Oulun tragedia kertoo, että jotakin on todella pielessä, kun pidetty opettaja surmaa perheensä. Ei riitä, että oppilaat ampuvat toisiaan, vaan nyt opettaja surmaa opettajavaimonsa ja lapsensa.
Lähipiirissäni on opettajia joten kuulen raportteja koulumaailmasta. Eivät ainoastaan lapset ole ahtaalla, vaan myös opettajat. Luokat ja koulut suurenevat mikä osaltaan lisää paineita.
Kuntavaalien alla näihin asioihin on syytä kiinnittää huomio.
Paniikki koulumaailmassa
44
1739
Vastaukset
- Luokanopettajamies
tai -nainen on kuin kameli, hän kantaa kotiin kokeiden ja tehtävien raskaat pinkat, käy kaupassa kotimatkalla ja katselee myyjien kahdenkeskisiä rupatteluhetkiä hyllyjen välissä: siinä sitä jutellaan vielä eilisestä päivästä tai mitä tänään syötäisiin, aivan huolettomina.
Tuskin kameli on saanut kassinsa ja salkkunsa kotiovensa sisäpuolelle, kun puhelin soi, ja oppilaan äiti lataa koko taakkansa opettajan niskoille...
Lehdestä voi lukea yleisönosaston kirjoituksen, miten pitkät lomat ja helppo työ on opettajilla.
Ja iso palkka.
Työ jatkuu kotona saumattomasti myöhäiseen iltaan, kokeiden korjauksia ja uude valmisteluita.
Jotain ylimääräistäkö sattui?- Maalaismies*
Viime perjantaina toimin tilapäiskuskina opettajaminiälleni tämän koulupäivän jälkeen. Se oli kuin suoraan kuvauksestasi paitsi että illalla vielä oli vanhempainkokous.
Katselin huolestuneena järkevän, vahvan naisen turhautumista työviikon jälkeen. Tuosta ei tosiaan ole pitkä matka kamelin selän katkeamiseen. - kuvanssi
Maalaismies* kirjoitti:
Viime perjantaina toimin tilapäiskuskina opettajaminiälleni tämän koulupäivän jälkeen. Se oli kuin suoraan kuvauksestasi paitsi että illalla vielä oli vanhempainkokous.
Katselin huolestuneena järkevän, vahvan naisen turhautumista työviikon jälkeen. Tuosta ei tosiaan ole pitkä matka kamelin selän katkeamiseen.Kun lukee aiheesta olevia kirjoituksia tulee vaikutelma, että Aho ja peruskoulu ovat suurimmat syylliset.
- Kameliopettaja
kuvanssi kirjoitti:
Kun lukee aiheesta olevia kirjoituksia tulee vaikutelma, että Aho ja peruskoulu ovat suurimmat syylliset.
Hänen suuri ihailunsa "yliolanheitintä" s.o. piirtoheitintä kohtaan oli yksi hänen innoittajansa.
K.o. laitteella ei ole juuri mitään merkitystä opetuksessa. Liitutaulu ajaa saman asian.
Kalvoja voi tietenkin heitellä laitteelle, matematiikan kokeisen selvittelyssä kuitenkin liitutaulu on aivan yhtä hyvä.
Tärkeintä lienee, että älykäs opettaja ei oleta kaikkien olevan samalla tasolla kuin hän,
eikä myöskään oppilaiden toistensa kanssa.
- Näyttänyt kyntensä
Vanhat opettajat, jotka olivat työssään jo lähempänä eläkeikää, kun Ahon uusi ja innostunut peruskoulu-uudistus aikanan tuli, olivat hyviä ennustajia.
Kokemuksesta he tiesivät, kuinka raskas opettajan työ on, ja kuinka se kuluttaa vuosikymmenien vieriessä.
Nuoren, innostuneen opiskelijan mieleen ei tule, että lapset pysyvät aina saman ikäisinä, mutta opettajan ikä nousee vuosi vuodelta.
Nyt on rauha kouluista poissa, lapset voivat turhautuessaan lintsata koulusta kymmeniä tunteja, mutta opettajat eivät voi edes sairastaa, koska sijaisia ei ole. Pahnta oli, että heidät pantiin pakkolomille lama-aikana. Silloin lapsillekin selvisi, että opettajien auktoriteetti ei riitäkään. Heitäkin voi yhteiskunta pompotella.
