Hei!
Haluaisin kysyä muilta naisilta/äideiltä minkälainen suhde teillä on omaan äitiinne?? Minulla itsellä on aivan olematon enkä tiedä mistä se johtuu...minulla on kaksi vuotias poika ja aina kun käydään yleensä viikonloppuna äitini luona niin hän ei tunnu olevan kiinnostunut mistään ja ei puhu mitään en ole mielestäni tehnyt mitään minkä takia hänen pitää käyttäytyä noin eikö häntä tosiaan kiinnosta minun eikä oman lapsenlapsen elämä. Kyllä hän aina ostaa leluja pojalleni mutta ei muuta hän ei ole esim:kertaakaan ammannut poikaa...päätettiin mieheni kanssa olla käymättä kokonaan!!!!! Kommentteja???????
Haluaisin kysyä muilta naisilta/äideiltä minkälainen suhde teillä on omaan äitiinne?? Minulla itsellä on aivan olematon enkä tiedä mistä se johtuu...minulla on kaksi vuotias poika ja aina kun käydään yleensä viikonloppuna äitini luona niin hän ei tunnu olevan kiinnostunut mistään ja ei puhu mitään en ole mielestäni tehnyt mitään minkä takia hänen pitää käyttäytyä noin eikö häntä tosiaan kiinnosta minun eikä oman lapsenlapsen elämä. Kyllä hän aina ostaa leluja pojalleni mutta ei muuta hän ei ole esim:kertaakaan ammannut poikaa...päätettiin mieheni kanssa olla käymättä kokonaan!!!!! Kommentteja???????
Vastaukset 11
Vanhimmat
Näen äitiäni ehkä n. neljä kertaa vuodessa. Monet äidit (ehkä myös isät) eivät oikein tiedä, miten suhtautua, kun omasta lapsesta on tullut aikuinen.
Neuvoisin, että pidätte taukoa äitisi luona käymisessä. Jospa hän silloin huomaisi, kuinka tärkeitä te hänelle loppujen lopuksi olette.
Äitini ehdotti aborttia, kun kuuli olevani raskaana.. Ajatteli varmaan, ettei halua vielä mummoksi. Sekin on lyönyt leimansa meidän suhteeseemme; tuskin kovin läheisiä tulemme koskaan olemaan.
Minun äitini,oma rakas äitini
on narkomaani, sekakäyttäjä.
Minun oma äitini,
makaa sohvallani ja yrittää hoitaa itseään kuntoon.
Taas kerran olen auttamassa, yritän tukea,
kuten tuhansia kertoja aiemminkin.
Minun äitini,on väsynyt... tekee ehkä jo kuolemaa... ainakin sielu on lähes haudassa, siivet revittyinä.
Kukaan ei kysy,miten minä tästä taas selviän,
sillä olen hyvin väsynyt itsekkin,
mutta autan ja tuen...sillä onhan kyseessä minun oma äitini.
Oma äitini, on aina se rakas äitini,on se millainen hyvänsä...
Kirjoitat niin kauniisti, että kyynel silmässä luen. Käyn varmaan lukemassa tämän vielä kolmannenkin kerran.
Kiitos kauniista sanoistasi,
kirjoitan aina suoraan sydämestä ja
jotkut tuntevat sen,
siitä kyyneleet.
Olen itsekin monet itkut itkenyt,
monien asioiden vuoksi,myös äitini.
Kiitos x..
Rakas, etenkin isän kuoleman jälkeen olen huomannut, että hyvästä kannattaa pitää kiinni. Tietysti tulee erimielisyyksiä eikä aina jaksa toista, mutta omaa äitiäni en ikinä pois vaihtaisi.
Joku tuossa sanoi että oma äiti toivoi lapselleen aborttia, minun äiti taas jumaloi siskoni poikaa ja toivoisi jo minunkin tekevän jälkikasvua :) Äiti siis rakastaa mummona oloa, eikä todellakaan tunne itseään vanhaksi sen takia.
On ollut minulle rakas kaikki nämä 21.v. (olen ainut lapsi) Hän on ollut isäni kanssa yhdessä n. 25 vuotta. Äitini on aina tukenut ja rakastanut, äiti ottaa miehenikin huomioon, hoivaa ja huolehtii. Joka päivä äiti soittaa ja kysyy, miten menee. Hän tuo sanomalehden, ja kun olen kipeänä, tuo hedelmiä ja limsaa kotiin :) Minua ja miestäni huolenpito ei tietenkään haittaa, äiti vaan pitää meistä huolta, ja on myös äiti miehelleni, jonka omat vanhemmat asuvat 170km:n päässä.
Minun äitini on ollut tärkein ihminen minun koko 23 vuotisen ikäni aikana. Tietysti mieheni lisäksi. Nyt olen raskaana ja äiti-tytär suhde vaan tiivistyy. Melkein joka päivä ollaan yhteydessä ja soitellaan. Hän ja isäni hoitaa meidän kissoja siinä missä veljeni poikaakin. Aina auttamassa, aina tukemassa missä ikinä tarviikaan.
Juuri sellainen äiti haluan olla omille lapsilleni!!!!!
on...päätelkää itse.
Tukea,kannustusta tai hyväksyntää,en ole häneltä ikinä saanut.Lapsuudesta muistan vain ne lukuisat huudot,selkäsaunat ja huoraksi,lesboksi yms.haukkumiset joiden alkua en edes muista ja loppua ei vieläkään näy.Muistan miten silmät päästäni sain hävetä kun äitini riehui(ei ollut edes aina humalassa) ja haukkui samalla ystäväni,syytti varkaiksi yms.Muistan myös ne illat/yöt kun vanhempani olivat olleet viihteellä ja jouduimme ISÄN ja siskon kanssa nukkumaan leikkimökissä tms.
Siitä kyllä äiti piti huolen että puhtaat vaatteet oli päällä ja ruoka riitti( jota tosin ei lupaa kysymättä syödä saanut).Töissäkin äiti kävi pari vuotta,sillä seurauksella että me ala-asteelaiset siskot haimme alle 4 v:n sisarukset joka päivä hoidosta ja hoidimme illat,nukkumaan menoon asti,palkaksi huudot tms.saimme kun emme olleet ehtineet siivota.Nyt ei myönnä mitään,väittää meillä olleen normaali perhe..todellako????
Niin kamalaa kuin se onkin sanoa mutta en voi rakastaa äitiäni enkä isääni.Lapsuuteni katsoin sitä järjetöntä touhua.Tappelua,kolmansia osapuolia ym.Erotaan,ei erota...Nyt kun olemme kasvaneet aikuisiksi,me lapset ja lastenlapset saamme kokea miten eriarvoisia olemme heidän silmissään.Erosin ja jäin yh-äidiksi.exääni haukkuivat koko liiton ajan.Tuli exäni kanssa oikeudenkäynti kun pahoinpiteli lasta tapaamisten aikana ja kukas kumma olikaan hänen todistajanaan:oma isäni ja vain siksi kun ei pidä nykyisestä miehestäni.Vaikka lapseni kertoi hänelle mitä isä teki...Nyt valvotut tapaamiset ja varmuus siitä etten todellakaan rakasta vanhempiani,päinvastoin!2vuotta ilman heitä ja nautimme ihanasta perhe-elämästä.Uskomatonta miten lähekkäin rakkaus ja viha kulkee.Ja parasta kaikessa että tiedän isäni olevan sen rakkikoira-äitini juoksupoika...Kotikoira kun on on niin laittaa toiset asialle ja haukkuu itse sohvalla.Mutta ihmeellisintä on ettei isästäni joka löi ja uhkaili ja kulki vieraissa kun olin pieni,löydy miestä vaan tekee mitä käsketään...Kiristystä vaiko vanhuutta?Suksikoon jonnekin kauas ja syvälle molemmat...
Äidilläsi saattaa olla omia selvittämättömiä, pinnan alle kätkettyjä asioista lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Yleensä tallaiset ihmiset kieltävät kaiken. Kieltäminen ja käsittelemättömyys on heille ollut ja tulee olemaan selviämisen ehto. Tämä saattaa heijastua tytär/äiti-suhteessa kylmyytenä.
Oma äitini sai kokea yhtä ja toista, etenkin henkistä väkivaltaa ollessaan lapsi ja nuori. Hän koteloitui, selvitäkseen. Tavallaan siirtää omat(tai siis isovanhempieni ja taas heidän vanhempiensa..loputtomiin) ongelmansa eteenpäin suvussa omille lapsilleen. Itse olen omalta kohdaltani tehnyt selvitystyötä n 14-15 vuotta, vaikka se on ollut yksipuolista, (siskoni on ollut valtavana tukena) olen päässyt selville vesille äitisuhteessani. Vihantunteet ovat ihan luonnollisia. Sen jälkeen tulee ymmärtäminen ja sen jälkeen anteeksianto.
Viha syö jumalattomasti energiaa. Nuoruudessani omaksuin tavan selvitä itsekseni, olinhan joutunut tekemään sitä siihenkin asti, emotionaalisesti syrjään sysättynä. On se aika taakka selvitä yksin lähes kaikesta. Turpaan tuli ja pahasti. Abortit, alkoholi, juurettomuus.Kaikki piti opetella kantapään kautta. Tuntui ettei kukaan välittänyt.
Pikkuhiljaa elämänkokemuksen ja itsetuntemuksen lisääntyessä olen päässyt enemmin sinuiksi paitsi itseni, myös äitini kanssa. Oman hyväksyvän suhtautumiseni ja anteeksiannon(myös itselleni siitä, että en ole täydellinen, olen puutteineni ihan hyvä ihminen)myötä äitinikin on alkanut "sulaa". Mainittakoon, että hän pitää kyllä yhteyttä kahteen sisareeni ja veljeeni melko tiiviisi, itse olen ollut jonkinlainen väliinputoaja, joka ronkkii ikäviä asioita. Nyt jälkikäteen kysyessäni, miksi hän ei ole pitänyt minuun samanlaista yhteyttä, kun olin esimerkiksi raskaana, hän sanoi minun tuntuneen olevan aina niin itsenäinen(!), ettei ole nähnyt sitä aiheelliseksi. Minä taas olin tuntenut, että omin avuin selviäminen on ainoa vaihtoehto.
Äidilläni on monta lastenlasta, ja tavallaan hän on ollut 1. lapselleni (olin yh) se äiti, jota vaille itse olen kokenut jääneeni. Tällaista elämä voi olla. Älä hylkää, ainakaan lopullisesti, omaa äitiäsi, joudut samalla kuoppaamaan oleellisen osan itseäsi.
Äitini on todella tärkeä meidän elämässämme, asutaan aika lähekkäin.
harrastamme yhdessä uimista ja käymme lenkillä kolmasti viikossa.
puhumme asiasta kuin asiasta, olemme toistemme parhaat kaverukset.
en silti kehtaa pyytää äidiltä mitään esim.rahaa kun on tiukkaa tai hoitoapua. hän tarjoutuu kun huomaa että olen avun tarpeessa. tai kun hänen omat voimat sen sallivat.
kunnioitus on tärkeää.
ja ettei pidä toista itsensä selvyytenä.