Juu, eli haluaisin tietää syitä miksi olette yksinäisiä?!
Oletteko sisäänpäin sulkeutuneita, masentuneita (miksi?), tukevia, ilkeitä, tyhmiä, rumia, ujoja, vai ettekö vain tiedä syytä mikä siihen yksinäisyyteen johtaa??
Ei ollut tarkoitus kuulostaa ilkeältä, mutta kyllä sekin, jos ei ole esimerkiksi kovinkaan nätti tai hoikka, voi johtaa syrjimiseen ja haukkumiseen.
¤Kiitos kaunis jos vastasitte!¤
Ilmoitattehan vielä ikänne!
Oletteko sisäänpäin sulkeutuneita, masentuneita (miksi?), tukevia, ilkeitä, tyhmiä, rumia, ujoja, vai ettekö vain tiedä syytä mikä siihen yksinäisyyteen johtaa??
Ei ollut tarkoitus kuulostaa ilkeältä, mutta kyllä sekin, jos ei ole esimerkiksi kovinkaan nätti tai hoikka, voi johtaa syrjimiseen ja haukkumiseen.
¤Kiitos kaunis jos vastasitte!¤
Ilmoitattehan vielä ikänne!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen 17-vuotias tyttö ja yksinäisyyteni johtuu ujoudesta ja syrjäänvetäytyneisyydestä. Mulla on kans aika huono itsetunto...
Itse taas olen 18 -vuotias poika. Siis minulla on aivan TÄSMÄLLEEN samat ongelmat....olen ujo ja syrjään vetäytyvä. Ja huonoa itsetuntoa piisaa, vihaan itseäni. Elikä itse inhosta kärsin.
oon koulussa varsinainen nauruveikko, mut muuten siis vapaa ajalla oon nii yksin, yksin ku kaverit on kaupungissa ja ite asun landel ja kyllä täällä nuorii on, mut en koe kuuluvani heihin..:(
oon aika itsetuhoinen, kun oon nii rakastunu yhteen jätkään, ollu jokolme vuotta, mut sil o likkakaveri.. joka kesä me kuitenkin vietetään aikaaa ja halaillaan yms.. Mut se siitä ystävii kuitenkin, auta armias jos ei ees ystävii, sit mäen jaksais..:(
Olen tyhmä, itsekäs, ujo, ruma (tiedän ettei iässäni sillä pitäisi olla väliä, mutta kyllä iloisille ja hyvännäköisille ihmisille tullaan helpommin juttelemaan kuin minunlaisille), minulla on todella huono itsetunto (on ollut vuosikausia) ja kärsin masennuksesta. Masennus ja itsetunnon puuttuminen johtuvat yksinäisyydestä ja yksinäisyys pahentaa näitä asioita - tämä kierre alkoi niin kauan sitten etten edes muista mikä vuosi se oli.
No, onhan minulla nykyään pari ystävääkin, joista yksi jopa asuu kanssani samalla paikkakunnalla. Vapaa-aikana olen yksin, tämä samassa kaupungissa asuva ystäväni on viikonloput muiden ihmisten seurassa. Opiskelemme samassa koulussa, samassa koulutusohjelmassa.
Jos en olisi löytänyt näitä paria ystävää muutama vuosi sitten, olisin varmasti tappanut itseni. En kyllä tiedä tulenko selviämään enää kauaa heidänkään avulla.
Olen 30 v. aika yksinäinen. Esim ei ole kukaan soittanut tai kirjoittanut kohta vuoteen jota voisi ystäväksi nimittää. Joulukortti viimevuonna taisi olla viimeisin. Tosin minulla on eräs harastus ja sen tiimoilta tulee postia mutta ihan yksityisiltä ei.
Olen normaalin näköinen, en usko että se johtuisi ulkonäöstäni. Syrjäydyin jo peruskouluiässä ja sitä sitten on jatkunut näihin päiviin. Olin ujo ja oli vaikea keskustella kenenkän kanssa vapautuneesti. Uskon että siinä suuri syy. Äitini oli helposti tulistuva joka ei kyllä auttanut kohottamaan itsetuntoa,uskon että siinä toinen syy. Muuta ei sitten taida ollakaan mitä näin julkisesti uskaltaisi kertoa.
Olen aika yksinäinen nuori nainen,ikää on 25 vuotta.Minulla ei ole oikein ystäviä,mutta tuttavia jonkin verran.En oikeastaan edes pahemmin kaipaa seuraa.
Luulen että yksinäisyyteni johtuu ujosta ja syrjäänvetäytyvästä luonteesta,en ole siis erityisen sosiaalinen.Poden lievää masennusta,en oikein välitä elämästäni.Itsetuntoni ei ole kovin vahva.En pidä itseäni tyhmänä,vaikka tunnen olevani jotenkin epäonnistunut ja huonompi kuin muut ihmiset.
Ulkonäössäni ei sijaan ole mitään vikaa,olen muiden mielestä ja "nätti ja hoikka".Olen myös kiltti ja ystävällinen; minun on myös vaikea paljastaa sisimpääni ja tunteita muille ihmisille. Varmaan osittain tuosta syystä muut eivät huomaa,että mulla saattaisi olla jotain ongelmia..
Tuo viestisi oli sellainen, että aivan kuin olisin itse sen kirjoittanut. Minusta olisi kiva kirjoitella kanssasi. Kerroit kyllä, että et välttämättä edes seuraa kaipaa, mutta entä ajatuksen vaihtoa sähköpostilla tai kirjeitse?
Tämähän oli oikeastaan tällainen gallup, mutta ei ketään varmaan häiritse kun nyt sinulle vastaan. Jos siis haluat kirjoitella, sähköpostini on: [email protected]
Ja muutkin saavat mielellään kirjoitella!
Oon mielestäni just normaali,ulospäinsuuntautunut ja olen hoikka ja onpa joku nätiksi kehunut,minussa ei ole siis mitään outoa,asenne kohdallaan-silti yksinäinen...
Ihan oikeasti, jos koette olevanne yksinäisiä ja se teitä häiritsee niin yrittäkää etsiä itsellenne harrastus. Liittykää vaikka johonkin itsepuolustuslajiin, tai tanssikurssille tai ihan mihin tahansa mikä teitä kiinnostaa. Sillä tavalla joudutte väkisin ihmisten kanssa tekemisiin ja saatte taatusti kavereita ja sitä kautta kunnon ystäviäkin jos todella tahdotte. Tiedän, että tuntemattomille ihmisille on vaikeata mennä juttelemaan, mutta koittakaa sitä. Kun rohkenee ottaa ensimmäisen askeleen, niin hetken kuluttua juttua tulee jo ihan itsestään. Seuraavalla kerralla askel on huomattavasti matalampi.
Myös chattia kannattaa kokeilla. Se voi hyvinkin olla se ensimmäinen askel kontaktin ottamiseen. Menkää vaikka kiss-fm:n chattiin heittämään juttua toisten kanssa. Kasvottomana se on todella helppoa ja juttuseuraa saa suhtkoht helposti. Myös se madaltaa kynnystä jutella toisille kasvotusten. Muistakaa kuitenkin pitää varanne, että ette rupea viettämään kaikkea aikaanne koneen ääressä.
Vielä yksi keino... Vaihtakaa toistenne kanssa sähköpostiosotteita ja alkakaa kirjoittelemaan. Tässähän teillä on oiva mahdollisuus hankkia ystäviä. Minullekin saa kirjoittaa jos siltä tuntuu. Sähköpostiosoitteeni olen laittanut tohon kenttään.
Olkaa rohkeita ja ottakaa ensimmäinen askel.. Ei kenenkään tarvitse olla yksin...
-vesseli-
> jos koette olevanne yksinäisiä
Tämä ehto on täyttyy. Olin yksinäinen jo ennen masennusta, joten se ei ole syy. En ollut liian tyhmäkään nuorempana. Ujous ja raittius ovat varmaan syynä.
> yrittäkää etsiä itsellenne harrastus
Olen valitettavasti löytänyt vain vähäisiä yksinäisiä harrastuksia.
> mihin tahansa mikä teitä kiinnostaa
Mikään ei oikein kiinnosta.
> Myös chattia kannattaa kokeilla.
Mitä jos on erittäin tylsä? Taitaa johtua vuosien yksinäisyydestä sekin, että en ole yhtään sanavalmis. Jutun heittäminen on siis hyvin hidasta ja vaikeaa. Mistä niitä jutun aiheita keksii, kun on tylsä?
Yksinäisyys halvaannuttaa sielun, ja lopulta on täysin kyvytön mihinkään kommunikointiin. Lähde siinä sitten chattailemaan, kun "Mitä kuuluu?" -kysymykseenkiin täytyy miettiä vastausta monta minuuttia...
Tai sitten se chattailu menee räyhäämiseksi... Oman pahan olon purkamiseksi, mikä ei ole omiaan herättämään muissa kiinnostusta...
Oli ihan pakko tulla sanomaan yks juttu tosta chattailusta. Mikä siellä "anonyymi-landiassa" pakottaa olemaan oma itsensä. Oottaa vaan vähän aikaa että joku tulee seuraa pyytään ja vastaa siihen ekaan kysymykseen just sen mitä ekana tulee mieleen. Siis eihän siinä oo mikään pakko olla oma ittensä. Menee sinne vähä niinku menis joihinki naamiaisiin ja esittää jotain ihan muuta ku oikeesti on ja vetää kaikki vastauksen ihan hatusta. Sitte ku on saanu ns. mielensä avautumaan (voikohan noin sanoo??) niin sittehän voi pikku hiljaa alkaa esittää itteensä ja vastaamaan ihan totuuden mukasesti. En tiiä, ehkä siinä vois vaikka löytää ittensä ja omat mielipiteensä ku ensin vaan kyllästyy esittään jotain muuta ku on.
Toivottavasti tajusitte tän jutun pointin. Ja sehän on tiivistettynä se että valehdelkaa vapaasti ja törkeesti, kuhan tiedätte että siinäkin on rajansa, niinku kaikessa. Mielenrauhaa sun muuta mukavaa teille kaikille!
Jeps. Kiitti vaan kaikille!
Oon itsekkin tuntenut joskus yksinäisyyttä. Tai siis kavereita on kyllä ollut (toisinaan selkäänpuukottajia), mutta ei sellasta kunnon ystävää. Asiat on kuitenkin hieman muuttunut...onneksi!
Olin nuorenpana vähän ujo, joten saattoi siitä johtua, etten saanut ystäviä.
Olen iloinen, ystävällinen, sosiaalinen, nätti ja hoikkakin, ja ennenkaikkea erittäin hyväsydäminen.
Silti joskus vielä tuntuu, etteivät kovinkaan monet ole kiinnostuneita tutustumaan minuun. Noh, yksinäisyys ei ole aina pahasta. Liika yksinäisyys kylläkin. Ei meistä kukaan selviä täst elämästä yksin, vaikka kuinka väittäisivät. Jokaisella tulisi olla joku joka välittää, oli se sitten perhe, poikaystävä, psykiatri, koira...
Mutta onnea teille kaikille ystävän etsinnässä!! Kyllä joku vielä sattuu teidänkin kohdalle. Tärkeää on oppia tuntemaan eka itsensä, sitten vasta muita ihmisiä.
Se siis unohtui...eli olen se alkuperäinen.
En ollu yksinäinen nuorena, mutta yksinäistyin siinä vaiheessa kun kaverit alkoi juosta baareissa ja rafloissa. Kiitos vanhemmille vaan tosi paljo kun piditte minut aina kotona eristyksissä maailmasta ja valitsitte kaverini!
