Milloin kuulee

Neuvolan dopplerihan on paljon vahvempi laite, mutta milloin ootte kuulleet sydänäänet kotidopplerilla, siis ne kellä sellainen on?
5358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse kuulin rv8 . Kesti puoli tuntia etsiä ;) eli vinkiksi annan: etsi ääniä alhaalta, häpykarvoituksen rajalta ja sivulta.

Äänestä

rv 12 kun kokeilin ensimmäistä kertaa. Seuraavan kerran kokeilin viikkoa-kahta myöhemmin ja silloin kuului. Tosin ei mitenkään älyttömän voimakkaasti silloinkaan.

Äänestä

-..... Tosiaan paljon myöhemmin kuin neuvolassa. Meillä on sellainen Angel Sounds laite ja sitä piti välillä painaa tosi kovaa mahaa vasten että kuului. Vinkkinä, meillä kuului parhaiten alkuraskaudessa ihan tosi alhaalta mahassa, usein hieman navasta oikealle. Sitten kun tunsi jo liikkeitä niin kuuli paremmin, toisaalta silloin ei enää ollut niin hinku kuunnella koska liikkeet kertoivat että kaikki on hyvin.

Äänestä

viikolla 9, mutta mullakin etsintä kesti ensin puoli tuntia ja äänet kuului aivan häpykarvoituksen ylärajasta, eli aivan siitä häpyluun yläreunalta.

Äänestä

nyt on lakamassa rv 18 ja voin sanoo ettei oiken ole vielä kuulunut...
nivusten läheltä olin kuulevani mut lääkärinkaa kun juttelin nii lääkäri sano et tais olla oma syke jonka kuulit koska suuret valtimot menee nivusissa ja sitä kauttaa kuuluu todella herkästi oma syke jonka monet sotkee yleensä vaavan sykkeeksi..

potkuja kuuluu kyl aina kun kuuntelee mut siis sydän äänet on jäänyt vielä kuulumatta mut eiköhän sitä koht ala kuulla niitäkii..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotidopplerilla? kirjoitti:

Neuvolan dopplerihan on paljon vahvempi laite, mutta milloin ootte kuulleet sydänäänet kotidopplerilla, siis ne kellä sellainen on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu