olen monesti oon miettinyt että, mitä rakkaus on? kuinka erottaa ihastuksen rakkaudesta. Ihastuin tulisesti armeijassa tyttöön jonka kanssa elän parisuhteessa tälläkin hetkellä ja meillä on 4-vuotias tyttö. rakastan häntä tuntuu kuitenkin, että olemmme enemmän ystäviä kuin pari.
mitä rakkaus on?
Nimetön
5725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kai se on sitä kun ei saa toista mielestään. Toisen seurassa sydän hakkaa, mutta on myös todella hyvä ja rento olla. Jää sanattomaksi kun katsoo toista ja sitä kuinka kaunis tämä on. Haluaa häntä. Tahtoo koskettaa häntä, tahtoo puhua hänelle, katsoa ja kuunnella kun hän puhuu. Tietää hänestä kaiken, olla hänen vierellään aina. Kaipaa jatkuvasti.
Tai tässä jotain mitä sain jotenkin sanoiksi laitettua. Jossain vaiheessa rakastuin, en siitä ollut varma ensin, mutta sitten joku oli kirjoittanut tänne mitä rakkaus on, ja tunnistin siinä itseni. Ja sen jälkeen aloin ymmärtää että rakastuin. Mutta se oli surkeaa, yksipuolista, joten ei se täysin oikeaa rakkautta ollut. Rakkauteen tarvitaan kuitenkin kaksi, jotta se olisi tosiaan sitä oikeaa rakkautta. Ainakin siltä tuntuu.
Mutta rakkaus on kai tuon viimeisen lauseesi huomioon ottaen sitä kun on kaksi todella hyvää ystävää, jotka rakastavat toisiaan ja siihen rakkauteen kuuluu myös seksi.
sen syvän rakkauden. Sen minkä vain kerran elämässään voi kokea. Rakastan häntä vaikka emme ole enää yhdessä. Luulenpa että hänkin rakastaa. Se vaan on niin, että sellainen oikea syvä rakkaus ei koskaan kuole. Olen rakastanut kolmea miestä ja yksi niistä on jo kokonaan unohtunut. Yhtä rakastan niin, että toivon hänelle pelkkää hyvää, mutta en niin että kaipaisin häntä enää. Siksi en kaipaa, koska olen kokenut sen suurimman mahdollisen rakkauden. Se on se, mitä tulen ikuisesti kaipaamaan, ellen sitten jostain kohtalonoikusta mene taas yhteen hänen kanssaan. Tuo toinen ihminen ei asu samassa maassa kanssani.
Enpä olisi koskaan voinut kuvitella, että on niin vaikea unohtaa jotakin ihmistä. Olinhan aiemmin rakastanut jo kaksi kertaa ja kummankaan kanssa unohtaminen ei ollut niin vaikeaa. Mutta sitten kun oikeasti ja syvästi rakastaa.. Se rakkaus ei kuole koskaan. Muistan hänen kätensä kosketuksen ja sen intohimon hänen silmissään.. Sen suuren rakkauden, jollaiselle ei ole vertaa..
lahja,..armoa. Sitä ei voi etsiä eikä löytää. Sitä ei voi vaatia eikä pyytää. Itse voit vain rakastaa.
Rakkaudesta ei voi käydä kauppaa, esim. olemalla "hyvä" ihminen, joten palkinnoksi saisin rakkautta.
Rakkaus on ihme. Joku, joka ei todella ansaitsisi rakkautta..häntä kuitenkin rakastetaan, joku toinen joka mielestämme sitä ansaitsisi, ei sitä ehkä saakkaan.
Näin myös minä itse, jos rakastan, en voi vaatia vastalahjaa, voin vain uskoa ja toivoa.
Meinasin tehdä tästä oman aloituksen, mutta kun ehdit jo kysyä...
Tässä joitakin ajatuksia:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?id=298783&locale=
usein että kopsaan vähän aikaa sitten toiselle palstalle laittamani tekstin omista ajatuksistani:
Jossain oli sanottu hyvin, eli toista rakastaa kun rakastaa häntä myös vikoineen. Jos huomaa vain hyvät puolet, elää vielä epärealistisen ihastuksen tai palvonnan vallassa. Kun toista rakastaa, ollaan tasa-arvoisia - toinen ei palvo sokeasti toista vaan molemmat huomioivat toisiaan samalla lailla. Rakkauteen kuuluu syvä luottamus, rehellisyys, uskollisuus (pettämistä en hyväksy missään tilanteessa, jos suhde menee huonosti kyllä toiseen täytyy jo sen verran luottaa että uskaltaa puhua ongelmista tai jos ongelmat jatkuvat sitten erotaan ensin), avoimuus, turvallisuudentunne, rohkeus, suoruus, välittäminen, läheisyys, varmuus toisesta ja tunteistaan. Sellaisen ihmisen, jota oikeasti rakastaa, lähellä ei tarvitse enää jännittää mokaako tai nolaako itsensä tai mitä sanoa ettei sano jotain hassua. Koska se joka rakastaa ei välitä pikkumokista. Ennen kaikkea rakkaus on kemiaa. Toinen tavallaan täytyy "tuntea sydämessään" eli toisin sanoen toista kohtaan on vahva luottamus ja usko siihen ettei hän petä.
Toinen jossain kuulemani hyvä oli että sitten tietää rakastavansa toista kun on valmis kestämään hänen pierujaan... Mielestäni vähän vastaava voisi olla kun on valmis siihen että on toisen tukena vaikeinakin aikoina ja seisoo rinnalla sillonkin kun elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan esimerkiksi rahatilanne on mennyt heikoksi. Pystyy luontevasti lohduttamaan ja on valmis luopumaan esim. jostain itselleen hyvin tärkeästä menosta jotta pystyy tärkeänä hetkenä olemaan toisen kanssa.
En ole koskaan seurustellut mutta olen miettinyt paljon näitä juttuja. Olen kohta 20, mutta vain kahdesti elämässäni olen tuntenut välitöntä kemiaa, 16-vuotiaana ja 19-vuotiaana. Joskus joku joka on ei ole alussa ensitapaamisilla tuntunut ollenkaan mun jutulta ja jonka olen ensin torjunut on kuukausien sinnikkään yrittämisen jälkeen saanut lopulta herätettyä mussa tunteet flirttitaidoillaan.
Mutta se ei ole todellakaan sama kuin välitön kemia. Molemmat noista mun tunteet hyyvin hitaasti sulattaneista tapauksista osoittautuivat sittemmin kusipäiksi. Mutta molemmat nuo joiden kanssa on heti tuntunut oikealta olisivat olleet todella sopivia miehiä. Valitettavasti menin ujouttanu missaamaan heidät.
Oikea rakkaus on enemmänkin toisen nostamista samalle tasolle itsensä kanssa kuin itsensä yläpuolelle. Jonkun toisen palvominen niin yliste että alistaa itsensä tätä alemmas, ei ole rakkautta, koska se on epätasa-arvoista. Rakkaus on aina tasa-arvoista. Ihastuessa sitten ehkä palvotaan sitä toista oman navankin yli, mutta realistisesti katsottuna ihminen on aina itse oman elämänsä tärkein ihminen. Rakastaessasi se, minne se toinen yltää on että se toinen jakaa tuon tärkeimmän ihmisen aseman oman itsesi kanssa.
Ja onhan se myös himoa, mutta kauniilla ja hellällä tavalla. Sairas himo, seksiin väkisin alistaminen ja seksiin painostaminen sekä se, että vain se toinen määrää miten sängyssä edetään ja itse on aina toisen haluihin alistuva osapuoli (ellei sitten ole masokisti ja alistuminen tuota sitä mielihyvää, se on asia erikseen) ei ole rakkautta.