Ideaparku

On palsta hiljentynyt IP-keskustelusta. Onko kaupunki edeleen syytämässä rahoja alueen valmisteluun?

Mites asuntojen hinnat Pieksämäellä? Joko kupla puhkesi?
7818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sukarin suunnitelmat. Asuntoministerin nihkeys löi jo jarrut päälle aikaisemmin. Uusi idea idioottiparkkiin: tehdään siitä iso puhallettava pomppulinna niin vältytään metrien paksuisen turvekerroksen poistamiselta ja kallioiden jauhamiselta murskeeksi kuoppaan. Tai tehdään koko kompleksi suokuoppaan ja päällystetään se nykyisen maanpinnan tasolle. Silloin katolle saadaan aidonoloinen suopotkupallokenttä ja lakkasuo venäläisturistirysäksi!

Äänestä
  • Kun pitää omiin viesteihinsä vastata!

    Äänestä

Sukari odottaa, että Pieksämäki saisi kaavansa hyväksyttyä. Eihän sitä ennen voi aloittaa. Ja ei ole koskaan ollutkaan puhe, että Ideaparkin rakentaminen alotettaisiin tänä vuonna. Jo alunperin se piti aloittaa vasta ensi vuoden puolella. Näin minä olen sen ymmärtänyt. Myöhemmin Sukari on sanonut, että jos kaava ei ole valmis maaliskuussa, hän luopuu asiasta. Voin olla väärässäkin!

Äänestä

Ei kai täällä nyt kukaan ota kantaa IdeaParkkiin, ainakaan kun on kunnallisvaalit edessä. Mutta sitten taas tulee vaikka kuinka hienoja ideoita kun on valittu valtuustoon. Voi näitä umpikieroja savolaisia!

Äänestä

Ei tänne mitään idea-kioskia tarvita..
Ottaen huomioon,noi Jyväskylä/Kuopion liikkeet.
Joensuukin on lähiaikoina uusiutunut kokonaan.
Mikkeliin rakennetaan viidenkymmenen liikkeen
kortteli ym.laajennukset.Eli kuka tänne tulee??

Äänestä

vain parku!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä kuuluu valmistelulle? kirjoitti:

On palsta hiljentynyt IP-keskustelusta. Onko kaupunki edeleen syytämässä rahoja alueen valmisteluun?

Mites asuntojen hinnat Pieksämäellä? Joko kupla puhkesi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu