Moi!
Eräs rakas ystäväni kysyi minulta buddhalaisuuden suhteesta homouteen. En osannut vastata, joten pyydänkin nyt asiaa paremmin tuntevilta apua. Mitä buddhalaisuus opettaa homoudesta? Onko se ok vai mahdollisesti taitamaton teko? Ottaako buddhalaisuus ylipäätään kantaa aiheeseen?
Rakkaudella,
Nepal
Ps. Kristittyjen kannan asiaan tunnen liiankin hyvin; en siis pyydä teitä vastaamaan. Tämä kysymys on osoitettu nyt nimenomaan buddhalaisille!
Eräs rakas ystäväni kysyi minulta buddhalaisuuden suhteesta homouteen. En osannut vastata, joten pyydänkin nyt asiaa paremmin tuntevilta apua. Mitä buddhalaisuus opettaa homoudesta? Onko se ok vai mahdollisesti taitamaton teko? Ottaako buddhalaisuus ylipäätään kantaa aiheeseen?
Rakkaudella,
Nepal
Ps. Kristittyjen kannan asiaan tunnen liiankin hyvin; en siis pyydä teitä vastaamaan. Tämä kysymys on osoitettu nyt nimenomaan buddhalaisille!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suutra-opetusten mukaan (1) homostelu on taitamatonta toimintaa, mutta (2) homona oleminen on itsessään aivan yhtä neutraali juttu kuin heterona oleminen.
Jotta tuo näkemys asettuisi oikeaan viitekehykseen, on tässä yhteydessä mainittava, että Suutran mukaan heterojen välinen suuseksi ja anaaliseksi, sekä "yksilön itsensä välinen" masturbaatio, ovat kaikki taitamatonta toimintaa. Ainoastaan se klassinen "pippeliä pimpsaan" -meininki on taitavaa toimintaa.
Ja miksi näin? Suutran mukaan hengellisen polun harjoittamisen idea on päästä eroon tarrautumisesta, ja koska seksi on niin hauskaa kuin se on, lisää sen kaikenlainen harjoittaminen tarrautumista, ollen siis näin haitaksi hengellisellä polulla edistymiselle. Ainoastaan suvunjatkamis-tyylinen seksi katsotaan tämän ajattelun mukaisesti epä-taitamattomaksi toiminnaksi (koska tämä on "biologinen pakkopulla"). Tässäkin on kuitenkin rajoituksia sen suhteen, että keiden kanssa voi pelehtiä; esimerkiksi lähisukulaiset ovat kiellettyä tavaraa, jne.
Buddhan meille kodillisille antamassa Viidessä Harjoitusohjeessa (Pancasila), se tarkka sananmuoto menee onneksi niin, että "lupaan harjoittaa pidättäytymistä aistinautinnoissa". Pointtina lienee, että pidättäytymisen harjoittaminen on eri asia kuin selibaatissa oleminen. Siksi asiasta ei kannata stressata liikaa, kunhan ei myöskään irstaile liikaa.
______
Mitä tulee Tantra-opetuksiin, on siellä asiat toisin, sillä Tantrassa haluja ja tarrautumista käytetään menetelmänä saavuttaa niin kutsuttu "suuren autuuden mieli", jolla sitten meditoidaan tyhjyyttä. Mutta ei siitä sen enempää.
eräs seuraaja, kaunis mies, joka rakastui Buddhaan, teki tämän selväksi hänelle ja seurasi häntä kaikkialle. Buddha suhtautui ihailijaansa lempeästi, eikä tuominnut homoseksuaalisuutta.
Keskustellessaan tämän ihailijansa kanssa Buddha ei paheksunut tämän hullaantumista, mutta kehotti häntä miettimään rakastumisensa syitä. Kertomuksen mukaan nuorukainen rakastui Buddhaan ja lähti seuraamaan häntä hänen puoleensavetävän ulkomuodon vuoksi - hän istui ja vain tuijotti Buddhaa kuurona hänen puheelleen ja opetuksilleen.
Buddha sai nuorukaisen lopulta ymmärtämään, kuinka ulkonainen kauneus on katoavaista, ja kuinka rakkauden tulisi perustua muuhun. Nuorukaisen korvat aukesivat viimein Buddhan opetuksille, ja tämä jatkoi Buddhan seuraajana - nyt oikeammista syistä.
Tänä päivänä esimerkiksi Saksassa toimii ei-heteroseksuaalien buddhalaisten aktiivisia ryhmiä, joissa mm. kumppanin löytäminen on luonnollisesti helpompaa niille ei-heteroille, jotka haluavat elämäntoverin löytää.
Vaikka buddhalaismunkit elävät selibaatissa (eräitä mm. Japanissa toimivia uudempia suuntauksia lukuunottamatta), ei buddhalaisuus tuomitse seksuaalisuutta, ei homoseksuaalisuuttakaan. Tietysti kaikki seksuaalisuus, joka ei perustu vapaaehtoisuuteen ja jossa esim. alistetaan toista osapuolta jne., on tuomittavaa.
Nimimerkki Ava kertoo, että " buddhalaismunkit elävät selibaatissa (eräitä mm. Japanissa toimivia uudempia suuntauksia lukuunottamatta)". Kommenttini tähän: Japanissa ei ole ollenkaan luostarilaitosta eikä selibaattia. Jodo Shinshu (Shinshu)-buddhalaisuskonto, joka on Japanin suurin, luopui selibaatista jo 1200-luvun alussa, eivätkä Shinshu-pspit eroa vaikkapa luterilaisista papeista tässä suhteessa. Noin 130 vuotta sitten valtio kielsi luostarilaitoksen kaikissa Japanin buddhalaisuskonnoissa, ja selibaatti lopetettiin saman tien. On huomattava, että Japanissa on enemmän buddhalaisia kuin missään muussa maassa, joten usein esiintyvä buddhalaisuuden yhdistäminen buddhalaisiin munkkeihin ja selibaattiin osoittaa usein tietämättömyyttä Japanin buddhalaisuudesta.