G: Oletko facebookissa?

Siinäpä se kysymys tulikin. :)
151047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Alun perin ajattelin liittyväni siihen heti, kun gradu on tehty. (Muuten olisin viettänyt kaikki aikani siellä.) Mutta jotenkin ajatus tuntuu edelleen vastenmieliseltä enkä täten ole siihen liittynyt. Ne henkilöt, ketä nimitän ystävikseni (vrt. friends), ovat yhteydessä minuun muutenkin. Eikä muuten suurin osa ystävistäni ole kirjautunutkaan ko paikkaan.

Äänestä

ja musta on hauskaa kuulla piiiitkästä aikaa sellasista ihmisistä, joista ei muuten varmasti kuulisikaan!

Äänestä

tosi kiva kun on löytänyt vanhoja kavereita!

Äänestä

en ole ; )

Äänestä

Joskus alkukesästä liityin. Kaksi kertaa olen tosiaan kirjautunut sisään.

Vähän samoilla linjoilla Aneten kanssa.

Äänestä
  • En ole. Jotenkin ei kiinnosta.

    Äänestä

ollut yli vuoden ja aion pysyäkin. minulle se on tärkeä paikka. kuulun siellä ryhmiin, joiden aatteita kannatan ja olen löytänyt uudestaan vanhoja kavereita.

se on myös ihan perusyhteydenpitoväline ystäviin päivittäin. on ollut ihanaa katselle ystävien ja tuttujen kuvia matkoiltaan, kaikista paikoista joihin ei itse koskaan tule ehtimään.

myös tieto erilaisista tapahtumista, konserteista, näyttelyistä ym. selviää sieltä nopeasti, joko kutsujen muodossa tai sitten huomatessa minne joku muu on menossa.

Äänestä

eli siis olen...

Äänestä

Alun perin kirjauduin, koska opponoin tutkilemaa, joka oli tehty juuri facebookista. Piti mennä katsomaan, mistä on oikein kyse, jotta ymmärsi tutkilemankin.

Kirjautumisen jälkeen alkoi harvakseltaan tulla "ystäväkutsuja" vanhoilta ystäviltä ja niihin olen vastannut kyllä ja käynyt siinä yhteydessä kurkkaamassa heidän kuulumisensa.
Joitain hauskojakin ystäväkutsuja on tullut, mm hiukan alle 70-vuotiaalta isältäni. Sinä sai hetken aikaa miettiä, että olenko minä todella NÄIN pahoin tipahatnut ajastani, kun isäkin kiilaa ohi...

Luulenkin, että parhaimmillaan facebook on tuossa Lainen ilmoittamassa ystävä(tai suku)piirin sisäisessä tiedotuksessa. Minulla tosin blogit, niin omani, kuin ystävienkin, ajavat pitkälti samaa asiaa.

Äänestä

olenhan minä:D

Äänestä

Käytän facebookia yhteydenpitoon ystävien kanssa ja heidän kuulumisiensa seuraamiseen.

Ystävien mielenkiintoiset status-viestit saavat keskustelua aikaan ja muillekin kuin friend -listalaisille on helppo heittää viestiä kun ei tarvitse näyttää toiselle osapuolelle omaa tai ottaa itse selville toisen sähköpostiosoitetta. Olen ottanut yhteyttä myös ihmisiin, joita en ollenkaan tunne, esimerkiksi erääseen lastenkirjojen tekijään.

Applikaatioita, testejä, lahjoja tms. en harrasta lainkaan. Ei työssäkäyvällä, lapsellisella ihmisellä semmosiin hömpötyksiin ole aikaa eikä mielenkiintoa (yleistystä). Profiilini on tarkasti suojattu ja vain friend -listalaiset pääsevät sinne. Ystävälistassani ei ole kuin vähän päälle 10 henkilöä, koska hyväksyn Facebook -ystävikseni ainoastaan henkilöt, joiden kuulumisia olen aidosti kiinnostunut jatkuvasti kuulemaan. Loppujen lopuksi heitä ei ole kovin montaa.

Kyllä Facebook on ihan ok homma. Minulla on taipumusta siihen, etten vain saa aikaiseksi soitella ihmisille. Facebookin kautta näkee nopeasti mitä kellekin kuuluu ja kommentoida ja kysellä lisää tiivistetyssä muodossa :D

Äänestä

Oon vaan kirjautunut sinne ja lähetteen viestejä joillekkin kavereille.

Kertokaa mitä ne kaikki kutsut ja sovellukset on mitä kaikki lähettelee, en ole kerennyt perehtyä niihin, tai ei oo vaan huvittanut...

Äänestä
  • ne on ajanvietettä jos sellaista kaipaa. mulla niitä ei juurikaan ole, jotain kyselyitä olen joskus täytellyt ja saanut tietää sitten itsestäni jotain todella merkittäviä asioita, eli ne on ihan höpöhöpöä vaan :)

    olisipa tavallaan kiva päästä kurkistamaan rekkautuneiden nimimerkkien kuvaa, niin tietäisi minkälaisia ihmisiä me kirjoittelijat täällä olemme. mutta ei minunkaan profiiliini pääse kuin ne, jotka ovat ystävälistallani, mutta se pieni kuva toki näkyy kaikille.

    Äänestä

  • lai-ne kirjoitti:

    ne on ajanvietettä jos sellaista kaipaa. mulla niitä ei juurikaan ole, jotain kyselyitä olen joskus täytellyt ja saanut tietää sitten itsestäni jotain todella merkittäviä asioita, eli ne on ihan höpöhöpöä vaan :)

    olisipa tavallaan kiva päästä kurkistamaan rekkautuneiden nimimerkkien kuvaa, niin tietäisi minkälaisia ihmisiä me kirjoittelijat täällä olemme. mutta ei minunkaan profiiliini pääse kuin ne, jotka ovat ystävälistallani, mutta se pieni kuva toki näkyy kaikille.

    Pitäs olla joku suomi24-yhteisö sielläkin niin voitas kurkkia ainakin toistemme naamat ,heh.. Minä kyllä oon hyväksyny kaikki puolitututkin kaverilistalle, niin ihan hyvin voisin täältäkin rekkautuneet hyväksyä :)

    Äänestä

Sosiaalinen elämäni on netissä :D

***

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselijä vaan kirjoitti:

Siinäpä se kysymys tulikin. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu