Lapsen vatsakipu

Hei!
Onko kellään kokemusta lapsen epämääräisestä vatsakivusta, joka sitten on osoittautunut umpisuolen tulehdukseksi?
Omalla lapsellani 12v on nyt vuoden aikana ollut 3 pitkittynyttä tilannetta jossa vatsa särkenyt 7-8 tuntia. Lisäksi muutama 3-4 krt särkyä ollut vain hetken.
Kivun aikana lapsi lepää selällään, ei liiku yhtään, kipu aaltomainen, liikkumattomuus auttaa. Vatsa saattaa olla parikin päivää kosketusarka kivun jälkeen.
Itselläni on samanlainen historia, eli kivut alkoi hyvin epämääräisesti, mutta kun lopulta leikattiin, vaivatkin jäi.
Asia kiinnostaa siksi että lapseltani on nyt tutkittu kaikki mahdollinen ja koska lääkärimme mielestä tämä on epätyypillistä, haluaisinkin tietää onko kellään vastaavaa tutkimuksissa ym kokeissa karaamista ollut ennen kuin vaiva on varmistunut umpisuolen aiheuttamaksi?
11963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joskus, harvoin kylläkin, voi umpilisäkkeentulehdus "kroonistua".
Eli jostain syystä ohut umpilisäke tukkiutuu, tukkeuman taakse alkaa kerääntyä tulehduseritteitä ja paine kasvaa "umpipussissa". Jossain vaiheessa saattaa tukos paineen vaikutuksesta kuitenkin irrota, jolloin märkä ja mikrobimassa purkautuu ulos umpilisäkkeestä. Tällöin tilanne "paranee" hetkellisesti. Tulehduksen jälkeen lopullinen paraneminen ja arpeutuminen kuitenkin kaventaa umpilisäkkeen sisäläpimittaa, jolloin uusi tukkeutuminen on entistä todennäköisempi.

Tällainen kierre on saattanut olla lapsesi kohdalla, jos vaivan syyksi todella on leikkauksen jälkeen osoittautunut umpilisäkkeen tulehdus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräs äiti kirjoitti:

Hei!
Onko kellään kokemusta lapsen epämääräisestä vatsakivusta, joka sitten on osoittautunut umpisuolen tulehdukseksi?
Omalla lapsellani 12v on nyt vuoden aikana ollut 3 pitkittynyttä tilannetta jossa vatsa särkenyt 7-8 tuntia. Lisäksi muutama 3-4 krt särkyä ollut vain hetken.
Kivun aikana lapsi lepää selällään, ei liiku yhtään, kipu aaltomainen, liikkumattomuus auttaa. Vatsa saattaa olla parikin päivää kosketusarka kivun jälkeen.
Itselläni on samanlainen historia, eli kivut alkoi hyvin epämääräisesti, mutta kun lopulta leikattiin, vaivatkin jäi.
Asia kiinnostaa siksi että lapseltani on nyt tutkittu kaikki mahdollinen ja koska lääkärimme mielestä tämä on epätyypillistä, haluaisinkin tietää onko kellään vastaavaa tutkimuksissa ym kokeissa karaamista ollut ennen kuin vaiva on varmistunut umpisuolen aiheuttamaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu