Kulkija

Täällä on niin monia tekstejä, huutoja ja lauseita.. avautumisia jotka voisivat olla minulta vaan eivät ole. Mutta tässä tulee

Kuljin eilen yössä, jälleen kerran keskellä betonihelvettiä.. huutoa ja mekastusta, pitkiä katseita selässä, tuttuja ja tuntemattomia, halukkaita toiset kieroutuneita.

Mietin miksi kuvata sitä, kun sanat ovat vain täynnä kirjaimia, ajatuksista ja tunteistä kuitenkin kertovia. Mutta mistä taas tajunnanvirtaani nämäkin sanat sinkoutuivat.

Ei et ollut vieressä, et yötäni jakamassa
oli joku löytänyt vierelleen vanhemman naisen
ja sai minut pohtimaan kaiken kummallisuutta
kaipaus tavoitti minut

yritin sulkea sen ulkopuolelle ja metsästää itselleni uuden kaipauksen, tunteet, tilan

mutta se ei ole sinä
en voi siirtää näitä tunteita
enkä vaihtaa sinua

sinä tai kukaan muukaan ei pysty tappamaan näitä tunteita
sille on oltava syy, selitys, tarkoitus ja määränpää

tie itseen, tie onneen?

sen on tultava taivaista, sillä on jotain sanottavaa

miksi hyvät tunteeni aiheuttivat vihaa sinussa?

oppia taitaa olla tämä elämän polku alusta loppuun saakka.

minne se minua vie, mistä se minua tuo?

sinun lämpösi ja kylmyytesi tuntuisi oikealta. tule tähän.. tule viereen.. askel, kaksi, kolmaskin.. en halua unohtaa. tule luokseni minä tässä ihmettelemässä.
2306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Harmi vain ettei se ole minulle..

Äänestä
  • Naisen kirjoittama epäilyksettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummastelija kirjoitti:

Täällä on niin monia tekstejä, huutoja ja lauseita.. avautumisia jotka voisivat olla minulta vaan eivät ole. Mutta tässä tulee

Kuljin eilen yössä, jälleen kerran keskellä betonihelvettiä.. huutoa ja mekastusta, pitkiä katseita selässä, tuttuja ja tuntemattomia, halukkaita toiset kieroutuneita.

Mietin miksi kuvata sitä, kun sanat ovat vain täynnä kirjaimia, ajatuksista ja tunteistä kuitenkin kertovia. Mutta mistä taas tajunnanvirtaani nämäkin sanat sinkoutuivat.

Ei et ollut vieressä, et yötäni jakamassa
oli joku löytänyt vierelleen vanhemman naisen
ja sai minut pohtimaan kaiken kummallisuutta
kaipaus tavoitti minut

yritin sulkea sen ulkopuolelle ja metsästää itselleni uuden kaipauksen, tunteet, tilan

mutta se ei ole sinä
en voi siirtää näitä tunteita
enkä vaihtaa sinua

sinä tai kukaan muukaan ei pysty tappamaan näitä tunteita
sille on oltava syy, selitys, tarkoitus ja määränpää

tie itseen, tie onneen?

sen on tultava taivaista, sillä on jotain sanottavaa

miksi hyvät tunteeni aiheuttivat vihaa sinussa?

oppia taitaa olla tämä elämän polku alusta loppuun saakka.

minne se minua vie, mistä se minua tuo?

sinun lämpösi ja kylmyytesi tuntuisi oikealta. tule tähän.. tule viereen.. askel, kaksi, kolmaskin.. en halua unohtaa. tule luokseni minä tässä ihmettelemässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu