kaksosraskausko?

Heippa kaikki odottajat!

Me mieheni kanssa saimme kokea ilon, kun raskaustesti näytti niin sitä ihanaa kahta viivaa. Minulla on muutamia kertoja vuodessa todella kipeä ovulaatio ja ajattelinkin, että nyt varmasti tärppäisi kun ovulaatiokin oikein tuntui -ja niinhän siinä sitten kävikin.

Kaikki on niin uutta, sillä olen ensiodottaja. Olen vasta viikolla 4 4, mutta silti tunnen muutoksia kehossa. Rinnat on olleet aremmat ja alavatsassa tuntuu nipistelyä. Pahoinvointia mulla ei kuitenkaan enempää ole, kuin yleensäkään kuukautisten ja ovulaation aikaan. (silloin sitä kuitenkin on minulla aina ollut teinistä asti).

Rupesin tässä vain miettimään, että koska tunnen selvää kipua vuorotellen kahdessa selvässä kohtaa alavatsassa, voisiko raskauteni viitata kaksosraskauteen? Selvästi vasemmalla alhaalla ja toisaalta taas oikealla ylhäällä. Onko se ihan tavallista missä tahansa raskaudessa tuntea kipuja näin?

Onko kukaan kaksosraskauden läpikäynyt tuntenut samanlaisia nipistelyjä alkuraskaudesta, kun mulla on? vai onko ajatus vain päässäni?
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kohdunkannattimet venyvät tms. mikä aiheuttaa kivun, niin mulle on sanottu. Kyllä muakin koskee molemmin puolin kohtua (olen raskaana 4 3) vaikka multa irtosi vain yksi munasolu (ultralla todettu follikkelivaiheessa).

JOstain luin että kaksosraskauden oli joku tuntenut kiinnittymisvaiheessa (viikko ovulaatiosta) pistoina molemmin puolin kohtua. Mutta sen jälkeen ei ollut tuntenut kuin kohdun kasvu-ja venymiskipuja. Vatsan/kohdun hermotukset ovat erilaiset kuin esim. iholla ja voi tuntua heijastekipuja eli koskea minne ei oikeasti koske. Mulla jomottaa just nyt vasemmalle ylös ja alas.

Äänestä

odottaminen tuntunut sen kummemmalta kuin yksikköä odottaessa, paitsi kaikki pahoinvointi ja kuvotus tullut tuplana ;) Noista mahkivuista voisin sanoa, että kipuja tuli aikaisemmin kuin yksikköä odottaessa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensiodottaja kirjoitti:

Heippa kaikki odottajat!

Me mieheni kanssa saimme kokea ilon, kun raskaustesti näytti niin sitä ihanaa kahta viivaa. Minulla on muutamia kertoja vuodessa todella kipeä ovulaatio ja ajattelinkin, että nyt varmasti tärppäisi kun ovulaatiokin oikein tuntui -ja niinhän siinä sitten kävikin.

Kaikki on niin uutta, sillä olen ensiodottaja. Olen vasta viikolla 4 4, mutta silti tunnen muutoksia kehossa. Rinnat on olleet aremmat ja alavatsassa tuntuu nipistelyä. Pahoinvointia mulla ei kuitenkaan enempää ole, kuin yleensäkään kuukautisten ja ovulaation aikaan. (silloin sitä kuitenkin on minulla aina ollut teinistä asti).

Rupesin tässä vain miettimään, että koska tunnen selvää kipua vuorotellen kahdessa selvässä kohtaa alavatsassa, voisiko raskauteni viitata kaksosraskauteen? Selvästi vasemmalla alhaalla ja toisaalta taas oikealla ylhäällä. Onko se ihan tavallista missä tahansa raskaudessa tuntea kipuja näin?

Onko kukaan kaksosraskauden läpikäynyt tuntenut samanlaisia nipistelyjä alkuraskaudesta, kun mulla on? vai onko ajatus vain päässäni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu