Oon pähkäilly tätä mun pienissä aivoissa aika kauan et jos joku viittis vastata? Musta tuntuu välillä tosi yksinäiseltä. Siis sillonki ku oon kavereitten kanssa tai perheen. Mulla on paljon ihmisiä ympärillä mut silti tuntuu et oon niin hemmetin yksin. Oon sosiaallinen, en koskaan oo jäänyt ns ulkopuoliseksi.
Kaverit ravaa toistensa luona joka päivä, paitsi mä. Ei vaa koulun jälkeen jaksa olla toisten kanssa, kaipaa omaa rauhaa. Mun vanhemmat kyselee usein, et miksen ikinä kutsu ketään meille yms. Sanon vaan etten halua.
Tuntuu et ainoo kuka ymmärtää mua on mä ite. Välillä kun on paha olo, mä itken yksin vessassa. En osaa puhuu kenenkää kanssa mun asioista, vanhemmat ei ymmärtäis ja kavereita ei varmaan kiinnostais. Ei mul siis mikään oikeesti oo hätänä, tuntuu vaa välil niin yksinäiseltä että kurkkua kuristaa.
Kaverit ravaa toistensa luona joka päivä, paitsi mä. Ei vaa koulun jälkeen jaksa olla toisten kanssa, kaipaa omaa rauhaa. Mun vanhemmat kyselee usein, et miksen ikinä kutsu ketään meille yms. Sanon vaan etten halua.
Tuntuu et ainoo kuka ymmärtää mua on mä ite. Välillä kun on paha olo, mä itken yksin vessassa. En osaa puhuu kenenkää kanssa mun asioista, vanhemmat ei ymmärtäis ja kavereita ei varmaan kiinnostais. Ei mul siis mikään oikeesti oo hätänä, tuntuu vaa välil niin yksinäiseltä että kurkkua kuristaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..Be happy. Sulla on nyt sellanen aika elämässä, että tulee mietittyä asioita ja mieliala heilahtelee. Kyllä se siitä ohi menee. Kaikki tuntevat itsensä joskus yksinäiseksi. Toiset enemmän ja toiset vähän vähemmän, mutta se on vaan elämää. Todellinen syvä yksinäisyys on sitten hieman eri juttu, mutta tuskin sulla on vaaraa siihen ajautua.
ja painu vittuun. Olet juuri sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole kärsineet yksinäisyydestä, kasvamisesta tai mistään muustakaan.
Aijaa.. Kiva ku kerroit. Hyvä kun joku osaa kertoa menneisyydestäni paremmin mitä minä itse...
Vaikutat kyllä masentuneelta.
Mikä on suhteesi vastakkaiseen sukupuoleen? Kaipaatko jo seurustelukumppania? Vai haluaisitko jotakin muutosta elämässäsi?
Ikäiselläsi ei toki ole kiire seurusteluun, mutta omista yläasteajoista muistan, että ongelmat suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen johtavat helposti eristäytymiseen. Ja se ei välttämättä korjaannu iän myötä, lukion lopussa ehkä huomaat olevasi edelleen samassa tilanteessa.
Itse olisin niin kovasti halunnut jo lukioiässä seurustella. Yläasteella sitä jaksoi vielä uskoa tulevaisuuteen, vaikka olin se tyttö, jota ei koskaan tultu hakemaan tanssiin ja johon kukaan ei tiettävästi ollut koskaan ihastunut. Lisättäköön tuohon vielä se, ettei se varmasti johtunut siitä, että olisin ollut muita typerämpi/huonomman näköinen.
Ikävä sanoa, mutta voit olla oikeassa siinä, ettei kavereittasi välttämättä paljoa kiinnosta vointisi. Sitä hankitaan "ystäviä" yksinäisyyden pelossa, luodaan sosiaalista verkostoa. Harva aikuinenkaan uskaltautuu luomaan vain ns.omasta mielestään aitoja suhteita, yksinjäämisen riski on siinä niin paljon suurempi ja tärkeän ihmisen petos tuntuisi pahemmalta kuin yhden niistä mitättömistä "kavereista".
Ehkä olet niin paljon fiksumpi, että olet huomannut tämän kaiken terapeuttisen ystävyysleikin merkityksettömyyden ja pinnallisuuden. Vaikutat siltä, että olisit jopa pikkuhiljaa kypsä kokemaan todellisen yksinäisyyden (toisinsanoen hyväksymään useimpien ihmissuhteiden sokerisuuden), joka on varsinkin aluksi erittäin ahdistava kokemus, mutta palkitsee ja tekee sinusta raudanlujan vuosien saatossa.