Hei vaan etenkin luokanopettajat!
Olen jo gradu-vaiheessa oleva luokanope-opiskelija, ja viime aikoina on alkanut mietityttää, olenko valinnut sivuaineeni oikein. Mitä sivuaineita etenkin jo työssä olevat opettajat kokevat erityisen hyviksi? (Varmasti kaikissa sivuaineissa on hyötynsä.)
Tuntuu, että nykyisin pitäisi jo tässä vaiheessa opiskella myös jonkin aineen opettajaksi, johon itsekin tähtäsin. Nyt on kuitenkin alkanut tuntua, etten välttämättä jaksa opiskella niin paljon vielä tähän päälle; olisi hyvä saada jonkin verran opetuskokemusta. Jotenkin huolestuttaa se, etten tällä luokanopettajan tutkinnollani ole tarpeeksi osaava / pätevä opettamaan... Mikä on todellisuus, en tiedä. Eihän koulutus kaikkea ratkaise, mutta tämä asia on tosiaan alkanut jossain määrin painamaan ja tuntuu, että olen jotenkin huonompi kuin ne, jotka käyvät hyvin monia sivuaineita tai aineenopettajuuden pätevyyden.
Itselläni on sivuaineena kolme perusopintokokonaisuutta: erkkaa, alkukasvatusta ja psykaa. Näistä etenkin kaksi ensin mainittua olen kokenut hyödyllisiksi. Pääseekö näillä uransa alkuun? Kuitenkin tuntuu, että pitäisi kai luokanopettajan koulutuksella osata tehdä luokanopettajan työtä; toisaalta taas pitäisi osata vaikka mitä... Paineet on kovat! Tietenkin kasvatuksellinen näkemys ja ote on (vähintään?) puolet osaamista...
Mielipiteitä? Onko muita, joilla samoja ajatuksia?
luokanope-opinnoista
tuleva ope
1
1097
Vastaukset
- sivuaineet
eli esi- ja alkuopetus, psykologia ja erkka. Olen ollut sekä erityisopettajana (toki epäpätevänä) että alkuopetuksessa, joten kyllä työn alkuun varmasti pääsee. Tosin jonkin opetettavan aineen sivuaineen tekeminen varmasti olisi hyödyksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka702447- 671425
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801283EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe28722- 30686