Nuori on elämänsä murrosvaiheessa. Ahdistunut. Lestadiolaisessa kodissa. Ei jaksa lestadiolaisuutta, ei sen rajoja eikä säälimättömyyttä. Ei halua isoa perhettä, eikä osaa olla sellainen kuin pitäisi, ulkoa kultaa.
Niimpä hän sanoo vanhemmilleen, ettei enää jaksa kuulua joukkoon.
Tulee hiljaisuus. Rahat, mitkä ovat vaihtaneet kädestä käteen, loppuvat. Soitot, kyselyt, puhuttelut, kaikki jäävät. Sisarukset eivät tiedä miten suhtautua.
Nuori värjää hiuksensa. Äiti sanoo ovella, että "oletpa ruman näköinen". Isä ei edes sano, mutta silmät kertovat sen. Hiljaisuus puhuu eniten: Nuori on lakannut olemasta.
Seuroihin lähtö tulee sunnuntaina. Äiti sanoo että lähdet, mutta nuori ei halua. Muut lapset lähtevät ja hän jää yksinään. Perhe tulee illalla kotiin. Äiti ei toivota hyvää yötä, vaan sanoo: Jos sinä tänä iltana kuolet, muista, mihin joudut.
Nuori nukahtaa yksinäiseen hiljaisuuteen. Kyyneleet tulevat siitä, ettei kuulu enää mihinkään. Kukaan ei kysy mihin aikaan kouluaamu alkaa, kukaan ei soita jos et tulekaan ajoissa kotiin, kukaan ei puhu, ei kysy.
Ahdistus kasvaa suuremmaksi. Nuori muuttaa poissa kotoa. Hän ei halua takaisin vanhoillislestadiolaisuuteen, koska hänelle on valjennut sen kylmyys niinkuin jäätävät vuoret, eikä huippua näy. Hän ei halua takaisin, vaan haluaa olla rakastettu. Sellaista hän ei voi saada, ennenkuin ansaitsee sen: Palaa takaisin.
Siihen yksinäisyyteen, kylmänä koleana ja mustana yönä, tulee Jeesus. Hän puhuu tälle pienelle ihmiselle; "tule, sinä yksinäinen, minä rakastan sinut ehjäksi. Minä tulen silloin kun yö on mustin ja kaikki muut ovat hylänneet. Minä lapseni en koskaan sinua hylkää, vaikka kuka niin sanoisi: En ikinä. Minua sinun ei tarvitse ansaita eikä ostaa, ei tehdä palvelusta, eikä mielitekoja. Minä olen vapahtanut sinut, ristillä kantanut sinun taakkasi. Ja nyt, kun sinä nöyränä, yksin ja hyljättynä sydämessäsi etsit lohduttajaa: Minä olen tässä, sinua vartrn lapseni. Minä vien sinut kotiin."
Niin lapsi tarttuu käteen. Pikkuhiljaa hänen sydämessään orastaa valo. Hän saa ansiottomana lähteä sen ystävän mukaan, jonka niin valtavan moni omisssa opeissaan unohtaa.
He ovat lapsia, jotka näkevät kyllä silmillään, mutta jonka sydän on sokeutunut näkemään Jumalan tarkoituksia.
Niimpä hän sanoo vanhemmilleen, ettei enää jaksa kuulua joukkoon.
Tulee hiljaisuus. Rahat, mitkä ovat vaihtaneet kädestä käteen, loppuvat. Soitot, kyselyt, puhuttelut, kaikki jäävät. Sisarukset eivät tiedä miten suhtautua.
Nuori värjää hiuksensa. Äiti sanoo ovella, että "oletpa ruman näköinen". Isä ei edes sano, mutta silmät kertovat sen. Hiljaisuus puhuu eniten: Nuori on lakannut olemasta.
Seuroihin lähtö tulee sunnuntaina. Äiti sanoo että lähdet, mutta nuori ei halua. Muut lapset lähtevät ja hän jää yksinään. Perhe tulee illalla kotiin. Äiti ei toivota hyvää yötä, vaan sanoo: Jos sinä tänä iltana kuolet, muista, mihin joudut.
Nuori nukahtaa yksinäiseen hiljaisuuteen. Kyyneleet tulevat siitä, ettei kuulu enää mihinkään. Kukaan ei kysy mihin aikaan kouluaamu alkaa, kukaan ei soita jos et tulekaan ajoissa kotiin, kukaan ei puhu, ei kysy.
