Tilanne on jatkunut jo niin kauan, että en enää jaksa, on pakko kirjoittaa. Olen aina ollut iloinen, muiden kanssa toimeen tuleva, ahkera, aktiivinen, tarmokas ja ystävällinen ihminen. Jokin kuitenkin minua nykyään vaivaa. Minulla todettiin epilepsia pari vuotta sitten, äitini sairastui vakavasti ja on invalidisoitunut pahoin, sisarellani on erinäisiä ongelmia joihin viranomaisekin puuttuvat, olen muuttanut asumaan yksikseni jne. Töissäkin on mennyt ihan kivasti, mutta viime aikoina paineet ovat kasvaneet ja olen itsekin muuttunut ärtisäksi ja väsyneeksi vaikka ennen olen ollut se kantava positiivisuus tehtaalla. Olen harkinnut työpaikan vaihtoa. En ole päässyt jatko-opintoihin, koska matka on katkennut jo kahdesti pääsykokeisiin. Minulla ei ole tyttöystävää eikä mitään aavistustakaan siitä mistä sellaisen itselleni löytiäisin. Minulla on huono olo, joka pahenee alkoholin nauttimisen myötä. Liian usein mieleeni on tullut itsetuhoisia ajatuksia ja olen huomannut suunnittelevani omaa poismenoani ja se pelottaa. Kerran melkein teinkin sen kamalan asian..
En nykyään saa kotonakaan juuri mitään tehdyksi, en viitsi edes kaupassa käydä ja syön melko epäterveellisesti. En ole koskaan pitänyt isosta mahastani, joka tod.näköisesti aiheuttaa sen että olen yhä yksin. En välitä enää kavereistani enkä edes halua heitä tavata tai jaksa heidän kanssaan puhelimessa puhua. Olen ollut aktiivinen poliittisessa toiminnassa (ehdollakin nyt olen) ja kirjoitellut aiemmin paljon lehtiin. Nyt se ei enää maistu eikä kiinnosta, vaan kaikki tuntuu niin turhalta. Pelkään, että olen masentunut, mutta en tiedä olenko vai enkö. Minulla on ahdistava tunne jatkuvasti ja iloiset hetket eivät enää kestä kauaa ja niitä on yhä vähemmän. Tunnen oloni toisinaan jotenkin itkuiseksi, mutta en itke. Olen muuttunut toisia ihmisiä kohtaan kyyniseksi ja piruilevaksi. Olen vittuuntunut kaikkeen sosiaaliseen hössötykseen ja todellakin vain rasittunut. En osaa tarttua mihinkään suurempaan enkä suunnitella tulevaisuutta, kun en jotekin näe sellaista olevan ainakaan kovin pitkällä. Mitä teen? Teenkö mitään? Olenko hullu tai muuten mielisairas? Pelkään leimautuvani joten en uskalla tehdä mitään tai kertoa voinnistani kenellekään täällä missä asunn. Kertokaa miten edetä tulevaan.
En nykyään saa kotonakaan juuri mitään tehdyksi, en viitsi edes kaupassa käydä ja syön melko epäterveellisesti. En ole koskaan pitänyt isosta mahastani, joka tod.näköisesti aiheuttaa sen että olen yhä yksin. En välitä enää kavereistani enkä edes halua heitä tavata tai jaksa heidän kanssaan puhelimessa puhua. Olen ollut aktiivinen poliittisessa toiminnassa (ehdollakin nyt olen) ja kirjoitellut aiemmin paljon lehtiin. Nyt se ei enää maistu eikä kiinnosta, vaan kaikki tuntuu niin turhalta. Pelkään, että olen masentunut, mutta en tiedä olenko vai enkö. Minulla on ahdistava tunne jatkuvasti ja iloiset hetket eivät enää kestä kauaa ja niitä on yhä vähemmän. Tunnen oloni toisinaan jotenkin itkuiseksi, mutta en itke. Olen muuttunut toisia ihmisiä kohtaan kyyniseksi ja piruilevaksi. Olen vittuuntunut kaikkeen sosiaaliseen hössötykseen ja todellakin vain rasittunut. En osaa tarttua mihinkään suurempaan enkä suunnitella tulevaisuutta, kun en jotekin näe sellaista olevan ainakaan kovin pitkällä. Mitä teen? Teenkö mitään? Olenko hullu tai muuten mielisairas? Pelkään leimautuvani joten en uskalla tehdä mitään tai kertoa voinnistani kenellekään täällä missä asunn. Kertokaa miten edetä tulevaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et sinä leimaudu hulluksi, vaikka puhut voinnistasi jollekulle. Puhuminen on asia jota tarvitset. Masennus se saattaa sulla olla, kun jatkunut jo pitkään. Se ei ole mitään sen ihmeellisempää. Mutta tiedän tuon epätoivon. Se on todella ahdistavaa. Kirjoita vaikka päiväkirjaan, kuinka turhaa on. Päädy kuitenkin aina ajatukseen että haluan olla onnellinen ja muiden ihmisten kanssa. Elämää et voi muuttaa. Se pysyy siinä mitä on, ja siksi pitää itse olla tyytyväinen osaansa.
No piti kahteen kertaan tarkistaa, etten oo ite kirjottanut tuota viestiä.
Mua myös vitut...tai oikeastaan olen kuin toisesta ulottuvuudesta. Olen myös iloinen, muiden kanssa tulen hyvin toimeen, enimmäkseen. Mua huolettaa myöskin muiden vointi, vaikka itse voinkin huonommin. Alkoholilla lääkitsin mieltäni noin vuoden lähes päivittäin eli sen jälkeen kun muutin yksikseni asumaan. Uudessa työpaikassa yritin ylisuoriutua ja metsään meni. Lääkäri määräsi sairaslomalle ja joka kontrolli kerralla saa uuden reseptin. Saa niillä pään mukavasti sekaisin, jotta saa nukuttua. Nyt on kuitenkin viikko takana ilman alkoholia ja se on kova juttu. Saatanallinen
syyllisyyden tunne ja ahdasmieliset synkät ajatukset ryömivät mieleeni, kun olen yksin. Ystävistäni kyllä pidän kiinni, niitä ei saa menettää. Sanoit, ettei kellekään voi puhua. Sun on puhuttava. Ensin tilaat lääkäristä ajan ja sieltä saat takuulla lähetteen psykiatrille ja ne ei puhu eteenpäin. Niillä on vaitiolovelvollisuus. Sitten voit soittaa lähes ilmaisiin auttaviin puhelimiin.
Ja tietenkin sun täytyy saada vertaistukea, jota mäkin yritän saada. Meitä masentuneita on paljon, mutta en ole vielä löytänyt vertaista keskustelukumppania (ongelma onkin siinä, ettei kukaan halua paljastaa omaa henkilöllisyyttään). Tosiasiahan on, että ainoastaan samassa tilanteessa oleva ihminen on paras apu. Ei siinä tarvii itkeä eikä muuta, mutta
se helepottas helevetisti, kun vois ringata synkeimpänä hetkellä toiselle "kahelille", se ainakin ymmärtää.
Sulla on justiin sama tilanne kuin mulla. Uutta naista on hankala löytää. Olen aika ujo ja rujo. En oikeen osaa tässä tööt-tilassa tutustua naisiin.
Joskus kun on ollut ryyppäämässä, niin krapula on aivan kauhea. Television vessapaperimainoskin saa itkeen holtittomasti.
Älä vaan itteäs tapa, koska elämässä varmasti on omat valopilkkunsakin. Olen itsekin kovia kokenut, mutta välillä on ilon hetkensäkin.
Mullakin on kämpässä räppänät kiinni ja sata projektoria heijastaa draamaa mielen valkokankaalle. Monesti auttaakin, kun menee johonkin, jossa on muita ihmisiä. Tosin olen monesti erittäin agressiivisesti virittäytyny ja jos joku vaikka tuijottaa saatan heittää- "vittuako mulkoilet." Aika synkin katsein tähylen tulevaisuuteen minäkin. Täytyisi pysähtyä hetkeen.
Mua on auttanut semmoinen ajatus, että "Katsotaan mitä on mutkan takana". Jos ittensä tappaa niin filmi loppuu siihen ja omaiset kärsivät siitä eniten. Niiden soutuahan se vaan jarruttaa. Eikö silloin juuri, kun on valmis kuolemaan ole juuri kaikkein rohkeimmillaan. Täytyy vaan osata se kanavoida oikein. Ei kuitenkaan viinalla tai väkivallalla, kuten me depressiiviset sontiaiset saamme päivittäin lööpeistä todeta.
Oisin mielelläni keskustelukumppanisi, koska olen juuri samanlaisessa jamassa. Miten vaan, mua ei hävetä, mutta en voi tähän kyllä omaa puhelinnumeroakaan pistää, muuten kaikki hullu soittaa mulle ja niitähän on suomessa arviolta miljoona.
"joka pahenee alkoholin nauttimisen myötä"
---------------------------------------------
LAHJOITA ITSELLESI ELÄMÄ !
http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/tietopalvelu_propelli/
http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/vertaistuki/vertaistukiryhmia/
http://www.mtkl.fi/tietopankki/kuntoutuminen/vertaistuki/
Huono tähän on mitään muuta neuvoa täällä antaa.
Kun ei tunne tarkemmin tilannettasi.
Keskustele jonkun kanssa (hoitava taho) henkilökohtaisesti ja hyväksy APU ! sitä on kyllä saatavilla ja jo sadattuhannet ovat sitä hakeneet. Nämä kaikki ovat tämän kilpailuyhteiskunnan "syy ja seuraus". Koska suositaan alkoholinkäyttöä ja muitakin epäterveitä elämäntapoja.
Yksinäisyys ei ole syy, vaan seuraus näistä tavoista.
Itsekin olen yksin, mutta en yksinäinen. Olen kuitenkin läpikäynyt tuon saman, mutta tervehtynyt TÄYSIN, kun olen ollut kuntutuksen ja vertaistuen piirissä.
HAE APUA ! !
huomenta,just tuo sun kirj ku omasta elämästä,paitsi et en o ehdolla vaaleissa,sinnillä pyöritään sängyssä iltapäivään,sit muutama tunti hereillä ja nukkumaan.ahdistaa ja sterssaa ku työt jää tekemättä
Ensimmäinen neuvoni olisi, että jätä se viina. Mutta tiedän, että sen neuvon noudattaminen ei välttämättä ole se helpoin homma...
Mutta lääkärille varaat ajan. Se on helppo homma ja lääkäri on asiantuntija siinä miten kohdallasi edetään. Elämää ei kannata tuhlata masennukselle, vaan lähteä taisteluun oman elämänsä ja onnellisuutensa puolesta.
Onnea parantumiseen ja voimia!
On ihan normaalia, että kun on paljon vaikeita asioita tapahtunut lyhyen ajan sisällä, ei ole ihan entisellään.
Kuulostat kuitenkin oikein fiksulta nuorelta ihmiseltä.
Saat elämänahalusi ja iloisuutesi kyllä takaisin, kunhan olet mielessäsi käsitellyt kaikki tapahtuneet, vaikeat asiat.
Siihen voi mennä jonkun aikaa, mutta älä hellitä !
Yritä pitää hyviä mielialoja yllä, niin paljon kuin voit.
Et ole syypää muitten ongelmiin, olet parhaasi tehnyt, älä muserru enempää ja yritä ajatella ja tehdä kaikkia itsellesi mieluisia asioita, ettet menetä omaa elämääsi.
Pidä huolta itsestäsi, olet ainoa joka tietää, mikä on parhaaksi sinulle.
Analysoit niin hyvin tilannettasi, että pystyt sen kyllä hallitsemaan, kunhan alat olla enemmän "terveesti itsekäs" !
Tsemppiä sinulle ja toivottavasti se iloisus palaa elämääsi !!!