Pirjo Rämänen aikoo ensin katsoa vaalien tuloksen ja sitten valittaa Ilomantsin Keskusvaalilautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Rämänen uhoaa pelurimaisesti...katsotaan ensin vaalitulos.
Se, että Rämänen on vastuullinen kunnan viranhaltija ei hänen mielestä riitä perusteeksi tulla hylätyksi.
Jos Rämäsen logikkaa noudatetaan ja hallinto-oikeus tukisi sitä tietäisi se, että uusinta vaaleissa varmaan olisi runsaasti budjettivastuullisia kunnan viranhaltijoita ehdokkaina.
Eli voisi käydä niinkin, että runsas viranhaltijoiden määrä johtaisi siihen, että mikään kunnallinen elin ei olisi päätösvaltainen.
Demarien puoluesihteeri on luonnollisesti tukenut Rämäsen uhoamista, jota voi pitää myös demarien heikon vaalityön ja huonon menestyksen torjuntana.

Vastaukset 9
Vanhimmat
kun ei mikään kelpaa.
Nyt meni jo pelleilyksi. Rämänen hoitaa temppuilullaan sen, että seuraavassa kunnanvaltuustossa on vain 5 demaria.
Eivät edes puolueuskolliset voi tuollaista pelleilyä sulattaa.
Jopa Rämästä ketuttaa kun ei päässyt vääryydellä kuten neljä vuotta sitten valtuustoon. Tuntuu koko nainen olevan oikea pyrkyri. Tietää, että nyt menivät kaikki mahdollisuudet juonitella ja pelata Baun kanssa omaa peliä.
Eiköhän vaalien jälkeen ole hiljaista kun kolme paikkaa on menetetty. Suurinosa häviöstä menee Rämäsen, Baun ja Seppälän piikkiin.
Ei Rämänen voi valittaa kuin vaalin tuloksesta, niin sanoo laki. Ihmettelen ihmisten tietämättömyyttä vaaliasioista, joista saisi kyllä tietoa lukemalla jopa netistä, jos ei kirjastosta osaa etsiä oikeita kirjoja. Viranhaltijoita on kunnissa ja kaupungeissa erilaisia, eivät kaikki ole johtavia. Mutu tieto ei ole oikeaa tietoa, ota ensin asioista selvää ja kirjoita sitten.
Voihan sitä aina lakia lukea, mutta huonolle luvulle Sinulla on jäänyt kun et tiedä, että kyllä voi valittaa muustakin kuin vaalien tuloksesta.
- voi valittaa keskusvaalilautakunnan päätöksestä
- voi valittaa ehdokasasettelusta
- voi valittaa vaalien järjestämisestä
Mitä tulee viranhaltijoiden vaalikelpoisuuteen siitäkin vaalilaki kertoo selkeästi. Kaikki jotka ovat suorittaneet kunnallistutkinnon eivät viitsisi noin heikoin tiedoin tulla syyttelemään mutu-asioista.
Kuivaahan ensin korvantauksesi ja opiskele kunnallislakia ja vaalilkakia.
Huh! pitkästä aikaa asiaa, eikä kepulaisten ja Ilos:en masinoimaa keskustelua. Ainut asia mihin voi valitta on vaalien jälkeen tullet päätökset, eikä keskuvaalilautakunnan ennen vaaleja tehdyt päätökset. Suurin osa asiasta käydystä keskustelusta on ala-arvoista panettelua, johon ei kehtaa edes vastata.
Kun valittaa vaalituloksesta siinä tulee valitettua kaikesta ja oikeus tutkii kaiken, joten se siitä
En usko että olet Tarkkailija Kakkonen
Pistetään 30.000 ekua talteen, niin siitä riittää paalua uusien vaalien mainontaan. Sitten laitetaankin sellainen ralli päälle, että meitä Soinin porukkaa on vähintään 5 valtuustossa.
Me olemme ajatelleet, että kyllä joku Pietarin oligarkki rahoittaa uusien vaalien kampanjan. Meillä riittää tuommoinen 20 000 euroa.
Näytetään porvareille.