En ole sisäänpäinsulkeutunut, mutta kun jännittää niin ei pysty olla niin avoin, vapautunut ja iloinen kun normaali minä olisi. Olen siis ujo. En ole masentunu, tukeva, ilkeä, tyhmä enkä ruma. Olen (vaika itse sanonkin) komea ja urheileva tyyppi ja viihdyn ulkoilmassa. Pukeudun vain vähän tylsästi, mut siihen tulee muutos koska olen ymmärtäny jotain :)
Yksinäisyyteni johtuu siitä etten uskalla mennä rafloihin hauskaa pitämään ja bailaamaan. Jos uskaötaisin, olisi paljo helpompi tavata uusia sosiaalisia ihmisiä jä lähteä heidän kanssa pitämään hauskaa. Tietty se voi johtua siitäkin etten tiedä missä tavata kaltaisiani. Ja tietty se johtuu ujoudesta.
Mää ny kirjotan tähän suurinpiirtein mun elämänkerran vaikka ketään ei varmaa kiinnostakkaa =)
Yksinäinen olen oikeestaa ollu vasta nää viimeset vuodet...
en muista ikää nii puhun aina luokista... :D
Ja yksinäinen oon siks että ennen viihdyin yksin...
joskus ala asteella olin mielummi tyttöjen ku poikien kaverina...
4 luokalla jouduin sitte tosta syystä luokan silmätikuks ja kiusatuks..
ja voisinki sanoo että tolloin musta tuli ujo ja hiljanen silloin ei myöskää ollu laisinkaa
kavereita ja muutenki meni vähä huonosti
kesällä sain sitte tosi hyvän kaverin, joka myöski oli mun luokalla
ja tää kaveri oli vielä kaike lisäks suosittu niin mustaki tuli äkkiä semmone
mutta just niin mun tuuria oli se että tää kaveri muutti aika pian pois,
Ei kyl ees kauas, vaan naapurikylään
no 6 luokalla oli sitte jotai säätöä yhen muijan kanssa ja se kestiki koko kesän
kunnes alko yläaste, jos halus olla porukassa mukana piti ryyppää joka viikolloppu
ja eihä semmone sopinu tämmöselle kiltille pojulle :) musta tuli taas ulkopuolinen vaikka nauroin samoille jutuille kun muutkin, kuuntelin samaa musaa kun muutki, pukeuduin niinku muutki
oli mulla kyllä yks hyvä kaveri joka on ollu kaveri aina jostai 3 vuotiaasta asti =)
tää oli kummiski eri luokalla kun mä ja koulussa oli vähä yksinäistä, muulloin ei
No yläasteen jälkeen päädyin sitte amikseen ja kamu meni lukioon...kyllä tässä aina
välillä nähään mutta vähän on yksinäistä..no tossa viimetalvena tää vanha kamu alaasteelta
soitti mut yksiin bileisiin...no kamu oli suosittu ja sillä meni hyvin niinku ennenki, mä
taas en ollu mitään...Piti sitte rueta esittää nii kovaa ja täs jälkikätee ei oo voinu ku nauraa
No jostain kumman syystä =) seuraaviin bileisiin mua ei enää haluttukkaan ja tossa kesällä
viisastuin oikee kunnolla ja alan pikkuhiljaa oppii olemaan oma itteni ja nyt alkaa tosiaanki
vihdoinki näyttää hyvältä pääsin sattumalta näyttää tälle vanhalle kamulle etten oo enää se
sama dorka jota esitin ja nyt on kavereita vaikka muille jakaa :D ... Yks vaan puuttuu
oon edellee tosi ujo muijien suhteen.. ulkonäön puolesta saan onneks muijat kiinnostumaan,
mutta sitte kun ne huomaa miten tylsää seuraa mä oon alkaa kiinnostuski tipahtaa äkäseen..
Mutta eiköhä tää tästä, koska itseluottamus tuntuu kokoaja vaa kasvavan ja ehkä mä kohta uskallan ottaa rennosti muijienki kanssa.. =)