kolmen avioliitto

vauva ja äiti kadulle

mies toi juopon ex-muijansa jatkuvasti kotiimme ruoka-ja yövieraaksi avioliittomme ensimmäisen puolen vuoden ajan.
persaukisena en saanut muualta asuntoa,mutta eron pistin kyllä vireille.pahinta oli,että odotin koko ajan lasta! tälle kakkosvaimolle ei saanut puhua raskaudesta tai vauvasta,ettei hänelle tule paha mieli.me olimme selvinpäin,rouva2 tuli kaljalle 3-5 iltana viikossa. kun olimme ensimmäisen kerran "romanttisesti" elokuvissa, ex-mieheni julkesi pyytää rouva2:n mukaan leffaan, siellä se idiootti istui meidän välissämme! ex-mieheni maksoi hänen elokuvalippunsakin!!
kun vauva oli syntynyt,se akka oli pysynyt poissa kodistamme 4kk,ja saimmekin rauhassa hoidella vastasyntynyttä vajaa 4 viikkoa, kunnes se ämmä aloitti taas soittelun miehelleni pyytäen rahallista ja kuljetusapua. exäni suostui ilomielin;kun protestoin,hän ilmoitti,että kys.puliämmä on hänen paras ystävänsä,enkä minä mahda sille mitään.
sukulaiseni tai ystäväni eivät "pystyneet" auttamaan mitenkään minua oman asunnon hankkimisessa,ja poliisit käskivät lähteä vauvan kanssa turvakotiin,kun mies tuli sen naishirviön ja viinakassin kanssa kotiimme!
he jäivät sinne ryyppäämään,minä vauva kainalossa turvakotiin.sitten hain omaa vuokra-asuntoa ja olisin saanutkin heti,mutta ex-mieheni soitteli perättömiä lastensuojeluilmoituksia minun lapsenhoidon laiminlyönnistäni ja satuili alkoholinkäytöstäni!!!!(olen absolutisti)
jouduin asumaan turun ensi-kodissa yli 2kk,
ennenkuin siellä varmistuttiin että vauvanhoitoni on asiallista.sain vihdoin avioeron ja lähestymiskiellon minua ja lasta kohtaan. mies nimittäin soitteli ja manipuloi ensi-ja turvakodin henkilökuntaa,juoksutti heitä hakemaan minua, keksi tekosyitä käynneilleen toimistossa, häiriköi sukulaisiani ja lähetti minulle tekstiviestejä,mm.:"sain juuri pi...a!kyllä teki hyvää!! arvaat varmaan kuka antoi...". hänen ex-akkansa lähetteli myös herjausviestejä.
luulin olevani vihdoin turvassa,kun muutin uuteen asuntoon vauvan kanssa,olin onnellisesti eronnut,sain uuden puhelinnumeron ja turvakiellon(erittäin laaja osoite-ja henkilötietokielto),sekä lähestymiskiellon,mutta ei...
mies vakoili ystäviäni 3kk,kunnes sai osoitteeni selville ja ilmestyi kotiovelleni valittamaan ns.ikäväänsä. en tietenkään avannut vaan soitin tietysti poliisille ja kerroin lähestymiskiellosta.poliisit eivät ehtineet tulla,oli kiireellisempää työtä.minua kehotettiin avaamaan ovi ex-miehelleni ja "keskustelemaan ihan rauhassa,siten ne asiat selviävät".että sellainen teho on lähestymiskiellolla!!!
tapailin yksinäisyyttäni ex-miestäni,joka juoksi jatkuvasti ovellani,olihan lähestymiskielto yhtä tyhjän kanssa. kun joskus tapailin ystäviäni tai uutta miestuttuani,hänelle heräsi "huoli lapsen turvallisuudesta",kuten kaikille,jotka tehtailevat ilkivaltaisia lastensuojeluilmoituksia.silloin poliiseilla oli aikaa naapureideni iloksi juosta kotonani kyttäämässä.
nyt painajaisesta on jo vuosia ja lapsi kohta koululainen,mutta katkeruus exäni ja sen naisihmisen mielipuolisesta käytöksestä ovat ikuisesti jääneet mieleeni. myös poliisien asenne on pöyristyttävä.
en koskaan enää uskalla hankkia lasta.

2

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HyväÄiti

      Ilmeisesti mies oli ns. naistenhakkaaja, kun sinun oli pakko majoittaa hänen kaameaa exäänsä?!
      Muuten en käsitä asetelmaa...
      Viranomaisten toimissa pisti silmään heti, ettei sinun hyvinvointisi tai edes turvallisuutesi kiinnostanut lainkaan, mutta kotiisi rynnittiin heti, kun ilkeä ex-ukko teki ilkivaltaisen lastensuojeluilmoituksen.
      Tyypillistä!!!

    • voimia sinne

      Kyllä joskus joutuu kokemaan uskomattoman ääliömäisiä tapahtumia.
      Itseäni vainosi ex- mies vuoden ja kjoska silloin ei edes ollut lähestymiskieltoa kesti kauan saada riittävä näyttö jotta jutun sai oikeuteen. Silloin törmäsin kahdenlaisiin poliiseihin. Toiset halusivat vähätellä, mutta esim ,aseman poliisit Helsingissä eivät ( lienevätr nähneet niin paljon häiriköitä..) Kyllä monasti tuntuu hurjan epäoikeudenmukaiselta omat kokemukset.
      Itse olen ajatellut että voin nyt antaa hyvä tneuvot heti jos joku tuntuu joutuvan samankalttaiseen tilanteeseen.
      Asiat täytyy tehdä näkyviksi jotta oikeus joskus toteutuisi paremmin.
      Pidä hyvä huoli lapsestasi ja iloitse hänestä.
      Miehiä on monenlaisia, eivät kaikki ääliöitä ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      125
      2965
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1295
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe