Olipa tuossa uutisissa että joku on tehnyt tutkimuksen yksin elävistä naisista, mitä muut heistä kuvittelevat. Asenteina oli että citysinkku, ei-kenellekään-kelvannut, lesbo ja mitähän muuta niissä olikaan.
Itse olen jo neljänkympin ohittanut yksin elävä nainen. Enpä ole keneltäkän kysynyt mitä minusta kuvittelevat mutta ei minultakaan ole oikeastaan mitään kyselty, ehkä siksi etten yksityisasioitani muutenkaan juuri levittele. Joskus on työkaverit tainneet leikkimiellellä jotain miestä ehdotella mutta ovat itsekin todenneet "ettei se sulle kelpaa".
Lapsista en ole ollut koskaan kiinnostunut mutta jos se täydellinen mies eteen tulisi niin voisihan sitä parisuhdetta ajatella. Huonoa suhdetta en missään nimessä halua, silloin on yksin parempi. Ja yksin voi elää ihan täyttä elämää, saa olla sekä itsekäs että itsenäinen. Ja käyttää ne ansaitsemani rahat itseeni.
Mutta entäs se tutkimus yksin elävistä miehistä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Todettiinhan siinä, että yksin eläviä miehiä on enemmän kuin yksin eläviä naisia. Samaan lauseeseen oli laitettu, kuinka tärkeää olisi tukea yksin eläviä naisia jopa enemmän kuin parisuhteessa eläviä naisia. Mutta tosiaan, entäs ne miehet?
ovat vain niin surkeita kun eivät löydä ketään tai sitten homoja.
Aina puhutaan siitä kuinka vaikeaa koululaisista tytöillä on, mutta pojista ei sitten väliä. Aina puhutaan siitä, kuinka yksinäisistä naisista kannetaan huolta mutta ei yksinäisistä miehistä. Aina puhutaan siitä, kuinka tasa-arvoasioissa on aina naisten kohdalla parannettavaa mutta miesten kohdalla ei, ei sellaisissa asioissa joissa naiset on huomioitu paremmin.
On vaan vaikea löytää sopivaa naista. Ja lisäksi homot elää varmaan MIEHEN kanssa eikä yksin.
Katsoin sen uutisen itsekin. vielä vuosia sitten olisin itsekin vastannut samoin, Naisena, normaalina on ihan hyvä elää ilman miestä. huono suhde ei elämänlaatua paranna millään tavalla.
totta on että yksin eläviin naisiin liitetään paljon mielikuvia ja joittenkin mielistä on epänormaali, jos ei ole koskaan asunut parisuhteessa, on epänormaalia olla lapseton. Mikä sitten on tervettä ja normaalia ?
sanoit voivasi elää täyttä elämää ? Kuitenkin huomaan että olet avannut internetin keskustelupalstan " yksinäisyys " ja luulen että onhan sinullakin joku syy miksi palstan avasit ?
Itse olen yksin elävä nainen ja kärsin suunnattomasti asiata, nykyään. Tosin olooni ehkä yhdistyvät vuosien kokemusten mieleen nostama suru, häpeä, tuska, työpaikkakiusaaminen ja muut kohtaamani asiat jotka sieluani nakertavat.
Mietin vaan mikä mielestäsi on täyttä elämää ? ehkä olet yksin asuva nainen siinä onnellisessa asemassa että sinulla on suuri suku, paljon ystäviä, mielekkäät hararstukset ja turvamuuri ympräilläsi? Jos niin on olen kateellinen. sitä suojaverkkoa kun ei rakenneta hetkessä ei päivässä ei vuodessakaan. Suojaverkkoa joka auttaa jaksamaan elämän pettymykset ja vastoinkäymiset. Kun se murenee tai kun se puuttuu on ehkä sama asuako yksin vai yhdessä mutta silti ihmettelen keskustelupalastan valintaasi ? Täyttä elämää sivulla Yksinäisyys ?
nim. lonely soul