mua on alkanut vaivaaman tapani juoda. Juon kerran max.kaksi kertaa viikossa. Määrä kerralla on 6-8 annosta. Olen lähes 90kg mies ja olen keskivertoa paremmassa kunnossa. Ahnehdin töitä ja teen pävisin 12h päiviä. Työni määrä on suhteessa siihen mitä tienaan. Brutto ansioni oli viimekuussa 6000eur.
Työpäivän jälkeen yleensä ke ja pe kiskon iltahämärissä pullon viiniä tai sikspäckin lonkeroa aika nopeaan tahtiin. En halua selitellä mutta näin toimien "sammutan" itseni ja nukahdan aika nopeasti. Aamuisin ei ole krapulaa ja tunnen oloni pirteäksi. Koen vaan, että joku on nyt pielessä. Olen lukenut tätä palstaa jo pitkään ja alan kirjallisuutta paljon. Määrien mukaan en ole alkoholisti enkä aiheuta ympäristöön haittaa. Siksi koen että tarvitsen tämän määrän pysyäkseni iloisena ja työkykyisenä. Paska puhettako?
Työpäivän jälkeen yleensä ke ja pe kiskon iltahämärissä pullon viiniä tai sikspäckin lonkeroa aika nopeaan tahtiin. En halua selitellä mutta näin toimien "sammutan" itseni ja nukahdan aika nopeasti. Aamuisin ei ole krapulaa ja tunnen oloni pirteäksi. Koen vaan, että joku on nyt pielessä. Olen lukenut tätä palstaa jo pitkään ja alan kirjallisuutta paljon. Määrien mukaan en ole alkoholisti enkä aiheuta ympäristöön haittaa. Siksi koen että tarvitsen tämän määrän pysyäkseni iloisena ja työkykyisenä. Paska puhettako?
Vastaukset 2
Vanhimmat
kyselet asiasta. Koita olla viikko tai kaksi ilman ja kuulostele miltä olo tuntuu sitten.
Ei alkoholismia voida määritellä kulutettujen määrien mukaan.
Kirjeestäsi ilmenee, että suoritat elämääsi, et elä sitä! Mm. "ahnehdin töitä, saan niin ja niin paljon palkkaa". Olen täten ansainnut pienen palkinnon, eikö? Olet myös alkanut miettiä juomistasi. Miksiköhän oikein juon? Pahaan oloon, korjaanutuukohan se pitkäksi aikaa.
Sinun tulee mielestäni olla hyvin hereillä tilanteen kehityksessä. Kuten jo oletkin, se on hyvä merkki. Alkoholi on erittäin salakavala aine. Vähitellen ihminen ei huomaa oman tilansa kehittymistä pahemmaksi ja pahemmaksi. Ulkoisen avun hakeminen ei ole häpeä, häpeä on olla hakematta apua, jos sisimmässään tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan. Setäni kuoli viikko sitten viinaan. Ei koskaan halunnut mennä hoitoon. Se oli hänen ratkaisunsa. Paljon antoisia vuosia olisi ollut edessä, jos olisi ollut nöyrä ja hakenut ulkopuolista apua, mutta kun ei! Viina on myrkkyä. Kärsin siitä itsekin. Haen apua, en ole vielä toipunut, mutta esim, terapiaan menossa. Kenties kuukauden hoitoonkin. Olen työssä, kaikki juuri nyt kunnossa. Fyysisesti voin ikäisekseni aivan loistavasti. Henkisesti taas en. Häpeä, syyllisyys omia juttujani. Masentunut en ole. Kaikki lähtee lapsuudesta.