Jos voisin sanoa olevani kaunis,
istuisin tässä useammin kertomassa sen sinulle.
Kertoisin miten tähdet istuvat sieluni reunoilla
ja sanani kaikuvat galaktisessa erämaassa
vetäen sinua puoleensa,
kunnes kertoisin kuinka kaunis sinä olet enkä minä.
Mutta,
minussa ei asu enää kauneus,
eikä rauha.
Eikä minusta ole näyttämään sinulle enkelin siipiäsi
eikä sädekehääsi,
eikä,
antamaan sinulle sitä rauhaa jota janoat minulta.
Sillä tässä erämaassa,
minun erämaassani,
kaikkien näiden mustien tähtien alla,
sieluni sudet vaeltavat yksin.
istuisin tässä useammin kertomassa sen sinulle.
Kertoisin miten tähdet istuvat sieluni reunoilla
ja sanani kaikuvat galaktisessa erämaassa
vetäen sinua puoleensa,
kunnes kertoisin kuinka kaunis sinä olet enkä minä.
Mutta,
minussa ei asu enää kauneus,
eikä rauha.
Eikä minusta ole näyttämään sinulle enkelin siipiäsi
eikä sädekehääsi,
eikä,
antamaan sinulle sitä rauhaa jota janoat minulta.
Sillä tässä erämaassa,
minun erämaassani,
kaikkien näiden mustien tähtien alla,
sieluni sudet vaeltavat yksin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaeltavan kirjoittajan tunnot
itsessään ja toisen välillä
saa sanat laukkaamaan
maan ja taivaan välillä
suden lailla.
Tumma ja mielenkiintoinen
runo,joka ansaitsee aidon
huomionsa ainakin minulta.
Tuo viimeinen kappaleesi
on Timantti. Hyvä juttu !
en tiedä timantista, mutta tämä tuntui hyvältä kirjoittaa. Kiitos..
Ehkä sitä ei aina itse tiedä,
mikä kolahtaen timantiksi
muodostuu.
Jos tuo timantti
on nyt taivaalla
paistamassa.
on runosi tämä.
Jotenkin tumma, yksinäinen ja samaan aikaan
tässä on jotain suurta. En osaa nostaa tästä jo-
tain erityistä ylös, koska tämä vie mennessään
alusta loppuun.
Osaisinpa kirjoittaa yhtä hienoa runoa,
yhtä ajatuksellista * jupisee *
taidossasi kirjoittaa ei ole mitään puutetta :)