...olo on tosi lamaannuttava.Yksin on toki hyväkin olla silloin tällöin, mutta nyt se kuristaa. Ahdistaa.
Olen suhteessa, mutta silti niin yksin. Eikä tämä ole mitään itsesääliä.
Koen suhteeni tällä hetkellä hyvin tyhjäksi, mitään antamattomaksi henkisellä tasolla. Keskusteluni miesystäväni kanssa pyörivät arkipäiväisissä,samoissa asioissa, eikä hän ole kiinnostunut keskustelemaan pintaa syvemmältä kanssani.
Keskinäinen seksuaalinen energia pitää mut kiinni vielä tuossa ihmisessä, mutta ahdistus lisääntyy päivä päivältä ja oon alkanut jo oirehtimaan pahaa oloani. Välillä tuntuu jopa pahalta kun miesystäväni yrittää lähestyä mua... Saan hengitysoireita ja rintaa puristaa.
Sosiaaliset suhteeni ovat hyvin harvassa, sillä miesystäväni ei suvaitse ystäviäni,jotka ovat miehiä..Mulla on aina ollut enemmän mieskavereita kuin naiskavereita. Naispuoliset ystävänikin ottavat enää harvoin yhteyttä,koska tietävät etten pääse lähtemään minnekään.
Olen saanut uhka ukaasit mieheltäni. Jos lähden ulos esim baariin naiskavereideni kanssa tai tapaan/soittelen mieskavereideni kanssa, suhteemme on ohi. Pettämistä suhteessamme ei tiettävästi ole ollut.
Tuntuu kuin joku kuristaisi iltaisin nukkumaan mennessä kurkusta. Kylmä hiki nousee ja uni ei tahdo tulla millään. Jopa toisen kosketus iholla saattaa tuntua oksettavalta.
Olen aina pitänyt itseäni hyvin seksuaalisena naisena. Tämä tilanne on mulle täyttä tuskaa.
En koe edes rakastellessani tämän miehen kanssa minkänlaista "ykseyttä"niinkuin aikaisemmin.
utta silti tiedän rakastavani häntä.
En haluaisi olla yksin...Kaipaan naurua, iloisia ihmisiä, ihmishälinää ympärilleni.
Kuitenkin toimin toisin.Istua nökötän mieheni vieressä päivätä toiseen.
Perusteluita olen hänen käyttäytymiselleen joskus pyytänyt. Hänen mielestään myöskään minulla ei ole lupa lähteä jonnekin ulos, jos hänkään ei niin halua. Tai sitten hän sanoo että senkus menet, mutta tiedät mitä seuraa...
Voi itku. Puhuvana,pussaavana, halaavana ja tunteensa näyttävänä ihmisenä tunnetulle minälleni on tapahtunut...henkinen raiskaus..? Voiko niin sanoa?
Miksi nimittää ihmistä,joka haluaa eristää toisen kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä kaiken muun ohella...?
Olen suhteessa, mutta silti niin yksin. Eikä tämä ole mitään itsesääliä.
Koen suhteeni tällä hetkellä hyvin tyhjäksi, mitään antamattomaksi henkisellä tasolla. Keskusteluni miesystäväni kanssa pyörivät arkipäiväisissä,samoissa asioissa, eikä hän ole kiinnostunut keskustelemaan pintaa syvemmältä kanssani.
Keskinäinen seksuaalinen energia pitää mut kiinni vielä tuossa ihmisessä, mutta ahdistus lisääntyy päivä päivältä ja oon alkanut jo oirehtimaan pahaa oloani. Välillä tuntuu jopa pahalta kun miesystäväni yrittää lähestyä mua... Saan hengitysoireita ja rintaa puristaa.
Sosiaaliset suhteeni ovat hyvin harvassa, sillä miesystäväni ei suvaitse ystäviäni,jotka ovat miehiä..Mulla on aina ollut enemmän mieskavereita kuin naiskavereita. Naispuoliset ystävänikin ottavat enää harvoin yhteyttä,koska tietävät etten pääse lähtemään minnekään.
Olen saanut uhka ukaasit mieheltäni. Jos lähden ulos esim baariin naiskavereideni kanssa tai tapaan/soittelen mieskavereideni kanssa, suhteemme on ohi. Pettämistä suhteessamme ei tiettävästi ole ollut.
Tuntuu kuin joku kuristaisi iltaisin nukkumaan mennessä kurkusta. Kylmä hiki nousee ja uni ei tahdo tulla millään. Jopa toisen kosketus iholla saattaa tuntua oksettavalta.
Olen aina pitänyt itseäni hyvin seksuaalisena naisena. Tämä tilanne on mulle täyttä tuskaa.
En koe edes rakastellessani tämän miehen kanssa minkänlaista "ykseyttä"niinkuin aikaisemmin.
utta silti tiedän rakastavani häntä.
En haluaisi olla yksin...Kaipaan naurua, iloisia ihmisiä, ihmishälinää ympärilleni.
Kuitenkin toimin toisin.Istua nökötän mieheni vieressä päivätä toiseen.
Perusteluita olen hänen käyttäytymiselleen joskus pyytänyt. Hänen mielestään myöskään minulla ei ole lupa lähteä jonnekin ulos, jos hänkään ei niin halua. Tai sitten hän sanoo että senkus menet, mutta tiedät mitä seuraa...
Voi itku. Puhuvana,pussaavana, halaavana ja tunteensa näyttävänä ihmisenä tunnetulle minälleni on tapahtunut...henkinen raiskaus..? Voiko niin sanoa?
Miksi nimittää ihmistä,joka haluaa eristää toisen kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä kaiken muun ohella...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
paperille plussat ja miinukset, kumpia on enemmän sen mukainen päätös. Elämä on liian lyhyt aika ja jos sen tuhlaa jonkun despootin kanssa olemiseen, niin teepä siitä johtopäätös.
Jos joku hemmetin "seksuaalinen energia" on ainoa syy, niin ota hyvä ihminen jalat allesi ja lähde menemään. Ei sun tarvitse olla mikään häkkilintu. Suhde vaan poikki ja sillä selvä.
Jätä moinen mies,
sehän vaan tekee sulle pahemman olon!
"Välillä tuntuu jopa pahalta kun miesystäväni yrittää lähestyä mua... Saan hengitysoireita ja rintaa puristaa."
Hengitys oireet johtuvat varmaan siitä että miehesi kieli on suussasi. Ja jos rintaa puristaa niin pyydä kiltisti mieheltäsi että puristasi hellemmin...
Mut oikeesti....että minä vihaan juuri tuollaisia ihmisiä jotka seurustelevat ja valittavat yksinäisyydestä. Kokeiles elää 8 vuotta ilman YHTÄÄN kavereita tai seurusteluja.
t: 23v, ei ikinä seurustellut ja vieläkin poikuus tallella
Miksei joku normaali suomalaismies kelpaa sinulle?
Tuo äijä vaikuttaa ihan joltain muslimilta joka ei päästä vaimoaan poistumaan kodin ulkopuolelle.
Lähdet vain kavereitasi tapaamaan, ja jos mies jättää niin ei todellakaan haittaa.