Nyt nämä uuden ajan oppilaat ovat itse vanhempia. Heitä ei pidätä mikään opettajaan kohdistuva kunnioitus, vaan he tarttuvat puhelimeen ja vuodattavat pahan olonsa perheongelmistaan opettajalle, joka on ehkä yrittänyt panna koulutunnilla aisoihin perheen toivon.
Opettajalla ei ole lepoa eikä rauhaa edes kotonaan. Varmaankin vanhempainillatkin alkavat olla velvolliuudentuntoisille opettajille piinan paikkoja.
Kun opettaja palaa loppuun, hän ei saa mistään apua, eikä kukaan aikuinen ihminen näe hänen voimiensa katkeamista. Oppilaat saattavat sen huomata, ja silloinhan he ovat ihan oikeassa, kun sanovat, että meidän maikka on ihan hullu.
Vanhempien pitäisi kuunnella lapsiaan oikealla tavalla. Sanotaan, että opettajanhuoneet ovat taistelutantereita. Opettajan työ on niin yksinäistä, että he eivät osaa yhdessä ratkoa pulmiaan keskenäänkään, vaan tunteet palavat.- opettajien suuntaan
Tämäkin opettaja oli nuorehko, ei väsyminen koske vain vanhinta opettajajoukkoa. Tuskin opettaijainhuone on sen riitaisampi yhteisö kuin mikä tahansa muu, vaikkapa seurakunta.
On ajan henki etsiä syntipukkeja. Opettajat on helppo arvostelun kohde ollut aina, ei tarvitse itseään syyllistää. - Näyttänyt kyntensä
opettajien suuntaan kirjoitti:
Tämäkin opettaja oli nuorehko, ei väsyminen koske vain vanhinta opettajajoukkoa. Tuskin opettaijainhuone on sen riitaisampi yhteisö kuin mikä tahansa muu, vaikkapa seurakunta.
On ajan henki etsiä syntipukkeja. Opettajat on helppo arvostelun kohde ollut aina, ei tarvitse itseään syyllistää.Kirjoitukseni on ilmeisesti ihan eri sävyllä luettavissa, kuin millä sen kirjoitin.
Halusin sanoa, että koulu-uudistusinnossa jätettiin opettajat yksin. Luokkakoot ovat liian suuret. Lapset ovat jo liian suurisa ryhmissä päivähoidossa, he ovat ylivilkkaita jo kouluun tullessaan.
Tietysti voidaan muistella 40-lukua, jolloin koululuokassa sai olla yli 40 oppilasta, mutta silloin olikin järjestyksenopito toinen.
En muista esim. itse, että olisin koskaan puhutellut opettajaa, jollei hän kysynyt jotain.
Pulpetissa istuttiin sanaa sanomatta.
Tämän päivän opettajilla on läheisempi yhteys lapsiin, mutta he myöskin väsyvät yhä nuorempina.
Joku tuossa kirjoitti omsta omaisestaan, joka tekee pitkää päivää, korjaa kokeita, vetää vanhempieniltoja ja puhuu puhelimessa vanhempien kanssa.
Päivä on pitkä.
puutuit,mulla sonninlihanpaistaminenen kesken,otan osaa kun ennätän.
Kun kasvattajalta (opettajalta) viedään auktoriteetti, niin vaikeuksia tulee.
Jos opettaja poikkeaa kodin kasvatusmetodista, niin lapsen äiti tai isä puuttuu asiaan.
Jos opettajalla on parikymmentä oppilasta ja jokaista pitäisi kasvattaa hänen oman kotinsa kasvatustapojen mukaan, niin eihän siitä mitään tulee.
Pitäisi hyväksyä koulun kasvatusoppi ja kuri kouluaikana. Siihen ei lapsen vanhemmat saisi puuttua.
Kotona lapset olkoon niin kurittomia, kuin vanhemmat haluava.
Muistan oman lapsuuteni ajalta, että eniten arvostettiin niitä opettajia, jotka luokissaan kurin ja järjestyksen pitivät.
Lapsikin kaipaa työrauhaa.
Kunnalisvaalien allakin asiasta kannattaa keskustella, mutta ongelma taitaa olla valtakunnallinen.Muistan, kun tyttäreni kärsi peruskoulussa häirikköluokassaan vuosikausia. Hän sanoi, että ei kuullut, mitä opettajat puhuivat. Hänellä oli esim. matikassa suuria vaikeuksia, koska ei kerta kaikkiaan häiritsevien kavereittensa takia voinut seurata kunnolla opetusta.
Minkä vanhemmatkaan asialle voivat, kun ei järjestys säilynyt.
Kun tytär sitten meni lukioon, hän sanoi ihmetelleensä hiljaista luokkaa, rauhallista puhetta ja ystävällisiä opettajia.
Silloin vasta hän tiesi, mitä on opiskelu.
Kyllä lapsetkin haluaisivat, että koulussa olisi rauha ja järjestys. Lapset eivät osaa järjestystä yksin valvoa. Kyllä siihen tarvitaan järjestyssäännöt ja valvonta.- Maalaismies*
Makriina kirjoitti:
Muistan, kun tyttäreni kärsi peruskoulussa häirikköluokassaan vuosikausia. Hän sanoi, että ei kuullut, mitä opettajat puhuivat. Hänellä oli esim. matikassa suuria vaikeuksia, koska ei kerta kaikkiaan häiritsevien kavereittensa takia voinut seurata kunnolla opetusta.
Minkä vanhemmatkaan asialle voivat, kun ei järjestys säilynyt.
Kun tytär sitten meni lukioon, hän sanoi ihmetelleensä hiljaista luokkaa, rauhallista puhetta ja ystävällisiä opettajia.
Silloin vasta hän tiesi, mitä on opiskelu.
Kyllä lapsetkin haluaisivat, että koulussa olisi rauha ja järjestys. Lapset eivät osaa järjestystä yksin valvoa. Kyllä siihen tarvitaan järjestyssäännöt ja valvonta.Juttelin hiljattain erään päiväkodin miesopettajan kanssa. Hän sanoi ettei lapsia SAA opettaa keskittymään hetkeksikään. Lapsia ei saa "istuttaa". Niinpä he eivät opi kuuntelemaan edes pientä satua. Aina löytyy lapsista joku, joka panee hihat heilumaan ja siihen yhtyvät muutkin.
Makriina kirjoitti:
Muistan, kun tyttäreni kärsi peruskoulussa häirikköluokassaan vuosikausia. Hän sanoi, että ei kuullut, mitä opettajat puhuivat. Hänellä oli esim. matikassa suuria vaikeuksia, koska ei kerta kaikkiaan häiritsevien kavereittensa takia voinut seurata kunnolla opetusta.
Minkä vanhemmatkaan asialle voivat, kun ei järjestys säilynyt.
Kun tytär sitten meni lukioon, hän sanoi ihmetelleensä hiljaista luokkaa, rauhallista puhetta ja ystävällisiä opettajia.
Silloin vasta hän tiesi, mitä on opiskelu.
Kyllä lapsetkin haluaisivat, että koulussa olisi rauha ja järjestys. Lapset eivät osaa järjestystä yksin valvoa. Kyllä siihen tarvitaan järjestyssäännöt ja valvonta.luultiin saatavan apua luokkien toimintaan, mutta ongelmana on, etteivät häiriköiden vanhemmat "kerkiä" kokouksiin.
He soittelevat opettajille kotiin ja häiriköivät jopa opettajillekin kuuluvaa kotirauhaa.- kuvanssi
Makriina kirjoitti:
Muistan, kun tyttäreni kärsi peruskoulussa häirikköluokassaan vuosikausia. Hän sanoi, että ei kuullut, mitä opettajat puhuivat. Hänellä oli esim. matikassa suuria vaikeuksia, koska ei kerta kaikkiaan häiritsevien kavereittensa takia voinut seurata kunnolla opetusta.
Minkä vanhemmatkaan asialle voivat, kun ei järjestys säilynyt.
Kun tytär sitten meni lukioon, hän sanoi ihmetelleensä hiljaista luokkaa, rauhallista puhetta ja ystävällisiä opettajia.
Silloin vasta hän tiesi, mitä on opiskelu.
Kyllä lapsetkin haluaisivat, että koulussa olisi rauha ja järjestys. Lapset eivät osaa järjestystä yksin valvoa. Kyllä siihen tarvitaan järjestyssäännöt ja valvonta.Opettajan täytyy ottaa tila tässä tapauksessa luokka ns. haltuun. Eikös se myös ammattitaitoa.
- susmorsian¤¤
mitenkähän kertoisin.
Nyt eläkkeellä ollessani ihmettelen todellakin,miten selvisin,aika ison perheen hoitamisen lisäksi monen kielen opettajana.Kokeitten itse laatiminen,satojen koepareitten korjaaminen,isot oppilasmäärät,tasokurssit olivat silloin vielä,mutta Aho omassa "älykkyydessään" poisti tämänkin demokratian nimessä.Silloin nuoret saivat vielä tuntea osaavansa kykyjensä mukaan.
Mutta yksikin ongelmainen "häirikkö",kamala sana,esti kunnollisen opetuksen sujumisen,opiskelemaan haluavat "kiltit" saivat kärsiä.
Sitten ollessani yläasteen tarkkailuopettaja,erityisope,kymmenen oppilasta oli silloin maksimi,esimerkiksi neljä sitsemänluokkalaista,kolme kahdeksan-ja kolme 17-vuotiasta ysiläistä.Oli itse laadittava suunnitelmat,miten jotain ainetta edes opettaa.Kaikille yhdessä aikansa seitsemännen luokan asioita,aika muita.Mutta tärkeintä ei ollut tiedon jakaminen,vaan turvallisuuden antaminen,sen että heidät hyväksyttiin lapsina,ei vaadittu olemaan muuta kuin mihin he pystyivät.
Tein jopa luokkaretket heidän kanssaan Helsinkiin,jossa monet eivät olleet koskaan käyneet ja Ruotsinkin matka tehtiin,ajatelkaa,mikä vastuu.
Oli myös heitä,jotka eivät pärjänneet luokassa,yksityis"opetusta" oli annettava,mm lastenkodin 17-vuotias poika,jonka kanssa kävimme keräämässä suppilovahveroita ja hän innostuikin siitä,hankki isot rahat keräämällä tiettyyn ravintolaan koko syksyn.
No,rehtorista ei ollut mitään apua,jos olisi apua tarvinnut joskus,hyvin meni kun meni "hyvin."
Vähän kerroin tästä koulumaailmasta.
Vielä kerron,kun olin nuoren naisopettajan,siis tällaisen tyttötakkisluokan open sijaisena,hänellä oli burn out muutaman vuoden työstä....tytöt ihan sopeutuvia,ystäviksikin tultiin,kaupungilla moikattiin ja juteltiin.
2- susmorsiin
nimimerkkisi rekisteröity toiselle....heh...mitäs muuta voi sanoa.
- susmorsiin
susmorsiin kirjoitti:
nimimerkkisi rekisteröity toiselle....heh...mitäs muuta voi sanoa.
että neljkä vuotta sitten olin sijaisena.Eivät kestä nuoret enää sellaista työtä,tiedän miten psyykkistä hoitoa vailla ovat monet opet...tai vaihtavat ammattia,tunnen monta taiteilijaakin,jotka eivät jaksaneet opena.
- Jatta
luin tarinaasi opettajana. Olet ollut varmaan hyvä ope ja pätevyydeltäsi monitaitoinen.
Minäkin olen jonkun verran kuullut nykyaikaisesta opetustavasta.
Sisareni jäi juuri syksyllä eläkkeelle opetustyöstä. Hän nauttii nyt eläkepäivistään suunnattomasti. Vietimme viime viikollakin yhden shoppailupäivän hänen kanssaan.
On onnellinen, kun ei enää tarvitse olla mukana uudistuksissa, kun näitä kuntiakin yhdistellään ja luokkien koko vain kasvaa.
Hyvin paljon on niinkuin tuttua tarinaa sinun kirjoituksessasi. - Atolfia
Jatta kirjoitti:
luin tarinaasi opettajana. Olet ollut varmaan hyvä ope ja pätevyydeltäsi monitaitoinen.
Minäkin olen jonkun verran kuullut nykyaikaisesta opetustavasta.
Sisareni jäi juuri syksyllä eläkkeelle opetustyöstä. Hän nauttii nyt eläkepäivistään suunnattomasti. Vietimme viime viikollakin yhden shoppailupäivän hänen kanssaan.
On onnellinen, kun ei enää tarvitse olla mukana uudistuksissa, kun näitä kuntiakin yhdistellään ja luokkien koko vain kasvaa.
Hyvin paljon on niinkuin tuttua tarinaa sinun kirjoituksessasi.lienee vain isoimmilla paikkakunnilla. Näin ajattelen siksi, että poikani lapset käyvät koulua pienellä paikkakunnalla ja siellä ei tiettävästi ole hirveän paljon ongelmia.
Olen ollut mukana vuosikausia tuon koulun erillaisissa tapahtumissa ja juhlissa ja kaikki näyttää sujuvan mutkattomasti. Lapset tottelevat opettajien ohjeita ja esitykset ovat olleet mahtavia.
Sitä olen ihmetellyt, kuinka nämä opettajat jaksavat vielä työpäivän jälkeen järjestää ja ohjata näitä esityksiä. Musiikkiesitykset ovat ensisijalla. Todella hienoa työtä.
Täällä Helsingin liepeillä olen kyllä kuullut toisenlaisiakin tarinoita. - Tavallinen eläjä
Atolfia kirjoitti:
lienee vain isoimmilla paikkakunnilla. Näin ajattelen siksi, että poikani lapset käyvät koulua pienellä paikkakunnalla ja siellä ei tiettävästi ole hirveän paljon ongelmia.
Olen ollut mukana vuosikausia tuon koulun erillaisissa tapahtumissa ja juhlissa ja kaikki näyttää sujuvan mutkattomasti. Lapset tottelevat opettajien ohjeita ja esitykset ovat olleet mahtavia.
Sitä olen ihmetellyt, kuinka nämä opettajat jaksavat vielä työpäivän jälkeen järjestää ja ohjata näitä esityksiä. Musiikkiesitykset ovat ensisijalla. Todella hienoa työtä.
Täällä Helsingin liepeillä olen kyllä kuullut toisenlaisiakin tarinoita.On opettajalla jotain tosi pahasti nyrjähtänyt, kun hän tappaa koko perheensä. Tietysti opettajan paineet ovat tänään aikamoiset, mutta että on kahden asunnon loukussa ym ym. Mielestäni raha-asiat ei koskaan saisi nujertaa ihmistä niin, että koko pää sekoaa.
- ällöttävää
Tavallinen eläjä kirjoitti:
On opettajalla jotain tosi pahasti nyrjähtänyt, kun hän tappaa koko perheensä. Tietysti opettajan paineet ovat tänään aikamoiset, mutta että on kahden asunnon loukussa ym ym. Mielestäni raha-asiat ei koskaan saisi nujertaa ihmistä niin, että koko pää sekoaa.
tällanen ruotiminen, mitä sinäkin muka siitä perheestä ja heidän asuositaan tiedät?
- kauhea kylläkin
Veikkaisin aineiden liikakäyttöä syyksi kuitenkin vain. Siltä pinnalta helposti liukuu ...
- Emme tiedä,
eipä heitetä kiveä.
enää liu´uta,se on menoa.
Itselleni viina ilmeisesti lääke,Pää tyhjäksi liioista ajatuksista...pää täynnä voi aloittaa puhtaalta pöydältä.Itse en ymmärrä tissuttelua,minulle sopii kaks-kolme kertaa vuodessa kunnon kuuri.Kun aika on täysi,voin lopettaa heti,ei himota yhtään sen jälkeen vaikka ois talo täynnä brandyy...tai viskii.
En koskaan halua puntaroida tai miettiä kenenkään syitä näihin surullisiin tapauksiin,mistä me syyt tietäisimme.- Merilii
susmorsian kirjoitti:
enää liu´uta,se on menoa.
Itselleni viina ilmeisesti lääke,Pää tyhjäksi liioista ajatuksista...pää täynnä voi aloittaa puhtaalta pöydältä.Itse en ymmärrä tissuttelua,minulle sopii kaks-kolme kertaa vuodessa kunnon kuuri.Kun aika on täysi,voin lopettaa heti,ei himota yhtään sen jälkeen vaikka ois talo täynnä brandyy...tai viskii.
En koskaan halua puntaroida tai miettiä kenenkään syitä näihin surullisiin tapauksiin,mistä me syyt tietäisimme.Meillä on järki tallella, tietoa paljon, kokemusta ja halua auttaa.
Jos koskaan, nyt ovat silmät auki ja syyt löytyvät.
Antiikin näytelmissä oli vanhojen miesten kuoro taustalla "opiniona", sen syvä ääni milloin moitti moraalittomuudesta, milloin taas nousevin paatoksin kiitti sankareita uroteoista.
Me olemme nyt vastaavassa asemassa. Merilii kirjoitti:
Meillä on järki tallella, tietoa paljon, kokemusta ja halua auttaa.
Jos koskaan, nyt ovat silmät auki ja syyt löytyvät.
Antiikin näytelmissä oli vanhojen miesten kuoro taustalla "opiniona", sen syvä ääni milloin moitti moraalittomuudesta, milloin taas nousevin paatoksin kiitti sankareita uroteoista.
Me olemme nyt vastaavassa asemassa.mikä järki!?
Toivottavasti minulle ei koskaan.
No,ukkojen kans vosin kyl moraalimattomana nauraa ja ehki laulaakin vaikka chansoneja tai fadoja.- todennäköisyydet
Emme tiedä, kirjoitti:
eipä heitetä kiveä.
Heh - sitä ollaan aina hoona, kun näitä tapahtuu. Ihan kuin meillä ei olisi alkoholiongelmaisia. Ja nyt on vielä muutkin aineet sekoittamassa lisäksi.
Järjen ja todennäköisyyksien mukaan siitä olisi lähdettävä ja sitä vastaan puhuttava. - vaikutukset
susmorsian kirjoitti:
enää liu´uta,se on menoa.
Itselleni viina ilmeisesti lääke,Pää tyhjäksi liioista ajatuksista...pää täynnä voi aloittaa puhtaalta pöydältä.Itse en ymmärrä tissuttelua,minulle sopii kaks-kolme kertaa vuodessa kunnon kuuri.Kun aika on täysi,voin lopettaa heti,ei himota yhtään sen jälkeen vaikka ois talo täynnä brandyy...tai viskii.
En koskaan halua puntaroida tai miettiä kenenkään syitä näihin surullisiin tapauksiin,mistä me syyt tietäisimme.... on toisilla muuta kuin chansoneja iloisessa seurassa.
Mikä onkin, että toisille viina nostaa mielettömän vihan pintaan ja epätoivon krapula-aamuna.
Syistä sanon vain, että täällä syytetään lapsia paljolti. Eikös opettaja-akatemiassa opeteta kurinpitoa? Ja armeijassa.
Miksi kaiken työn pitäisi olla helppoa? Miten sellainen järjestettäisiin? - sijaiseksi
vaikutukset kirjoitti:
... on toisilla muuta kuin chansoneja iloisessa seurassa.
Mikä onkin, että toisille viina nostaa mielettömän vihan pintaan ja epätoivon krapula-aamuna.
Syistä sanon vain, että täällä syytetään lapsia paljolti. Eikös opettaja-akatemiassa opeteta kurinpitoa? Ja armeijassa.
Miksi kaiken työn pitäisi olla helppoa? Miten sellainen järjestettäisiin?muutamaksi päiväksi ja tule sitten aukomaan tänne päätäsi jos se ehjänä vielä.
vaikutukset kirjoitti:
... on toisilla muuta kuin chansoneja iloisessa seurassa.
Mikä onkin, että toisille viina nostaa mielettömän vihan pintaan ja epätoivon krapula-aamuna.
Syistä sanon vain, että täällä syytetään lapsia paljolti. Eikös opettaja-akatemiassa opeteta kurinpitoa? Ja armeijassa.
Miksi kaiken työn pitäisi olla helppoa? Miten sellainen järjestettäisiin?otappa asioista selvää enenmmän kuin tiedät....mene kouluun!
- HYVÄ vastaus!
sijaiseksi kirjoitti:
muutamaksi päiväksi ja tule sitten aukomaan tänne päätäsi jos se ehjänä vielä.
Nuo kaikki, jotka
"uivat menemättä veteen"
ovat mielestääb niin selvästi HYVIÄ kasvattajia. - näytelmän kohtausten
Merilii kirjoitti:
Meillä on järki tallella, tietoa paljon, kokemusta ja halua auttaa.
Jos koskaan, nyt ovat silmät auki ja syyt löytyvät.
Antiikin näytelmissä oli vanhojen miesten kuoro taustalla "opiniona", sen syvä ääni milloin moitti moraalittomuudesta, milloin taas nousevin paatoksin kiitti sankareita uroteoista.
Me olemme nyt vastaavassa asemassa.taustalle äänikulissiksi.
Upeita olivat antiikin näytelmät.
Esim. Sofokles kirjoitti Elektran, Oidipus Kolonoksessa
ja noin 120 muuta hienoa näytelmää. - ....
vaikutukset kirjoitti:
... on toisilla muuta kuin chansoneja iloisessa seurassa.
Mikä onkin, että toisille viina nostaa mielettömän vihan pintaan ja epätoivon krapula-aamuna.
Syistä sanon vain, että täällä syytetään lapsia paljolti. Eikös opettaja-akatemiassa opeteta kurinpitoa? Ja armeijassa.
Miksi kaiken työn pitäisi olla helppoa? Miten sellainen järjestettäisiin?....
- vaikutukset
sijaiseksi kirjoitti:
muutamaksi päiväksi ja tule sitten aukomaan tänne päätäsi jos se ehjänä vielä.
... pitäisi opettajan aukoa enemmän päätään?
Minähän sanoin, etteikö kurinpitoa opeteta opettajille koulutuksessa?
PITÄISI OPETTAA VAIKKA KERSANTIN TAITOJA, JOS EI MUU AUTA! - Oliwer..
susmorsian kirjoitti:
mikä järki!?
Toivottavasti minulle ei koskaan.
No,ukkojen kans vosin kyl moraalimattomana nauraa ja ehki laulaakin vaikka chansoneja tai fadoja.Miellyttävintä ja viehättävintä ihmisessä on järki,
älykin, mutta erityisesti järki, joka sisältää enemmän kuin äly. Sillä elämänkokemuksetkin liittyessään älyyn ovat mukana järkevissä asioissa.
Järki on aivan välttämätöntä huumorissakin,
samoin taiteessa.
Muuten flopataan raskaasti. Sellaista ei jaksa sietää. - sanoi ...
susmorsian kirjoitti:
otappa asioista selvää enenmmän kuin tiedät....mene kouluun!
... mummo lumessa! Lapsia pitää estää tekemästä tyhmyyksiä.
Onko mitään suunnitelmia parantaa kurinpitoa? - Maalaismies*
sanoi ... kirjoitti:
... mummo lumessa! Lapsia pitää estää tekemästä tyhmyyksiä.
Onko mitään suunnitelmia parantaa kurinpitoa?Viro on ryhtynyt tosi toimiin koulukurin parantamisessa. Siellä asia on siirretty oikeusministeriöön. Pohditaan opettajien valtuuksien lisäämistä, kurittoman oppilaan poistamista luokasta ja jopa sakottamista.
- Mistä sait tietää?
Maalaismies* kirjoitti:
Viro on ryhtynyt tosi toimiin koulukurin parantamisessa. Siellä asia on siirretty oikeusministeriöön. Pohditaan opettajien valtuuksien lisäämistä, kurittoman oppilaan poistamista luokasta ja jopa sakottamista.
Ihan hyvä varmaan, sillä millä muulla työmaalla
saadaan työntekoa estää ja sabotoida rankaisutta. - Maalaismies*
Mistä sait tietää? kirjoitti:
Ihan hyvä varmaan, sillä millä muulla työmaalla
saadaan työntekoa estää ja sabotoida rankaisutta.Tässä on viime aikojen tapahtumat havahduttaneet höristämään korviaan uutisten suhteen. Sitä yrittää tiedon sirpaleista muodostaa jonkinlaista kokonaiskuvaa tapahtumista meillä ja muualla.
Maalaismies* kirjoitti:
Viro on ryhtynyt tosi toimiin koulukurin parantamisessa. Siellä asia on siirretty oikeusministeriöön. Pohditaan opettajien valtuuksien lisäämistä, kurittoman oppilaan poistamista luokasta ja jopa sakottamista.
että kurittomien lasten vanhemmat ja ns. lasten oikeuksien puolustajat, nostavat aikamoisen mölyn tuota asiaa vastaan.
- Atolfia
Maalaismies* kirjoitti:
Viro on ryhtynyt tosi toimiin koulukurin parantamisessa. Siellä asia on siirretty oikeusministeriöön. Pohditaan opettajien valtuuksien lisäämistä, kurittoman oppilaan poistamista luokasta ja jopa sakottamista.
uutisista ja toivon, että meilläkin alettaisiin ajatella samansuuntaisia toimenpiteitä.
Jos luokassa on hankaluuksia, pitäisi opettajan saada sivustatukea tunnille, vaikka sitten poliisi tulisi sellaisiin luokkiin kuunteluoppilaaksi. Se voisi rauhoittaa tilannetta. Psykologit voisivat myös tulla tunnille. Voisivat arvioida häiriköiden luonnetta ja kenties löytäisivät avun.
Nyt sanotaan, että ei riitä poliiseja, mutta poliisiopistosta voisivat vierailla luokissa. Samalla lapset oppisivat tuntemaan poliisin työtä
eivätkä pelkäisi niinkuin on joskus todettu.
Kauniaisissa aletaan laittamaan hälytyslaitteita ja automaattisia lukituslaitteita kouluihin. Sekin sanottiin uutisissa.
Kyllä tämä maailma on pois raiteilta joka suhteessa. Kovalla kädellä pitäisi kouluhäiriköintiin tarttua, jotta opettajat uskaltaisivat opettaa ja jaksaisivat ammatissaan. - väliin,
Atolfia kirjoitti:
uutisista ja toivon, että meilläkin alettaisiin ajatella samansuuntaisia toimenpiteitä.
Jos luokassa on hankaluuksia, pitäisi opettajan saada sivustatukea tunnille, vaikka sitten poliisi tulisi sellaisiin luokkiin kuunteluoppilaaksi. Se voisi rauhoittaa tilannetta. Psykologit voisivat myös tulla tunnille. Voisivat arvioida häiriköiden luonnetta ja kenties löytäisivät avun.
Nyt sanotaan, että ei riitä poliiseja, mutta poliisiopistosta voisivat vierailla luokissa. Samalla lapset oppisivat tuntemaan poliisin työtä
eivätkä pelkäisi niinkuin on joskus todettu.
Kauniaisissa aletaan laittamaan hälytyslaitteita ja automaattisia lukituslaitteita kouluihin. Sekin sanottiin uutisissa.
Kyllä tämä maailma on pois raiteilta joka suhteessa. Kovalla kädellä pitäisi kouluhäiriköintiin tarttua, jotta opettajat uskaltaisivat opettaa ja jaksaisivat ammatissaan.ettei tuo seuraava viesti tule Atolfia sinun viestisi perään.
- Mallamargareetta
väliin, kirjoitti:
ettei tuo seuraava viesti tule Atolfia sinun viestisi perään.
Mikä minun viestissäni ja sen korjauksessa on niin pahaa, että se pitää eristää?
- Mallamargareetta
Yksi syy koulumailman pahoinvointiin on yksilön oikeuksien ylenmääräinen korostus. Härikköä ymmärretään loputtomiin, suurin osa luokasta on kuitenkin tavallista, kilttiä porukkaa. Muutamat suuriäänisimmät vievät opettajan ajan, energian ja huomion, pääosa luokkaa saa katsella ja kuunnella turhautuneena tätä menoa.
Tavalliseen luokkaan integroidaan hyvinkin ongelmallisesti käyttäytyviä -onhan se halvempaa kuin pienryhmissä opetus - siellä on myös lahjakkuudeltaan laidasta laitaan. Ei ole ihme, että opettajat uupuvat suuria, heterogeenisia tyhmiä oettaessaan ja ennen kaikkea kasvattaessaan. Monet vanhemmatkin ovat hyvin vaativia ja jotkut jopa aggressiivisia koulua kohtaan.
Opettaja saa kyllä poistaa häiritsevästi käyttäytyvän luokasta , mutta ongelmana on se, mitä tämä alkaa puuhailla, potkii kenties muiden luokkien ovia, huutelee, availee ovia - kekseliäitä ovat.- edelliseen :)
heterogeenisiä RYHMIÄ, mutta miksei tyhmiäkin, heheh.
MM
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861739Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171091Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671