Tuntuu siltä että koulutoimenjohtajasta vahtimestariin, asuinkunta muualla kuin Varkaudessa. Siis kuitenkin työssäkäyntialueella. Eikö nämä kaikki lomautukset ja alasajot kosketa myös ympäristökuntia? Miksi siitä ollaan kuin kusi sukassa. Keski-Savon kaupunki on ainoa oikea ratkaisu. Ensin houkutellaan markan tonteilla ja sitten Sshh... hiljaa. Ajatellaanpa vaikka Kuvansia.
Virkamiesten
kotikunnat
3431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Johan perustuslaki takaa ihmiselle oikeuden nasua, missä haluaa.
Luullekseni työssäkäyntialueella on jopa otettava vastaan naapurikunnasta tarjottu työ. Tarkoitinkin että myös ympäristökunnat kärsivät lomautuksista ja alasajosta. Kunnat ovat vain kaivaneet aikaisemmin rusinat pullasta. Asukaanpa kukin missä haluaa!
Suomessa on kansalaisilla lain takaama oikeus asua missä haluaa.
Paitsi tämä oikeus on tosin otettu pois laitoshoitoa tarvitsevilta vanhuksilta. Ei kylläkään lain turvin, vaan kunnat laittomasti tekevät tällaisia päätöksiä.