kasvo

olisin kyselly kuinka nopeasti olette alkaneet toipua kasvohermon halvauksesta.Mulla pelaa lihakset sen verran että esim.silmän saa kiinni kun oikein yrittää mutta kuivaa kuitenkin.Työ vaan niin pölyistä ettei vuotavalla silmällä pysty olemaan
4533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

varmasti siitä, mikä halvauksen aiheutti. Käsittääkseni muutamassa vkossa alkaa tapahtua jos kyse on esim. painevauriosta, tai sitten hermon uudelleenkasvun myötä 4-6kk. Itselläni toipumista ei kahdessa vuodessa juuri ole tapahtunut, vaurio on hermon alkupäässä ja tullut kirurgin veitsestä...

Äänestä

Minulla diagnosoitiin Bellin pareesi aikoinaan. Tosin minulla meni kolme päivää ennen kuin menin työterveyslääkärille halvauksen alettua (tuntui kuin toinen poski olisi ollut hammaslääkärin puudutuksen jäljeltä, toinen silmä alkoi kuivua ja piilolinssi putosi silmästä mitä aiemmin ei ollut tapahtunut jne. Vasta kun kieli ei liikkunut kunnolla menin työtervetyslääkärille ja yritin sönköttää eikä hän saanut puheestani kunnolla selvää.
No joka tapauksessa hän kirjoitti minulle lähetteen siltä istumalta keskussairaalaan, koska siinä vaiheessa ei vielä tiedetty mistä oli kysymys.
Olin sairaalassa tutkittavana 10 päivää eikä mitään selitystä Bellin pareesin syntymiselle löytynyt.
Kasvot palautuivat normaaliksi (olin 39-vuotias) kuukaudessa. Mitään hoitoja en saanut, muuta kuin ohjeen kasvojumppaa varten.

Äänestä
  • pieni tauti mut kuitenkin iso..ei tavallaan haittaa työtä muutenkun ton silmän osalta mikä kuivuu ja vuotaa,ei hirveästi pysty olemaan rakennus/betonipölyssä.Ilmeisesti mulla ennuste kuitenkin kohtuullinen kun ei ole ihan täysin toimintakyvytön,silmänkin melkein saan kiinni

    Äänestä

  • mullakin kirjoitti:

    pieni tauti mut kuitenkin iso..ei tavallaan haittaa työtä muutenkun ton silmän osalta mikä kuivuu ja vuotaa,ei hirveästi pysty olemaan rakennus/betonipölyssä.Ilmeisesti mulla ennuste kuitenkin kohtuullinen kun ei ole ihan täysin toimintakyvytön,silmänkin melkein saan kiinni

    mulla kans oikeaalla puolen toi bellin pareesi mutta särkee päätä pirusti vasemman ohimon kohalta ja myös oikeaa korvaa,et kuuluuko nää taudin kuvaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


halvaus kirjoitti:

olisin kyselly kuinka nopeasti olette alkaneet toipua kasvohermon halvauksesta.Mulla pelaa lihakset sen verran että esim.silmän saa kiinni kun oikein yrittää mutta kuivaa kuitenkin.Työ vaan niin pölyistä ettei vuotavalla silmällä pysty olemaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu