Joululahja poikaystävän vanhemmille

ja sisaruksille

Edessä on taas tämä jokajouluinen piina, minkä rinnalla oman perheen lahjojen keksiminen on lastenleikkiä.

Eli siis mitä kivaa voisi antaa joululahjaksi poikaystävän vanhemmille (ja samalla vähän myös ei enää kotona asuville sisaruksille, jotka siellä kuitenkin usein käyvät)?? Suklaarasia ja kukka-asetelma on jo käytetty, kaipaisin kipeästi ideoita johonkin uuteen ja omaperäisempään lahjaan!

Kertokaa kaikki ideanne ja kokemuksenne, mitä itse olette mahdollisille tuleville appivanhemmillenne antaneet, tai itse saaneet miniäkokelaaltanne.

6

6047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • o<:o)

      Kokoa herkkukori (erikoiskahvia, suklaata, pähkinöitä, alkon glögiä/viinipullo jne.) ja kiedo kori sellofaaniin, sulje isolla punaisella rusetilla. Laitan lisäksi mukaan jonkun kauniin tuoksukynttilän tai jonkun joulukoristeen.

      Olen antanut anopille myös pienen korin kauneudenhoitoon liittyen. Siellä on ollut kasvovoidetta, hajuvesi, kynsilakkaa jne.

      Tai lahjakori saunaan liittyvistä jutuista, tai herkkusuulle vaikka pelkkää suklaata eri muodoissaan :D

      Minusta nuo korijutut on hyviä, ja mukavaa on miettiä mitä kaikkea sinne laittaa :)

      • alkup.

        Kiitos hienosta ideasta, korit eri aiheista on tosiaan hyviä, ja saajan mielenkiinnon kohteiden mukaan muokattavissa. Laitetaan idea hautumaan!

        Lisää ideoita saa silti edelleen kertoa, varmaan sama ongelma vaivaa muitakin kun minua. :)


    • ..........................

      Itselleni tuli myös ekana mieleen korit erilaisilla teemoilla, niin kuin edellinen jo vinkkasi.

      Hankalaa kun en sen enempää tulevista appivanhemmistasi tiedä, mutta omani ovat kaikkeen tyytyväisiä. Olemme ukkoni kanssa heille antaneet joululahjaksi mm. nimikoidut pyyhkeet (käsi ja vartalo), lahjakortti matkafirmaan kun olivat tilaamassa matkaa (olivat itseasiassa tätä vähän toivoneet), erään astiasarjan kippokuppia kun keräävät, näyttävä ulkolyhty, jne..

      appivanhempani viettävät joulua kaksin, kerran tilattiin sinne joulupukki käymään ja ostettiin heille muutamia pienempiä lahjoja jotka pukki sitten vei. Kovin oli kuulemma hauskaa ollut :)

      • sidu_

        Yks aika erilainen lahja vois olla valokuvista maalattu "perhepotretti": joko perinteinen tai hauska/koominen, jota varten siis keräät kansioista parhaat tai hulvattomimmat kuvat esim. appivanhemmista, sisaruksista, lemmikeistä, jne. ja sommittelet kuvankäsittelyohjelmalla niistä yhden kuvan. (tai valitset yhden sopivan kuvan) Tuolta voi katsoa esimerkkejä ja tilata: http://www.arttailor.com/esimerkkeja-ideoita-c-35.html

        Enemmän varmanpäälle lahja on teettää maalaus vaikka kotitalosta, kesämökistä tai lemmikistä.


    • _tytteliini__

      Itsetehty piparkakku talo omin koristuksin on ainakin ollut hyvä idea täälläpäin poikaystävän vanhemmille :) Mutta tuo herkkukorikin kuullostaa oikein mainiolta! ^^ Kihih!

    • _tytteliini_

      Olen itse joskus vienyt lahjaksi oma tekemän muumipiparkakkutalon ja olivat yllättyneitä :) Siinä on omaa kädentaitoa ollut näkyvissä sekä lapsuusajat tulleet mieleen.. suosittelen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4640
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2837
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1781
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      1380
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1159
    Aihe