monilla on purjetunnuksena yhä L numerot ja nyt maistraatti on jakanut rekisteritunnukseksi L numerot eri veneille.
on oikeastaan rekisteröinnin suorittanut ? Olisiko jollain siitä tietoa ?
.
Minä ainakin olen tahallani viivytellyt ja odotellut että josko se vaikka peruttaisiin kuten Ruotsissa aikanaan.
Jos nyt vasta esim. 10% on rekisteröinnin suorittanut niin ehkä viranomaiset ovat suostuvaisempia myönnytyksiin.
Taidanpa odotella vielä ja jos keväällä suurin riski on saada parin kympin sakko ei se tunnu kovin pahalta.
...ainakin 70-80% on hoitanut. Uutismainintoja on monennäköisillä luvuilla, mutta pienimmissäkin arvioissa sanottiin jo keväällä "laajennusrekisteröintejä" tehdyn lähes 15 000. Perjantain iltalehdessä oli muuten uutinen, että poliisi oli jo takavarikoinut veneen, jonka kipparilla ei ollut esittää papereita.
Ihmettelen yhä, miten tuohon Ruotsin esimerkkiin joku vetoaa. Siellähän oli lähtötilanne täysin toinen eli ei ollut mitään rekisteröintiä ja kerralla pamahti velvoite sadoilletuhansille. Nyt niitä, joiden kohdalla tapahtui jokin muutos, on pikemminkin 5 kuin 10% kaikista rekisteröitävistä.
En olisi niin kovin varma tuosta Navigaressa olleesta tekstistä. Asetusta ei ole muutettu, joten nähtävästi kyse on siitä, että järjestelmää on vähän viritetty ja se mahdollistaa toivotun numeron antamisen, jos se on vapaana. Ja kun purjenumerointi on sellainen, että samaa numeroa saattaa olla pyytämässä 4-5 venettä, niin...
Hyvä jrxxx,
olet ikävä ihminen.
Arvostaisin suuresti jo voisit olla vastaamatta viesteihini ja mieluummin kirjoittelisit siellä moottorivenepuolella.
rekisterinumeroksi jonkun toisen veneen purjenumero (esim. L 12345), joka on sillä sekä purjeessa että rungossa...En tiedä, että laki määräisi runkoon ja kelluviin välineisiin kiinnitetyt purjenumerot poistettaviksi.
Mistä viranomainen tietää onko L 12345 purjenumero vai rekisterinumero? L oli Suomen kansallisuustunnus ennen kuin FIN otettiin käyttöön.
...asia on juuri päinvastoin, koska L-alkuisia rekisteritunnuksia annettiin jo vanhassakin rekisterijärjestelmässä. Purjenumero L1234 on melko varmasti uudempi kuin rekisteritunnus L-1234. Joka tapauksessa L-alkuiset purjetunnukset ovat koko ajan vähenemässä.
Ja viranomainenhan tietää, koska viranomainen katsoo nimenomaan veneen kylkiä eikä purjeita ja etsii rekisteritunnusta sieltä. Purjeissa saa olla mitä tahansa, vaikka kirkkoveneen kuvia.
Monella, jopa hyvinkin monella veneellä on purjenumero myös rungossa. Saimaan kanavalle mennessä se on ollut pakollinenkin.
kun meillä ei ole ollut veneissä tunnuksia. Muuta kuin harrasteliiton tunnukset ja niitä on käytetty "virallisissa" lomakkeissa. Nyt on oikea tunnusnumero jonka ilmiottaminen riittää myös valvoville viranomaisille.
Joten tuo purjehtijaliiton voi kaataa romukoppaan, ei siitä mitään hyötyä ole enää. Enne oli kun et saanut minkäänlaista tunnusnumeroa veneeseesi muuten.
Ja maistraatin antamalla suomenkielisellä läpyskällä taas ei ole mitään arvoa muualla kuin Suomessa suomalaisille viranomaisille. Eli käytänpä edelleen purjenumeroa ja vanhaa alustodistusta kaikissa virallisissa yhteyksissä. Se kun kelpaa oikein hyvin.
tämä rekisterinumerto, ei purjenumero. Aivan kuten tuhansissa moottoriveneissäkin.
ja se on useimmilla kansainvälisillä merialueilla liikkuvilla matkapursilla ja tietenkin kaikilla laivoilla.
MMSI (Maritime Mobile Safety Identification) rekisteröinti vaaditaan radioluvan saamiseksi, kun hankit veneeseesi vaikkapa Epirb-hätäradiomajakan.
Ulkomaan vesillä rannikkovartiostot voivat merellä kysyä aluksesi nimeä kotipaikkaa ja call-signiä, mutta ei koskaan mitään kansallisia rekisterinunmeroita. Veneen nimi ja kotisatama (kaupunki tai paikkakunta) kysytään kaikissa maahantuloselvityksissä. Se on tärkein tieto, vaikka meidän vesikulkuneuvorekisterimme ei edellytä veneeltä nimeä.
"Veneen nimi ja kotisatama (kaupunki tai paikkakunta) kysytään kaikissa maahantuloselvityksissä. Se on tärkein tieto, vaikka meidän vesikulkuneuvorekisterimme ei edellytä veneeltä nimeä."
Eikä myöskään kotipaikkaa, mikähän meikäläisellä on se rekisteri-ilmoituksessa kysytty kunta jonka alueella pääosin veneilen??? Laittasko piruuttaan vaikka siihen vaikka Käina tai Emmaste. Vai tarkoitetaanko sitä suomalaista kuntaa jonka alueella veneilee eniten? No, niitä on valittavaksi melkoinen määrä reitin varrelta...
Ja tuo huuharekisteriote on suomeksi suomalaisia viranomaisia varten. Voi jessus mikä märkäkorvapyrokraatti onkaan päässyt tuon laatimaan ja mistään mitään ymmärtämätön kansanedustuslaitoksemme on taas vahvistanut virkamiehen hienot ideat :-(
"Eikä myöskään kotipaikkaa, mikähän meikäläisellä on se rekisteri-ilmoituksessa kysytty kunta jonka alueella pääosin veneilen??? Laittasko piruuttaan vaikka siihen vaikka Käina tai Emmaste. Vai tarkoitetaanko sitä suomalaista kuntaa jonka alueella veneilee eniten? No, niitä on valittavaksi melkoinen määrä reitin varrelta... "
NO EIHÄN TÄMÄ NYT VOI OLLA NOIN VAIKEAA. MITÄ JOS LAITAT SEN PAIKAN MISSÄ VENEESI ESIM. TÄLLÄ HETKELLÄ ON. EI TAIDA MENNÄ PAHASTI PIELEEN JA JOS MENEE, EI HAITTAA YHTÄÄN MITÄÄN!
Olisihan tästä saanut ihan todella hyvän ja kaikki intressejä palvelevan rekisterin mutta kun ei..... olen kyllä samaa mieltä että tässä (jälleen) menetettiin hyvä tilaisuus luoda kunnollinen, kattava ja kaikkia palveleva venerekisteri.
Hieman perusteisiin: tiedot auttavat viranomaisia etsintätilanteessa. Jep. Vene on "fiskarityyppinen" väri "sininen" pituus 6 m.
Montako tämäntyyppisiä veneitä on kesällä liikkeellä..... ööö... miksei samalla kun laitettiin tiedot niin laitettu vaikka kuvaa mukaan? Liian vaikeaa? Nyt sitten sinne raahataan vaikka mitä paperia kuka veneen oikeasti omistaa niin samalla se kuvakin olisi mennyt....
Mutta valtionhallintoon on tietysti vaikea saada hyviä työntekijöitä (ja päälliköitä) kun jo yksityisellekin puolella niistä on pulaa!!
ei asian tiimoilta edes antanut mitään lausuntoa, vaikka kysyttiin. Kyllä siitä rekisteristä olisi tullut kaikkia palveleva jos vaan olisi haluttu täältä veneilijöiden (liittojen) taholta. Mútta SPL ei ymmärrä muuta kuin veneellä kilpailun ja sama taita olla vähän tuolla moottoripuolellakin. Ei siellä voida ymmärtää että joku voi matkustaa veneellään jopa ulkomaille.
Pitääkös sitä ny mokomasta asiasta alkaa huutamaan.
Minun mielipiteeni on se, että käsite "kotisatama" tunnetaan kaikkialla maailmassa, paitsi Suomen venerekisterissä. Suomen venerekisterissä on sama meininki kuin sinullakin "jos menee pieleen, ei haittaa yhtään mitään!"
Eräissä valtioissa viranomaiset vaativat vene- ja omistajatietojen lisäksi tuoreen valokuvan veneestä. Veneen kuvaa pidetään tärkeänä nimenomaan etsintä- ja pelastustehtävissä.
Digikuvan tallentamisen ei luulisi olevan liian monimutkainen rekisteriviranomaisille. Juolahtikohan veneen kuva edes mieleen, kun vesikulkuneuvot päätettiin panna yhteiseen rekisteriin?
Jopa vakuutusyhtiöni halusi valokuvan veneestä vakuutusta ottaessani. Eikä se todellakaan tuottanut ongelmaa, kun vakuutushakemuksen liitteenä laitoin meilissä kasan kuvia veneestä.
Eipä SPLlää juuri kiinnosta kuin kisaaminen ja sitten "hyvä diilit" sponnsien kanssa - jopa liiton lehti muistuttaa halpaa mainoslehteä ja sisältö on sen mukainen (suoraan kestävän kierrätyksen pariin vaan). Ihme ajattelua kyllä siellä on - tosin mitä sitä täällä itkemään ja avautumaan, itsekin olen liiton alaisen seuran jäsen joten siitä vaan vaikuttamaan - mutta hei - kuka jaksaa ja viitsii?
kuva olisi ollut erinomainen lisä rekisteriin.
Samoin veneen nimi ja kotisatama.
Ja myös MMSI tunnus ja radiokutsu jos veneessä on luvanvaraisia radiopuhelimia.
Ja FIN tunnus rekisterinumeron eteen.
Perälippu kertoo maan jonne vesikulkuneuvo on rekisteröity. Ihan noin kansainvälisestikin.
p.....skat housuissa. Kumma kun nuo liitot eivät puuttuneet silloin asiaan kun lakia valmisteltiin ja heiltä kysyttiin mielipidettä. Vastustettiin kyllä mutta ei esitetty mitään käytännön neuvoja miten asia tulisi hoitaa. Vastustus on täysin turhaa kun poliittisesti oli ja rekisteröintipäätös tehty.
Jos rekisteröintipäätöksessä on tehty lyhytnäköisiä hölmöilyjä, päätökseen on saatava muutoksia. Ei virheiden osoittaminen ole koskaan turhaa.
Turhauttavaa se tietysti voi olla....
Kahdet numerot purjeveneissä, isot numerot purjeessa ja eri numeroita rungoissa, perkele!
mutta täältä palstalta tuskin tieto menee päättäjille. Ei edes veneilyliitoille.
Joten seurojen pitää tehdä muutosesitykset "virkatietä" ja sittenkin poliitikon pään kääntäminen edes rautakangella on joksenkion mahdotonta.
ole turhaan. Siinä voidaan käyttää rekisterinumeroa ja on jopa helpompi päätös kuin poliittinen muutos. Eikä nytkään tuo purjenumero ole mikään pakollinen, kait tuo rekisterinumero kelpaa jopa kilpailujen tulosluetteloihin yksilöimään veneen. Eikä suurimmalla osalla purjeveneitä edes kilpailla. Katsastaessasi venettä et tuota purjenumeroa tarvitse, eikä veneen ole mikään pakko olla purjehtijaliiton rekisterissä.
Ongelma on se että SPL on maamme purjehdusedustaja ISAF:issa. ISAF:in alaisiin purjehduskilpailuihin osallistumiseen vaaditaan purjenumero muodossa maatunnus juokseva numero. Käsittääkseni ISAF ei hyväksy kirjaimia purjenumeroksi, niinpä ei SPL:kään voi sitä tehdä. Jos SPL:n purjenumerossa olisi kirjaimia se ei taas kelpaisi kansainvälisissä kilpailuissa ja ulkomaille kilpailuihin menevät tarvitsisivat kahdet numerot. Kirjainten käytössä on ongelmana o-kirjaimen ja nollan, G kirjaimen ja 6 numeron samankaltaisuus jne.
Rekisteriuudistus olisikin pitänyt tehdä niin että rekisteritunnus olisi koostunut FIN kansallisuustunnuksesta ja tämän jälkeen pelkistä numeroista. Sitten SPL:n olisi pitänyt suostua purjetunnusten osittaiseen uusjakoon ja yhteistyöhön rekisteriviranomaisten kanssa. Näin toimien suurimmalla osalla veneistä olisi sama rekisteri- ja purjenumero.
...ainakin useimmilta kohdin. Kilpailujen suhteen en ole aivan 100% varma, oma käsitykseni on ollut, että SPL:n alaisiin kilpailuihin hyväksyttäisiin vain veneet, joilla on jonkin liiton myöntämä purjenumero. Toisaalta minulle on väitetty, ettei se olisi tarpeen, riittää kun vene on katsastettu vaadittuun luokkaan.
Katsastusohjeessa ei mainita mitään vaatimusta purjenumeron olemassaolosta. En ole varma, voiko SPL:n rekisteriin ylipäätään viedä venettä ilman purjenumeroa, mutta SVEL:n rekisteriin voi. Teknisestihän se lienee sama tietokanta.
Kilpailuun osallistuvan veneen on oltava SPL:n rekisterissä ja kipparin jäsenseuran jäsen. Ei siis maistraatin rekisterinumero kelpaa edes kansallisiin kilpailuihin. Tarkemmin ottaen ei mihinkään kilpailuihin, joissa käytetään ISAFin kilpapurjehdussääntöjä.
...kilpapurjehtijoita on niin vähän, ettei olisi ollut mitään järkeä ruveta hieromaan systeemiä palvelemaan teidän erikoistarpeitanne. Hiukan numeerisia faktoja:
-rekisteröitäviä veneitä on kaiken kaikkiaan 200-300 000 (tarkkaa tietoa ei liene kellään)
-purjeveneitä on siitä joukosta ehkä 10-15 000
-edes satunnaisesti kilpailevia veneitä tästä joukosta reilusti alle tuhat (tarkkaa tietoa ei taaskaan liene missään, mutta laskemalla muutamien suurimpien avointen skabojen lähtölistat näkee kyllä, ettei määrä ole mitenkään valtava)
Muissa kuin kilpailevissa veneissä ei ole mitään tarvetta käyttää purjenumeroa ollenkaan. Kitisijät edustavat siis 0,3-0,5% osuutta rekisteröitävistä veneistä.
ensikäden tietona voin kertoa että yritin ilmoittautua SPL:n alaisiin purjehduskilpailuihin veneilyliiton 0-alkuisella numerolla. Mutta veneilyliiton numero ei kelvannut järjestäjille. Eli vain SPL:n rekisterissä olevilla veneillä voi osallistua kilpailuihin. Sitten on tietysti kaikenlaisia hölkkätapahtumia joissa tästä joustetaan mutta SM tason kilpailuissa ei.
Mutta miksei olisi voitu tehdä niin että purjeveneiden rekisteritunnus olisi muodostunut pelkistä numeroista? Numeroita olisi kyllä riittänyt näihin suomen 10-15 tuhannen purjeveneen kattamiseen, eikä numerot loppuisi kesken vaikka venemäärä moninkertaistuisi. Moottoriveneet olisivat voineet jatkaa nykyisellä rekisteritunnusrakenteellaan jossa on kirjaimia mukana.
Itse olisin hoitanut rekisteröinnin näin:
maatunnus FIN kaikkiin alkuun.
Sitten purjenumero tällä rakenteella:
esim jos SPL:n rekisterissä on 5 venettä eri veneluokissa
avomeri: FIN-123
H-vene: FIN-123
Hai-vene: FIN-123
Optimistijolla: FIN-123
Rekisterinumeroiden uusjaon jälkeen:
avomeri: FIN-12300
H-vene: FIN-12301
Hai-vene: FIN-12302
Optimistijolla: FIN-12303
jne.
Näin olisi purjenumerot ja rekisterinumerot aina linjassa.
...pitänyt? Sitäpaitsi lienee aika perusteltua olettaa, että koska SPL (ainoana) vastusti rekisteröinnin laajentumista, oli viranomaisilla vielä entistäkin vähemmän mielenkiintoa tämmöisen kuriositeetin huomioimiseen.
Muuten, eikös ainakin joissain noista luokkaliitoista ole niin, että purjenumerot eivät juokse kansallisessa vaan kansainvälisessä sarjassa?
totta on että joissakin veneluokissa numerot juoksevat kansainvälisessä sarjassa eikä kansallisessa.
Mutta ISAFin mukaan jos kansalliset määräykset vaativat niin numerot voivat juosta omassa sarjassaan. Rekisteripakko on tällainen kansallinen määräys.
Näinollen joissakin luokissa suomessa olisi voitu uusjakaa numerot, esim. Star luokan ehkä parikymmentä venettä olisi voinut uusjakaa numeronsa (tai lisätä loppuun numeron - pari)
eihän normipurjehtija sitä purjenumeroa mihinkään tarvitse. mutta numeroinnin periaate kai pitäisi olla että sillä voi identifioida veneen, eli että kahdella veneellä ei ole samaa numeroa. tämä järkeenkäyvä periaatehan ei purjenumeroissa noiden luokkakohtaisten numerointien vuoksi toteudu, joten viranomainen jotui ottamaan uuden numeroinnin käyttöön.
niin pitipä vielä lisäämäni että nyt on sitten sellainen virhe noissa maistraatin numeroissa että jollakulla voi olla sama L-alkuinen purjenumero kuin mikä toisella on rekisteritunnuksena, joten jäämme odottelemaan vielä kolmatta tunnistekoodia, jolla tuo sekaannus korjataan.
johtuu siitä, että SPL saa rahaa vuosittain jokaisesta rekisteröinnistä. Mutta voisi tietenkin hitaa asian toisinkin jos haluaa. Kaikissa muissa kilpailuissa on kilpailulisenssit joiden tiedoilla osallistutaan kisaan. Purjehtijoilla vaan on niitä vanhoja jääriä tuolla liitossa joiden mielstä vain heidän numeronsa ja rekisterinsä ovat päteviä. Kumma että esim avomerikisoissa ei edes ole purjenumeroita muiden valtioiden veneissä. Katselin juuri kuvia atlantin ylipurjehduskisasta. Samaten tuolla pohjanmerellä oli joku kisa mutta ei purjenumeroita. Välimeren vuokraveneissä ei ole purjenumeroita, mutta veneen kyljessä kylläkin rekisterinumero.
normipurjehtija?
Mulle on ainakin ihan yksi ja hailee, jos rungossa on eri numero kuin purjeessa. Rekisteröinnissä nyppii vain se, että täytyy juosta turhaa paperia maistraattiin ja liimailla turhia numeroita veneen kylkeen.
Vuoden 2007 "holkkäkisan" eli Päijännepurjehduksen urheiluveneluokan voitti ITA 029 purjetunnuksella varustettu vene joka on suomalaisten omistama tosin italiasta hankittu. Sitä en tiedä onko ko. vene SPL:n rekisterissä mutta ainakaan spl:n rekisteritunnusta siinä ei ole.