Ahdistus kasvaa suuremmaksi. Nuori muuttaa poissa kotoa. Hän ei halua takaisin vanhoillislestadiolaisuuteen, koska hänelle on valjennut sen kylmyys niinkuin jäätävät vuoret, eikä huippua näy. Hän ei halua takaisin, vaan haluaa olla rakastettu. Sellaista hän ei voi saada, ennenkuin ansaitsee sen: Palaa takaisin.
Siihen yksinäisyyteen, kylmänä koleana ja mustana yönä, tulee Jeesus. Hän puhuu tälle pienelle ihmiselle; "tule, sinä yksinäinen, minä rakastan sinut ehjäksi. Minä tulen silloin kun yö on mustin ja kaikki muut ovat hylänneet. Minä lapseni en koskaan sinua hylkää, vaikka kuka niin sanoisi: En ikinä. Minua sinun ei tarvitse ansaita eikä ostaa, ei tehdä palvelusta, eikä mielitekoja. Minä olen vapahtanut sinut, ristillä kantanut sinun taakkasi. Ja nyt, kun sinä nöyränä, yksin ja hyljättynä sydämessäsi etsit lohduttajaa: Minä olen tässä, sinua vartrn lapseni. Minä vien sinut kotiin."
Niin lapsi tarttuu käteen. Pikkuhiljaa hänen sydämessään orastaa valo. Hän saa ansiottomana lähteä sen ystävän mukaan, jonka niin valtavan moni omisssa opeissaan unohtaa.
He ovat lapsia, jotka näkevät kyllä silmillään, mutta jonka sydän on sokeutunut näkemään Jumalan tarkoituksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"1 Ja Job vastasi Herraa ja sanoi:
2 Minä tiedän sinun kaikki voivan: ja ei ole sinulta yksikään ajatus peitetty.
3 Se on turha ihminen, joka ajattelee peittää neuvonsa: sentähden tunnustan minä, että minä taitamattomasti puhunut olen sitä, joka on minun tietoni ylitse ja jota en minä ymmärrä.
4 Niin kuules nyt, anna mimun puhua: minä kysyn sinulta, opeta minua.
5 Minä olen kuullut sinua tarkoilla korvilla, ja minun silmäni ovat nyt nähneet sinun.
6 Sentähden pidän minä itseni viallisena, ja kadun tomussa ja tuhassa.
7 Kuin Herra nämät sanat oli Jobille puhunut, sanoi Herra Eliphaalle Temanilaiselle: minun vihani on julmistunut sinun ja kahden sinun ystäväs päälle; sillä ette ole oikein puhuneet minusta, niinkuin minun palveliani Job.
8 Niin ottakaat nyt seitsemän mullia ja seitsemän oinasta, ja menkäät palveliani Jobin tykö, ja uhratkaat polttouhria teidän edestänne, ja palveliani Job rukoilkaan teidän edestänne; sillä hänen puoleensa minä katson, niin etten minä tee teille tyhmyytenne jälkeen; sillä ette ole oikein puhuneet minusta, niinkuin minun palveliani Job.
9 Niin menivät Eliphas Temanilainen, Bildad Suasta ja Zophar Naemasta, ja tekivät niinkuin Herra heille sanonut oli. Ja Herra katsoi Jobin puoleen.
10 Ja Herra käänsi Jobin vankeuden, koska hän rukoili ystäviensä edestä. Ja Herra antoi Jobille kaksi sen vertaa kaikista mitä hänellä ennen ollut oli.
11 Ja hänen tykönsä tulivat kaikki hänen veljensä, ja kaikki hänen sisarensa, ja kaikki ne jotka hänen ennen tunsivat, ja söivät hänen kanssansa, ja hänen huoneessansa ja käänsivät heitänsä hänen puoleensa, ja lohduttivat häntä kaikesta siitä pahasta, minkä Herra oli antanut tulla hänen päällensä. Ja itsekukin heistä antoi hänelle yhden rahan ja kultarenkaan.
12 Ja Herra siunasi Jobia sitte enempi kuin ennen, että hän sai neljätoistakymmentä tuhatta lammasta, ja kuusituhatta kamelia, ja tuhannen paria härkiä ja tuhannen aasia.
13 Ja hän sai seitsemän poikaa ja kolme tytärtä,
14 Ja kutsui ensimäisen nimen Jemina , toisen Ketsia ja kolmannen Kerenhapuk.
15 Ja ei löydetty niin kauniita vaimoja kaikessa maassa, kuin Jobin tyttäret olivat. Ja heidän isänsä antoi heille perimisen heidän veljeinsä kanssa.
16 Ja Job eli sitte sata ja neljäkymmentä vuotta, niin että hän sai nähdä lapsensa ja lastensa lapset hamaan neljänteen polveen.
17 Ja Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena"