Olen lopen kyllästynyt elämiseen ilman mitään virikkeitä. Seuroihin on ollut piinallista mennä, koska mulla ei ole siellä ketään, jolle puhua. Vapaa-aika on piinallista ja ku kaikki ajanviete on kiellettyä. Minä kun asun kotona.
Meillä säännöstellään netin käyttöäkin. Joudun jatkuvasti laittaa piiloon tätä ikkunaa, koska meillä ei olisi sallittua käydä edes täällä.
Vapaa-aikana en kertakaikkiaan keksi mitä tehdä. Elämäni on tyhjää täynnä. Tunne, ettei minua tarvita, elää kokoajan vahvempana. Tässä porukassa tunnen oloni erittäin tukalaksi. Olen ruvennut vahvasti epäilemään omaa uskoani ja käsitykset oikeasta ja väärästä ruvenneet muuttumaan sitä mukaa, kun seuroissa käymiseni on vähentynyt. Ei ole helppo yksinäisen mennä seuroihin.
Mietinkin, mitä teen elämäni kanssa. Ainakaan tämä ei enää tunnu yhtään kivalta. Terapiasta olen yrittänyt hakea apua, mutta en ole saanut toivottuja tuloksia. Tuntuu, kuin psykologi vähättelis minun ongelmia. En saanut hoitoaikoja, mutta lääkkeet mulle kyllä määrättiin. En vain ole huomannut mitää erityistä näissä lääkkeissä, joita käytän, vaikka annostusta on jatkuvasti vahvistettu.
Aika tympeää, kun ei saa puheapua, jota oikeasti tarvin. Pelkästään pillereillä en voi oloani kohentaa. Ongelmat säilyy, vaikka kuin napsin pillereitä.
Meillä säännöstellään netin käyttöäkin. Joudun jatkuvasti laittaa piiloon tätä ikkunaa, koska meillä ei olisi sallittua käydä edes täällä.
Vapaa-aikana en kertakaikkiaan keksi mitä tehdä. Elämäni on tyhjää täynnä. Tunne, ettei minua tarvita, elää kokoajan vahvempana. Tässä porukassa tunnen oloni erittäin tukalaksi. Olen ruvennut vahvasti epäilemään omaa uskoani ja käsitykset oikeasta ja väärästä ruvenneet muuttumaan sitä mukaa, kun seuroissa käymiseni on vähentynyt. Ei ole helppo yksinäisen mennä seuroihin.
Mietinkin, mitä teen elämäni kanssa. Ainakaan tämä ei enää tunnu yhtään kivalta. Terapiasta olen yrittänyt hakea apua, mutta en ole saanut toivottuja tuloksia. Tuntuu, kuin psykologi vähättelis minun ongelmia. En saanut hoitoaikoja, mutta lääkkeet mulle kyllä määrättiin. En vain ole huomannut mitää erityistä näissä lääkkeissä, joita käytän, vaikka annostusta on jatkuvasti vahvistettu.
Aika tympeää, kun ei saa puheapua, jota oikeasti tarvin. Pelkästään pillereillä en voi oloani kohentaa. Ongelmat säilyy, vaikka kuin napsin pillereitä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
" Vapaa-aika on piinallista ja ku kaikki ajanviete on kiellettyä."
Toisaalta itse en henkilökohtaisesti kadehdi sellaisia ihmisiä jotka ottavat ilon irti alkoholin avulla, rälläävät, rellestävät jne.
Tarkoitatko ettei teillä saa käydä tällä vl-palstalla? Miksi?
Oletko ujo? Itse ymmärrän, että ujona on vaikeaa ottaa kontaktia seuroissa tai missään muuallakaan toisiin ihmisiin.
Toisaalta masentuneena se on vielä vaikeampaa.
Mielialalääkkeet eivät ole ainoa autuaaksi tekevä asia, se on selvä. Ne kuitenkin lievittävät pahimpia angsteja, oletan.
Miksi et voisi muuttaa kotoa pois, jos olet jo mies?
Kannattaa kuunnella seuroja internetistä esim. helsingin rauhanyhdistyksen sivuilta pääsee kuuntelemaan keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. minä en käy myös paljon seuroissa, mutta kuuntelen aina netistä. voimia ja parempaa jatkoa toivotan sinulle. minulla myös elämä retuperällä.. kotona tahdon vain yksin möllöttää.. :( mutta ei kiinnosta lähteä mihinkään, vaikea masennus on.
Lähe läppäseen, loppuu ahdasmielisten painostus.
Voisitko sinä olla nyt tässä vaihessa aivan hiljaa, ja etsiä ensimmäiseksi tietä taivaaseen.
Noin 60 vuotta uskossa kilvoiteltuasi sinulla on mahdollisesti antaa oikeita neuvoja kysyvälle.
Kaikista julminta pahaa tehdään silloin, kun toinen ihminen, tai ihmisten muodostama yhteisö asettuu Jumalan paikalle ohjaamaan ihmisen elämää. Ihmisjumalat eivät voi sinulle antaa Jumalan rauhaa.
*) Yksi vakava virhe on jo tapahtunut silloin, jos ihminen lyö laimin Jumalan sanan Siis Raamatun jokapäiväisen tutkimisen, ilman minkään nimisen yhteisön asettamia rajoitteita, (silmälaseja). Jeesus on ovi Jumalan valtakuntaan. Ilman Jeesuksen Kristuksen sisäistä tuntemista, ja uudestisyntymistä Hengestä, et voi koskaan nähdä Jumalan valtakuntaa.
Neuvoni on tämä: Hommaat nyt ensimmäiseksi Luther CD:n.
Siellä on kaksi Raamatun painosta, ja lisäksi muiden muassa valtava määrä Lutherin raamatunselityksiä.
Kunhan Jumala Henkensä kautta kirkastaa sinulle oikean vanhurskauttamisen, sen että ihminen ei tule vanhurskaaksi teoistaan, vaan uskosta Kristukseen. Silloin muukin hengellinen rakennuksesi lähtee ojentautumaan kohti Jumalaa, hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovitystyön kautta.
Kun sydämessäsi tunnet Pojan, niin sinulla on myös Isä. Tuo iki-ihana rakastava ja armollinen iankaikkinen Isä. Pyhä kolmiyhteinen Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki. Hallelujaa kiitos Jeesus!
pahaa! Muuta pois! Onhan sulla ees työpaikka vai onko sut jyrätty työkyvyttömäksi? Ylisuojeltu?
Harrastathan ulkoilua? Vai onko jalatkin viety alta, noin niinkuin henkisesti?
Älä anna elämäsi valua hukkaan. Tuo ahdistus on merkki elämättömästä elämästä ja siitä että tukahdettu elämä pyrkii esiin...
Mies luopukoon isästä ja äidistään (ja liittyköön vaimoonsa...) siis aloita nyt luopuminen että voit joskus liittyä johonkuhun...
Hyvä on silti uskallat tänne tulla!
älä luovu. Ehkä jonkun toisen paikkakunnan vl:ten kanssa vois olla helpompaa, kantsii käydä myös muitten suuntausten tilaisuuksissa. Mut ei liikaa. Pitää elämässä olla muutakin kuin kokouksissa istuminen.
Ymmärrän hyvin tuskasi. Voin kuvitella, että kun ahdistellaan kaikenlaisilla keinotekoisilla rajoilla siellä ja täällä, kuka tahansa ahdistuu nopeasti.
Yhtä asiaa en ymmärrä. Missään kohti Raamattua ei sanota, että ihmisen pitää pelastuakseen kuulua 1850-luvulla Lapissa perustettuun lahkoon? En minäkään kuulu siihen, mutta olen ihan vakuuttunut, että elämällä uskossa olen oman taivaspaikkani lunastava. Onhan meissä kaikissa vikamme, mutta käsittääkseni Raamatussa sanotaan siinä kaikista kuuluisimmassa kohdassa, Joh 3:16, että "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Sanoisin tuon tekstin jälkeen että "I rest my case" kuten oikeudessakin tavataan sanoa?
Anamneesi ei ollut oikea. "Moni" ei ahdistu, vaan kysymyksessä on tämän henkilön ahdistus.
Häntä tässä pitäisi lohduttaa eikä Moni nimistä henkilöä.
Koetin etsiä kovasti, mutta en löytänyt viestistäni mistään kohtaa, missä mainittaisiin sana "moni."
Tämänkaltainen viisastelu (joka kaiken lisäksi meni ilmeisesti arvoisan illiteraatin piikkiin) yleensä tarkoittaa sitä, että jotain toivotonta asiaa puolusteleva henkilö on kohtalaisen heikoilla jäillä mielipiteineen.
Aivan selvästi näyttää siltä, että ongelmasi johtuu tosiaankin yksinäisyydestäsi. Hyvä että tiedostat sen. Asut kotona, joten olet ilmeisesti vielä aika nuori. Sen haluan sanoa, että sinulla on vielä kymmeniä vuosia elin aikaa jäljellä. Olet siis nyt vasta oman elämäsi alussa. Olet todennäköisesti siinä vaiheessa, että sinun mietittävä nye elämääsi pidemmälle ja tehtävä sen pohjalta päätöksiä. Annan tärkeän vinkin, nimittäin sen, että älä liikaa uskonnollista ongelmiasi. Siinä helposti projisoi kaikkia huonot asiat uskonnon piikkiin, eikä oikeisiin ongelmiin välttämättä puututa. Muista myös se, että sinulla saattaa olla vääriä käsityksiä uskonnosta ja kun alat luopumaan näistä vääristä käsityksistä, niin koet ettet enään ole uskovainen. Ole tarkkana tällaisissa asioissa.
Mitä nämä väärät käsitykset saattavat sitten olla. Mieleeni tulee esimerkki, kuinka itse ajattelin aikoinaan esim , että vanhempien julmista teoista terapiassa puhuminen olisi syntiä. Tiesin, että se käsitys oli väärä, mutta tunne oli kuitenkin tällainen. No eikö tämä tunne ollut sitten omatunto, joka varoitti minua??? Jos sitä loukkaa, niin silloinhan joutuu helvettiin.....??? Tämä tunne oli kuitenkin ankara yliminä, joka sekoitetaan helposti omaantuntoon. Ankara yliminä on kuin vihainen vanhempi, joka sanoo, että tuota et saa tehdä tai joudut helvettiin. Siitä tunteesta on armahdus, rakkaus, välittäminen ja hyväksyminen kaukana.
Terapiasta sanon sen verran, että kun katsot pihalle, niin ei siellä kukat kuki. Jos katsot sinne pihalle uudestaan ensi kesänä, niin johan kukkivat monien vaiheiden jälkeen. Siinä ei siis todellakaan edetä nopeasti. Otetaan kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Oikotietä ei ole. Se tie kannattaa kuitenkin käydä loppuun, sillä joskus voi huomata sen olleen antoisin asia elämässä.
Et kerro perheestäsi ja siellä olevasta ilmapiirista kovinkaan paljon. "Kaikki ajan viete on kiellettyä ja jopa täällä sivustoilla oleminen". Sinulla ei siis ole tunnetta, että saisit itse päättää mikä on oikein ja mikä väärin.
Kyllähän tuollaisessa tilanteess ajautuu ennen pitkää umpioon jossa tuntuu, että kaikki mitä haluaisi tehdä on kuiten todennäköisesti kiellettyä, eli kiellettyä. Tällainen ei kuitenkaan ole normaalia. Mene rohkeasti harrastamaan ja tekemään jotain ja jos tulee tunne, että tämä ei todellakaan ole oikein, niin älä mene toista kertaa. Älä kuitenkaan tottele ankaraa yliminääsi.
Täällä palstalla tyypilliseti annetaan kaikenlaisia raamatun kohtia sun muita ongelmiin, johon ne eivät todellakaan sovi. En todellakaan sano, että ne olisivat typeriä. Pointti on vain siinä, että ne sopivat hengellisiin ongelmiin eivätkä henkisiin. Jos niihin sitten uppoutuu ja alkaa niitten avulla ratkoa ongelmiaan, niin entistä pahemmaksi menee. Tuntuu, että sellaisia heppuja täällä liikkuu aina silloin tällöin.
Muistathan myös sen, että lääkkeitakin voi aina vaihtaa, jos ne eivät tehoa. Niillä ei kuitenkaan ongelmia paljoa ratkota. Terapeuttikaikin voi vaihtaa, mutta muista että siinä voi joutua kierteeseen, että etsii aina vaan ihmistä, joka ratkaisisi ongelmat sinun puolestasi. Sinun on kuitenkin itse ne ratkaistava.
Alkaa pikkuhiljaa hävettämään tämä oma listani kaikista kertomistani asioista. Ikään kuin tietäisin mukamas mikä mättää. Jotenkin tulee tunne vielä vanhemmistasi mieleen, että onkohan siellä jotain omituistakin taustalla. Kannattaa lukea muuten Tommy Hellstenin virtahepo olohuoneessa ja Elämän lapsi. Niissä kerrotaan oman tahdon löytämisestä ja vanhempien vaikutuksesta siihen.
kommentti.Näinhän on asianlaita. Mutta emme saa unohtaa syntisten ystävää Herraa Jeesusta, joka oli myös yksinäisten ja sorrettujen puolella,. Jumalan armoevankeliumi on lohdullisista lohdullisinta, ja meidän on hyvä tyytyä Hänen armoonsa, sillä siinä on meille kyllin.
"arrmoille", sorrettavaksi ei pidä jäädä! Se on syntiä!!!