Tuntuu todella pahalta, kun tietää, joutuu pian lopettamaan rakkaan lemmikkinsä taipaleen. Itselläni on 4 rottaa, joista vanhimmat ovat Nössö ja Kentsu. Nuorimmat Osku ja Jörski.
13.8 - 03 kuitenkin selvisi, että kaksi vuotias Kentsu oli sokeutunut täysin ja se alkoiyskimään verta,sekä laihtui silmissä vauhdilla. Parissa päivässä rakkaan lemmikkini kunto tipahti todella huonoksi, enkä voinut muuta tehdä ku viedä sen eläinlääkäriin. Viimeisten hyvästelejen jättö oli elämäni ikävin hetki. Entajunnut mennä ulos odottamaan, että se on ohi.Viimeiset hetket seisoin sen vieressä ja kuuntelin sen hampaiden natistelua. Lopulta se oli ohi. Sen tuska...Hautasimme Kenin Oulun eläintenhautuusmaalle. Ken oli todella rakas minulle...oma laatuinen,vilkas, elämäniloinen,rapsutusta rakastava, karvapallo.:) Ken pysyy aina muistoissani..
Nyt lokuussa sain huomata, että Kenin velipoika,joka majaili samassa häkissä on sairastunut samanlain kuin Ken. Lääkäri ei löytänyt sille sopivia lääkkeitä vaan sanoin suoraan, että sen lopettaminen olisi parempi ratkaisu jos sairaus alkaa vaikuttamaan sen elämään pahasti.En halua, että se kärsii ja olen päättänyt että on parmpi ku se pääsee pian lepoon. Tuntuu vaan niinpahalta,että pian minulla ei ole ollenkaan "isoja poikia".Ei niitä suloisia karvapallerpota, jotka piiloutuivat pentuna aina kirjahyllyn taakse syöden kaikki johdot, varastivat teelusikoita ja hamstarisivat isoja määriä koppeihinsa ruokaa joita sai urakalla siivota kopista. Pian on vaan jäljellä "pikkuiset"
Lemmikkini kuolema on jäänyt muistiin ikuisiksi ajoiksi ja kun tiedän, että pian on aika luopua toisestakin... en tiedä miten kestän sen...
http://irc-galleria.net/view.php?nick=BLDi&image_id=673538
Tossa kuvat isoista pojista....
13.8 - 03 kuitenkin selvisi, että kaksi vuotias Kentsu oli sokeutunut täysin ja se alkoiyskimään verta,sekä laihtui silmissä vauhdilla. Parissa päivässä rakkaan lemmikkini kunto tipahti todella huonoksi, enkä voinut muuta tehdä ku viedä sen eläinlääkäriin. Viimeisten hyvästelejen jättö oli elämäni ikävin hetki. Entajunnut mennä ulos odottamaan, että se on ohi.Viimeiset hetket seisoin sen vieressä ja kuuntelin sen hampaiden natistelua. Lopulta se oli ohi. Sen tuska...Hautasimme Kenin Oulun eläintenhautuusmaalle. Ken oli todella rakas minulle...oma laatuinen,vilkas, elämäniloinen,rapsutusta rakastava, karvapallo.:) Ken pysyy aina muistoissani..
Nyt lokuussa sain huomata, että Kenin velipoika,joka majaili samassa häkissä on sairastunut samanlain kuin Ken. Lääkäri ei löytänyt sille sopivia lääkkeitä vaan sanoin suoraan, että sen lopettaminen olisi parempi ratkaisu jos sairaus alkaa vaikuttamaan sen elämään pahasti.En halua, että se kärsii ja olen päättänyt että on parmpi ku se pääsee pian lepoon. Tuntuu vaan niinpahalta,että pian minulla ei ole ollenkaan "isoja poikia".Ei niitä suloisia karvapallerpota, jotka piiloutuivat pentuna aina kirjahyllyn taakse syöden kaikki johdot, varastivat teelusikoita ja hamstarisivat isoja määriä koppeihinsa ruokaa joita sai urakalla siivota kopista. Pian on vaan jäljellä "pikkuiset"
Lemmikkini kuolema on jäänyt muistiin ikuisiksi ajoiksi ja kun tiedän, että pian on aika luopua toisestakin... en tiedä miten kestän sen...
http://irc-galleria.net/view.php?nick=BLDi&image_id=673538
Tossa kuvat isoista pojista....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Syvimmät osanottoni!
Sanotaan että aika parantaa haavat, tai jos otat uuden lemmikin niin suru helpottuu, ehkäpä,
mutta mikään ei korvaa rakasta,
mennyttä lemmikkiä.
Hyvää jatkoa sinulle ja lemmikeillesi!
...mutta elämä jatkuu.
Oma rottavanhuksemme juoksi autuaammille maille muutamia kuukausia sitten ja suru oli - ei rotan, vaan vähintäänkin mammutin kokoinen.
Marsumme sai nauttia "ainoan lapsen" asemastaan jonkin aikaa, mutta eilen sitten muuttivat meille uudet rottapojat, ja suru alkaa pikkuhiljaa väistyä.
Lemmikeissä on minun mielestäni ainoastaan yksi huono puoli - että niistä joutuu luopumaan ennemmin tai myöhemmin. Mielellään vähän ennemmin, ettei vanha ja sairastumassa oleva eläin joudu turhaan kärsimään. Mutta kuinka valtavaa iloa ja jaettua kumppanuutta, yhteisiä leikkejä ja mukavia hetkiä vuodet lemmikin kanssa pitävätkään sisällään! Kiitos tässä kaikille rakkaille, pois nukkuneille eläinystävilleni - muistot ovat kultaa, ne ovat aarteita surun ja ikävän keskellä.
Muistan teitä yhä....
-Maire (connemaraponi, hoidokkini, oma luttanani)
-"Kasvattajani" Tetra, Timo, Limppu, Eppu ja Pimpu (edesmenneet maltankoiramme), Kati (seefferi, mestariluokan jälkikoira, lutunen halittava) ja Kitty Anderson (löytökissa, joka osasi soittaa ovikelloa ja toimia jalkapallomaalivahtina)
-Eikka 1982-1992 (ensimmäinen ihan IKIOMA koirani, papillonpoika, joka oli PERSOONA)
-John Edward Leonardo Napoleon van Rottala Rattenhow (ensimmäinen gerbiilini)
-Aku, Lörö Jaakkola, Charlotta, Iines, Manta, Nasse, Hiski, Almu, Aino ja Aapilainen (hiirulaisia, gerbiilejä ja rottia, jotka kaikki toivat valoa ja ystävyyttä elämääni )
- Tilu (vanha, viisas suomenhevonen, jolla kävin ratsastamassa monet maastolenkit monen vuoden ajan)
Voikaa hyvin siellä jossakin, pienemmät ja suuremmat ystäväni :-)
Nyt on Nössön kärsimys ohi... Kaikki on nyt ok sen osalta. Itse en tiedä itsestäni...